Lue keskustelun säännöt.
Kotiäideillä kivaa??
15.01.2014 |
Onko muiden kotiäitien mielestä kivaa olla kotona pienten lasten kanssa? Jos vastaat kyllä, pyydän, että kerrot miksi näin on? Mikä saa adrenaliinisi virtaamaan positiivisessa merkityksessä?
Olen kotona lasten kanssa olosuhteiden pakosta. Vanhin lapsi alle 2v. ja toinen juuri syntynyt. Toista lasta emme edes halunneet vaan se oli täysi vahinko. No nyt onneksi sain synnytyksen yhteydessä sterilisaation, joten ei enää ole lapsia lisää tulossa. Olen hakenut aktiivisesti itselleni töitä siitä lähtien kun vanhin lapsi täytti 9kk, myös siis koko raskausajan ja nyt, mutta eipä ole tullut kutsua edes haastatteluun. Korkeakoulutus on kesken, mutta koulutuspaikka 400 kilometrin päässä ja etäopiskelulle kyseinen koulu sanoo "ei" eikä paikallinen koulu ota vastaan siirto-opiskelijoita. Mies käy töissä, mutta olisi valmis jäämään kotiin jos minä saisin työn.
Olen kuolla tylsyyteen täällä kotona. Vajaan 2v kanssa joka hetki käydään taisteluita ja vauva nyt on vauva. Lisänä tietysti kaikki kotityöt, ruoanlaitto ja koira. Mulla ei ole mitään harrastuksia, sillä ei ole aikaa tämän arjen pyörittämisen keskellä. Kun mies tulee kotiin on hän niin väsynyt (herää kl.5 aamulla ja tulee kotiin kl.17) ettei jaksa muuta kuin käydä suihkussa ja vetäytyy sitten 1-2 tunnin levolle. Nukkumaam käydään kl.22-23.
Mistä potkua tähän tylsään elämään? Useamman kerran päivässä käy mielessä, että olisi ihana vaan lähteä pois eikä koskaan enää palata takaisin.
Kommentit (26)
Asutko missäpäin? Itse jokseenkin samassa tilanteessa. Jos haluaisit meistä seuraa teidän päiviinne. Opiskelut mullakin kesken, mies tekee pitkää päivää ja alkaa olemaan tylsää kotona lapsen kanssa t. 26v Raskaana oleva taaperon äiti
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minusta oli kivaa. Meillä on useampi lapsi ja olin kotona sen vuoksi useamman vuoden.
Siihen aikaan ei ollut edes nettiä, että olisi voinut istua aihe vapaalla päivät ja fb.ssä :)
Pakkasin vauvan vaunuihin ja oltiin puistoissa. Käytiin kaikenmaailman perhekahviloissa ja avoimissa päiväkodeissa. Välillä ajelin kotikunnalleni vierailulle.
En ole ihminen, joka jäisi kotiin kykkimään, vaan lähden helposti liikkeelle ja tapaamaan ihmisiä.
Kotona toki joskus kävi aika pitkäksi, mutta sen korvasin lukemalla tai tekemällä jotain muuta pikkupuuhaa, kun lapset oli päiväunilla.
En minä oikein tiedä, mitä erikoista olisin tehnyt. Aamulla herättiin, syötiin aamupala, vaattet päälle ja vauva vaunuihin tai turvaistuimeen ja vaunut autoon ja lähdettiin jonnekin. Tai jos ei menty autolla, niin käveltiin kerhoihin ja avoimeen päiväkotiin tai puistoon. Riippui ilmasta. Tultiin kotiin ja pikaisesti lounas ja vauvan syöttö ja päiväunet. Silloin tekaisin pikaisesti kotityöt ja rojahdin sohvalle hyvän kirjan kanssa.
Iltapäivällä välipala ja lähdettiin käymään taas ulkona ja sovittiin kavereiden kanssa puistotapaamisia yms.
