avioeroko vai jotain muuta

Hei ap

(vastaan lukematta kaikkia vastauksia, joten sorry jos tulee toistoa)

Aina kun miettii avioeroa, kannattaa ensin miettiä, voiko tilannetta jotenkin korjata. Kun perheellänne on noin monipuolista hankaluutta mm lasten sairauksien kanssa, suosittelen kyllä ilman muuta terapiaa ennen avioeropäätöstä. Vaikka eroaisittekin, saatte terapiassa käytyä asiaa läpi ja prosessoitua tunteitanne ja tarpeitanne.
Maksullisen pariterapian lisäksi kirkon perheneuvonta on maksutonta useimmilla paikkakunnilla.
On hyvä tarttua härkää sarvista ja ottaa joka tapauksessa perheenne hyvinvointi välittömästi käsittelyyn. Kärsimyksen pitkittämisellä ei ole mitään hyötyä.
Hyviä muutoksia teille toivoen, kirkkosisko

[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 13:46"]

Niin ja oikeasti lapset ei pärjää yksin/keskenään. Toiseksi vanhin on autisti ja toiseksi nuorimmalla adhd ja aspergerin oireyhtymä.

[/quote]

Sori, mutta nyt loppui mun viimeinenkin ymmärrys sua kohtaan.. saat autistisen lapsen, niin päätät sitten "korjata" tilanteen hommaamalla vielä kolme lasta lisää!? Voi jeesus sentään...

Huoh.... ap, sinun ongelmasi on, että et ole osannut suunnitella elämääsi yhtään. Kyllä, autismikirjon lapsi voi syntyä kenelle tahansa (minullakin on toinen lapsista as), mutta pakkoko sen autistisen toisen lapsen jälkeen oli tehdä vielä kolme LISÄÄ? Ihan väistämättä olet tuon katraan kanssa sidoksissa vielä piiiitkään, vaikka mies jossain vaiheessa lyhentäisikin työpäiväänsä.

No, nyt lapset tietysti on tehty, ei mahda mitään. Lisää ei kannata ainakaan tehdä, nuorin menee kouluun neljän vuoden päästä ja hoitourakkasi hiukan helpottaa.

Sitten sinä saat ainakin muutaman tunnin päivässä omaa aikaa, jonka voisit käyttää vaikkapa avoimen korkeakoulun opintoihin. Missä on lähin? Voit kirjatentteihin lukea kotonakin. Vaikka tuollaisesta ei ammatia saa, se sivistää ja virkistää henkisesti.

Mitä tulee ammattiopintoihin, niin mieti, olisiko siinä vaiheessa silti mahdollista päästä vaikkapa opiskelemaan lähihoitajaksi tms. Sinulla on ikää jo sen verran, että ihan miltä tahansa alalta et löydä vastavalmistuneena töitä, mutta hoitoalalla on pula työntekijöistä, ja väestön ikääntyessä voisi ajatella, että trendi jatkuu tulevaisuudessakin.

Kun lapsesi ovat koulussa, erityislapsille voi hakea iltapäivähoitoa koulun jälkeen, joten saisit myös iltapäivisin aikaa koulunkäyntiin. Juu, pitkät on matkat, mutta jos saat aamuisin lapset koulutaksiin, ja vanhemmista sisaruksista joku ottaa vastuulleen antaa sisaruksille illalla ruokaa, niin sinulle jäisi aika lailla aikaa koulunkäyntiin. Eikä se koulutus iäisyyksiä vie, esim. juuri lähihoitajan koulutus kestää aikuiskoulutuksena 1-2 vuotta, osin etäopiskelussa.

Mieti.

Miehelläsi on kyllä jonkin sortin asenneongelma, jos kokee, että HÄN yksin työskentelee, sinä vaan kulutat rahaa ja et ansaitse muka lomaa. Sitä paitsi, mitä hiton eksoottisia erikoiseläimiä hän nyt hoitaa, joita kukaan muu MUKA ei oppisi hoitamaan, jos hän pitäisi lomaa? Kuulostaa siltä, että hän ei HALUA olla perheensa kanssa. On todella "hienosti" ulkoistanut itsensä perheestään, tuolla tavallahan hän on täysin vieras teille muille. Mitä hän muka noin näkee lapsiensa kasvusta, ei mitään. Kysypä vaikka, tietääkö hän, mikä on nuorimmaisen lempileikki, tai ketkä ovat keskimmäisen lapsen parhaat kaverit? Tuskin tietää, koska hän ei OLE KOSKAAN NÄKEMÄSSÄ LAPSIAAN PÄIVÄAIKAAN, EIKÄ KESKUSTELE HEIDÄN KANSSAAN.

