Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
LOUKKAAVAT vanhemmat B-/
01.01.2014 |
Saanko purkaa tuntojani täällä... Vanhempani loukkaavat minua koko ajan. Isäni suoraan tölvii ja äitini epäsuorasti, mitätöi kaiken sanomiseni. Siis lähes jokaiseen lauseeseeni tai mielipiteeni. Esimerkkinä vaikkapa se että kun istuimme eilen uuden vuoden ruokapöydässä niin kerroin että olen laihtunut 4 kiloa. Isäni sanoi että melkoinen punkero edelleen kyllä olen. Äitini sanoi että painon mittauslaitteet saattavat vain näyttää väärin, että en ole laihtunut.
Aiemmin vanhempieni luona vierailut ovat vain ahdistaneet. Nyt olen täynnä näkymätöntä raivoa. Lapselleni isovanhemmat ovat tärkeät. Olen pakosta vierailulla. Miten tämän taas kestää?! Voin myöntää itselleni rehellisesti että vihaan loukkaavia isääni ja äitiäni. Siinäpä Joulun sanomaa :(
Kommentit (65)
rajoine/rakkauksine/johdonmukaisuuksine, tuskin äidillänikään. Pitäisikö minun alkaa kasvattaa heille tavallaan turvaa minun rajojen kautta? Mutta jaksanko enää alkaa kasvattamaan henkisesti kahta vanhaa todella "uhmaikäistä". Olenhan toivonut omaan perheeseeni vain yhden pienen lapsen pitkälti historiani taakan väsyttämänä, pystyn antamaan parhaani vain yhdelle ja loput energia itselleni ja miehelleni... En taida enää kyetä "kouluttamaan" vanhempiani oman perheeni prosessin lisäksi :/
"Aiemmin olen ajatellut että he ovat sen verran vanhoja että en raavi heidän haavojaan auki vaan "hoivaan" niitä eli haluan heille hyvää mutta en laita heitä kohtaamaan vaikeita asioita joita he myös lapsilleen ovat aiheuttaneet. Mutta se taitaa olla vain passiivista hoitoa. Aktiivisena hoitona asettaisin heille nyt tomerasti rajat. Paljoon minusta on mutta tähän ei taida olla.
Onko raaempaa "loukata" vanhempiaan ja asettaa heille tylyt rajat vai antaa olla ja itse kestää loukkaukset?"
Omia iäkkäitä vanhempiaan ei voi "kasvattaa", vaan antaa anteeksi, jo pelkästään itsensä takia, sillä vanhempasi ovat oman aikakautensa lapsia ja ovat kasvattaneet sinut niillä voimavaroilla ja eväillä mitä he ovat omilta vanhemmiltaan ja elämältä saaneet.
Todennäköisesti vanhempasi kasvatettiin samoilla periaatteilla, mitä he ovat jatkaneet omille lapsilleen ja se oli myös ajanhenki. Ihan yleisesti hyväksytyt mallit - jos kehuu, lapsesta tulee ylpeä jne.
On ilahduttavaa huomata, että kyseenalaistat vanhempiesi mallin ja sinun tehtävänä on katkaistava sukupolvien ketju, niillä voimavaroilla mitä sinulla on käytettävissä ja antaa vanhemmillesi anteeksi. Ei vanhempien takia, vaan itsesi.
Olen ollut samassa tilanteessa ja anteeksianto oli vapauttava kokemus ja ymmärrys, ettei jatka perinteitä seuraavalle sukupolvelle.
Sinuna ottaisin henkisesti etäisyyttä ja pitäisin huolen, ettei lasten aikana vanhemmat loukkaisi sinua, mutta jättäisin kaiken sen sanomisen omaan arvoonsa, mutta pitäisin kuitenkin yhteyttä vanhempiisi, kun elämässä ponnistat eri lähtö kohdista kuin vanhempasi, jo ihan lapsesi takia.
