LOUKKAAVAT vanhemmat B-/

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:27"]Kilttejä neuvoja monelta, mutta itse vastaavan kaltaisen läheisen kanssa olen oppinut seuraavaa: keskusteluun ei kannata lähteä. Sivuutan loukkaavat huomautukset, syyllistävät katseet, töykeän tavaroiden heittelyn ja läiskimisen ikään kuin en sitä huomaisi. Te, jotka neuvotte vastaamaan sitkeästi takaisin, selittämään kuinka käytös on loukkaavaa yms. ette todella ymmärrä millaisesta henkisestä väkivallasta ja ihmisestä voi olla kyse. Jos vastaisin joka kerta täyttäisin elämäni väittelyllä, kinaamisella, riitelyllä. Oma läheiseni ei puhu minulle milloinkaan kauniisti. Häneen eivät argumentit pure vaan hän kinaa epäloogisesti sanoja vääntelemällä. Kaikki keskustelu tyrehtyy alkuunsa kun hän keksii KAIKESTA syyn haukkua minua. Tilanteet ovat absurdeja - hän saa vaikka lautasliinasta jolla pyyhin suupieleni aikaan moitteen jonka varjolla kipata omaa pahaa ollaan niskaani. Jos aloitan small talk keskustelun turvallisella aiheella "mitäköhän tulee tänään telkusta" hän alkaa huutaa: katso saata*na itse lehdestä. Tällaiselle ihmiselle on turha selittää kuinka käytöksensä on loukkaavaa tai keksiä fraaseja vastaukseksi. Ainoa mikä toimii on kommenttien ohittaminen tai seuran välttely/minimointi.

[/quote]

Nimen omaan. Tunteeton (ehkä huvittunut jos jotain) katse, ja ei vastausta eikä mitään huomiointia. Ei vastausta vaikka alkaisi vänkäys.

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:29"]

Minä jos sanoisin äidilleni noin, että itsehän olet minut tällaiseksi kasvattanut, niin vastakommentti olisi, että isältä olet oppinut. Vanhempani ovat myrskyisästi eronneet jo kauan sitten, mutta äiti ei siedä nähdä ainoatakaanisäni piirrettä minussa eikä varsinkaan veljessäni, joka saa jatkuvaa mollausta osakseen äidin luona käydessään. Ja äiti vaan ihmettelee miksi me lapset emme käy hänen luonaan useammin.

[/quote]

Onkohan sinun veljesi minun lapseni isä... Tosin sain anopin rauhoittumaan ja lopettamaan läsnäollessani tuon jatkuvan haukkumisen kun huusin puoli tuntia hänelle yhtä soittoa kuinka paska äiti hän on lapsilleen. Lipsuu kuitenkin vanhoihin tapoihin jos en ole paikalla vaan on poikansa kanssa kahden.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:19"]

Ennen kuin hän ehtii sanoa "ai tommonen" uudesta vaatteesta: "voi ei! Vieläks sulla on toi sama vanha! Eikun siis niin onhan se ekologista kuluttaa vaatteet iiiiihan loppuun :)"..jos ehtii alottaa lauseensa niin puhut vaan päälle kuin et olisi kuullut :D

[/quote]

Khehehe :D

Kaiken päälle toi osuu ja uppoo realiteetteihin. Just kattelin heidän kaapeista että siel on pyyhkeitä abaut 40 v takaa. Riepuina. Siis heillä ois erittäin hyvin varaa ostaa uusia, mutta uudet jutut on kai syntiä. Lahjoistanikin (jotka olin tarkkaan miettinyt että käytäntöönsä tarvitsevat/olivat hyvälaatuisia/hyvällä ostettuja) olivat taas NIIIN nyrpeinä että voi hyvänen aika. Yrittivät heti lahjoittaa ne takaisin, jollekin, kenelle vaan jolle ne kelpaisi B-/ MIKÄÄN ei kelpaa.

