Minkä ikäisenä et enää lähtisi muuttamaan kauas tai tekemään muita isoja muutoksia?
Olen nyt 40 ja mietin kannattaako enää ”aloittaa alusta”?
Kommentit (38)
Varmaan sitten, kun en enää pysty huolehtimaan itse itsestäni ja hoitokoti kutsuu.
Niin kauan kuin on elämää on mahdollisuus, vaikka aloittaa alusta.
Jokainen hetki on uusi mahdollisuus.
En usko, että jos tiukka paikka tulisi, että arkailisin sitä koskaan. Olen muuttanut jo niin monta kertaa, että se menee rutiinilla.
Vierailija kirjoitti:
Niin kauan kuin on elämää on mahdollisuus, vaikka aloittaa alusta.
Hah!(happamasti)
Sairastelevaa viisikymppistä, joka ei ole minkään alan spesialisti ei kukaan kaipaa.
Muutama vuosi sitten tehtiin isompi muutto. Tuolloin lapset oli eskarissa ja 2-luokalla. Nyt molemmat on alakoulussa ja alkaa olla aika tiiviit kaveripiirit. Joten juuri nyt tuntuu, ettei ole aika muutta. Mutta ajatuksissa on että kun noin kymmenen vuoden kuluttua lapset on muuttanut pois kotoa. On taas aika meidän vanhempien mennä uusiin seikkailuihin. Tuolloin ollaan vähän päälle 40-v. Joten kyllä se omaan korvaan kuulostaa ankealta jos jo 40-v tuntuu että on liian vanha muutoksiin
Minä olen 40v ja en ikinä voisi muuttaa.
Terveydentila ni määrittäisi ajankohdan, ei ikä.
Sitten vanhuksena, kun alkaa olla terveysvaivoja jotka vaativat stabiilin hoitokontaktin. Toivottavasti 75+. Olen itse myös 40v ensi vuonna, jos korona sallii, edessä muutto toiseen maahan (asun jo suomen ulkopuolella).
Eiks vanhana just olis helppoa, kun ei oo enää työtä ja lapsetkin asuvat omillaan. Itse voisin hyvin muuttaa vaikka Alaskaan kun pääsen eläkkeelle.
Täh. Ei siihen mitään ikärajaa ole.
Mietin, että varmasti kunnosta riippuu, ja mitä syitä olisi muuttaa elämää. Mutta joku 75? Silloin voisi olla vielä vaikka 10 vuotta elinaikaa. 40-vuotias on vielä kuitenkin melko nuori, puolet elämästä edessä (keskimäärin).
Jos on pakko niin on pakko. Elämäntilanteet kun ei ihan aina pysy samana. Uusi alku voi merkitä niin paljon hyvää. Jos ei mitään tapahdu, elämä on kertakaikkisen tylsää. Ei kun tulta päin.
Sellaista ikää ei ole. Voisin tehdä jotain radikaalia vielä ysikymppisenä jos terveys vain sallii sen. Nyt itse 37-vuotiaana olen hakeutumassa uudelle alalle. Uskon, että muutan jossain vaiheessa vielä ulkomaille. Varmaankin sitten, kun lapset ovat vähän isompia.
Ehkä yli kasikympin vain hoivakotiin tms. loppuelämää helpottava ratkaisu. Sitä ennen toivottavasti uskallan tehdä vaikka kuinka suuria ratkaisuja.
Olet hirvittävän nuori jämähtämään loppuiäksesi.