[/quote]
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ok. kiitos ajatuksistanne. Pääsin tänään omaan kotiin pitkän ja monimuotoisen reissun jälkeen ja kaikki asiat on pinnassa.
Tiedostan vahvasti sen etten jatkota lapselleni samaa etäisyyttä mitä vanhemmilta "sain" vaan kaikkea muuta mitä koen tärkeäksi, huolenpitoa, rakkautta, hellyyttä...
Helpotuksen huokaus tuokin ettei minun tarvitse alkaa kaitsea vanhempiani, tunnen että se olisikin "never ending story", kaiketi. Etäisyys tuntuu hyvälle.
Olen siinä kohtaa ymmärryksessäni että olen tuntenut uskomattoman syyllisyyden painon hellittäneen hartioiltani kun ymmärsin että minä en ole syyllinen "huonouteeni" vaan useat muut minusta ulkopuoliset asiat. Minä olinkin itseasiassa ihan hyvä lapsi joka rakasti ja suojeli vanhempiaan. Mutta en ole kyennyt aikuisena anteeksiantoon. Ehkä se vielä helpottaisi taakkaa. Ehkä joku päivä.
Äitini ja minun välillä keskustelut saattavat olla mm. tällaisia:
äiti: (katsoo kenkiäni) Osta itsellesi hyvät kengät.
minä: nämä Clarksit sopivat tosi hyvin jaloilleni.
äiti: ei mutta osta hyvät kengät.
minä: nämä ovat hyvät kengät.
äiti: niin mutta, osta itsellesi hyvät kengät
minä: nämä OVAT hyvät!
äiti: joo, mutta silti...
:-D lopputulema oli että äitini, (jonka kengänkoko on 36, yritti tunkea minulle (kokoa 39) omia mummoterveyssandaalejaan väkisin matkaan. Ja kun sanon että ei kiitos, en halua, niin hän vaan jatkaa ja vatkaa.
Ap.
No niin. IDIOOTTI minä tein palveluksen vanhemmilleni -ja hiillostus alkoi välittömästi jokaisen mediasta (sähköposti, skype, känny). Ilmeisesti olen ikuisesti naiivi ja tyhmä.
ap.
Äitini on aina piilovittuillut, halventanut ja tölvinyt minua ja pitänyt eriarvoisena veljeni kanssa. Lopulta tilanne kärjistyi kun oli sellainen myös lapsilleni. Yritin kertoa rauhallisen asiallisesti miten hänen käytöksensä loukkaa, mutta oli sitä mieltä ettei ole tehnyt mitään. Sanoin, että jos hän ei keksi meistä mitään hyvää sanomista, niin älköön sano mitään. Sen koommin emme ole tavanneet, kahteen vuoteen, harvoin edes puhuttu lyhyesti puhelimessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai luoja :D Hyviä vetoja, täytyy viel uudestaan lukee läpi ajatuksen kaa :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 14:29"]Minä jos sanoisin äidilleni noin, että itsehän olet minut tällaiseksi kasvattanut, niin vastakommentti olisi, että isältä olet oppinut. Vanhempani ovat myrskyisästi eronneet jo kauan sitten, mutta äiti ei siedä nähdä ainoatakaanisäni piirrettä minussa eikä varsinkaan veljessäni, joka saa jatkuvaa mollausta osakseen äidin luona käydessään. Ja äiti vaan ihmettelee miksi me lapset emme käy hänen luonaan useammin.
[/quote]
Tähän vois piikittää, että "Niinpä, kukahan sen mun isän sitten valitsi?".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älä mene kylään. Kutsu vanhempasi sinun luokse. Paikan päällä ilmoitat ensimmäisestä tölväisystä että toivot oman kattosi alla noudatettavan normaaleja käytöstapoja ja moiset moukkamaisuudet eivät niihin kuulu.
Lisäksi omassakotonasi olet henkisesti vahvoilla.