Ilta menikin sitten niin, että kävin lenkillä tai salilla ja mies oli sitten lasten kanssa keskenään (mikä oli minusta tosi tärkeää)
Todella nopeaa ne vuodet hurahti. Sellaista leppoisaa ja kiireetöntä elämää.
Yritä keksiä jotain, jotta pääset ulkopuolelle niistä seinien sisältä. Mieti, mistä tykkäät ja hae seuraa itsellesi. Toivottavasti löydät itsellesi jotain kivaa.
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 18:14"]
Taapero käyttäytyy yleensä paremmin kun emme ole kotona. Saa kuitenkin näitä raivareita myös julkisilla paikoilla. Se jokseenkin onkin omalta osaltaan rajoittanut julkisilla paikoilla käymistä - todella raskasta huutavaa ja potkivaa taaperoa konkata lantiolla kun nuorin samaan aikaan on vaunuissa työnnettävänä.
On muuten hankalaa lähteä kotoa mihinkään. Asutaan aika syrjässä. Ei ole omaa autoa (miehellä auto töissä kaiket päivät) ja lähin bussipysäkki 2,5km päässä. Lisäksi aika usein käy niin, että bussin kyydissä onkin jo parit vaunut, joten siinä sitten joko odottelet 30 min. seuraava bussia tai käännyt ja kävelet takaisin kotiin. Koiran kanssa siis enimmäkseen käymme lenkeillä, mutta en koe sitä mitenkään stimuloivaksi.
[/quote]
Minä veisin jo tuollaisen hirviökakaran tutkimuksiin. Ei normaali lapsi raavi äitiä verille ja saa tuollaisia raivareita, ettei yksi aikuinen muka pysty niitä hallitsemaan.
Jokin neurologinen ongelma taustalla. Vai onko tosiaan niin, että jotkut ei osaa pitää rajoja pennuilleen. Voi opettajaraukkaa kun tämänkin lapsen saa luokkaansa.
Tarvitset omaa elämää. Tuo ei ole reilua että sinun on täytynyt luopua omasta opiskelustasi toisen työn vuoksi. Voisiko mies etsiä työtä opintopaikkakunnaltasi? Tehkää vaikka vähän pidemmän ajan suunnitelma. Älä luovu omasta urastasi muiden vuoksi, tulet katumaan sitä muuten. Yksi vaihtoehto hakeutua uuteen koulutukseen. Aloita pienistä parannuksista (esim. joku harrastus tai oma aika), mammaryhmät ja tehkää samalla pitkän tähtäimen suunnitelma, miten sinä saat itsellesi sopivan ammatin ja pääset työuran alkuun.
Kyllähän tämä kotona oleminen vituttaa. Narrina päivät pitkät. Odotan aina viikonloppua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meille on tulossa kolmas lapsi ja viihdyn kotiäitinä. Tiedän, ettei tämä voi jatkua enää montaa vuotta mutta nautin nyt tästä hetkestä. Ulkoillaan lasten kanssa kaksi kertaa päivässä, käydään kavereilla kahvilla, perhekahvilassa, perhekerhossa, leikkipuistossa jne. Kannattaa ottaa selvää, että mitä lähiseudulla on lapsille tarjottavana: MLL:n perhekahvila, seurakunnan kerhot/avoimet kerhot/muskarit, kaupungin perhekerhot ym. Olen löytänyt pari uutta kaveria leikkipuistosta ja yhdessä on mukava ulkoilla, koska on seuraa lapsille ja äideille.
Ou nou! Sulla on nyt raskas vuosi. Eka vuosi kahden pienen kanssa on rankka, lisäksi jos kakkonen oli yllätys niin siihen sopeutuminen vie varmasti aikaa. Eli ole lempeä itsellesi.
Olin itse n. 10v kotiäitinä ja ne ovat kyllä elämäni parhaita muistoja (ja kokemusta on muunkinlaisesta elämästä, olen korkeakoulutettu, tehnyt uraa, työskennellyt ulkomailla ym ym.)