Alun moitteista huolimatta tsemppiä ja kaikkea hyvää!

Itse olen kärkkäästi avioeroa suositteleva henkilö, ihan omasta kokemuksesta. Elämäni parantui merkittävästi eron jälkeen, enkä usko että lapsenikaan siitä oikeasti rikki menivät. Suhteeni heihin parani, nyt kun olen henkisesti läsnä taas.

No, mutta ei siitä sen enempää, mutta tässä tapauksessa en kyllä todellakaan suosittelisi avioeroa. Sen sijaan jätä se seuraava lapsi tekemättä ja odota näiden kasvua sekä hanki hoitajia ja tukiverkkoja muuta apua itsellesi ja hanki myös jotain omaa elämää. Tavalla tai toisella. Mutta siis tärkein neuvo on, että älkää tehkö lisää lapsia, kyllä se elämä siitä ajan myötä helpottaa. Olette kuitenkin melko hyvä tiimi, vaikka mies ei, ehkä ymmärrettävistä syistä, kestä suurta ja vaativaa perhettään kovin suurina annoksina.

Lapset hoitoon ja meet sinne navettaan miehes avuksi niin pääsette yhdessä aikaisemmin kotiin lasten kanssa.oon maatalosta ja täytyy sanoa,ettei mun mies oo ympäri vuoden noin pitkää päivää töissä,kesällä kyllä.käydään molemmat navetassa j a pidetään yhdessä lomia.lomittaja tulee silloin.

Mitä täällä selitetään, että eron myötä olisi entistä vähemmän rahaa käytettävissä? Eron myötä ap saisi itsenäisen oikeuden sosiaaliturvaan! Itsekin olin aikoinaan tilanteessa, etten saanut mitään tukia mistään kun miehellä oli juuri sen verran tuloja, että tultiin toimeen, mutta omaa rahaa en saanut mistään. Hitto söi naista pyytämällä pyytää, voisiko laittaa mun tilille rahaa myös välillä!

Jos ap eroaisi ja olisi lähihuoltaja kaikille lapsille, hän tulisi luultavasti ihan ok toimeen niillä tuilla, mitä saisi. Työttömyyskorvaus, elarit, tt-tuki... 

Onko muutto muualle täysin poissuljettu vaihtoehto? Edes esim. arkiviikoiksi, jotta pystyisit opiskelemaan jotain? Siltä tuo minusta kuulostaa, että olisi tärkeä sinun saada jotain omaa elämään ja joku ammatti ja tulevaisuudennäkymiä. Itsenäinen mahdollisuus ansaita elantosi! Onko mies ehtinyt opiskella? Kyllä sinullakin täytyy siihen olla mahdollisuus. 

Mitä jos vain lähdet ja ilmoitat, että aloitat opiskelut jossain, asut arkiviikot muualla ja viikonloppuisin voit olla kotona? Jos ei miehelle kelpaa, lähdet kokonaan. Otat mukaan lapsista osan, esim. pienimmälle saisit päivähoitopaikan opiskelun ajaksi ja loput jättäisit miehen hoidettavaksi ja se olisi hänen ongelmansa, miten järjestää asiansa. Kysy työkkäristä mahdollisuutta opiskeluun työttömyysetuudella. Etsi joku mikä oikeasti kiinnostaa ja lähde opiskelemaan, vaikka joutuisit huolehtimaan kaikista lapsista sen lisäksi (onhan niillä koulut ja päiväkodit ja isommat saavat huolehtia oman osansa kotitöistä...). Siitä saa kummasti voimaa, että on elämässä jotain tavoitteita! Vaikka viiden lapsen kanssa opiskelu varmasti raskasta olisikin, niin minusta tuo sinun tilanteesi ei voi olla kestävä ilman että saat jotain muuta elämääsi. Yritä ainakin! Aina voi lopettaakin opinnot, jos on liian raskasta.

Kiitos paljon, varsinkin asiallisista viesteistä. Mitään sääliä en kaipaa, enkä itsekään itseäni sääli, vaan olen lähinnä vihainen itselleni, kuinka olen voinut päästää tilanteen tähän pisteeseen ja toisaalta olenko ollut tosiaan näin sokea kaikki nämä vuodet.

Osittain mieheni on oikeassa, että leipä on taloon saatava, osittain minustakin tuntuu, että töissä pääsee helpommalla.