Olisit sanonut isällesi että läskit saa onneksi laihdutettua, mutta tyhmänä pysyy kaiken ikäänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nelkku sanoi hyvin. Sun pitää oppia sanomaat takasin. Sitten kun vanhempasi suuttuvat heti sulle ja kertovat sen ääneen kuinka ilkeä olet, niin sanot, että sinä sanoit mulle äsken näin ja näin, sekin loukkasi mua. Jatkat sitä niin kauan kunnes ymmärtävät, että aina kun loukkaavat sua, sä loukkaat heitä. Jos eivät ymmärrä, niin älä käy heillä. Kuvitteletko etteivät loukkaa sun lapsiasi? Aivan samaa tekevät heillekin ja sekin paljastuu vasta vuosien päästä.
Itselläni oli samanlaiset vanhemmat ja tuo keino toimi heihin. Oli äärimmäisen rasittavaa, mutta nyt välit ok:t. Tosin mun kaksi vanhinta lasta eivät tykkää isovanhemmistaan. Toinen on sitä mieltä, että isovanhemmat vihaavat häntä ja toisen mielestä vain kohtelevat sairaan epäreilusti. Mä olen yrittänyt paikkailla heidän jälkiään, mutta lapset eivät ole tyhmiä.
Lasten ei tee hyvää nähdä miten isovanhemmat kohtelevat äitiä huonosti. Ei vaikka olisivat lapsenlapsilleen kuinka kiltisti tahansa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 14:38"]
Nelkku sanoi hyvin. Sun pitää oppia sanomaat takasin. Sitten kun vanhempasi suuttuvat heti sulle ja kertovat sen ääneen kuinka ilkeä olet, niin sanot, että sinä sanoit mulle äsken näin ja näin, sekin loukkasi mua. Jatkat sitä niin kauan kunnes ymmärtävät, että aina kun loukkaavat sua, sä loukkaat heitä. Jos eivät ymmärrä, niin älä käy heillä. Kuvitteletko etteivät loukkaa sun lapsiasi? Aivan samaa tekevät heillekin ja sekin paljastuu vasta vuosien päästä.
Itselläni oli samanlaiset vanhemmat ja tuo keino toimi heihin. Oli äärimmäisen rasittavaa, mutta nyt välit ok:t. Tosin mun kaksi vanhinta lasta eivät tykkää isovanhemmistaan. Toinen on sitä mieltä, että isovanhemmat vihaavat häntä ja toisen mielestä vain kohtelevat sairaan epäreilusti. Mä olen yrittänyt paikkailla heidän jälkiään, mutta lapset eivät ole tyhmiä.
[/quote]
sori, vauva mun sylissä miinuspeukutti... Itse olen ihan samaa mieltä sun kanssa.
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 12:02"]
Sinulla on yleinen ongelma. Eli että läheisen vittuiluun ei uskalleta tai osata reagoida, vaan se ilkeys jää rapauttamaan sisintä sielua.
Oikeasti pitäisi aina kyeta reagoimaan, ja mielellään saman tien. "Miksi sanoit noin, olipa ilkeästi sanottu/loukkasit minua." Sen voi aina sanoa nätisti, huutamatta. Pakottaisi toisen näkemään, että harrastaa piilovittuilua.
Tuohon äitisi vittuiluun ostoksistasi sanoisin suoraan, että "kylläpä taas osasit lytätä kivasti mun iloni, etkä taida edes itse huomata, miten latistavasti suhtaudut tekemisiini!"
Eli jos et keksi nasevaa takaisin-pottuilua, voit aina ilmaista, että toinen käyttäytyi loukkaavasti.