Em oli siis ap. Taas. Mulla ei näköjään ole tarpeeks munaa ja identiteettiä olla edes ap. Kerpele! :)

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:09"]

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 11:07"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 18:48"]

Onko heillä tiettyjä vakiofraaseja, joihin kaipaat nasevia vastauksia? Laita jakoon tänne niin me voidaan auttaa ideoimaan. ;) Vastustaminen on astetta helpompaa, jos on harjoitellut vuorosanat mielessään valmiiksi.

[/quote]

Ainakin tämä toistuu: jos olen ostanut jotain uutta vaikka takin niin usein ensimmäinen kommentti äidin nähdessä minut on "Ai tommonen. Paljonko maksoi." Siihen on piilotettu viesti joka kuuluu jotakuinkin: uusi röijy näköjään ja onko siitä vielä pitänyt maksaakin. Yleensä en vastaa mitään tai sanon maksoi mitä maksoi.

Joissain perheissä pitkän ajan jälkeen tavatessa halataan, meillä "ai tommonen". Jotenkin se aina jaksaa yllättää :D

ap.

[/quote]

Mä varmaan sanoisin sille juuri ne ajatukset mitä tänne kirjoititkin. eli kun äiti huutaa ovelta että "hyi kauheeta onko tuo uusi takki" niin vastaisin "hei äiti, kivaa nähdä suakin." 

Ja näkisin mahdollisimman harvoin ja aina kun saa ilkeilyjä huomauttaisin takaisin että "sanoit ilkeästi/loukkaannuin". Ja kun haukkuvat ainaloukkaantujaksi/herkkähipiäiseksi niin sanoisin että jos eivät ilkeilisi niin ei tarvitsisi loukkaantuakin. tuo on nimittäin ihan selkeää kiusaamista mitä sun vanhemmat harrastaa ja se että kiusaaja väittää kiusattua herkkähipiäiseksi/huumorintajuttomaksi on ihan ensimmäinen ase mitä ne käyttää. Sun vanhemmat ovat tottuneet että sua saa mollata sydämmensä kyllyydestä ja nyt kun sä olet alkanut vetämään rajoja niin ne tietysti taistelee vastaan.

Arvaanko oikein että sulla on myös sisko tai veli joka ei tee vanhempien mielestä koskaan mitään väärin?

[/quote]

Tääkin viesti laittoi mun hymyilemään leveästi vaikka aihe on vaikee.

Minulla on sisaruksia ja heidän suosionsa ja suosioimattomuutensa vaihtelee äitini silmissä. Tiedän perheitä jotka antavat kaikille lapsilleen tasaisesti, eli kun yhdelle annetaan niin toinenkin saa saman. Minusta se tuntuu reilulle. Siksipä olen ihmetellyt miksi minä olen saanut eniten nihkeyttä ja vähiten tukea (ennenkuin vaadin tasa-arvoa).

ap.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:44"]

Em oli siis ap. Taas. Mulla ei näköjään ole tarpeeks munaa ja identiteettiä olla edes ap. Kerpele! :)

[/quote]

Rekkaa itsellesi tunnus kuten mä tein. Pysyy identiteetti kohallaan pitelemättä.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 01:07"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:44"]

Em oli siis ap. Taas. Mulla ei näköjään ole tarpeeks munaa ja identiteettiä olla edes ap. Kerpele! :)

[/quote]

Rekkaa itsellesi tunnus kuten mä tein. Pysyy identiteetti kohallaan pitelemättä.

[/quote]

Aaaarghhhhh! The irony, the irony!!!

Ei tämäkään identiteetti näyty pysyvän pitelemättä 8=)