Lapset on rakkaudella hankittu, ehkä lapsellisessa luulossa, että sitten helpottaisi, tai jokin muutuisi. Aina ei niin minun halusta, vaan miehen, mutta ei pakottamalla kuitenkaan.

Mieheni on hyvin ,sanoisinko vanhanaikainen, ja kunnianhimoinen. Joskus mielessä on pälkähtänyt ajatus,että hän ei halua, että vaimo voisi ansaita omaa (tai yhteistä rahaa) kuin se elättämishommakin olisi kunnia asia hänelle.

Itse en voi kaveriksi lähteä töihin kun olen allerginen ja astmaatikko. Ja juu,, olen ollut lapsesta asti, tämä ei oel mikää yllätys ja uusi juttu.

Mieheni on sanonut, että hän ei tarvitse elämäänsä muuta kuin meidät ja työn, ei harrastuksia eikä ystäviä. Ja samaa hän toivoo minulta.

Erosta on puhuttu monta kertaa, mutta miehenikin sanoo, niin kuin onkin oikeassa, etten pärjää ilman hänen rahaansa ja hän ei anna senttiäkään. Puhuimme lasten tapaamisistakin, että kuinka hän ne järjestäisi, kun ei voi nytkään niiden kanssa olla, hän vain sanoi, että hänen ei tarvitse järjestellä mitään ,kun  hän ei ole niitä mihinkään viemässäkään.

Kun erityisten kanssa on vaikeaa, mies vetoaa kovaan kuriin. Ainakin SINÄ jolla on autismikirjon lapsi, tiedät, että ongelmat ei ole kurista kiinni.

Nämä lapset tarvitsevat tutut rutiinit, rajoja ja rakkautta ja sitten vielä paljon muuta :)

Harmi on myös se, että tyttöni tarvitsisivat minua, kahdenkeskisiin juttuihin. Murrosikään tulevan tytön kanssa olen kahdestaan ollut viimeksi marraskuussa 1,5 tuntia. Koska nuo pienemmät täytyy aina ottaa mukaan. Ja vaativa/vilkas/energinen adhd+as tyttö imee mehut minusta ihan kokonaan. eikä isosisko voi koskaan olla kahden äidin kanssa.

Joskus olisi kiva vaikka saunoa vanhemman tytön kanssa ja jutella, mutta kun ne pienet on aina siinä.

Tätä mieheni ei ymmärrä-mitä ne enää äitiä tarttee, ihmettelee hän.

Mieheni näkee vain ne KONKREETTISET asiat. Ihmettelee vaikkapa sitä, että miksi hänen pitäisi jutella/olla isojen poikien kanssa, hän ostaa kyllä heille mitä erilaisempia härveleitä, mutta ei näe poikien isän kaipuuta.

Tai minun kaipuuta olla edes mieheni kanssa. Mieheni mielestä olen vain vaatimassa häneltä koko ajan jotain, kun pyydän, että käytäisi vaikka pizzalla. "sen voi tehdä kotonakin, ja onhan tuossa perunoita"

Eli ei tajua, että en minä nälän takia halua pizzalle, vaan yhteisen ajan takia. Mutta hänen mielestä voimme sitten viettää sen yhteisen ajan jossain muualla.

tämä edellinen oli vain esimerkki hänen ajatuksistaan, ei siis se ongelma.

Harmi, että hän ajattelee että hänen velvollisuudet (ja myös oikeudet) aviomiehenä ja isänä on rahalla ja tavaralla kuitattu.

Ja hänenkin mielestä minä vain marisen joutavia, kun ei tartte mitään tehdäkään

AP

Ymmärrän. Autismi on synnynnäinen aivoneurologinen sairaus, sitä ei kasvatuksella saa aikaan. Mutta tietysti autismikirjolaisen kasvattamisessa on omat niksinsä. Kovin tiukka kuri ei välttämättä pelitä, koska siinä saa sitten taistella joka sekunti jostain - mutta rutiinit auttavat. Tämän tietysti tiedät hyvin, ja miehesikin PITÄISI tietää, jos olisi aito isä.

Mutta miten niin "miehesi ei aio mitään maksaa", jos eroatte. Ei se ole miehen tahdonvarainen juttu, vaan joutuu ihan pakosti maksamaan elatusmaksut, jos eroatte. Jos ei vapaaehtoisesti maksa, vouti perii. Ja sinä viet jo lähtiessäsi puolet yhteisen omaisuuden arvosta, jos teillä ei ole avioehtoa.