[/quote]
Samaa mieltä olen. Paha olo jää minulle sisään. Olen (ollut) melko taidokas tulennielijä mitä tunteisiini tulee. Mieheni joskus 10 v sitten sanoi että pelkää sitä hetkeä kun sisäinen tulivuoreni räjähtää. Niin lähtikin käymään, mutta vuosia sisusmagmani on järissyt tasaisen tappavasti, se on kuitenkin tapahtunut pikkuhiljaa, ja kaikki osapuolet ovat edelleen hengissä :)
Olen nähnyt äitini itkevän ehkä kerran. Hän ei suvaitse itkua tai heikkoutta. Isäni taas leikkaa tunteet ilon puolelta, mm. kun eilen nauroin sydämeni kyllyydestä erästä hyvää asiaa niin isäni alkoi äristä tosi vihaisena että ei saa nauraa niin paljon. Eli vanhempani ovat tunteiden tukahduttamisessa lyömätön pari. Ilmankos ajattelen heitä joskus panssariyhdistelmävaununa! Joka tulee ja jyrää ja yksikkönä ampuu ja mitä siihen päin ampuu, niin kimpoaa pois.
Olen ihan hirveän surullinen että vihaan heitä niin syvästi. Pakko on opetella sanomaan mieleni pahoittamisista ennen kuin vihaan heitä liikaa tai sapetun itse sappilammikoksi. Jos siis en osaa suoranaisesti loukkaavasti v... uilla takaisin, voin silti sanoa että toinen käyttäytyy loukkaavasti, ja sain hyvän idean nyt. Sellaisen mikä tuntuu mun kohdalle ookoolle toteuttaa.
Ennen kuin hän ehtii sanoa "ai tommonen" uudesta vaatteesta: "voi ei! Vieläks sulla on toi sama vanha! Eikun siis niin onhan se ekologista kuluttaa vaatteet iiiiihan loppuun :)"..jos ehtii alottaa lauseensa niin puhut vaan päälle kuin et olisi kuullut :D
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 13:01"]
[quote author="Vierailija" time="02.01.2014 klo 12:02"]
Sinulla on yleinen ongelma. Eli että läheisen vittuiluun ei uskalleta tai osata reagoida, vaan se ilkeys jää rapauttamaan sisintä sielua.
Oikeasti pitäisi aina kyeta reagoimaan, ja mielellään saman tien. "Miksi sanoit noin, olipa ilkeästi sanottu/loukkasit minua." Sen voi aina sanoa nätisti, huutamatta. Pakottaisi toisen näkemään, että harrastaa piilovittuilua.
Tuohon äitisi vittuiluun ostoksistasi sanoisin suoraan, että "kylläpä taas osasit lytätä kivasti mun iloni, etkä taida edes itse huomata, miten latistavasti suhtaudut tekemisiini!"
Eli jos et keksi nasevaa takaisin-pottuilua, voit aina ilmaista, että toinen käyttäytyi loukkaavasti.
[/quote]
Toivottavasti tuo neuvo toimii jollakin paremmin kuin minulla.
Itse kun sanoin äidilleni huomattelemaan loukkaavista tölväisyistä ja vähättelyistä, niin äiti vaan totesi että "no sinä nyt aina loukkaannut kaikesta" ja jatkoi haukkumistani entistä innokkaammin. Olinhan omituinen kaikesta loukkaantuja jolle ei uskalla sanoa mitään :(
Muistaakseni 2 kertaa ehdin sanoa, että kommenttinsa oli asiaton tai loukkaava, ja sen jälkeen olen ollut kummallinen kaikesta loukkaantuja >:(
[/quote]
Joo, se on herkästi vittuilijan vastareaktio. Mutta älä anna sen lannistaa. Vastaat vain, että "sinäkö muka saat päättää, miten pahasti muut loukkaantuvat sinun ilkeilystäsi? Miten sinä sen saat päättää, mistä muut saavat loukkaantua, jos sinä puhut asiattomuuksia?" Ja tarvittaessa väännät vielä rautalangasta, mitä hän on tullut juuri ilkeilleeksi.
