25-vuotiaana ekaa kertaa sinkkuna

Jos parisuhteessa eläminen tekee ihmisestä todella noin uusavuttoman, niin siinä tapauksessa pysyn mielihyvin ikuisesti sinkkuna.

Terveisin itsenäinen sinkku.

Perinteinen harrasta jotain kiinnostavaa -neuvo. Tapaat ihmisiä, joita kiinnostavat samat asiat kuin sinua. Nettideittailu on toinen vaihtoehto, jos kestät kaikkien ikivanhojen miesten viestit.

If you're lonely when you're alone, you're in bad company -Sartre

Ei ole tarkoitus olla ilkeä, mutta itse en usko että ihminen voi ikinä olla onnellinen kenenkään muun kanssa jos ei ensin osaa olla sitä yksin. 

Elämässä ei ole mihinkään kiire, se päättyy kuitenkin aikanaan. Niinkuin Mike sanoi Voice of Finlandissa, elämä kannattaa laskea eletyissä hetkissä, ei vuosissa. 

Tsemppiä sulle!

Olen aloittajaa huomattavasti vanhempi. Minä aloin tapailla miehiä vasta 30v. Sitä ennen olin opiskellut, muuttanut Suomessa melkein laidasta laitaan useita kertoja, aloittanut työuran. Olin kasvattanut siivet itselleni, tiesin pärjääväni yksin. Mielestäni jokaisen tulisi oppia pärjäämään myös yksin. 

Mutta elämänkumppani on myös erittäin tärkeä. Aloittaja on kuitenkin aivan mahdottoman nuori suremaan sitä, ettei enää löytäisi miestä. Totta kai hän löytää. Suurin osa on tuossa iässä vielä vapaana. Oikeastaan hänen kannattaisi kuitenkin olla muutama vuosi ilman seurustelukumppania. Se kasvattaisi tunnetta pärjäämisestä. Miehiä riittää aina. 

Olen samaa mieltä edellisen kanssa... ÄLÄ ala sarjaseurustelijaksi joka ei osaa olla yhtään yksin... eli älä ota vaan sen takia ketä tahansa viereen kiehnäämään ettet halua olla yksin. Nyt sinun viimeistään hyvä itsenäistyä,opetella tuntemaan itsesi ja mitä haluat. Matkustele,harrasta,tutustu ihan uusiin ihmisiin. Mene sellaiseen harrastuksiin mitä et ole ennen kokeillut,käy eri baareissa kuin tähän asti,käy keikoilla ja konserteissa. Mä tein kaikkea tota 20v kun jäin sinkuksi teinisuhteen päätyttyä. Sinkkuelämää vietin 4 vuotta ja ton aikana liihotin ympäri maailmaa. Kävin ulkomailla kokeilemassa elämistä ja olemista,tutustuin erilaisiin ihmisiin yms. Tapasin miehin joka kolisi kovaa,perustettiin perhe ja nyt pikkulapsi aikana jaksaa olla kotona ihan erilailla kun on sen sinkkuelämän kokenut hyvässä ja pahassa. Pari ystävääni jotka menivät sen teininä tavatun poikaystävän kanssa naimisiin niin ne koko ajan miettiin siinä vaipan vaihdon ohessa että mitä on jäänyt kokematta ja näkemättä ja eivätkä osaa antaa arvoa sille mitä heillä on kun he eivät muusta tiedä.

Olen samaa mieltä edellisen kanssa... ÄLÄ ala sarjaseurustelijaksi joka ei osaa olla yhtään yksin... eli älä ota vaan sen takia ketä tahansa viereen kiehnäämään ettet halua olla yksin. Nyt sinun viimeistään hyvä itsenäistyä,opetella tuntemaan itsesi ja mitä haluat. Matkustele,harrasta,tutustu ihan uusiin ihmisiin. Mene sellaiseen harrastuksiin mitä et ole ennen kokeillut,käy eri baareissa kuin tähän asti,käy keikoilla ja konserteissa. Mä tein kaikkea tota 20v kun jäin sinkuksi teinisuhteen päätyttyä. Sinkkuelämää vietin 4 vuotta ja ton aikana liihotin ympäri maailmaa. Kävin ulkomailla kokeilemassa elämistä ja olemista,tutustuin erilaisiin ihmisiin yms. Tapasin miehin joka kolisi kovaa,perustettiin perhe ja nyt pikkulapsi aikana jaksaa olla kotona ihan erilailla kun on sen sinkkuelämän kokenut hyvässä ja pahassa. Pari ystävääni jotka menivät sen teininä tavatun poikaystävän kanssa naimisiin niin ne koko ajan miettiin siinä vaipan vaihdon ohessa että mitä on jäänyt kokematta ja näkemättä ja eivätkä osaa antaa arvoa sille mitä heillä on kun he eivät muusta tiedä.

