Raskaus ja korona - niin väsynyt

Enemmän minua on nyt viime päivinä huolettanut vauvan perätila ja synnyttäminen kuin korona. Viimeisiä viikkoja mennään enkä usko että olisin ei-raskaana käyttäytynyt nyt korona-aikana eri tavalla.

Hyvä että raskauduin ennen kuin koronan vakavuutta tajuttiin, niin vihdoin on esikoinen tulossa. Etätöissä olin kesälomaan asti ihan niin kuin kaikki muutkin meillä töissä. Olin kotona juhannukseen asti kauppareissua (krt/vko) lukuunottamatta. Kesällä näin enemmän ihmisiä ja tehtiin yksi kotimaanmatka (pari päivää). Elokuun puolivälistä olin ä-lomaan asti konttorilla perehdyttämässä sijaista. Nyt olen lähinnä kotona (mieskin etätöissä). Käyn kaupassa, muutamalla ystävällä kylässä (jotka myös ä-lomalla ja paljon kotona), neuvolassa ja vanhemmillani (harvakseltaan, asuvat 150 km päässä). Ei ahdista. Päivät soljuvat nopeasti siivoillessa, kaappeja järjestäen, kävelyllä, sienessä, lepäillessä, leipoessa, välillä katson sarjoja. Ihanaa kun voi vaan vaikka olla, jos haluaa. En minä ainakaan kaipaa yleisötapahtumia, leffaa, ravintolaa jne. Ruokakaupassa koen riskin olevan aika pieni, suusuojia käyttää moni ja turvavälejä on helppo noudattaa isoissa marketeissa. En myöskään näe järkeä stressata asialla, mille en voi mitään. Suurempi todennäköisyys on, että lapsi kuolee tai vammautuu elämänsä aikana vaikka liikenneonnettomuudessa kuin että nyt saan koronan. Elämä on pelkkää riskiä koko ajan. Mitä tulee synnytykseen, niin niin kauan kuin tukihenkilö on sallittu mukana, niin on turha lietsoa itseään mihinkään paniikkiin. Keväälläkin tukihenkilö sai olla salissa mukana. Kenenkään ei tarvinnut olla yksin itse synnytyksessä. Toki tylsää, jos synnytyksen jälkeen joutuu olemaan ilman miestä, mutta ei siihenkään kuole. Tsemppiä kaikille, älkää lietsoko itseänne paniikkiin.

Ap ja kaikki muutkin raskaana olevat. Heti alussa oli sana pelko. Miksi annatte pelolle vallan. Kahvitelkaa kotona. Miten teillä on varaa kulkea juomassa kalliita kahveja. Lopettakaa tuo hysteria. Elämässä on aina epävarmuuksia. Turvatkaa Jumalaan, joka on rakkaus ja rakkaudessa ei ole pelkoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saanko minä kysyä ihan suoraan että mitä te oikein mietitte jotka tahallanne tulitte raskaaksi nyt koronan keskelle?

On tosi vaikea ymmärtää miksi joku ottaa kaikki nämä riskit lapselleen?

Itse haaveilin iltatähdestä mutta suunnitelmat meni jäihin ja siellä ne pysyy sillä en vaan uskalla koronan takia. Luin tutkimuksia miten jo pelkkä stressi jonakin poikkeusaikana (sota, pandemia, lama) vaikuttaa vauvaan raskausaikana ja totesin että ei kiitos. Plus jos saa koronan, miten se vaikuttaa vauvaan, entä itseeni kun olen herkempi tartunnoille jos raskaus on jo heikentämässä immuunipuolustusta. Olisi kiva kuulla ajatuksia niiltä jotka päätyi eri lopputulokseen, miten, miksi?

Itse ajattelen niin että minun pieni vauvakuume ei ole mitään 'kärsimystä' siihen verrattuna jos saan vaurioituneen lapsen ja hän elää täällä satakin vuotta vammaisena. Mille näyttää post-korona maailma, saako lapsi mitään hoitoa. Tuleeko epidemioita uusia, kiihtyvässä tahdissa, ilmansaasteet yms, kannattaako tänne syntyä edes enää terveenä?