Joku tuossa fiksusti ehdottikin, että entä, jos muuttaisit lasten kanssa arkipäiviksi kaupunkiin niin, että voisit panna lapset siellä hoitoon/kouluun ja voisit opiskella. Viikonlopuksi menisitte kotiin. Tämä tietysti jossain määrin edellyttää mieheltäsi panostusta, mutta voit hakea opintotukea.

Mitä enemmän kerrot miehestäsi, sitä vastenmielisemmältä jyrältä hän alkaa kuulostaa. Millä hiton lihaksella hän sanoo, että sinä et tee MITÄÄN, jos kasvatat viittä lasta, joista kaksi vieläpä vaikeahoitoisia erityislapsia!!! Piru, ei itse kumminkaan jaksa ja halua moista tehdä, kokeilisikin joskus sitä vaikkapa viikon ajan ja sinä voisit sen ajan hoitaa niitä elikoita (mitä ne muuten ovat?)

t. se as-lapsen äiti

Paljonkin voisi kommentoida noita miehesi mielipiteitä, mutta mihin perustuu tuo, että hän ei erotilanteessa anna senttiäkään? Oletteko naimisssa ja onko teillä avioehto? Jos olette aviossa ja ei ole avioehtoa, niin hän ei voi päättää olla antamatta senttiäkään. Ja elatusmaksuja kyllä joutuisi maksamaan.

Ihan todella kannattaisi hakea ammattiapua.

jos avioero tulisi ja kaikki pantas puoliksi, hänen firma menisi nurin :(

en minä erokaan haluaisi, vaan muutoksen tähän elämään. Olen miehellekin sanonut, että jokainen voi muuttaa vain OMAA elämää, eikä toisen elämää, ajatuksia, asennetta. Toki puhua voi aina. Ja tällä perusteella(, kun mieheni ei näe missään mitään ongelmaa, eikä näe aihetta minkään asian muuttamiseen, eikä myöskään näe mitään keinoa muuttaa sitä.--levittelee vaan käsiään, kuvainnollisesti---) minusta tuntuu, että jos muutosta haluan, minuan ne asiat täytyy muuttaa. Ehkä se on rohkeuden puutettakin, toisaalta mieheni on hyvin periaattellinen, minkä hän sanoo, sen hän pitää, se on hyvä ja iahiltava piirre, mutta se on myös joustamattomuutta ja ehkäpä kyvyttömyyttä asettua toisen asemaan. Hän on työnsä perinyt isältään ja luvannut hoitaa sen kunnialla :) hän on nimisiin mennyt, ja siitä ei silloin erota :)

Ja kuten minun isäni sanoi, jos ero tulisi mieheni tekisi meidän elämästä hyvin hankalaa.

Eli muutosta haluan, mies ei halua muuttaa mitään, siinäpä se

ap

No, sinä voit nyt kumminkin asettaa miehesi valinnan eteen. Joko tukee sinun päätöstäsi hommata kaupunkiasunto ja asua siellä arjet ja opiskella TAI tulee ero. Valitkoon itse.

Nyt jämäkkyyttä peliin. Kuten sanoit, sinä voit muuttaa elämääsi, miehesi sitä ei sinulle muuta. Hae heti tämän kevään yhteishaussa opiskelupaikkaa lähimmästä kaupungista ja ota selvää, mitä siellä maksaa vaikkapa kolmion tai neliön vuokra. Miehesi saa luvan sen vuokran maksaa, samoin matkat. Elämiseen haet opintotukea. Otat mukaan lapset, haet heille tarhapaikkaa ja koulupaikkaa. Jos et halua tai voi kaikkia lapsia ottaa mukaan, au pair voisi olla hyvä ratkaisu tai kodinhoitajan palkkaaminen. Maksaa toki ja aika lailla, mutta sitä kautta ehkä miehellesikin valkenee, että sinä olet tehnyt rahanarvoista työtä kaikki nuo vuodet.

