Mies ei ole valmis naimisiin, mutta lapsi saisi tulla

Tunnen miehen, joka halusi suunnitellusti lapsen avopuolisonsa kanssa, muttei halunnut naimisiin. Kysyin, miksei, ja hän sanoi, "ettei sitä nyt kaikkien kanssa kihloihin mennä".

Hän erosikin jonkin ajan päästä ja on eronnut jo useammasta suhteesta sitä ennen ja sen jälkeen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huomauta, että jos lapsen saatte niin sille tulee sitten sinun sukunimi, ei miehen. Ei ole mitään järkeä että äidillä on eri sukunimi kuin lapsella. Kummankin sukunimi voidaan sitten myöhemmin vaihtaa jos ja kun menette naimisiin.

Suhteessa kannattaakin alkaa kiristämään toista. Sillä saa itselleen nopeasti yhden eksän.

Mitä kiristämistä tuossa on?

Tietenkin äidin nimi.

Ihan mielenkiinnosta, miten olet itse miehelle perustellut naimisiinmenon tärkeydestä sinulle ? Jos sanot vain, että se on niiiiin tärkeä sinulle, niin eihän tuollainen ole mikään perustelu. Sinulla on oikeus kuulla miehesi perusteet miksi hän haluaa odottaa, mutta myös miehelläsi on sama oikeus, eli kuulla perusteet miksi pidät asiaa niin tärkeänä. 

Molempien pitää myös omalta osaltaan miettiä mitä kumpikin saa avioliiton myötä. Jos vain toinen jää ns. saamapuolelle, niin ymmärrän nihkeyden täysin. Avioliitonkin pitää hyodyttää kumpaakin. Sitähän se paperi käytännössä on. Hyötymisssopimus vaikka joku muuta väittäisi.

2020 ja porukka tulee tähän ketjuun hihkumaan jostain sukunimestä ja luulee, että äidillä ei ole oikeutta päättää nimestä jos on naimisissa!? Miehen sukunimellä ei ole mitään etuoikeuksia, oli naimisissa tai ei. Vanhempien on päästävä yhteisymmärrykseen nimestä, elleivät pääse, lapselle määrätään nimi. Jos vanhemmilla on eri nimi, lapsi saa äidin nimen. Jos lapsella on vanhempi sisarus, jolla on eri nimi kuin äidillä, lapselle määrätään se sisaruksen nimi. Lapselle voidaan määrätä sukunimi, joka ei ole kummallakaan vanhemmalla. Ja ihan oikeasti, sillä ei ole mitään väliä vaikka kaikilla olisi kokonaan eri nimet. Sehän on nimen tarkoitus, että se ei ole kaikilla sama eikä siitä kuitenkaan pysty sukulaisuussuhteita päättelemään. Nimen vaihtamiset naimisiin mennessä saisi jo lailla kieltää, typerää sellainen.

Minä en kans ymmärrä näitä miehiä. Esim yksi serkkuni, ovat olleet yhdessä jotain 15 vuotta, lapsia on kolme. Mutta naimisiin ei halua mennä, vaikka se olisi puolisolle tärkeää. Siis mikä siinä avioliitossa on niin kamalaa? Kun on kuitenkin sitouduttu lasten ja yhteisen asuntolainan kautta yhteen ja ilmoitettu joka paikkaan se oma puoliso lähiomaiseksi, silti jostain syystä ei haluta virallistaa sitä omaa suhdetta. Pakkohan ei ole mennä naimisiin jos se on ok molemmille, mutta jos toinen sitä toivoo niin mikä syy on vastustaa?

Onko mies ujo? Itse olen ujo mies ja pelkään esiintymistä niin paljon, etten voi kucitella meneväni naimisiin tämän vuoksi. Voin kuvitrlla että en pystyisi seisomaan alttarilla ja kuulla papin puhetta eikö puhe enää toimi niin jännittyneessä olotilassa. Tätä ei miehenä toki kannata puolisolleen sanoa, koska on iso turn off.... ehkä miehesi on samanlainen?