Sama täällä, tosin ollaan miehen kanssa vielä yhdessä, mutta olen havainnut jotain pieniä merkkejä "kyllästymisestä", etenkin miehellä. Hän on kans minun ensimmäinen. Olisi oikeesti kamalaa alkaa etsimään jotain uutta miestä. Baareissa oleilu ei oikein nappaa, eikä ylipäätään treffeillä käynti. Haluaisin heti pysyvän suhteen, en mitään treffailua monien eri ehdokkaiden kanssa ja kuulla jatkuvasti sitä "Ollaanko vain kavereita" -lausetta jota elokuvissa toistellaan :) Olen kai jotenkin niin takertuvainen ihminen tai jotain, mutta ei huvittais kyllä viettää yhtään railakasta sinkkuiltaa, vaan oleilla oman rakkaan vieressä :D 

[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 17:34"]

Sama täällä, tosin ollaan miehen kanssa vielä yhdessä, mutta olen havainnut jotain pieniä merkkejä "kyllästymisestä", etenkin miehellä. Hän on kans minun ensimmäinen. Olisi oikeesti kamalaa alkaa etsimään jotain uutta miestä. Baareissa oleilu ei oikein nappaa, eikä ylipäätään treffeillä käynti. Haluaisin heti pysyvän suhteen, en mitään treffailua monien eri ehdokkaiden kanssa ja kuulla jatkuvasti sitä "Ollaanko vain kavereita" -lausetta jota elokuvissa toistellaan :) Olen kai jotenkin niin takertuvainen ihminen tai jotain, mutta ei huvittais kyllä viettää yhtään railakasta sinkkuiltaa, vaan oleilla oman rakkaan vieressä :D 

[/quote]

voi hyvä ihme... ITSENÄISTY ja opettele seisomaan omin jaloin.

Kamalaa oikeesti erota tuossa iässä, just kun olisi aika perustaa perhe, niin tulee ero ja sit joutuu perustaa sen jonkun toisen kanssa. 

[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 17:39"]

Kamalaa oikeesti erota tuossa iässä, just kun olisi aika perustaa perhe, niin tulee ero ja sit joutuu perustaa sen jonkun toisen kanssa. 

[/quote]

Kuule se pikkulapsi aikana eroaminen on paljon kamalampaa....

Mä, 12 olen vaan luonteeltani semmoinen, ettei mua kiinnosta minkäänlainen seikkailu. Ei mulla ole mitään hinkua ulkomaille tai tanssilattialle keikkumaan, eikä uutta harrastusta kokemaan. Mies löytyi koulunpenkiltä ja näin on hyvä :) 

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 11:29"] olen silti "parisuhdeihminen" henkeen ja vereen...

Ap

[/quote]

Uskaltaudun sanomaan, että ehkä olet parisuhdeihminen vain, koska et muusta tiedä. Kyllä sinussa voi olla muutakin. Itseasiassa varmasti onkin.

En silti tarkoita, ettetkö saisi etsiä kumppania ja haluta parisuhdetta. Sure rauhassa kariutunutta suhdettasi, mutta älä etsi liian nopeasti uutta vain siksi, että sinun "täytyy" saada olla pariskunnan toinen puolisko.

Tsemppiä.

[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 18:00"]

[quote author="Vierailija" time="07.01.2014 klo 11:29"] olen silti "parisuhdeihminen" henkeen ja vereen...

Ap

[/quote]

Uskaltaudun sanomaan, että ehkä olet parisuhdeihminen vain, koska et muusta tiedä. Kyllä sinussa voi olla muutakin. Itseasiassa varmasti onkin.