Kieltämättä äitiysjooga ja tukihenkilön puute ei olleet suurimmat pelot minulla :D Tuntuu hassulle että joku itkee tollaisten perään tällaisessa tilanteessa. Pliis avatkaa vähän päänne sisältöä että voisin ymmärtää.

Kuulostatpa ilkeältä ja omahyväiseltä ihmiseltä. Suurin osa raskaana olevista ei sitä paitsi ole suunnittelemassa mitään ylimääräistä iltatähteä vauvakuumeissaan, vaan ihan sitä ensimmäistä tai toista lastaan. Aika suuri uhraus odotella vuosikausia korona-ajan loppumista. Etenkin, kun ensisynnyttäjienkin keski-ikä on jo yli kolmenkymmenen.

Ohis puskista: jos joku on odottanut joesim 35v 'täydellistä hetkeä', miksi ihmeessä ei voisi odottaa vielä yhtä vuotta että näkee mihin tilanne kehittyy?

Miten ihmeessä se 'täydellinen hetki' voi olla juuri nyt? Tiedätkö sinä onko sinulla töitä puolen vuoden päästä, vuoden?

Näkeekö lapsi koskaan isovanhempiaan?

Miksi haluat stressata tahallaan koko raskausajan?

Koska mitään takeita ei ole siitä, että vuoden odottaminen muuttaa tilannetta mihinkään suuntaan. Rokotteen hyödystä ei olla vielä varmoja. Tai jos rokote olisikin saatavilla, ap ( ja vauva) saattaa saada rokotteesta ikäviä sivuvaikutuksia. Lisäksi downin todennäköisyys kasvaa vuosi vuodelta.

Olen myös usein ajatellut nyt raskaana olevia. Etenkin niitä, joilla on haastava raskaus - raskausdiabetes tai raskausmyrkytys tai muuta. Voimia heille! Mietin myös, miten erilaista vauva-aika nyt on. Itse tykkäsin vauvan kanssa käydä muskarissa, vauvatanssissa ja perhekahviloissa. Uskaltaisinko korona-aikana? Jäin vauvan kanssa kaksin ja nuo tapahtumat toi tärkeitä ihmiskontakteja.

Vierailija kirjoitti:

Saanko minä kysyä ihan suoraan että mitä te oikein mietitte jotka tahallanne tulitte raskaaksi nyt koronan keskelle?

On tosi vaikea ymmärtää miksi joku ottaa kaikki nämä riskit lapselleen?

Itse haaveilin iltatähdestä mutta suunnitelmat meni jäihin ja siellä ne pysyy sillä en vaan uskalla koronan takia. Luin tutkimuksia miten jo pelkkä stressi jonakin poikkeusaikana (sota, pandemia, lama) vaikuttaa vauvaan raskausaikana ja totesin että ei kiitos. Plus jos saa koronan, miten se vaikuttaa vauvaan, entä itseeni kun olen herkempi tartunnoille jos raskaus on jo heikentämässä immuunipuolustusta. Olisi kiva kuulla ajatuksia niiltä jotka päätyi eri lopputulokseen, miten, miksi?

Itse ajattelen niin että minun pieni vauvakuume ei ole mitään 'kärsimystä' siihen verrattuna jos saan vaurioituneen lapsen ja hän elää täällä satakin vuotta vammaisena. Mille näyttää post-korona maailma, saako lapsi mitään hoitoa. Tuleeko epidemioita uusia, kiihtyvässä tahdissa, ilmansaasteet yms, kannattaako tänne syntyä edes enää terveenä?

Kieltämättä äitiysjooga ja tukihenkilön puute ei olleet suurimmat pelot minulla :D Tuntuu hassulle että joku itkee tollaisten perään tällaisessa tilanteessa. Pliis avatkaa vähän päänne sisältöä että voisin ymmärtää.

Älkää kanssasisaret välittäkö, hän on piikikäs sen vuoksi, että jätti yrittämättä iltatähteä. Tsemppiä syksyyn, toiv pian onnaa <3

Vierailija kirjoitti:

Saanko minä kysyä ihan suoraan että mitä te oikein mietitte jotka tahallanne tulitte raskaaksi nyt koronan keskelle?

On tosi vaikea ymmärtää miksi joku ottaa kaikki nämä riskit lapselleen?