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:27"]Kilttejä neuvoja monelta, mutta itse vastaavan kaltaisen läheisen kanssa olen oppinut seuraavaa: keskusteluun ei kannata lähteä. Sivuutan loukkaavat huomautukset, syyllistävät katseet, töykeän tavaroiden heittelyn ja läiskimisen ikään kuin en sitä huomaisi. Te, jotka neuvotte vastaamaan sitkeästi takaisin, selittämään kuinka käytös on loukkaavaa yms. ette todella ymmärrä millaisesta henkisestä väkivallasta ja ihmisestä voi olla kyse. Jos vastaisin joka kerta täyttäisin elämäni väittelyllä, kinaamisella, riitelyllä. Oma läheiseni ei puhu minulle milloinkaan kauniisti. Häneen eivät argumentit pure vaan hän kinaa epäloogisesti sanoja vääntelemällä. Kaikki keskustelu tyrehtyy alkuunsa kun hän keksii KAIKESTA syyn haukkua minua. Tilanteet ovat absurdeja - hän saa vaikka lautasliinasta jolla pyyhin suupieleni aikaan moitteen jonka varjolla kipata omaa pahaa ollaan niskaani. Jos aloitan small talk keskustelun turvallisella aiheella "mitäköhän tulee tänään telkusta" hän alkaa huutaa: katso saata*na itse lehdestä. Tällaiselle ihmiselle on turha selittää kuinka käytöksensä on loukkaavaa tai keksiä fraaseja vastaukseksi. Ainoa mikä toimii on kommenttien ohittaminen tai seuran välttely/minimointi.

[/quote]

Nimen omaan. Tunteeton (ehkä huvittunut jos jotain) katse, ja ei vastausta eikä mitään huomiointia. Ei vastausta vaikka alkaisi vänkäys.

[/quote]

Minulla ei ole noin vaikea tilanne että tavarat lentelevät. Otan osaa ja toivotan jaksamista!

Tuosta kuulostaa tutulle se että jos jostain yritän kertoa oman mielipiteeni niin se menee väittelyksi ja kinaamiseksi. Kaikki sanomani kimpoaa kuin muurista. Siis vastavuoroista keskustelua ei ole. Äidin vastaus on "EI, en usko." Miten kivimuuria vastaan voi taistella? Vanhempani eivät voi ottaa minulta vastaan mitään. Esim vaikka että vuosikausia yritin heille kertoa että kannattaisi juoda vettä, se on hyvä, edullinen ja helppo tapa hoitaa terveyttä (äitini ei juo paljoakaan, on kuivan oloinen, jalat kramppaavat, eikä käy edes pissillä päivän mittaa). Äitini aina vastasi että EEEIIII, en usko, ei vettä kannata liikaa juoda. NYT Joulunpyhinä hän luki sanomalehdestä artikkelin, että vesi on terveellistä ja totesi minulle että "kuule, pitää juoda paljon vettä." Jälleen, henkisesti, hakkasin päätäni pöytään. Miksi minä edes yritän?! No, tämä on vain yksi pieni esimerkki niiden kaikkien kieltämisten ja turhautumisten meressä.

Onneksi kohta pääsee taas pois!!

[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 13:37"]

Takkikommenttiin ja -tervehdykseen sanoisin et "Ai mun vaatteitako sä tulitkin tapaamaan, venaas riisun tän niin voit jäädä juttelemaan sen kanssa. Vai otetaanko kuitenkin sisääntulo uudiksi niinkuin normaalit täysjärkisen ihmiset tekee, eli hymyillään, tervehditään, halataan, kysellään kuulumiset positiivisessa hengessä jne..?" [/quote]

Tirsks. Minun äiti saattaisi jäädäkin juttelemaan kera takin, ei ymmärtäisi vitsiä  "Ai mun vaatteitako sä tulitkin tapaamaan, venaas riisun tän niin voit jäädä juttelemaan sen kanssa." Mutta, voin kokeilla, ja jos jää takin kaa jutskaamaan, niin mun ilta on pelastettu :)

Joo, no, kaks vimosinta on identiteettikriisisen aapee n kirjottamia taas. Ja jos joku mitätöi sanomiseni että EIII ole, niin kimpoan matosta kattoon ;-j

T. AAPEE :)

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 14:25"]

Älä mene kylään. Kutsu vanhempasi sinun luokse. Paikan päällä ilmoitat ensimmäisestä tölväisystä että toivot oman kattosi alla noudatettavan normaaleja käytöstapoja ja moiset moukkamaisuudet eivät niihin kuulu.

Lisäksi omassakotonasi olet henkisesti vahvoilla.