En ymmärrä tällaisia kirjoituksia. Ensin ^ajetaan^ ihan itse elämä tällaiseen pisteeseen...jätetään koulut käymättä. .. mukuloita hankitaan liukuhihnalta ja lisäännytään kuin kanit holtittomasti.. olet alusta asti tiennyt mitä miehesi työ on ja sen..että tulette asumaan kaukana maalla.. sitten tullaan vauvapalstalle marisemaan että pitäisikö ottaa ero? Kun on ihan itse ns upotettu kätensä paskaan. Kuka on käskenyt tehdä 5 lasta? Jokainen älyllä käyvä ihminen tajuaa että niiden kanssa on raskasta... ja noin ison perheen pyöritys vaatii rahaa... jos olisitte jättänyt lapsiluvun 2-3 olisit nyt vapaa lapsista ja sinulla olisi muutakin elämää. Turha valittaa. .. nyt sitten vaan ettimään kaupungin vuokrakämppää ja nauttimaan sossun tuesta kakaralaumasi kanssa meidän fiksumpien veronmaksajien rahoilla..kuvottaa.

Musta sun paikka on kotona ja mulla itselläni on vähän samanlainen tilanne, mutta en ole tyytymätön. 12 vuotta olen ollut kotona ja pitänyt pojistani huolta. Toinen lapsistamme on kehitysvammainen. Ei mua kukaan töihin huoli ja vanhakin jo olen. Mulle tärkeintä on hoitaa vammainen lapsemme aikuiseksi. Vaikea mennä töihin, jos toinen saa kotona kohtauksen ettei lähde kouluun. Musta sun paikka on kotona. Liian monta lasta ja se koko systeemi horjuu niinden kahden erityislapsen takia. Työelämä ei oikein jousta tänä päivänä. Itse olisin tyytväinen sinun tilanteestasi ja miehen on tuotava teidän talouteen leipä. En vaan ymmärrä miksi teette lisää lapsia noin vaikeiseen tilanteeseen. Lopettakaa se nyt viimeistään. 

Jos eroaisitte niin olisit köyhä yh. Nyt miehesi tuo ainakin taloudellisen turvan.

Onko Se "kanafarmi" tosiaan arvokas ja tuottava. Vai raadetaanko siellä vaan että selvittäisiin lainanlyhennyksistä?

Eikö se 2. vanhin autistipoika voisi mennä sinne eläinhommiin isänsä kanssa edes viikonloppuisin. Oliko esikoispoika apuna? Tuleeko tilalle jatkajaa pojista?

[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 15:47"]

En ymmärrä tällaisia kirjoituksia. Ensin ^ajetaan^ ihan itse elämä tällaiseen pisteeseen...jätetään koulut käymättä. .. mukuloita hankitaan liukuhihnalta ja lisäännytään kuin kanit holtittomasti.. olet alusta asti tiennyt mitä miehesi työ on ja sen..että tulette asumaan kaukana maalla.. sitten tullaan vauvapalstalle marisemaan että pitäisikö ottaa ero? Kun on ihan itse ns upotettu kätensä paskaan. Kuka on käskenyt tehdä 5 lasta? Jokainen älyllä käyvä ihminen tajuaa että niiden kanssa on raskasta... ja noin ison perheen pyöritys vaatii rahaa... jos olisitte jättänyt lapsiluvun 2-3 olisit nyt vapaa lapsista ja sinulla olisi muutakin elämää. Turha valittaa. .. nyt sitten vaan ettimään kaupungin vuokrakämppää ja nauttimaan sossun tuesta kakaralaumasi kanssa meidän fiksumpien veronmaksajien rahoilla..kuvottaa.

[/quote]

Kiinnostavaa. Tämä on aika tyypillisen kuuloinen kommentti av:lla. Sellaisen kirjoittaa ihminen, joka on periaatteessa empaattinen ihminen, itse asiassa niin empaattinen, että häneen todella sattuu muiden ihmisten elämän avuttomuus. Se ahdistaa  niin paljon, että ainoa mekanismi, jolla tällaiset pystyvät suojautumaan omalta ahdistukseltaan, on olla vihaisia ihmisille, jotka ovat ns. pilanneet elämänsä.

En tiedä, pitäisikö enemmän rauhoitella tätä hätäännystään vihaisuudella hoitavaa vastaajaa vai ap:ta, joka itse asiassa tosi rauhallisesti täällä vastailee ja pohtii tilannettaan. Itse asiassa hän pohtii asiaa todella ihailtavan rauhallisesti ottaen huomioon senkin, kuinka moittivia ja ahdistuneita vastauksia täällä on monia.

Joten vastaaja, rauha. Ap ei ole niin pahassa jamassa kuin kuvittelet, koska hän vaikuttaa vahvalta ihmiseltä.

Itse ongelmaa en pysty auttamaan. Olet jumissa tuossa tilanteessa, mutta ihmisillä on pahempiakin kohtaloita kuin sinun kohtalosi.