Itse haaveilin iltatähdestä mutta suunnitelmat meni jäihin ja siellä ne pysyy sillä en vaan uskalla koronan takia. Luin tutkimuksia miten jo pelkkä stressi jonakin poikkeusaikana (sota, pandemia, lama) vaikuttaa vauvaan raskausaikana ja totesin että ei kiitos. Plus jos saa koronan, miten se vaikuttaa vauvaan, entä itseeni kun olen herkempi tartunnoille jos raskaus on jo heikentämässä immuunipuolustusta. Olisi kiva kuulla ajatuksia niiltä jotka päätyi eri lopputulokseen, miten, miksi?

Itse ajattelen niin että minun pieni vauvakuume ei ole mitään 'kärsimystä' siihen verrattuna jos saan vaurioituneen lapsen ja hän elää täällä satakin vuotta vammaisena. Mille näyttää post-korona maailma, saako lapsi mitään hoitoa. Tuleeko epidemioita uusia, kiihtyvässä tahdissa, ilmansaasteet yms, kannattaako tänne syntyä edes enää terveenä?

Kieltämättä äitiysjooga ja tukihenkilön puute ei olleet suurimmat pelot minulla :D Tuntuu hassulle että joku itkee tollaisten perään tällaisessa tilanteessa. Pliis avatkaa vähän päänne sisältöä että voisin ymmärtää.

Ei ihme että raskaus stressaisi, jos noin synkkiä kauhuskenaarioita pyörittää päänsä sisällä. Voin avata sinulle hieman omaa ajatusmaailmaani.

Minulla on menossa rv 18 ja raskaus oli suunniteltu, vaikka korona maailmalla jyllääkin. Raskauteen ja synnytykseen liittyy jos jonkinlaista riskiä, eikä ne riskit elämässä siihen lopu. Kyllä huoli ja pelko ottaa vallan, jos sille antaa mahdollisuuden.

Jos jotain elämästä olen tähän mennessä oppinut, niin sen, että se voi yllättää. En käytä energiaani kaikkeen mahdolliseen valmistautumiseen ennalta, vaan sopeudun ja käsittelen asioita tilanteen mukaan. Teen sen, mitä itse voin, mutta kaikkeen ei voi omalla toiminnallaan vaikuttaa.

Arkielämäni ei ole mullistunut koronan myötä. Olen aina ollut omaa rauhaa arvostava ja vapaa-aikana kotona viihtyvää sorttia. Terveydenhoitajana töitä riittää, mutta olen ollut onnekkaassa asemassa, että työnkuvani ei ole koronan aikana järin muuttunut. Uusia ohjeistuksia tulee ja menee, mutta sitten mennään sen mukaan.

38+0 kirjoitti:

Enemmän minua on nyt viime päivinä huolettanut vauvan perätila ja synnyttäminen kuin korona. Viimeisiä viikkoja mennään enkä usko että olisin ei-raskaana käyttäytynyt nyt korona-aikana eri tavalla.

Hyvä että raskauduin ennen kuin koronan vakavuutta tajuttiin, niin vihdoin on esikoinen tulossa. Etätöissä olin kesälomaan asti ihan niin kuin kaikki muutkin meillä töissä. Olin kotona juhannukseen asti kauppareissua (krt/vko) lukuunottamatta. Kesällä näin enemmän ihmisiä ja tehtiin yksi kotimaanmatka (pari päivää). Elokuun puolivälistä olin ä-lomaan asti konttorilla perehdyttämässä sijaista. Nyt olen lähinnä kotona (mieskin etätöissä). Käyn kaupassa, muutamalla ystävällä kylässä (jotka myös ä-lomalla ja paljon kotona), neuvolassa ja vanhemmillani (harvakseltaan, asuvat 150 km päässä). Ei ahdista. Päivät soljuvat nopeasti siivoillessa, kaappeja järjestäen, kävelyllä, sienessä, lepäillessä, leipoessa, välillä katson sarjoja. Ihanaa kun voi vaan vaikka olla, jos haluaa. En minä ainakaan kaipaa yleisötapahtumia, leffaa, ravintolaa jne. Ruokakaupassa koen riskin olevan aika pieni, suusuojia käyttää moni ja turvavälejä on helppo noudattaa isoissa marketeissa. En myöskään näe järkeä stressata asialla, mille en voi mitään. Suurempi todennäköisyys on, että lapsi kuolee tai vammautuu elämänsä aikana vaikka liikenneonnettomuudessa kuin että nyt saan koronan. Elämä on pelkkää riskiä koko ajan. Mitä tulee synnytykseen, niin niin kauan kuin tukihenkilö on sallittu mukana, niin on turha lietsoa itseään mihinkään paniikkiin. Keväälläkin tukihenkilö sai olla salissa mukana. Kenenkään ei tarvinnut olla yksin itse synnytyksessä. Toki tylsää, jos synnytyksen jälkeen joutuu olemaan ilman miestä, mutta ei siihenkään kuole. Tsemppiä kaikille, älkää lietsoko itseänne paniikkiin.

