En aio koskaan matkustaa Intiaan - protestina tyttöjen raiskauksille
Ahdistavaa lukea intian raiskauksista. Jotenkin yllättävän vähän kansainvälistä huomiota kulttuurissa istuvalle tavalle raiskata tyttöjä ja naisia. Olen nyt päättänyt että en tule matkustamaan Intiaan tästä syystä - en voi kannattaa maata, jossa on noin perustavaa laatua olevaa vääryyttä. Eihän intilainen perusihminen minun hiljaista protestiani huomaa, mutta muuta ne osaa tehdä....
Kommentit (50)
Intiassa riippuu myös alueesta. Mm Haryanan ja Punjabin oavaltioisa katasrofaalinen tilanne: naisia on parisataa vähemmän per tuhat miestä, kaikille ei siis riitä puolisoa. Sen lisöksi naisen perheen maksamat myötäjäiset kasvavat koko ajan: länsimaalainen uusi auto (johon Intiassa lätkäistään 50% tuontivero), kultakoruja ja mahdollisesti jopa asunto.. ei houkuttele saamaan tyttölapsia näissä oavaltioissa.
Sen lisäksi Uttar Pradeshin ja Biharin osavaltioista lähtee paljon miehiä töihin muualle, eli sisäisiksi siirtolaisiksi. Nämä pikkukylistä tulleet miehet on konservatiivisia, vailla tekemistä ja puolisoita suurkaupungeissa, ja ajattelutavaltaan jotain "kunnon naiset ovat kotona" luokkaa. Delhissä tosi paljon näitä.
Mumbaissa, Goalla ja Tamil Nadussa parempi tilanne, samoin Keralassa. Keralasta tosin lähtee ulkomaille hirveästi ihmisiä ja siellä on paljon vierastyövoimaa muualta Intiasta.
Mutta kyllä Intiaan uskaltaa matkustaa ja asuakin. Itse asuin siellä pari vuotta blondina naisena Delhissä ja oli ihan ok. Tosin tietenkin rikkaiden aidatulla asuinalueella. Inialaiset rikkaat tykkää hengailla mm ostoskeskuksissa, siellä ei ole samalla tavalla mitään kirjastoja tai uimahalleja kuin täällä...
Mua ihmetyttää että kaikki on kyllä laittamassa Intian matkailun boikottiin (koska se on helppoa) mutta entä Iphonet joiden Foxcom tehtailla työntekijät tehneet itsemurhia koka on liikaa töitä? Entä uzbekistanilainen puuvilla jota lapset joutuvat orjuudessa keräämään ja jota on päätynyt Marimekon vaatteisiin?
Ketään ei kiinnosta protestinne. Raiskaajia kaikista vähiten.
Ei muuta kuin Goalle pössyttelemään, ei vaitiskaan , en menis kyllä itsekään.
Minä taas en matkusta suomesta minnekkään, riittä että menee paikalliseen ostoskeskukseen ja olo on kuin ulkomailla. Pari minuuttia siellä on ehdoton maksimi kuunnellen sitä mölyä.
Olette törkeitä, jos näette vain nämä uutisissa mainitut muutamat kymmenet Intian raiskaustapaukset.
Intiassa on niin paljon ihmisiä, että käytännössä siellä on koko ajan menossa vähintään yksi raiskaus. Suurin osa jää pimentoon meiltä.
Siellä moni mies tuntee vihaa naisia kohtaan, koska on jo lapsena saanut kokea minkälainen taakka tyttö on perheelle. Pahimmillaan tyttö on häpäissyt perheen tulemalla raiskatuksi.
Mutta koittakaapa muuttaa sukupolvia jatkunutta perinnettä...
Itse en matkusta koskaan brittein saarille, siellä sataa sataa aina vaan. Ei kiitos.
Raiskaukset varmaan vähenvät, kun huolestuneet turistitytöt boikotoivat Intiaa.
Jokaisen pienen lapsenraiskaajan rangaistus Intiassa voisi olla silmä silmästä tyyppinen. Eli norsu vaan raiskaajan selkään astumaan.. tulisi sama repivä kokemus
Vierailija kirjoitti:
Jokaisen pienen lapsenraiskaajan rangaistus Intiassa voisi olla silmä silmästä tyyppinen. Eli norsu vaan raiskaajan selkään astumaan.. tulisi sama repivä kokemus
Norsu on sentään viaton luontokappale.
En kannata.
Plain old hanging will have to do...
Aivan sanattomana nyt et ainakaan voi auttaa ketään.
Jos asia sinua kerran koskettaa noin vahvasti, niin tee hyvä ihminen sitten jotain vastaavien tapausten estämiseksi vastaisuutta ajatellen, jos kerran pystyt.