Kuinka monen alle 45-vuotiaan tiedät kuolleen?

arviolta äkkituntumalta ehkä noin 30

lapsia, nuoria ja aikuisia

sairauksia, onnettomuuksia ja itsemurhia

Tiedän todella monia, vähintään satoja ellei tuhansiakin, suurimman osan tosin työni kautta. Työn ulkopuolelta tulee nyt mieleen oma lapsi (kuoli vauvana sydänvikaan), koulukavereita (kaksi puukotettiin, yksi kuoli autokolarissa) ja kaverin poikaystävä (sai aivoverenvuodon).

Kyllä niitä varmaan kymmeniä on, joita tiedän. Ihan lähipiiristä onnettomuuksia, sairauksia ja yksi itsari. Näistä tutuistani 3 oli lapsia. 

En ketään. Omaa tyhmyyttä jos noin nuorena lähtee.

Entinen luokkakaveri kuoli reilu parikymppisenä johonkin tulehdukseen.

Kaverin pikkuveli teki itsemurhan parikymppisenä.

Kaverin äiti kuoli syöpään reilu nelikymppisenä.

Veljen kaveri kuoli auto-onnettomuudessa vähän alle nelikymppisenä.

Kummatkin veljeni, 29- ja 23-vuotiaina. Vanhemmalla synnynnäisiä sydänongelmia ja päihteet olivat viimeinen tikki, nuorempi kuoli auto-onnettomuudessa liukkaalla. Muita nuorena kuolleita en tunne. Harmi, että ainoat tapaukset liian läheltä.

Peräti 7 kouluaikaista tuttuani kuoli ennen 20-v päiviään. Yksi sairaskohtaukseen, yksi teki itsemurhan ja viisi menehtyi liikenneonnettomuuksissa (neljä auton kanssa, yksi polkupyörän). Nyt myöhemmin paras ystäväni kuoli 38-vuotiaana tapaturmaisesti ja nelikymppinen toinen ystäväni syöpään. 

Miehen serkku hukkui 14-vuotiaana ja ystäväni kuoli autokolarissa 18-vuotiaana.

kaverin serkku 18 tai 19 itsari

ex-kaverin veli 18 tai 19 itsari

kaveri 32 tulipalo

kaveri 26 itsari

exän kaveri 18 jäi auton alle

exän veli 15 jäi junan alle.

Huh huh mitä listoja. Mulla luokkakaveri parikymppisenä aivoverenvuotoon. Yksi kohtukuolema suvussa, myös lapsen tapaturmainen kuolema.

Yksi luokkatoveri.

Sen lisäksi työn kautta mittaamattoman määrän.

Äkkiseltään ainakin 20 tulee mieleen. Työn kautta satoja. Niin se vaan on, että ihmisiä kuolee kaikenikäisinä koko ajan, vaikka nykyaikana asiaa yritetään häivyttää näkyvistä ja luodaan mielikuvaa, että ainakin lapsemme elävät satavuotiaiksi.

Isä 42v, sepelvaltimontauti ja sydänkohtaus.

Äiti kävi isin kuoleman jälkeen nuorille leskille suunnatussa tukiryhmässä, minä olin lähes joka kerta mukana (lapset jätettiin hoitajale toiseen huoneeseen).

Aika monella oli kuollut noin 30-40v puoliso. Miehillä oli paljon sydäntauteja, joitakin onnettomuuksia ja taisi olla jonkun isä kadonnut järvellä ollessaan (ruumista ei koskaan löytynyt). Toinen mikä tappoi isien lisäksi myös muutaman äidin, oli syöpä.

Työn puolesta tiedän alle tuon ikäisiä kuolleen hyvin moni, mutta jos heitä ei lasketa niin tulee mieleen (lähipiiristä):

2 syöpään kuollutta

1 sydänkohtaus

2 itsemurhaa

1 liikenneonnettomuus

Muutama kohtukuolema

Syöpään kuoli alle kolikymppisenä ystäväni, mies. Ja lapsuudenkavereista yksi jäi auton alle lapsena. 

Huumeet 1

Itsemurha 1

Sydäninfarkti(/steroidit?) 2

Juuri tällä viikolla yksi ehkä n.40 mies hyppäsi kerrostalon katolta ja kuoli.

Onhan noita kymmeniä jos rupeaa miettimään. Tämä tutun tapaus tietysti päällimmäisenä mielessä.

Yhden lapsuudenkaverini tiedän kuolleen alle parikymppisenä synnynnäiseen sairauteen, mutta en ollut häntäkään tuossa vaiheessa nähnyt yli kymmeneen vuoteen. 

Muita alle 45-vuotiaana kuolleita en ole tuntenutkaan. Lähipiirissäni ollaan oltu näemmä todella onnekkaita. En tarkoita tällä pahoittaa kenenkään mieltä, mutta vasta tätä lukiessa ymmärsin tilanteen.

Sain juuri kuulla, että entinen poikaystäväni on kuollut vuonna 2012. Hän oli kuollessaan 37. Erosimme vuosia sitten emmekä pitäneet yhteyttä. Nyt oloni on sekava ja kaikenlaisia kysymyksiä risteilee päässä.

Erottuamme olin sekaisin ja jouduin hankaliin tilanteisiin sekä huonoihin suhteisiin. Olen joskus ajatellut, että jos olisimme jatkaneet yhdessäoloa hieman pitempään, olisin ehkä välttynyt monelta ikävältä asialta. Ja niin edelleen.

Millainen hänen elämänsä oli? Ainakin ulkoisesti hän oli menestynyt. Monta vuotta sitten hän lähetti tekstiviestin, jossa kysyi kuulumisiani. Hän kertoi olevansa naimisissa ja saaneensa lapsen. Sen sijaan minun elämässäni ei ole tapahtunut juuri mitään, vaikka aikaa on kulunut paljon. Olen vain ajelehtinut tilanteesta toiseen. Ajoittain olen ollut masentunut ja harkinnut itsemurhaakin. Minusta tuntuu hyvin, hyvin omituiselta että minä olen elossa ja hän on kuollut. Miksi hän ei saanut elää?

Mietin elämää, sen kulkua ja valintojen vaikutusta siihen. Millaista elämäni olisi ollut, jos olisimme jatkaneet seurustelua? Vaikutinko minä hänen elämänsä kulkuun? Olisiko hän yhä elossa, jos olisimme jatkaneet? Näihin kysymyksiin en saa vastauksia koskaan.

Kaikki on niin suhteellista. Itse täytän tänä vuonna 40, ja tuntuu että tämä vois olla tässä.

Taas toisaalta, sukulaismies kuoli äskettäin vakavan sairauden takia 61-vuotiaana, ja kaikki ovat yhtä mieltä siitä että ihan liian nuorena meni.

Nykyään huomattava osa ihmisistä on melko elinvoimaisia ja toimintakykyisiä vielä 70-80-vuotiaina. Toki rankka alkoholin ja muiden päihteiden käyttö pilaa elämänlaatua ja vanhentaa ennen aikaisesti, normaali perusterve ihminen on nykyään nuori vielä viisikymppisenäkin.