Minulla ihan sama stoori, lapsi myös perätilassa, tosin toka laps ja viikkoja 36+4. Stressaan kyl tota perätilaa, välillä enemmän, välillä vähemmän. Pahimpina hetkinä stressaan ihan kaikkea siinä: tulevaa ulkokäännöstä, sattuuko, käynnistyykö synnytys, kääntyykö, vai ei, vaikuttaako synnytykseen, jos kääntyikin, kun ei kerran itsestään ole kääntynyt; alatiesynnytys vs. sektio tietysti; sekin on yks ajatus, että lähtisikö pahimmillaan yksin sektio- vai alatiesynnytykseen? Alatiesynytystä puoltaisi täydellinen perätila, toka synnytys, oma kiinnostus, mut toisaalta taas, onko mulla sittenkään rahkeita, kun edellinen syntyi jo 37+6, eli aika pieni oli, ponnistusvaihe oli piiiitkä, muistaakseni 1,5 h ainakin. Nyt jos ei syntyisikään viikon päästä ja kasvaisi isoksi tilanne ei ole sama ja sitten tuo ponnistusvaihe. Senhän pitäisi olla nopea, jotta se olisi vauvalle turvallinen. Tsemppiä sinulle <3

Odotas, kun vauva syntyy. Et uskalla mennä minnekään tai tehdä mitään, lisäksi lapsesta kasvaa samanlainen ihmisiä pelkäävä erakko.

Olen raskaana ja korona todella ahdistaa, on päivittäin mielessä. Työskentelen alalla, missä joudun päivittäin kohtaamaan koronapotilaita. Raskausaikana olen myös kertaalleen altistunut niin, että olen kolmepivää pelännyt testin vastausta, onneksi negatiivinen. Toisaalta, ennen kuin aloin odottaa, olemme puolisoni kanssa molemmat sairastaneet koronan. Historiassani on keskenmenoja, joten tällähetkellä pelkään joka päivä miten vauva jaksaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös koronaan väsynyt kohtalotoveri. Koko raskausaika ollut pelkkää eristäytymistä ja koronan välttelyä. Sosiaaliset kontaktit minimissä, ei hemmotteluhoitoja, ei harrastuksia, ei matkoja. Koko ajan pelottaa.

Teet etätöitä vai olet työtön? Ihan normaalisti meillä oli siivooja töissä, vaikka oli raskaana, ja periaatteessa saattoi koska vaan altistua koronalle.

2. raskauskolmanneksella mennään ja kuulun riskiryhmään ihan ilman raskauttakin. Työskentelen sosiaalityössä ja esihenkilö on ilmoittanut, ettei raskaus ole sairaus, joten höllennyksiä (kuten etätyömahdollisuutta) ei tipu. Työterveyshuolto/neuvola ei ota kantaa, kehottaa käyttämään maskia. Vapaa-ajan tekemiset olen karsinut aivan minimiin, käyn vain ruokakaupassa pakon edessä. En tapaa ketään, en käy missään, että suojaisin edes tämän verran itseäni ja syntymätöntä lastani. Olen miettinyt irtisanoutumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös koronaan väsynyt kohtalotoveri. Koko raskausaika ollut pelkkää eristäytymistä ja koronan välttelyä. Sosiaaliset kontaktit minimissä, ei hemmotteluhoitoja, ei harrastuksia, ei matkoja. Koko ajan pelottaa.

