Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koronaraivoa kaupoissa...

Oikeus_asioida_turvallisesti
17.10.2020 |

Tällä viikolla olen joutunut kolmesti koronaraivon kohteeksi asioidessani alueemme ruokakaupoissa. Asun Tikkurilassa. Torstaina Tikkurilan Prismassa nainen tunki lähelle, kun olin jo jonossa. " Oletko jonossa" hän kysyi, koska minulla oli se turvaväli edelliseen asiakkaaseen. Vastasit olevani jonossa. Hän siinä mulkoilemaan, joten mainitsin, että onhan siellä itsepalvelukassat jos on kiire, niin eikun hän huutamaan että ostaa tupakkaa ja tietää kyllä mitä on tekemässä. Ikävää. Seuraava oli vanha rouva pankkiautomaatilla. Tunki aivan kiinni minuun kun olin nostamassa rahaa. Sanoin aivan nätisti, että voisi pitää välimatkaa, niin johan tuli haista veetä, vanhalta ihmiseltä. Ällöä. Pahin oli Koivuhaan S-market, jossa mieshenkilö alkoi huudella kassajonosta " voithan ostaa myös verkosta". Olin siinä kassalla ennen häntä ja minulla oli isot ostokset joten aikaa meni ja halusin pakata ne rauhassa eli vähän hidastelin maksamisen kanssa. Järkkyä. Mikä teitä ihmisiä vaivaa, kaupoissa on ollut keväästä asti selvät koronakäyttäytymisohjeet joita tulee siellä noudattaa. Haloo!

Kommentit (61)

Vierailija
41/61 |
17.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla toimii turva vällin pidossa ihan tavan kusen haju ja vanha eltaantunut paska. Kikka on siinä et vaihtaa kalsari kerran puoleen toist viikkoon.

Vierailija
42/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulle alkoi viime viikolla rouva huutamaan, kun yritin maksaa kortilla samalla kun hän pakkasi ostoksiaan päässä. Matkaa jäi noin metri. Nyt odotan että kaikki ovat pakanneet ja lähteneet, ennen kuin laitan kortin lukijaan. Hidastaa jonon puolella, mutta kai se näin täytyy nyt sitten tehdä.

Seisot vaan hoomoilasena siinä ennen kassaa, kun kassa odottaa maksua.

No can do, tuolla on pakkaaminen kesken. Minuutin päästä maksan, kulta.

Ap olisi siis ollut tuo joka kassan päädystä huutaa.

Vaan eipä ollut Ap. Hän pyysy vaan lähelle tullutta siirtymään kauemmaksi ja pakkasi rauhassa ostoksiaan kun hänelle alettiin huudella kommenttia " voihan ostaa verkkokaupasta". Heko heko, se oli intialainen ilman naamaria. Se huutelija, jota ärsytti seistä jonossa. Ottais eväänsä kotoaan mukaansa, ei tarttis tulla kauppaan yhden leivän takia.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On teilläkin osalla ongelmat. Jos kaupassa käyntikin saa raivon partaalle niin kyllä se syy on sinussa itsessä.

Kuule, asiantuntijakaan ei päästä 2 metriä lähemmäs vieraita eikä edes tuttuja nykytilanteessa. Lukekaa lehtiä, jos ette meinaa muuten ymmärtää että on poikkeusaika ja silloin toimitaan toisin. Ap

Vierailija
44/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

V*ttu,jos sun idiootin on pakko jumittaa hysteerikkona kassa isoine ostoksinesi niin hommaa ne oven eteen, pelle.,

Vi.. , oot sä kova tyyppi. Mulla on oikeus valita ostamani ruokatarvikkeet ihan itse, idarit ja ne jotka ei käytä maskeja pysykööt pois ruokakaupoista!

Vierailija
45/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä ostokset n.160 euroa ja ei mitään ongelmia kaupassa.

Vierailija
46/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos on todella raskasta ja ahdistavaa kaupassakäynti => tilaa hyvä ihminen ne valmiiksi tai keksi jotain, mutta miksi myrkyttää koko ilmapiiri? Tajuatko minkälainen hapannaama myrkkypesä olet...

Nyt ei tainnut asia olla selvä. Siis kaupassa on aina 1 kassamyyjä kerrallaan, joten jono kasvaa heti jos joku ostaa vähän muutakin kuin yhden eväsleivän. Eli suurin ongelma tulee siitå s-marketin liian pienesti mitoitetusta henkilöstöstä siinä kassalla. Ei se ole maksavan asiakkaan asia alkaa turvavälivalvojaksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet väärässä.

Olet änkyrä jonka pitäisi tilata tuotteet kotiin. Tuo maksamisen viivästyttäminen sen kertoo.

Vierailija
48/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun pidetään näitä turvavälejä, niin vanhukset änkeää etuilemaan. Sitten ei oikein voi edes sanoa mitään, kun tulee olo, että olen töykeä vanhalle ihmiselle. Mutta pitää minunkin joskus päästä maksamaan ostokseni, eikä vasta sitten kun koko kaupan vanhukset on päästetty jonon ohi.

