Miten olette tunaroineet ihastuksenne kanssa?

Tuijotetaan toisia kuin pöljät ja kun olisi kerrankin tilaisuus puhua, on esteenä infernaalinen ujous tai jokin muu este. Mutta kiva se on kohta toista vuotta vaan toista tuijottaa. Tuijotitui.

Vierailija kirjoitti:

Tuijotetaan toisia kuin pöljät ja kun olisi kerrankin tilaisuus puhua, on esteenä infernaalinen ujous tai jokin muu este. Mutta kiva se on kohta toista vuotta vaan toista tuijottaa. Tuijotitui.

Kovin tuttua.

Olin just syömässä ja tapani mukaan menin täysin lukkoon hänen tullessa paikalle. Unohdin, että on ruokaa suussa ja moikkasin iloisesti. Se limainen puolijauhettu ruoka lensi komeassa kaaressa keskelle pöytää.

Olin edellisten huonojen kokemusten jälkeen todella epäluuloinen ja välttelin kysymyksiin vastaamista ku eräs ihminen yritti tehdä tuttavuutta. Meni monta vuotta kunnes tajusin, että hän olisi ollut minusta kiinnostunut ihan oikeasti. Luulin, että hän vain pilailee kanssani. Silloin en pystynyt tuon parempaan.

Vierailija kirjoitti:

Pidän liikaa yhteyttä ja olen liian mukava. Miehet alkavat nopeasti pitää itsestäänselvyytenä ja liian helppona, jolloin kiinnostus katoaa ja lopulta katoaa se mieskin.

Osat on siis tavallaan väärin päin. Pitäisi malttaa jättää vastaamatta ja antaa kylmää, mutta kun en jaksaisi mitään pelejä.

Ei se ole sitä, että olisi itsestäänselvyys, vaan akka joka laittaa viestiä tunnin välein, on pelottava ja rasittava takertuja. 

Menin naimisiin tuollaisen henkilön kanssa, jonka kanssa oli noin pari vuotta mykkää tuijottelua. Sen jälkeen on onneksi juttua ja huumoria riittänyt. Mies teki lopulta aloitteen.

Vierailija kirjoitti:

Tuijotetaan toisia kuin pöljät ja kun olisi kerrankin tilaisuus puhua, on esteenä infernaalinen ujous tai jokin muu este. Mutta kiva se on kohta toista vuotta vaan toista tuijottaa. Tuijotitui.

Jaa, avoliitto oli menossa hajalle ja oltiin jo kerran erottu mutta palattu näennäisesti yhteen ja minä en saanut vain aviomiestä pihalle. Kummasti tuli vauhtia kun tapasin elämäni miehen siinä kaiken sotkun keskellä. Pakkasin avomiehen kamppeita ja kävin ensitreffeillä. Puhuin puhelut joko ulkona roskiksella tai sitten lähdin kioskille jos avomies oli kotona.

Tuntui ihan kamalalle olla sotkuisessa tilanteessa mutta aviomiehellä oli omat säätönsä, hän sitten muutti hetkeksi vanhempiensa luokse. Minä en kertonut mitään ihastukselleni muuta kuin tuore ero, hyvinkin tuore kun käyn treffeillä ja pakkaan tulevaa ex-aviomiestä ulos...

Mietin mitä järkeä siirtyä suhteesta toiseen tällä vauhdilla ja jättää kertomatta asioita mutta mitäpä minun suhdehistoriani kuuluu ihastukselle. Tosin tiesin, että ihastuksestani tulee minun mieheni - olemme olleet nyt yli kymmenen vuotta naimisissa. Tuli vahva tunne ja tiesin mitä halusin, suoraviivaisesti vain sitä kohti. Ei se oikeastaan ollut kuin sotkuinen viikon muutto, että pystyin pyytämään ihastukseni käymään luonani. Vähän vaikea olisi selittää mikä tuo toinen äijä on.

Nuorena vaihdoin nopeasti uuteen suhteeseen siinä vaiheessa kun olisi ollut vihdoin tilaisuus lähentyä ja sitoutua enemmän pitkäaikaisen ihastukseni kanssa. Kumpikaan ei uskaltanut edetä vielä asiassa, joten tein tuollaisen siirron kun luulin löytäneeni sen oikean. Se osoittautukin suureksi virheeksi. Se oli sitä nuoruuden hapuilua. Sittemmin olen löytänyt sopivan ihmisen kumppanikseni.

Nuorena ihastuksenin suorastaan tyrkytti itseään minulle, mutta olin nuori ja tyhmä ja uskoin kateellisten panetteluja ja olin itse mahdollisimman kylmä ja hankala. Siinä vaiheessa kun ihastukseni luovutti, aloin miettiä olisiko sittenkään kannattanut. 

Vierailija kirjoitti:

Liiallinen innokkuus karkottaa aina kaikki. En voi sille mitään, olen täysin on/off. Kun olen "on", olen sitä täysillä.

Mulla sama. Olisin onnellinen jos tämä olisi ainut asia miten olen tunaroinut, mutta ei ikävä kyllä ole. Ihastuneena en muuta teekään kuin tunaroin ja onnistun antamaan itsestäni mahdollisimman huonon vaikutelman.