Ehkä osittain se tyytyväisyys kumpuaa siitä että on kokenut muutakin ja osaa arvostaa sitä mitä on nyt. Katso sitä vauvaasi, se on niin pienen hetken tuollainen pieni pallero, kohta se jo ryömii ja konttaa ympäri asuntoa. Ja se 2v kaipaa erityisesti rakkautta, on menettänyt ainokaisen asemansa vauvalle ja miettii vieläkö hän on tärkeä äidille.
Itseäsi pitää hoitaa myös. Voitteko sopia miehen kanssa että tiettynä päivänä viikossa kun hän tulee klo 17 niin sinä lähdet ulos saman tien. Mene jumppaan, kahville, kävelylle, kampaajalle, mitä tahansa, tee jotain mistä tykkäät yksin (tai siis ilman lapsia). Pienetkin omat hetket auttavat jaksamaan. Lapsiperhearki on kuluttavaa, pissaa kakkaa ja puklua. Koita nauttia niistä pienistä ihanista hetkistä, aamusta kun ei tarvitse lähteä kiireellä minnekään vaan voit köllötellä lasten kanssa sängyssä tai sohvalla. Siitä kun 2v oppii uusia sanoja tai vauva katselee sinua ja hymyilee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se johtuu siitä että sinulla on kaikki kesken. Minä sain omat lapseni kun huippu- uraa oli tahkottu ja se oli nähty.
Olin niiiin valmis leppoistamaan ja arvojärjestyskin oli jo muuttunut.
Eikö niissä opinnoissa ole mitään, mitä voisit tenttiä tms?
Kiitos asiallisesta ja varmastikin osuvasta kommentista. Mä en vaan koe, että tämä lasten kanssa oleminen olisi mitenkään kivaa. Toivomalla toivon, että pian koittaisi se päivä kun menevät kouluun eikä joka hetki tarvitse olla vahtimassa. Rakastan kyllä lapsiani, mutta en ole mikään sellainen hempeily-äiti joka tykkäisi tassutella lasten kanssa ja leikkiä. Ja jokainen hetki itselleni on vaan stressiä täynnä. Voihan se olla, että olen herkistynyt stressille kun työelämässä tuli burnout 27-vuotiaana. Eniten stressaa kun tuo 2v jatkuvasti komentaa ja jos ei HETI saa mitä haluaa tai jos esim. haluaa suklaata ja selitän ettei sitä ole kotona, alkaa lapsi kynsiä ja heittää aivan valtavan raivokohtauksen. Mulla on siis koko kroppa otsasta varpaisiin täynnä naarmuja - sattuu siis ihan fyysisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanko kysyä, miksi piditte tämän vahinkolapsen ettekä tehneet aborttia? Pointti on se, että kyllä siis jollain tasolla sen lapsen halusitte myös.
Saanko kysyä, miksi piditte tämän vahinkolapsen ettekä tehneet aborttia? Pointti on se, että kyllä siis jollain tasolla sen lapsen halusitte myös.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saanko kysyä, miksi piditte tämän vahinkolapsen ettekä tehneet aborttia? Pointti on se, että kyllä siis jollain tasolla sen lapsen halusitte myös.
Mitä jos aloittaisit jonkun ihan muun alan opinnot etänä? Vaikka avoimeen yliopistoon tai jotain muuta joka edes vähän kiinnostaa. Olisit sitten työelämään mennessä vähän pätevämpi tai olisi pari koulutusta olemassa. Nykyaikana mistä vain saattaa olla yllättävästi hyötyä myöhemmin.