En usko sanaakaan - tämä on juuri sitä tyypillistä rasismia vanhuksia kohtaan ja tätä on paljon liikkeellä!

HÄPEÄ!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

On teilläkin osalla ongelmat. Jos kaupassa käyntikin saa raivon partaalle niin kyllä se syy on sinussa itsessä.

Kuule, asiantuntijakaan ei päästä 2 metriä lähemmäs vieraita eikä edes tuttuja nykytilanteessa. Lukekaa lehtiä, jos ette meinaa muuten ymmärtää että on poikkeusaika ja silloin toimitaan toisin. Ap

Ei sinulla ole mitään laillisia valtuuksia pitää toisia loitolla.

Kai sinulla on edes maski?

Vierailija
50/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Korona tullut todistettua, kuinka itsekkäitä ja ilkeitä ihmisiä on olemassa... Kuinkahan monta kertaa minunkin on tehnyt mieli melkein potkaista takana olevaa turvavälin rikkojaa, kun turvavälin pyytäminen kauniisti ei ole auttanut. Kaikki tästä korona-ajasta kärsivät, tavalla tai toisella...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä ostokset n.160 euroa ja ei mitään ongelmia kaupassa.

Tämä tyyppi (ap) tekikin sen että ei maksanut ostoksiaan vaan halusi ensin pakata ettei seuraava asiakas tulisi pakkaamaan yhtä aikaa.

Tämöiset voisi laittaa ostokset vaikka kärryihin, ja mennä ulos pakkaamaan.

Vierailija
52/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Korona tullut todistettua, kuinka itsekkäitä ja ilkeitä ihmisiä on olemassa... Kuinkahan monta kertaa minunkin on tehnyt mieli melkein potkaista takana olevaa turvavälin rikkojaa, kun turvavälin pyytäminen kauniisti ei ole auttanut. Kaikki tästä korona-ajasta kärsivät, tavalla tai toisella...

Et voi hallita muiden käytöstä. Omaan käytökseesi voit puuttua. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Meillä ostokset n.160 euroa ja ei mitään ongelmia kaupassa.

Tämä tyyppi (ap) tekikin sen että ei maksanut ostoksiaan vaan halusi ensin pakata ettei seuraava asiakas tulisi pakkaamaan yhtä aikaa.

Tämöiset voisi laittaa ostokset vaikka kärryihin, ja mennä ulos pakkaamaan.

Ai talvella pakkaseen vai mitä aattelit?

Vierailija
54/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla tuli liukuportaissa joku ukko liki selkään kiinni ja toinen ukko meinasi etuilla postipakettijonossa. Kun pidin puoleni niin se ukko jäi sitten siihen aivan viereen odottamaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Surullista lukea näitä kommentteja. Olen aina ollut sitä mieltä, että 80 % jengistä on aika daijua, ja loput menettelee. Tämä koronakäytös just osoittaa tuon todeksi, ollaan niinkuin ei olisi mitään hätää, jos on kaupoilla selvät ohjeet ja kuulutukset, niin miksi niitä ette noudata?

Vierailija
56/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oliko sellainen lyhyt porsaannäköinen pikkumies, jolla sänkitukka ja punakka naama? Sama tyyppi kiertää mussuttamassa kaupoissa nuorille myyjille.

Vierailija
57/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ompa outoa /huonoa käytöstä. En ole törmännyt moiseen.Meillä on isot ostokset , mutta toinen lappaa hihnalle ostokset ja samalla toinen jo pakkaa niitä kestokasseihin.Ei ostosten kanssa tarvi kuhnia , muttei myöskään hosua.Kaikkeen menee oma aikansa ja  maksamme asiointimme. Ei kenelläkään asiakkaalla ole oikeutta huudella ja arvostella toisten asiointia.Käyttäytykää asiallisesti !!

Vierailija
58/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse en käytä maskia ja yksin tasaisin väliajoin kaupassa. Ihmiset pitävät näin hyvin turvavälin.

Vierailija
59/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset ajattelevat, että toisen asiakkaan isot ostokset ovat kohtuuttomia.  Kunnon kansalainen ostaa vain korillisen tai pari kerralla. 

Mutta kumpi on pahempi - yksi asiakas edessä ison ostoskärryn kanssa vai monta asiakasta pienen ostoskorin kera? Lopputulos on sama ja jonottaminen kestää yhtä kauan.

Ei ole sama asia, useampi pienten ostosten kanssa menee nopeasti kun taas se kukkurakärryn lastaaja tukkii koko hihnan.

Ei välttämättä sillä jokaisen asiakkaan kohdalla on se mahdollisuus että kortti ei toimi, 1-3 kerralla, ei ole käteistä, maksetaan kolikoilla, lottolappuja, tupakka loppu automaatista jne. Joskus näppärä organisaattori-äiti ison ostoskärryn kanssa etenee nopeammin kuin monta pienen ostoksen mummoa.

Vierailija
60/61 |
18.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Oho, enpä ois uskonu et oma lähikauppa -Tiksin Prisma - mainitaan vauva.fi keskustelun aloituksessa. :D

Minä olen maininnut Ylivedon täällä monta kertaa koska ehdottomasti paras kauppa

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme kaksi