En silti tarkoita, ettetkö saisi etsiä kumppania ja haluta parisuhdetta. Sure rauhassa kariutunutta suhdettasi, mutta älä etsi liian nopeasti uutta vain siksi, että sinun "täytyy" saada olla pariskunnan toinen puolisko.

Tsemppiä.

[/quote]

VIISAITA sanoja....

Kyllä sä ehdit vielä ja vaikka mitä. :)

MUTTA koska tekstistäsi kuulostaa että epätoivoisesti haluat nyt heti välittömästi uuteen suhteeseen niin voi olal hyvinkin että säntäät suhteeseen liian lopeasti etkä oikeasti ihmisen kanssa joka sulle oikeasti sopii. Oikeasti ole nyt itseksesi edes jonkun aikaa ja keskity johonkin muuhun vaikak töihin, ala oliskella jotain uutta, liiku ja pidä itsestösi huolta... Oikeastaan ihan mihin vain muuhun kun pariutumispaniikkiin. Voit vaikka yllättyä miten mukavaa onkin olla yksin hetken aikaa. :)

[quote author="Vierailija" time="09.01.2014 klo 19:43"]Kyllä sä ehdit vielä ja vaikka mitä. :)

MUTTA koska tekstistäsi kuulostaa että epätoivoisesti haluat nyt heti välittömästi uuteen suhteeseen niin voi olal hyvinkin että säntäät suhteeseen liian lopeasti etkä oikeasti ihmisen kanssa joka sulle oikeasti sopii. Oikeasti ole nyt itseksesi edes jonkun aikaa ja keskity johonkin muuhun vaikak töihin, ala oliskella jotain uutta, liiku ja pidä itsestösi huolta... Oikeastaan ihan mihin vain muuhun kun pariutumispaniikkiin. Voit vaikka yllättyä miten mukavaa onkin olla yksin hetken aikaa. :)

[/quote] komppaan tätä... Et ole aikuisella iällä elänyt itsellesi,tee se nyt. Tee asioita jota et ole aiemmin tehnyt. Esim.reissu ulkomaille ihan yksin

Olen ap:n kanssa samaa mieltä. Olen aina itse ollut parisuhde ihminen ja aina ajatellut, että minulla on jossain vaiheessa perhettä - isompikin. Ja sen puoleen on ole ollut koskaan kiinnostunut yhden yön jutuista tms.

Jos kiinnostaa kirjoitella privaatimmin, kirjoittele osoitteen herrasmiestaalla@gmail.com . Mitään en lupaa, muuta kuin vastaan varmasti :)

Itse jäin 22v sinkuksi viiden vuoden seurustelun jälkeen. Vajaa kuukausi ennen kuin äijä lähti, oli hän vienyt minut katsomaan kihlasormuksia. Aivan puun takaa tuli siis ero. Nyt kun olen ollut vähän päälle vuoden sinkkuna ilman yhden yön juttuja tai muita säätöjä, tuntuu että olen oikeasti valmis uuteen suhteeseen. Vuoden aikana olen oppinut niin paljon itsestäni, etten voinut kuvitellakaan vuosi sitten: kuvittelin ettei elämä voi muuttua mitenkään parempaan suuntaan.

Nyt painin saman ongelman kanssa eli mistä löytää mies. Se kun ei ole vielä tullut vastaan roskia viedessä :D

Pointtini oli kuitenkin se, että älä suotta kiirehdi. Niin kliseistä kuin onkin niin opit itsestäsi paljon yksin ollessasi :)

Samma här! Täytin juuri 24. Mieheen tutustuin tosin vasta kun olin 20, ja erottiin kun olin 22. Lyhyt, ensimmäinen suhteeni. Asuttiin yhdessä, ja suhde oli erittäin tiivis. Oltiin tosi vakavissaan liikkeellä, puhuttiin lapsista tulevaisuudessa jne. Olen ollut toki sinkkuna teini-iän ja varhaisaikuisuuden, mutta silloin olin masentunut ja syömishäiriöinen eli en lainkaan ollut itsenäinen. Olin todella riippuvainen vanhemmistani, vaikka yksin jo asuinkin.. Sitten tapasin miehen, paranin syömishäiriöstä ja kaikki oli hyvin.