Lisäyksenä listaan vielä stressaus tulevasta synnytyksestä: todennäköisesti tukihlö ei pääse enää synnytyksen aikoihin mukaan sairaalaan ja olen siellä yksin. Uskon nimittäin vahvasti että synnytyssairaaloiden käytännöt tiukentuvat lähiviikkoina.

Toivottavasti selviäisi terveenä ja lapsen vointi ei vaarantuisi millään tavalla.

Joo tämäkin vielä. 😢Täytyy toivoa, ettei puolisoille tulisi yhtä kovia rajoituksia kuin keväänä. Tässä minua pelottaa erityisesti se, jos sairaalaan joutuu jäämään useammaksi päiväksi käytännössä yksinään.

Sekin vielä, että niin monet odotusajan "kivat jutut" ovat jääneet väliin. Itse olisin halunnut mm. raskausjoogaan ja -pilatekseen.

Ap

Tätä minäkin pelkään että tukihenkilö ei pääse mukaan synnytykseen kun olen isolla vaivalla saanut miehen taivuteltua jäämään synnytykseen ja sitten jos ei saakaan jäädä niin ahdistaa kyllä. Meillä on synnytyssairaalaan yli 2h matka suuntaansa niin ei siinä ole mitään järkeä että mies ajaa minut sinne ja ajaa kotiin ja sitten taas hakemaan. Synnytyksessä en pelkää mitään muuta kuin sitä että jään vieraalla paikkakunnalla oman onneni nojaan, etenkin kun noita riskejä on.

Itse odotusaika on mennyt suht rauhallisesti koska asuinpaikkakunnallani on ollut aiemmin tosi vähän tartuntoja niin ei ole tarvinnut piilotella sisällä ja kävin viime viikonloppunakin ravintolassa syömässä mutta eiköhän nuo kohta jää, kun tartuntoja alkaa olla täälläkin kiitos opiskelijoiden tartuntojen joita on sitten kuntosalilla ja kaupoissa levitetty. En ole kauhean sosiaalinen ihminen että ravaisin jatkuvasti ulkona mutta ahdistaa kyllä kun ei tiedä uskaltaako kohta käydä kaupassakaan.

Lisään vielä että minulla on raskausdiabetes ja perinnöllinen veritulppataipumus, joten jos kotona tarttuu, niin sairaalahoitoon joudun jos ei henki lähde ensin, raskaus kun lisää veritulppataipumusta entisestään, samoin diabetes.

Influenssa rokotteen otin ja pyysin lähipiiriä ottamaan kans minun ja vauvan suojaksi mutta kun ollaan niin junttia että ei sitä ole ennenkään ollut joten miksi ottaisin, vaikka ilmaiseksi saisi. Äidin suurin huoli oli sivuvaikutuksena mahdollisesti tuleva päin päivän kuume, vaikka on eläkkeellä ja voisi sen hyvin kotona potea jos sellainen tulee. Omaa miestä ei saa käyttämään edes maskia vaikka on jo kertaalleen raskauden alussa tartuttanut minulle flunssan, joka kesti melkein neljä viikkoa.

Alkaa jo kartuttaa se miten ajatellaan vain omaa napaa, eikä edes omaa tulevaa lasta/lapsen lasta. Ei vissiin sitten kylällä porukoilla.

Mun mielestä on ihan mukavaa olla raskaana nyt korona-aikaan, kun kukaan ei tule loukkaamaan henkilökohtaista koskemattomuutta taputtelemalla mahaa ja jos yrittäisikin, niin voi heti huudahtaa turvaväleistä. Toki vähän harmittaa, että ihmiset noudattelevat niitä lähtökohtaisesti tosi huonosti, teen kuitenkin parhaani välttääkseni tartunnan tai levittääkseni sitä ja olisi mukavaa kun muutkin ottaisivat minut samalla tavalla huomioon. 