[/quote]

Tätä olen yrittänyt :) olen yrittänyt pysyä tiukkana omassa kodissani, ja kertonut heille kotimme säännöt... Kerta toisen jälkeen. Ja ei mene perille! Äidilläni on käsittämätön kyky henkisesti jyrätä mun emännyys kotonani, ihan kuin en olisi olemassakaan. Yritän vastustaa sitä parhaani mukaan mutta väsyttävää touhua se on.

Ap ymmärrän tilanteesi oikein hyvin, kun itselläni on ajoittain sama ongelma oman äitini kanssa. Minkä ikäisiä lapsesi ovat? Mietin asiaa siksi, että onko sinun oltava lastesi mukana, kun he vierailevat isovanhemmillaan? Tilannettasi voi kyllä verrata mihin tahansa pahoinpitelyyn. Ethän varmaankaan kerta toisensa jäljeen kävisi vanhempiesi luona kylässä, jos he löisivät sinua joka kerta avokkaalla päin näköä! Henkinen ja fyysinen väkivalta ovat sama asia. Mieti miltä se näyttää lapsillesi? lapset ovat fiksuja ja huomaavat kyllä huonon käytöksen.

Itse ratkaisen ongelman olemalla käymättä vanhempieni luona silloin, kun tilanne on sananlainen kuin kuvasit. Ei mikään pakota olemaan vanhempien kanssa tekemisissä, jos se aiheuttaa sinulle pahaa oloa. 

Tsemppiä ap! 

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:31"]

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 00:27"]Kilttejä neuvoja monelta, mutta itse vastaavan kaltaisen läheisen kanssa olen oppinut seuraavaa: keskusteluun ei kannata lähteä. Sivuutan loukkaavat huomautukset, syyllistävät katseet, töykeän tavaroiden heittelyn ja läiskimisen ikään kuin en sitä huomaisi. Te, jotka neuvotte vastaamaan sitkeästi takaisin, selittämään kuinka käytös on loukkaavaa yms. ette todella ymmärrä millaisesta henkisestä väkivallasta ja ihmisestä voi olla kyse. Jos vastaisin joka kerta täyttäisin elämäni väittelyllä, kinaamisella, riitelyllä. Oma läheiseni ei puhu minulle milloinkaan kauniisti. Häneen eivät argumentit pure vaan hän kinaa epäloogisesti sanoja vääntelemällä. Kaikki keskustelu tyrehtyy alkuunsa kun hän keksii KAIKESTA syyn haukkua minua. Tilanteet ovat absurdeja - hän saa vaikka lautasliinasta jolla pyyhin suupieleni aikaan moitteen jonka varjolla kipata omaa pahaa ollaan niskaani. Jos aloitan small talk keskustelun turvallisella aiheella "mitäköhän tulee tänään telkusta" hän alkaa huutaa: katso saata*na itse lehdestä. Tällaiselle ihmiselle on turha selittää kuinka käytöksensä on loukkaavaa tai keksiä fraaseja vastaukseksi. Ainoa mikä toimii on kommenttien ohittaminen tai seuran välttely/minimointi.

[/quote]

Nimen omaan. Tunteeton (ehkä huvittunut jos jotain) katse, ja ei vastausta eikä mitään huomiointia. Ei vastausta vaikka alkaisi vänkäys.

[/quote]

Minäkin komppaan tätä. Persoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa väittelyä saa jatkaa maailman tappiin asti ja lisäksi siinä alentuu hänen tasolleen. Neuvoni ovat:

- älä koskaan puhu mistään henkilökohtaisesta aiheesta, puheenaiheet vain tyyliin ottiatuota onpa sadellut

- jos ja kun saat vittuilua ja utelua osaksesi, ole kuin et ymmärtäisi tai kuulisi, hymyilet vaan ja olet iloinen, iloisuus on suojakuoresi ja sekös perusnegatiivista ihmistä vasta vituttaakin! :)

- pidä mahdollisimman vähän yhteyttä. Jos vastaan tulee jotain poikkeuksellisen törkeää kuten kommentteja sairaudestasi tai muusta vakavasta tilanteesta (jotka vanhemmat aina tuntuvat saavan selville jostakin), pidä pidempi karanteeni, kunnes tilanne on ohitse, ettet käytä voimavarojasi ko. tilanteessa toisarvoisiin asioihin.

