Mä niin haluaisin, että joku huolehtisi minusta

Kelpaisko sulle kilttis?

Vierailija kirjoitti:

Kelpaisko sulle kilttis?

Sellaisen kun kelpuuttaa, saa hoitoa "tosi isoa vauvaa", eli kotitöitä kahden edestä.

Minä haluan aina huolehtia itsestäni. Toivottavasti en joudu kenenkään huolettavaksi edes vanhana. Haluan huolehria myös muista.

Ruoka ja kotityöt on pienin asia näissä.

Oletko aikuinen eli elätätkö eli huolehditko itsestäsi. Vai kuten lapsi, jota elätetään?

Hyvin inhimillinen pyyntö- uskon että löydät voimia sekä itsestäsi että jonkun johon vuoroin nojata kun heikottaa olo.

Samat ajatukset täällä. Oon koko elämäni ollut se vahva ja selviytyjä, joka ei tarvii miestä mihinkään. Mut nyt kyllä useinkin mietin, että oispa ihanaa kun ois joku, jonka seurassa sais olla heikko ja ihan vaan ihminen kaikkine inhimillisyyksineen. Joku, joka jakais arjen ja jonka kanssa ei tarvitsisi olla täydellinen. Kun ois mies, joka ois turvallinen, lempeä ja ymmärtäväinen, sellainen peruskallio. Ottais mut vaan syliinsä ja pitäis siinä. Mutta eipä tuommoisia miehiä taida oikeasti olla olemassakaan. Parempi vaan jatkaa elämäänsä yksin.

Eli kadehdit aikuisia, joista joku muu pitää huolta ja haluaisit olla samanlainen?

Hyvässä suhteessa molemmat ovat toisilleen takapäivystäjiä ja peruskallioita, niin ettei aina tarvitse jaksaa olla niin aikuinen.

Hyvä uutinen on, että pässeinkin ihminen oppii arvostamaan tuota, kunhan aikansa kokeilee.

Ei sellainen vastavuoroisuus käy luonnostaan ihmiseltä, joka joko ei osaa antautua hoivattavaksi tai ei jaksa hoivata. Mutta kun tajuaa hyötyvänsä siitä lopulta eniten itse, alkaa mieli muuttua. Asennehan se eniten estää oppimista. Jos jompikumpi vaihtoehto tökkii pahasti, voi käsitellä ongelmansa ja hyväksyä, ettei se oma ratkaisu ole ihan niin aikuinen kuin olisit halunnut uskoa.

Freudin lista oli liian pelkistetty. Ei riitä kyky rakastaa ja tehdä työtä. Pitää osata myös antautua rakastettavaksi ja silti kyetä palaamaan aikuisuuteen lopuksi päivää.

Sairaalaan jos joutuu niin siellä kyllä saa olla hoitajien ja lääkäreiden huolehdittavana. 

Vierailija kirjoitti:

Eli kadehdit aikuisia, joista joku muu pitää huolta ja haluaisit olla samanlainen?

Eipä tässä olotilassa nyt ole tullut mieleenkään muiden ihmisten parisuhteet kun mietin vaan, että kunpa joku vaan huolehtisi minusta ja olisi läsnä elämässäni.

Vierailija kirjoitti:

Sairaalaan jos joutuu niin siellä kyllä saa olla hoitajien ja lääkäreiden huolehdittavana. 

Mutta kaikki taloushuolet painaisi silti mieltä jos ei olisi saattohoidossa.

Kukaan mies ei tyydy tuollaiseen naiseen. Huolehdi itse itsestäsi. Ei se ole miehen tehtävä. Jeesus...

Vierailija kirjoitti:

Samat ajatukset täällä. Oon koko elämäni ollut se vahva ja selviytyjä, joka ei tarvii miestä mihinkään. Mut nyt kyllä useinkin mietin, että oispa ihanaa kun ois joku, jonka seurassa sais olla heikko ja ihan vaan ihminen kaikkine inhimillisyyksineen. Joku, joka jakais arjen ja jonka kanssa ei tarvitsisi olla täydellinen. Kun ois mies, joka ois turvallinen, lempeä ja ymmärtäväinen, sellainen peruskallio. Ottais mut vaan syliinsä ja pitäis siinä. Mutta eipä tuommoisia miehiä taida oikeasti olla olemassakaan. Parempi vaan jatkaa elämäänsä yksin.

ruiku nyyh ruiku

Vierailija kirjoitti:

Kukaan mies ei tyydy tuollaiseen naiseen. Huolehdi itse itsestäsi. Ei se ole miehen tehtävä. Jeesus...

En usko että tässä on kyseessä se ettei ap osaa huolehtia itsestään. Kun on kauan ollut yksin niin välillä tulee tunne että olisi kiva kun voisi heittäytyä jonkun toisen vietäväksi. Esim. kun on sairas, niin toinen toisi jätskiä ja jaffaa ja hellisi vähän. Tiedän itse tuon tunteen kun olin monta vuotta sinkkuna. On jotenkin mukavaa kun voi jakaa arjen huolet ja ilot ja mieheni myös kyllä huolehtii minusta ja minä hänestä, se on sitä toisesta välittämistä. Ajatelkoon muut sitten mitä.hyvänsä, mutta kyllä huolenpito kuuluu puolin ja toisin parisuhteeseen, se lisää myös luottamusta.

Oletko ahdistunut ja rasittunut milleniaali jolla on paha mieli ja siivous on ympäristön vaatimus joka vie voimat?

Ymmärrän. Toisinaan sitä toivoo tukea ja apua kun ei jaksa. Ei vaan jaksa.

Tiedän niin tuon tunteen.

Olen itsenäinen ja hoidan elämäni. En tarvitse miestä tekemään asioita puolestani.

Mutta...olisi ihanaa, jos olisi turvallinen syli mihin käpertyä, käsivarret suojelevasti ympärilläni, olkapää johon nojata ja kuuntelevat korvat vailla tuomitsemista.

Kaipaan kumppanuutta. Elämän ilojen ja surujen kohtaamista yhdessä käsi kädesssä.

Sitä, että illalla voin nukahtaa kuuntelemalla toisen hengitystä. Koskettaa kädelläni häntä ja tuntea kehonsa lämmön.

Arkisessa kumppanuudessa on jotakin todella kaunista. Siihen ei tarvita jatkuvia ilotulituksia ja uber romanttisia elämyksiä. Se paras osuus on toista varten tehty ruoka valmiina työpäivän jälkeen; niskan ja jalkapohjien hierominen yhdessä elokuvaa katsellessa; kauppareissu verkkareissa, rinta rinnan ostoskärryä työntäen; toisen ilahtunut hymy kun tulet paikalle.

Rakkautta, rakkautta vain.

Vierailija kirjoitti:

Kelpaisko sulle kilttis?

Kiltin tai varsinkaan lyhyen miehen ottaminen ei ole kellekkään naiselle kuin viimeinen vaihtoehto vaikka olis kuinka epätoivoinen.

Kauniisti sanottu!

Vierailija kirjoitti:

Hyvin inhimillinen pyyntö- uskon että löydät voimia sekä itsestäsi että jonkun johon vuoroin nojata kun heikottaa olo.

Kasva aikuiseksi.