Vierailija kirjoitti:

Äidille parempi jos ette ole naimisissa. Saat päättää lapsen asioista, kuten vaikka oman sukunimesi lapselle.

Naimisiin meno on vain paperisota. Lapsi taas on todella suuri vastuu. Vaikuttaa siltä, että ette ymmärrä minkälainen sitoutuminen ja vastuu lapsi ylipäätään on.

Ei äiti yksinään päätä jos tehdään isyyden tunnustus ja yhteishuoltajuus ennen lapsen syntymää.

Jos ei suostu yhteishuoltajuuteen niin sitten saa itse päättää yksin.

Mutta sitten jos isä haluaa huoltajuuden niin käräjille mennään viimeiseksi jos sopua ei tule.

Vierailija kirjoitti:

Ihan mielenkiinnosta, miten olet itse miehelle perustellut naimisiinmenon tärkeydestä sinulle ? Jos sanot vain, että se on niiiiin tärkeä sinulle, niin eihän tuollainen ole mikään perustelu. Sinulla on oikeus kuulla miehesi perusteet miksi hän haluaa odottaa, mutta myös miehelläsi on sama oikeus, eli kuulla perusteet miksi pidät asiaa niin tärkeänä. 

Molempien pitää myös omalta osaltaan miettiä mitä kumpikin saa avioliiton myötä. Jos vain toinen jää ns. saamapuolelle, niin ymmärrän nihkeyden täysin. Avioliitonkin pitää hyodyttää kumpaakin. Sitähän se paperi käytännössä on. Hyötymisssopimus vaikka joku muuta väittäisi.

Ahaa. Ja avoliitossako molemmat hyötyvät automaattisesti saman verran vai? Varsinkin kun aletaan lapsia tekemään?

Jos kellokin jo tikittää, niin hankkikaa vain se lapsi nyt pian. Jos jäät jahkailemaan jotain naimisiinmenoa, niin voi lapsi jäädä saamatta. Se vasta surettaisi varmaan molempia. Naimisiin ehtii myöhemminkin, ja eihän se yksi seremonia ja paperi mitään muuta.

Minustan lapsen saaminen on paljon isompi juttu, kuin naimisiin meno. Ihmettelen miksi naimisiin meneminen on joku pelkoa aiheuttava juttu, mutta lapsen hankinta ei..? Vai onko siinä se, että mies kuvittelee pääsevänsä helpommalla, kun uskoo naisen hoitavan lapsen ja hänellä on koska vaan helppoa lähteä siitä kuviosta?

Joku väitti että avioliitto on vain paperisota.

Asia on juuri päinvastoin, avioliitolla vältetään monta paperisotaa ja varsinkin jos lapsia on tarkoitus hankkia.

Vieläkin miehet (ja kyllä naisetkin) kuvittelevat, että naimisinmeno tuo jonkun pallon jalkaan ja avioero on joku hirvittävän hankala prosessi, joka vie aikaa ja ennenkaikkea rahaa. 

Ero on AINA hankala prosessi ja kaikkein ihmeellisin asia on se, että lapsia kyllä ollaan valmis tekemään mutta ei naimisiin. Sinähän olet AINA jollain tavalla kiinni siinä lastesi äidissä, siitä tosiasiasta ei pääse eroon.  

Vierailija kirjoitti:

Onko mies ujo? Itse olen ujo mies ja pelkään esiintymistä niin paljon, etten voi kucitella meneväni naimisiin tämän vuoksi. Voin kuvitrlla että en pystyisi seisomaan alttarilla ja kuulla papin puhetta eikö puhe enää toimi niin jännittyneessä olotilassa. Tätä ei miehenä toki kannata puolisolleen sanoa, koska on iso turn off.... ehkä miehesi on samanlainen?

Opettele lukemaan. Ovat jo sopineet maistraattivihkimisestä vain todistajien läsnäollessa.

Jos siihen ei kykene ujoudeltaan niin tuskinpa selviää lapsen kasvattamisestakaan.