Minä olen ratkaissut ongelmalliset välit isääni ja äitipuoleeni katkaisemalla ne nyt kokonaan. En millään pysty unohtamaan lapsuuteni vääryyksiä ja koko ikäni kokemaani vittuilua ja dissailua. En kestä katsoa kumpaakaan silmissäni. En halua heitä lasteni lähelle. Piti silti elää nelikymppiseksi ennen kuin tajusin mitä oli tehtävä. Helpotti.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 14:33"]

Olisit sanonut isällesi että läskit saa onneksi laihdutettua, mutta tyhmänä pysyy kaiken ikäänsä.

[/quote]

Heh, toivoisin että osaisin sanoa noin nasevia vastauksia loukkaustilanteissa. Minulla on myös sellainen ongelma että tunnen suurta syyllisyyttä jos loukkaan heitä takaisin! Eli suurimmaksi osaksi vaan katson eteen kylmästi ja puren hammasta.

Mutta totta tuo että lapseni näkee heidän huonon käytöksensä ja minun vain pitäisi osata koko ajan vastata tuleen.

Isoja askeleita olen ottanut itseni puolustuksessa ja siinä että vaadin heiltä kunnioitusta sekä varsinkin äidin edessä olen yrittänyt näyttää että minä olen olemassa omana itsenäisenä yksikkönäni, mutta täytyy sanoa että pitkä tie on vielä edessäkin. Äidillä on joku ihme kylmyysmuuri edessä. Melkein mitä tahansa kerronkin niin hän kieltää mun totuuden. Miten sellasta vastaan voi edes taistella?

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:44"]

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 14:25"]

Älä mene kylään. Kutsu vanhempasi sinun luokse. Paikan päällä ilmoitat ensimmäisestä tölväisystä että toivot oman kattosi alla noudatettavan normaaleja käytöstapoja ja moiset moukkamaisuudet eivät niihin kuulu.

Lisäksi omassakotonasi olet henkisesti vahvoilla.

[/quote]

Tätä olen yrittänyt :) olen yrittänyt pysyä tiukkana omassa kodissani, ja kertonut heille kotimme säännöt... Kerta toisen jälkeen. Ja ei mene perille! Äidilläni on käsittämätön kyky henkisesti jyrätä mun emännyys kotonani, ihan kuin en olisi olemassakaan. Yritän vastustaa sitä parhaani mukaan mutta väsyttävää touhua se on.

[/quote]

Jos ei tuokaan onnistu niin kannattaa ottaa välimatkaa vanhempiin eikä kutsua heitä kylään/mennä heidän luokseen kylään. Sinun ei ole mikään pakko kuunnella loukkauksia edes vanhemmiltasi. Eikä mikään pakko olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka eivät osaa käyttäytyä, vaikka nämä sattuisivat olemaan vanhempiasi. Tuo meno jatkuu niin kauan kun annat sen jatkua.

Katkeise välit. Ei ihmisen tarvi kaikkea kestää. Sullahan on jo oma perhe.

[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 14:38"]

Nelkku sanoi hyvin. Sun pitää oppia sanomaat takasin. Sitten kun vanhempasi suuttuvat heti sulle ja kertovat sen ääneen kuinka ilkeä olet, niin sanot, että sinä sanoit mulle äsken näin ja näin, sekin loukkasi mua. Jatkat sitä niin kauan kunnes ymmärtävät, että aina kun loukkaavat sua, sä loukkaat heitä. Jos eivät ymmärrä, niin älä käy heillä. Kuvitteletko etteivät loukkaa sun lapsiasi? Aivan samaa tekevät heillekin ja sekin paljastuu vasta vuosien päästä.

