Kotiäideillä kivaa??

Mikset lähde kello 17, kun se perheen auto olisi käytössä?

Nro. 13: Miestä en kyllä solvaa tässä tapauksessa. Hän tekee työkseen erittäin fyysisesti raskasta duunia ja tiedän itsekin aiemmasta työelämästä, että on hyvä saada vähän levätä kotiin tultua. Kyllä hän leikkii lasten ja koiran kanssa kun on saanut levätä. Mä vaan olen siinä vaiheessa päivää jo jotenkin niin väsynyt etten edes tajua lähteä enää mihinkään. Odotan vaan, että kello tulee tarpeeksi, että saa laittaa lapset ja itsensä nukkumaan.

Meillä on hieman erilainen tilanne, mutta kommentoin silti. Kivaa on nukkua pitkään ja se ettei tarvitse aamuvarhaisella raahata lapsia päiväkotiin. Toisaalta kadun, että otin esikoisen pois päiväkodista. Nyt esikoinen on kotona ja valittaa ettei ole leikkikaveria. Puistoissa on harvoin ketään eikä parin tunnin vauvakerhot riitä 3-vuotiaalle. Itsellenikään ei riitä nuo kerhot, joissa rallatellaan lastenlauluja ja juoruillaan omissa kuppikunnissa. En koe kuuluvani joukkoon. En myöskään jaksaisi olla kodin hengetär varsinkin, kun en koe saavani mitään arvostusta. En vain ole kotiäitityyppinen ihminen.

Voimme, ap, lohduttautua sillä, että tämä on vain ohimenevä vaihe. Aika varmasti kultaa muistot ja muutaman vuoden päästä muistelemme kaiholla näitä kotiaikoja.

No jaa... Mulla on kyllä ns. kivaa kotiäitinä. Työpaikka odottamassa sitä, kun nuorempi kahdesta lapsesta täyttää 3 vuotta.

Lapset heräävät aamulla joskus 8-9 aikaan, isommalla (4v.) on harrastuksia kolmena päivänä viikossa (kahtena päivänä kahdesti) ja pienempi (1v.) kulkee mukanani joka paikkaan melkein, jopa kosmetologille. Mies tekee vuorotyötä (aamu/ilta). Muutaman päivänä hän menee aamuun (klo 6) ja tulee joskus klo 15, siitä min lähden isomman kanssa ensin hänen harrastukseen, sieltä omaani. Mies hakee pienemmän kanssa isomman reeneistään.

Arki sujuu ulkoillen, oleillen, ruokaa laittaen jne jne.

Lapset menee joka ilta klo 19 nukkumaan (isompi saa joskus valvoa klo 20 asti), niin illalla sitten on vielä sitä ihan omaa aikaa tai parisuhdeaikaa.

Hyvin menee, mutta menköön.

Hei ap, sulla on nyt kriisi. Oma elämä on hajallaan eikä sitä ole mahdollisuutta nyt rakentaa (jos realistisesti ajattelee, koska opintoja ei vaan voi tehdä jos ei saa keskittymisrauhaa) ja joku tarvitsee sua koko ajan.

Ei minusta kotitäitinä ollut aina kivaa. Ensimmäinen vuosi toisen lapsen synnyttyä oli melko rankka, meilläkin mies oli aina pois kotoa. En minä sen vuoksi kotona ollutkaan, vaan siksi että se on arvokasta ja tärkeää. Ehkä sinunkin kannattaisi ottaa sellainen asenne, että teillä on nyt vaikeaa, mutta sinä selviät siitä, ja sillä, onko hauskaa vai ei ei oikeastaan ole merkitystä, se on sellainen ylimääräinen bonus. Ois tärkeää että ymmärtäisit oman arvosi näiden lasten ainoana äitinä, joka huonoinakin hetkinä on heille tärkein maailmassa.

Aika kuluu nopeasti, ja kohta saat pään taas pinnalle, saat vetää happea ja elää vähän omaakin elämää.Minua askarruttaa tuossa sinun tekstissäsi se, ettet halunnut lasta. Oliko raskaus kriisi parisuhteelle? Syyllistikö mies sinua? Oliko hän etäinen vai yrittikö luoda teidän välillenne iloa vauvasta? Jos sinä tunnet syyllisyyttä vauvasta, se on siinä välissä aina, ja estää sinua nauttimasta hänestä ja tuntemasti omaa äitiyttäsi arvokkaaksi ja tärkeäksi, asiaksi josta saa olla iloinen ja ylpeä. Jos ei-toivottu raskaus käänsi teidän parisuhteessa valta-asetelmat niin että sinä olet aina jotenkin altavastaaja, niin sille voi ja pitää tehdä jotain. Se nakertaa rakkautta sinun ja miehesi välillä ajan mittaan väistämättä. Tämä siis vain yhtenä pointtina, en tietenkään tiedä onko teillä näin, ja hyvä jos ei ole.

Minä lähdin tuon yhden hyvin rankan vuoden aikana usein pois kotoa omille vanhemmilleni tai tein pieniä matkoja lauantaisin kaverin luokse. Niillä oli iso merkitys; sain vähän muuta ajateltavaa ja mies sai ikävöidä lapsia. Jaksettiin viikon eron jälkeen kaikki paremmin.

Vaikka susta nyt ap tuntuu että olet menettänyt jotain, niin et ole. Saat vielä kaiken. Koita jaksaa tämä vuosi, hae itsellesi apua mistä vain saat. Ja lähde joskus itsekin pois kotoa. Sillä minne menet ei ole niin hirveästi merkitystä, pääasia että saat olla hetken aikaa ihan kuten haluat, etkä aina muiden käytettävissä.

En minäkään viihtynyt kotona yhtään. En saa mitään erityistä iloa irti pikkuvauvoista tai pienistä lapsista. Olen aina odottanut, että lapsi kasvaisi isommaksi. Kouluikäiset ovat jo paljon ihanampia. Käytin kotona oloni opiskeluun. Kirjoitin gradun ja suoritin muutamia kursseja. Olin onnellinen kun pääsin töihin.