Rehellisesti sanottuna, varmaan kyseessä taas perinteinen lupaillaan lapsia, kunhan on eka oltu tietty aika (jota muutellaan toki välillä), kunhan on tietty työpaikka, asunto, yms yms. Sitten yhtäkkiä "yllätyyyyys", eipä enää kerkeä edes lapsia tehdä. Sama tarina joka kerta.

Ei ei ei ja vieläkerran ei. En ikinä alkaisi tehdä lasta miehen kanssa joka on niin kaukana lapsen saamisen realiteeteista että pitää paperin palaa suurempana sitoutumisena kuin lasta. Ja vielä se että kelpuuttaa naisen lapsen äidiksi vaikka suoraan sanoo ettette ole tunteneet tarpeeksi pitkään että hän sinuun sitoutuisi mutta lapsi kyllä sitten varmasti kanssasi pärjää. En tiedä onko tuo naiiviutta, itsekkyyttä, ajattelemattomuutta vai mitä. Voihan siinä toki olla totuuden siemenkin, suvun jatkaminen ihan ok naisen kanssa joka lapsesta varmasti huolehtii kelpaa mutta naisesta ei vielä ole ihan varma että kelpaako se.

Jos lapsen teette niin varaudu siihen että jäät joko lapsen kanssa yksin tai mies sitoutuu lapseen mutta ei sinuun. Voihan se sinullekin toimia jos et liikaa miehen perään haikaile.

Vierailija kirjoitti:

Huomauta, että jos lapsen saatte niin sille tulee sitten sinun sukunimi, ei miehen. Ei ole mitään järkeä että äidillä on eri sukunimi kuin lapsella. Kummankin sukunimi voidaan sitten myöhemmin vaihtaa jos ja kun menette naimisiin.

Mikä ongelma äidin sukunimessä? Miksi se pitäisi vaihtaa lapselta tai äidiltä naimisiin mennessä? Ei ikinä!

Ehkäpä mies on sillä tavalla vanhanaikainen ja laskelmoiva, että tosiaan haluaa lapset ja ydinperheen, eikä halua mennä monta kertaa naimisiin. Joten jos naisella on jo ikää, tietää että lasta ei välttämättä tule. Silloin on helpompi lähteä avoliitosta ja etsiä uusi nainen. Lapsen myötä olisi sitten valmis täyteen sitoutumiseen.

Eikös naiset tee vastaavanlaista, kun biologinen kello tikittää..

Jossain Afrikan kulttuureissa nainen on parempi puolisoehdokas, jos helmoissa on jo lapsi tai pari. Hedelmällisyys on varmempaa.

Ihmisiä on erilaisia. Olen 38-vuotias nainen, joka asuu avoliitossa ja meillä on 2 lasta. Naimisiin en halua. Ahdistaisi asia. Olen paljon sitoutuneempi mieheeni, kun tiedän, että on vapaus myös lähteä. Onneksi mieheni ymmärtää vapaudenkaipuuni. On itse samanlainen.

AP sanoi olevansa "sillä tavalla vanhanaikainen" että haluaa naimisiin ennen lapsen syntymään. Sehän on ihan hyvä ja kunnioitettava asia. Mutta sitä en ymmärrä, että ollaan kuitenkin kihloissa, kun kihlaushan on siis sitä, että kositaan ja lupaudutaan, ja sitten ollaan kihloissa. Eihän se ole vain joku "kokeiluavioliitto" missä harjoitellaan ja sitten EHKÄ mennään naimisiin, jos hyvältä tuntuu. Se ON avioliittolupaus. Pitäisi jo kihlavaiheessa sitten hieman sopia siitä aikataulusta eikä ruveta venkoilemaan että joo ehkä viiden vuoden päästä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmisiä on erilaisia. Olen 38-vuotias nainen, joka asuu avoliitossa ja meillä on 2 lasta. Naimisiin en halua. Ahdistaisi asia. Olen paljon sitoutuneempi mieheeni, kun tiedän, että on vapaus myös lähteä. Onneksi mieheni ymmärtää vapaudenkaipuuni. On itse samanlainen.

Kyllä avioliitostakin voi lähteä, ei se ole kuin paperin allekirjoitus.