Eniten stressaa synnytys, meille on nimittäin erittäin tärkeää, että isä saa olla koko toimituksessa mukana ja hoitaa lasta sen jälkeen. Rakenneultraan kiellettiin aluksi tukihenkilön pääsy kun varasin sinne aikaa ja meinasi tulla kyllä itku, mutta rajoitus onneksi purettiin ennen kuin käynti ehti toteutua. Joku tuolla puhui vierailukiellon puolesta ja sanoi, että synnyttäjät puolisoineen ovat iso riskiryhmä tartunnan levittäjinä, mutta veikkaanpa että suurin osa raskaana olevista on hoitanut varotoimet keskimääräistä ihmisistä paremmin ja on siis epätodennäköinen tartuttaja. Raskaana olevat eivät kuitenkaan varmasti pyöri yhtä paljon esim. baareissa kuin muut aikuiset, ja ainakin minun puolisoni on ollut ihan ylivaroivainen kun on pelännyt saavansa jostain koronan ja tartuttavansa sen sitten minuun. Ainoastaan kesällä uskalsin vierailla kotikaupungissani näkemässä muuta perhettäni ja yhtä ystävää, mutta silloin olikin rauhallinen tartuntatilanne etenkin siinä maanosassa, muuten tässä on oltu metsäretkiä ja lääkärikäyntejä, kaupassakäyntejä yms pakollisia menoja lukuunottamatta eristyksessä kotona. Niin, ja lisätään vielä, että lapsen isä ei ole sairaalassa vierailija, vaan oikeutettu osallistumaan lapsensa syntymään ja hyvinvointia koskeviin tapahtumiin siinä missä toinenkin vanhemmista. Ja jos isällä on tartunta, niin kyllä se kovin todennäköisesti on myös sillä synnyttäjälläkin, se kun on kovin yleistä että lapsen vanhemmat ovat tiiviisti tekemisissä toistensa kanssa. 

Tsemppiä kuitenkin muille raskaana oleville, nauttikaa odostusajastanne tilanteesta huolimatta ja älkää stressatko liikaa tulevaa, se ei kuitenkaan hyödytä mitään. 

Vierailija kirjoitti:

Saanko minä kysyä ihan suoraan että mitä te oikein mietitte jotka tahallanne tulitte raskaaksi nyt koronan keskelle?

On tosi vaikea ymmärtää miksi joku ottaa kaikki nämä riskit lapselleen?

Itse haaveilin iltatähdestä mutta suunnitelmat meni jäihin ja siellä ne pysyy sillä en vaan uskalla koronan takia. Luin tutkimuksia miten jo pelkkä stressi jonakin poikkeusaikana (sota, pandemia, lama) vaikuttaa vauvaan raskausaikana ja totesin että ei kiitos. Plus jos saa koronan, miten se vaikuttaa vauvaan, entä itseeni kun olen herkempi tartunnoille jos raskaus on jo heikentämässä immuunipuolustusta. Olisi kiva kuulla ajatuksia niiltä jotka päätyi eri lopputulokseen, miten, miksi?

Itse ajattelen niin että minun pieni vauvakuume ei ole mitään 'kärsimystä' siihen verrattuna jos saan vaurioituneen lapsen ja hän elää täällä satakin vuotta vammaisena. Mille näyttää post-korona maailma, saako lapsi mitään hoitoa. Tuleeko epidemioita uusia, kiihtyvässä tahdissa, ilmansaasteet yms, kannattaako tänne syntyä edes enää terveenä?

Kieltämättä äitiysjooga ja tukihenkilön puute ei olleet suurimmat pelot minulla :D Tuntuu hassulle että joku itkee tollaisten perään tällaisessa tilanteessa. Pliis avatkaa vähän päänne sisältöä että voisin ymmärtää.

Kun tulin raskaaksi, kotona oli edelleen vain kiinalaisten Wuhan-nuha, jota ei ollut suomessa. Pian plussan jälkeen matkailijat toi koronan ensin Lappiin ja siitähän se sitten levisi. Plussasin siis maaliskuussa, laskettu aika on marraskuussa.

Syyttäisin tulevien äitien sijaan mieluummin niitä vastuuttomia matkailijoita, joiden piti käydä kotona hakemassa ulkomailta silloin keväällä ja just ennen kouluja, ja opiskelijoita, joiden bileistä ja baarireissuista ollaan päästy nykytilanteeseen.

Tukihenkilöstä kysymys:

Oliko keväällä siis niin, että isä ei päässyt sektioon mukaan ollenkaan? Kuka sitten hoiti vauvaa, kun äiti oli heräämössä? Mikähän on tilanne nyt?