Ei sillä, ammattivittuilija ei siitä vieläkään ota opikseen, mutta jos SITKEÄSTI JATKAT reagointiasi, hän oppii ajan myötä kyllä varomaan vähän sanomisiaan.
Älä siis anna äitisi vastareaktion säikyttää, jatka vain jatkossakin sen ilmaisemista, että hän on puhunut loukkaavasti.
Se on joka tapauksessa rehti ja suora tapa reagoida. Se vittuilijakin saa aidosti tilaisuuden pyytää anteeksi tai selittää, mitä tarkoitti ilkeältä kuulostavalla kommentillaan - ainahan ne eivät ole olleetkaan vittuiluja, ainoastaan huonosti valittuja kommentteja.
Ja on aina parempi ilmaista loukkaantumisensa heti sen sijaan, että kerää loukkaantumiset sieluunsa ja ajan myötä hilloaa sinne sellaisen aikapommin, joka räjähtää sitten jossain ihan irrelevantissa yhteydessä, yllättäen. Sitä paitsi sydämeen säilötty kauna on varma tapa vieraantua toisesta ihmisestä, joka ei varmaan kumminkaan ole se tavoite?
20
[/quote]
X-D En ollut tuo kirjoittaja mutta otan tänkin korvieni taa jos tapahtuu vanhempiemme luona tuollainen reaktio ja vastareaktio. Nimittäin voisin kuvitella että voisi tapahtuakin :)
ap.
Kilttejä neuvoja monelta, mutta itse vastaavan kaltaisen läheisen kanssa olen oppinut seuraavaa: keskusteluun ei kannata lähteä. Sivuutan loukkaavat huomautukset, syyllistävät katseet, töykeän tavaroiden heittelyn ja läiskimisen ikään kuin en sitä huomaisi. Te, jotka neuvotte vastaamaan sitkeästi takaisin, selittämään kuinka käytös on loukkaavaa yms. ette todella ymmärrä millaisesta henkisestä väkivallasta ja ihmisestä voi olla kyse. Jos vastaisin joka kerta täyttäisin elämäni väittelyllä, kinaamisella, riitelyllä. Oma läheiseni ei puhu minulle milloinkaan kauniisti. Häneen eivät argumentit pure vaan hän kinaa epäloogisesti sanoja vääntelemällä. Kaikki keskustelu tyrehtyy alkuunsa kun hän keksii KAIKESTA syyn haukkua minua. Tilanteet ovat absurdeja - hän saa vaikka lautasliinasta jolla pyyhin suupieleni aikaan moitteen jonka varjolla kipata omaa pahaa ollaan niskaani. Jos aloitan small talk keskustelun turvallisella aiheella "mitäköhän tulee tänään telkusta" hän alkaa huutaa: katso saata*na itse lehdestä. Tällaiselle ihmiselle on turha selittää kuinka käytöksensä on loukkaavaa tai keksiä fraaseja vastaukseksi. Ainoa mikä toimii on kommenttien ohittaminen tai seuran välttely/minimointi.
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="08.01.2014 klo 23:55"]
[quote author="Samperi" time="03.01.2014 klo 16:48"]
[quote author="Vierailija" time="03.01.2014 klo 08:58"]
Ette voi muuttaa sairasta ihmistä, hän ei yksinkertaisesti voi nähdä itsessään mitään vikaa vaan kääntää kaiken teidän syyksenne. Aina. Ainoa mitä voi tehdä on muuttaa omaa käytöstään, ja näiden kanssa se tarkoittaa juurikin sitä että vedätte oman persoonanne pois pelistä - joko jättämällä kommunikoinnin täysin tyhjänpäiväiselle tasolle (kun ette anna mitään itsestänne, ei teitä voi myöskään loukata) tai katkaisette välit täysin. Kun luovutte toivosta se on toki surullista, mutta samalla loppuvat myös pettymykset ja voitte alkaa parantua.