Nyt erosta on jo yli vuosi, tosin ihan lopullisesta päätöksestä aikaa vähemmän. Kokisin jo olevani valmis uuteen suhteeseen, mutta en vain oikein löydä ketään. Olen mä käynyt treffeillä (nettideitti) muutaman kanssa, mutta vain yksi tuntui muutaman tapaamisen jälkeen potentiaaliselta ja ihastuinkin jo vähän.. Mies osoittautui kuitenkin käveleväksi ongelmapesäkkeeksi (erittäin vakavan päihdeongelman on kehitellyt itselleen tässä viime aikoina), joten parempi ehkä antaa olla. Mitään ei siis sen kanssa tapahtunut, mutta silti toivo miehen löytä,isestä laski entisestään..

Mä olen aina halunnut lapsia nuorena, ja nyt se haave on tavallaan multa jo kuopattu. Pelkään, että en koskaan löydä sellaista miestä, jonka kanssa suhde olisi tarpeaksi vakava lapsia ajatellen.. Osaan mä nyt jo olla yksinkin ja viihdyn omassa seurassani, mutta vauvakuume aiheuttaa paniikkia miehen löytämisestä.  Eniten pelkään, että en vaan oikeesti saa ikinä ketään. Ei mulla ole läheisiä ihmisiä ympärillä, joten parisuhteettomuus ja lapsettomuus loppuiäksi olisi aivan hirveää. Kuitenkin perhe on se, mitä olen aina toivonut ja se on ollut mulle ainoa tärkeä haave.

Koitan päästä katkeruusesta eroon, mutta hankalaa on..

Samma här! Täytin juuri 24. Mieheen tutustuin tosin vasta kun olin 20, ja erottiin kun olin 22. Lyhyt, ensimmäinen suhteeni. Asuttiin yhdessä, ja suhde oli erittäin tiivis. Oltiin tosi vakavissaan liikkeellä, puhuttiin lapsista tulevaisuudessa jne. Olen ollut toki sinkkuna teini-iän ja varhaisaikuisuuden, mutta silloin olin masentunut ja syömishäiriöinen eli en lainkaan ollut itsenäinen. Olin todella riippuvainen vanhemmistani, vaikka yksin jo asuinkin.. Sitten tapasin miehen, paranin syömishäiriöstä ja kaikki oli hyvin.

Nyt erosta on jo yli vuosi, tosin ihan lopullisesta päätöksestä aikaa vähemmän. Kokisin jo olevani valmis uuteen suhteeseen, mutta en vain oikein löydä ketään. Olen mä käynyt treffeillä (nettideitti) muutaman kanssa, mutta vain yksi tuntui muutaman tapaamisen jälkeen potentiaaliselta ja ihastuinkin jo vähän.. Mies osoittautui kuitenkin käveleväksi ongelmapesäkkeeksi (erittäin vakavan päihdeongelman on kehitellyt itselleen tässä viime aikoina), joten parempi ehkä antaa olla. Mitään ei siis sen kanssa tapahtunut, mutta silti toivo miehen löytä,isestä laski entisestään..

Mä olen aina halunnut lapsia nuorena, ja nyt se haave on tavallaan multa jo kuopattu. Pelkään, että en koskaan löydä sellaista miestä, jonka kanssa suhde olisi tarpeaksi vakava lapsia ajatellen.. Osaan mä nyt jo olla yksinkin ja viihdyn omassa seurassani, mutta vauvakuume aiheuttaa paniikkia miehen löytämisestä.  Eniten pelkään, että en vaan oikeesti saa ikinä ketään. Ei mulla ole läheisiä ihmisiä ympärillä, joten parisuhteettomuus ja lapsettomuus loppuiäksi olisi aivan hirveää. Kuitenkin perhe on se, mitä olen aina toivonut ja se on ollut mulle ainoa tärkeä haave.

Koitan päästä katkeruusesta eroon, mutta hankalaa on..

Vittu mitä "teinejä" täällä narisee että kun ei löydy miestä. Oletteko jotenkin vajaita vai mikä teillä mennyt kieroon tuolla päässä??

Olen 29v ja treffi kutsuja satelee,on paljon kiinnostavia miehiä kenestä valita...

Mutta olenkin sitten ihminen joka erittäin sosiaalinen,juttelen paljon kaikenlaisille tallaajille,enhän siinä mitään menetä :) Elämä on ihanaa kaikella tavalla,saan olla yksin ja pientä flirttiä arjessa..