Ja sitten sitä omaa aikaa. Voihan mies olla poikki, mutta niin olet sinäkin, eri tavalla vain. Vietkö lapsia koskaan minnekään vai kökittekö kotona jatkuvasti? Entä viikonloput? Jätä joskus arkenakin siivoaminen väliin ja laita isompi rattaisiin ja pieni rintareppuun ja liikkeelle jonnekin mikä sinua kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
8 jatkaa, minä siis en viihdy kotona vaan aloitin työt kun vauva oli 4 kk ja mies jäi kotiin. Mutta vauvan kanssakin kävin tapaamassa kavereita ja vaikkapa lähihuoltsikalla syömässä päivällä sen sijaan että olisin tehnyt ruokaa joka päivä itse. Nyt huomaan saman että mies käy kylässä ja kaupungilla ym. vauvan kanssa kun ei ole tekemistä.
2-vee saattaa nyt reagoida vauvaan. Reagoisit sinäkin jos miehesi ottaisi toisen naisen teidän kotiin ;) Tai sitten sillä on yhtä tylsää kuin sinullakin ja tekemällä keksii tekemistä. Käyttäytyykö hän paremmin jos olette ns. ihmisten ilmoilla?
8 jatkaa, minä siis en viihdy kotona vaan aloitin työt kun vauva oli 4 kk ja mies jäi kotiin. Mutta vauvan kanssakin kävin tapaamassa kavereita ja vaikkapa lähihuoltsikalla syömässä päivällä sen sijaan että olisin tehnyt ruokaa joka päivä itse. Nyt huomaan saman että mies käy kylässä ja kaupungilla ym. vauvan kanssa kun ei ole tekemistä.
2-vee saattaa nyt reagoida vauvaan. Reagoisit sinäkin jos miehesi ottaisi toisen naisen teidän kotiin ;) Tai sitten sillä on yhtä tylsää kuin sinullakin ja tekemällä keksii tekemistä. Käyttäytyykö hän paremmin jos olette ns. ihmisten ilmoilla?
[quote author="Vierailija" time="15.01.2014 klo 16:50"]
Kiitos asiallisesta ja varmastikin osuvasta kommentista. Mä en vaan koe, että tämä lasten kanssa oleminen olisi mitenkään kivaa. Toivomalla toivon, että pian koittaisi se päivä kun menevät kouluun eikä joka hetki tarvitse olla vahtimassa. Rakastan kyllä lapsiani, mutta en ole mikään sellainen hempeily-äiti joka tykkäisi tassutella lasten kanssa ja leikkiä. Ja jokainen hetki itselleni on vaan stressiä täynnä. Voihan se olla, että olen herkistynyt stressille kun työelämässä tuli burnout 27-vuotiaana. Eniten stressaa kun tuo 2v jatkuvasti komentaa ja jos ei HETI saa mitä haluaa tai jos esim. haluaa suklaata ja selitän ettei sitä ole kotona, alkaa lapsi kynsiä ja heittää aivan valtavan raivokohtauksen. Mulla on siis koko kroppa otsasta varpaisiin täynnä naarmuja - sattuu siis ihan fyysisesti.
[/quote]
En nyt ymmärrä miksi otat stressiä kaikesta mahdollisesta? Tiedän kyllä että tuon ikäisten kanssa on hankalaa, itse en olisi tehnyt kahta peräkkäin, mutta sattui tulemaan kaksoset.
Mulle sanottiin neuvo kun odotin kaksosia, että mene siitä mistä aita on matalin, ja sitä olen kyllä noudattanut aika pitkälle.
Täällähän monet hehkuttaa sitä kuinka ihana on kun lapset on pienellä ikäerolla, niistä on toisilleen seuraa ja menee kaksi vauva-aikaa vähän kuin yhdellä iskulla ym. Totuus on kuitenkin se, että se on pahinta kun on uhmaikäinen mustasukkainen esikoinen ja vauva. Esikoisen vauva-aika loppui kesken kaiken kun vauva tuli ja vei huomion, se tuntuu esikoisesta todella pahalta. Meillä kaksosten kanssa ei ole koskaan ollut kovin pahoja uhmakausia, kun ovat tottuneet syntymästään asti jakamaan kaiken velipojan kanssa, ruokaa tulee suuhun vuorotellen, ja pukemiset ym. pakko tehdä niin että toinen odottaa vuoroaan.