[/quote]
Antaa vanhemmille palautetta asiasta ja mahdollisuuden muuttaa käytöstään. Kertoo heille, että jos käytös ei muutu lopu ja loukkaukset niin otatte etäisyyttä pitkäksi aikaa.
Jos (kun) käytös ei muutu niin toteutetaan tuo lupaus. Pitkä tauko. Sitten kokeillaan uudelleen, olisivatko oppineet. Jos eivät ole oppineet vaan loukkaavat yhä niin toistetaan yllämainittu ja kerrotaan, että seuraavan tauon pituus tulee olemaan xx kuukautta. Jos loukkaus jatkuu niin taas otetaan etäisyyttä eikä vierailla. Toistetaan uudelleen kun aika on kulunut ja joka kerta pidennetään vierailujen väliä. Ei mitään pakollista jouluvierailua, jos huono käytös jatkuu niin sitten ei käydä ededs jouluna.
Näin vanhemmillasi on tieto siitä, miksi ette tule käymään ja keino halutessaan muuttaa omaa käytöstään ja saada välit palautumaan. Jos he mieluummin jatkavat loukkaamista kuin ovat väleissä omaan lapseensa ja omiin lapsenlapsiinsa niin se on heidän valintansa. Sitä valintaa et voi tehdä heidän puolestaan. Ainoa mitä voit tehdä on olla itse asiassa johdonmukainen.
[/quote]
Tästä heräsi monta kysymystä, tulee pitkä sepustus. Toivon tähän vastauksia ja ajatuksia.
Meneekö asia siis niin että me lapset alammekin kasvattaa nyt vanhempiamme!? Asettamalla rajat nyt heille. Ja olemalla johdonmukainen. Kuten lapselle. Onko tämä uusi ahaa-elämykseni. Minulla ei ollut turvallinen lapsuus rajoine/rakkauksine/johdonmukaisuuksine, tuskin äidillänikään. Pitäisikö minun alkaa kasvattaa heille tavallaan turvaa minun rajojen kautta? Mutta jaksanko enää alkaa kasvattamaan henkisesti kahta vanhaa todella "uhmaikäistä". Olenhan toivonut omaan perheeseeni vain yhden pienen lapsen pitkälti historiani taakan väsyttämänä, pystyn antamaan parhaani vain yhdelle ja loput energia itselleni ja miehelleni... En taida enää kyetä "kouluttamaan" vanhempiani oman perheeni prosessin lisäksi :/
Lainaamani kommentti taisi avata silmäni. Mutta miten jaksaisin antaa heille turvan jota he eivät ole ehkäpä saaneet - antaneet minulle. Minulla pitäisi olla enemmän voimavaroja lapsuudesta.
Aiemmin olen ajatellut että he ovat sen verran vanhoja että en raavi heidän haavojaan auki vaan "hoivaan" niitä eli haluan heille hyvää mutta en laita heitä kohtaamaan vaikeita asioita joita he myös lapsilleen ovat aiheuttaneet. Mutta se taitaa olla vain passiivista hoitoa. Aktiivisena hoitona asettaisin heille nyt tomerasti rajat. Paljoon minusta on mutta tähän ei taida olla.
Onko raaempaa "loukata" vanhempiaan ja asettaa heille tylyt rajat vai antaa olla ja itse kestää loukkaukset?
[/quote]
Ei. Eri asia. Lapselle laitat rajat koska se on lapsen parhaaksi. Vanhemmillesi asetat rajat oman itsesi vuoksi.
Ei sun tarvi alkaa vanhempiasi kasvattamaan, todellakaan. Kaikki me joudutaan laittamaan niitä rajoja kanssaihmisillemme enemmän tai vähemmän, se kuuluu elämään, mutta lapsen kasvattaminen on eri juttu kuitenkin. Et sä ole vastuussa vanhemmistasi, heidän elämästään, heidän käytöksestään. Ainoastaan määrittelet itse sen mitä siedät ja mitä et.