Itselläni oli samanlaiset vanhemmat ja tuo keino toimi heihin. Oli äärimmäisen rasittavaa, mutta nyt välit ok:t. Tosin mun kaksi vanhinta lasta eivät tykkää isovanhemmistaan. Toinen on sitä mieltä, että isovanhemmat vihaavat häntä ja toisen mielestä vain kohtelevat sairaan epäreilusti. Mä olen yrittänyt paikkailla heidän jälkiään, mutta lapset eivät ole tyhmiä.

[/quote]

Lastani puolustan aina topakasti ja otan häneltä syyllisyyden pois mutta itseäni en niinkään. minusta ei taida olla sanomaan asioita suoraan keskustelun kautta nimenomaan vanhemmille. Vätys olen. Melkein oksennan jos sanon pahasti vanhemmilleni. Kyllähän tää mättää.

[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 07:20"]

Minäkin komppaan tätä. Persoonallisuushäiriöisen ihmisen kanssa väittelyä saa jatkaa maailman tappiin asti ja lisäksi siinä alentuu hänen tasolleen. Neuvoni ovat:

- älä koskaan puhu mistään henkilökohtaisesta aiheesta, puheenaiheet vain tyyliin ottiatuota onpa sadellut

- jos ja kun saat vittuilua ja utelua osaksesi, ole kuin et ymmärtäisi tai kuulisi, hymyilet vaan ja olet iloinen, iloisuus on suojakuoresi ja sekös perusnegatiivista ihmistä vasta vituttaakin! :)

- pidä mahdollisimman vähän yhteyttä. Jos vastaan tulee jotain poikkeuksellisen törkeää kuten kommentteja sairaudestasi tai muusta vakavasta tilanteesta (jotka vanhemmat aina tuntuvat saavan selville jostakin), pidä pidempi karanteeni, kunnes tilanne on ohitse, ettet käytä voimavarojasi ko. tilanteessa toisarvoisiin asioihin.

[/quote]

Tälle ääni. On tietysti "hauskaa" keksiä nasevia vastaheittoja ja "kypsää" yrittää tuoda sitkeästi ilmi omaa loukkaantumistaan, mutta nämä keinot eivät tepsi häiriintyneeseen ihmiseen. Keinot ovat yhtä tehokkaita kuin yrittää rauhoitella vesikauhuista koiraa silittämällä sitä - toimisi normaaliin kohteeseen, mutta ei sairaaseen yksilöön.

Niin kauan kuin yritätte saada sairaan ihmisen ymmärtämään ja muuttamaan omaa käytöstään, hakkaatte vain päätänne seinään. Jos kyseiset ihmiset moiseen itsereflektioon ja empatiaan pystyisivät, he eivät alkujaankaan käyttäytyisi noin! Niin kauan kuin yritätte satutatte vain itseänne, sillä nuo yritykset ovat täysin, 100% varmasti, tuhoon tuomittuja. Epäonnistutte kerta toisensa jälkeen.

Ette voi muuttaa sairasta ihmistä, hän ei yksinkertaisesti voi nähdä itsessään mitään vikaa vaan kääntää kaiken teidän syyksenne. Aina. Ainoa mitä voi tehdä on muuttaa omaa käytöstään, ja näiden kanssa se tarkoittaa juurikin sitä että vedätte oman persoonanne pois pelistä - joko jättämällä kommunikoinnin täysin tyhjänpäiväiselle tasolle (kun ette anna mitään itsestänne, ei teitä voi myöskään loukata) tai katkaisette välit täysin. Kun luovutte toivosta se on toki surullista, mutta samalla loppuvat myös pettymykset ja voitte alkaa parantua.

Mun mielestä on helpompaa kyläillä ikävien ihmisten luona, kun sieltä pääsee pois heti, kun siltä tuntuu, jos ne tulee omaan kotiin, niitä ei niin vain voi heittää ulos, etenkin kun lapset tuskin sitä tajuaisivat.

Toisekseen, pitäydy hyvin arkipäiväisissä puheissa, tai sitten asioissa, joilla on oikeasti jotain merkityst, neljän kilon tiputtaminen ei ole kumaakaan, sehän suorastaan houkuttaa heitä tylyyteensä...