Toinen juttu on sitten tuo raapiminen, sun ei pidä sitä hyväksyä, tunteensa saa lapsi näyttää, ja huutaa niin paljon kuin keuhkoista riittää, mutta raapia ei saa, pidät lasta vaikka ranteista kiinni että ei saa raavittua, siihen pitää vetää ehdoton raja. Varsinkin kun vauva saa pian myös osansa. Meillä kaksoset ovat fyysisesti eri kokoisia, ja kun leikkiessä isompi kokoinen työnsi toisen kumoon, toinen kosti puremalla ja sitä oli todella hankala saada loppumaan, vieläkin joskus käy tappeluissa näin vaikka ovat kohta jo viisi.
Nr.8:
Olen harkinnut tuota etäopiskelua, mutta kysymys onkin mistä siihenkään aikaa saisi? Päivät täyttyvät kaikista arkipuuhista ja tuntuu, että lapset vievät oikeasti kaiken aikani - en pääse käymään edes vessassa yksin. Etäopinnoissakin pitää löytyä aikaa lukea, käydä tenteissä ja kirjoittaa esseitä.
Milloin sinulla on omaa aikaa?? Miksi miehen täytyy levätä noin pitkään illalla vähän ennen nukkumaan menoa vaikka perheessä on kaksi pientä lasta? Kyllä minäkin tollaiseen väsähtäisin. Nyt vähän potkua sen miehen persuksiin..
Taapero käyttäytyy yleensä paremmin kun emme ole kotona. Saa kuitenkin näitä raivareita myös julkisilla paikoilla. Se jokseenkin onkin omalta osaltaan rajoittanut julkisilla paikoilla käymistä - todella raskasta huutavaa ja potkivaa taaperoa konkata lantiolla kun nuorin samaan aikaan on vaunuissa työnnettävänä.
On muuten hankalaa lähteä kotoa mihinkään. Asutaan aika syrjässä. Ei ole omaa autoa (miehellä auto töissä kaiket päivät) ja lähin bussipysäkki 2,5km päässä. Lisäksi aika usein käy niin, että bussin kyydissä onkin jo parit vaunut, joten siinä sitten joko odottelet 30 min. seuraava bussia tai käännyt ja kävelet takaisin kotiin. Koiran kanssa siis enimmäkseen käymme lenkeillä, mutta en koe sitä mitenkään stimuloivaksi.
Suosittelisin kyllä, että lähdet yksin tai koiran kanssa edes pienelle lenkille ainakin muutamana päivänä viikossa sen jälkeen, kun mies on saanut leponsa. Olen myös kotona kahden lapsen, kaksivuotiaan ja vauvan, kanssa ja olen huomannut, että jo parinkymmenen minuutin oma hetki ilman kenenkään käninää tekee ihmeitä. Jos jonain päivänä jää väliin, on seuraava päivä paljon tahmeampi ja hermot enemmän pinnalla. Miehelläsi on raskas työ mutta sinunkin päiväsi ovat raskaita, joten koettakaa sinnitellä yhdessä sen sijaan, että sinä väsyt ja stressaannut yksin lasten kanssa.
Vanhemman lapsen kanssa suosittelen samaa kuin joku aiempi: lapsi saa näyttää harminsa huutamalla, hyppimällä, tyynyjä heittelemällä ym. tavoilla, jotka eivät vahingoita muita tai häntä itseään. Raapimiselle ehdoton ei! Ranteista kiinni, tiukka ei ja aina samaa kaavaa, kun käytös toistuu. Meillä oli aiemmin ongelma esikoisen puremisen kanssa mutta onneksi se on tällä erää mennyt ohi.