Oletteko koskaan kateellisia

Harvemmin. Yleensä paremmin pärjänneet ovat olleet fiksumpia ja ahkerampia kuin minä. Joskus heikkona hetkenä, jos joku on mielestäni ollut vain onnekkaampi kuin minä. 

Ekan kerran aloin kokea kateutta kolmevitosena, jos ei lasketa näitä pikkulasten "pikkuveli sai hienomman lelun" -juttuja. Ei ole helppo eikä kiva tunne. Kateus kertoo siitä, mitä itse toivoisi elämäänsä. En mä usko, että sitä kannattaa lähteä tukahduttamaan, mutta ei siihen kannata jäädä kiinnikään. Helpommin sanottu kuin tehty, tiedän. Varsinkin jos ei ole itsellä kovasta yrityksestä samoja mahdollisuuksia kuin esim. ystävillä jossain asiassa, joka olisi itselle maailman tärkein.

Mua on vähän auttanut se, että koitan muistuttaa itseäni siitä, että olen ihan yhtä hyvä ja arvokas ihminen kuin muutkin, vaikken samoja asioita ole saanutkaan. Kateus kapeuttaa elämää siten, että tulee mietittyä liikaa sitä, mitä itseltä puuttuu, eikä saa keskityttyä siihen, mitä voisi omassa elämässään tehdä, jotta asiat olisivat mahdollisimman kivasti.