Lue keskustelun säännöt.
Miksi ystävä ei pidä yhteyttä? :(
31.12.2013 |
Miksi ystävä ei pidä yhteyttä, miksi ette pidä yhteyttä kavereihin, tuttuihin?
Minulla on näin yhden ihmisen kohdalla ja se satuttaa vaikka haluaisin antaa asian vain olla.
Olemme vuosia olleet kavereita ja vaikka kovin usein ei olla nähtykään niin yhteyttä ollaan pidetty, laitettu viestiä ja koitettu aina nähdä ja toisinaan sitten nähtykin. Kyläilty puoliin ja toisiin, tehty puistotreffejä ja joskus käyty kaksin syömässä ja ostoksilla jossain-
Nyt on ehkä viimeisen vuoden ajan ollut niin, että tästä ihmisestä harvoin kuulen, harvemmin ottaa itse yhteyttä. Minä olen ollut se aktiivisempi osapuoli. Jokunen viikko takaperin pyysin että oisko tavattu niin hän ei kiireiden takia ehtinyt ja kysyi josko tavattais joululomalla, mutta mitään ei ole kuulunut enkä tsekään kehtaa laittaa viestiä/soittaa.
Harmittaa. Mitään riitaa ei ole ollut, ainakaan tietääkseni ei mitään sellaista mikä tämän olis aiheuttanut. Olen toisinaan hoitanut hänen lapsiaan,en enää, voisko se olla syy? Mutta en hoitanut todellakaan mitenkään usein, ihan ehkä 2-3kertaa vuodessa.
En usko, että kyse voi olla ihan kokoaikaisesta kiireestäkään, kai tätä ihmistä ei kiinnosta tavata mua tai kysyä vaikka viestillä kuulumisia. Ehkä parempi koittaa vaan unohtaa ja antaa asian olla ja ajatella, että hän ottaa yhteyttä jos haluaa, jos ei, niin olkoon
Kommentit (41)
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 23:23"]
Tuskinpa olen loukannut, en todellakaan muista tilannetta, jossa olisin niin tehnyt.
Minullakin on perhe ja ymmärrän kyllä, että jokaisella on kiireensä ja touhunsa. Tänään mulle tuli puhelimeen viesti ja ajattelin, että jospa se olisi ystäväni,mutta ei ollutkaan.
Ei me aiemminkaan mitään viikottaista yhteydenpitoa olla pidetty, mutta yhteyttä puoliin ja toisiin on ollut kuitenkin. Hän on kyllä toisinaan harmitellut, että ihan lähellä ei asu ketään tuttavaa, jonka kanssa joskus kahvittelisi tai kävisi puistossa, että on välillä aika yksin lasten kanssa. Asuvat siis vähän syrjemmässä. Eli en usko, että hän nyt niin usein tapaisi muita ystäviään, ettei aikaa jäisi ollenkaan mulle. Tai ehkä silloin harvoin kun on vapaata, että pääsee itsekseen jonnekin ilman lapsia niin mieluummin jonkun toisen henkilön kanssa. En tiedä.
Minua tämä harmittaa, koska usein ajattelen häntä ja toivoisin yhteydenottoa. Itse en nyt viitsi mitään laittaa. Aiemmin hän usein pyysi meitä heille kylään jos oli yksin lasten kanssa kotona, useimmin ei päässyt meille tulemaan,mutta joskus kävi kuitenkin. Toisinaan on ollut niinkin, että kun viestiä laitan niin vastaa parin päivän kuluttua kun on ollut niin kiire.. eihän se kivalta tunnu.
Sekin on kyllä epäreilua, että jos on masentunut, uupunut, vaikeita asioita, ettei jaksa pitää yhteyttä niin ettei sitä sano ollenkaan. Eikö voisi laittaa vaikka viestin, en jaksa nyt pitää yhteyttä, anteeksi. Otan taas kun parannun tms.
Silloin ystävät voivat toisinaan kysyä kuulumisia, laittaa tsemppiviestiä tms.
Kun ei kai kukaan viitsi olla aina ehdottamassa tapaamista, kyläilyä, kysellä kuulumisia, jos se on yksipuolista?? Sitten voi olla turha yrittää aikojen päästä ottaa yhteyttä vaikka kuinka hyviä ystäviä ja olis oltu ja välittäis toisesta
ap
[/quote]
Titaa ap alkaa tajuamaan että kaveri joka todettiin pari vuotta sitten (vasta, todella lyhyt aika paranemiseen tähän päivään) ja SILTI pitää syyllistää tätä ystäväänsä toiminnastaan?!
Olen itse masentunut, työkyvytön reppana ja facessa iloitsen jotain juttuja: tekeekö se minut normaaliksi? Vähentääkö se jotenkin tuntemuksiani kun olen silti työkyvytön reppana?
Suututtaa. Miksi sinä hyvä ihminen siinä kehtaat väittää että YSTÄVYYS on oltava molemminpuolista, väittämättä että toisen elämä on ahdistunutta? Kuule, ei kiinnosta tuollainen omaan napaan tuijottaja, älä soita, elä elämääsi!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla syy on se, että olen saanut yliannostuksen tiettyä ystävääni vaikka ei meillä mitään riitaa olekaan. Olimme monen vuoden ajan tiiviisti tekemisissä. Aloin jossain vaiheessa tukahtua ja kokea pitkät puhelut ja vierailut ahdistavina, vaikka aiemmin ne olivatkin olleet mukavia ja toivottuja. Minulla alkoi pikku hiljaa mitta täyttymään tätä ihmistä kohtaan, ja häntä kohtaan kokemani negatiiviset tunteet alkoivat pakkaantumaan kun suorastaan pelkään tätä ihmistä koska hänellä on hyvin kärkkäitä mielipiteitä. Hän ottaa myös helposti nokkaansa ja saa välillä kunnon raivokohtauksia, varsinkinkin jos joku arvostelee häntä. Taivuin jatkuvasti mielistelyyn ja olemaan vaiti mieltäni vaivaavista seikoista. Ehkäpä joskus tiemme kohtaavat jälleen. Mutta nyt ei huvita, koen olevani vapaa ja vapautuvani koko ajan lisää.
Siihen voi olla monia syitä, miksei pidä yhteyttä tai pitää vain harvoin. Arki, elämäntilanteiden erilaisuus, väsymys, sairaudet, työt...
Mä olen huono yhteydenpidossa, ja helposti koen syyllisyyttä siitä. Tosin olen tajunnut, ettei mullakaan ole sen enempää velvollisuutta pitää yhteyttä ihmisiin, jotka eivät myöskään pidä yhteyttä minuun, enkä ole sen syyllisempi kuin ne muutkaan. Tiedän, että kun minä ensimmäisenä sain lapsia kaveripiiristäni, se vieraannutti monet minusta. En vain ollut enää kiinnostavaa seuraa. Nyt, kun osa vanhasta kaveripiiristä on saanut lapsia, minä kyllä vastailen heidän yhteydenottoihinsa, mutten ole itse aktiivinen, ihan vain siksi, että mun lapset on jo tehty eikä mulla ole enää vauvaa, joten vauvajutut ei enää nappaa. Mutta sitten on niitä kavereita, joiden kanssa pidän yhteyttä, ja koen syyllisyyttä siitä, että monesti vain ajattelen, että pitää soittaa/laittaa viestiä, mutta unohdan, ja sitten siltä kaverilta tulee taas kerran yhteydenotto ennenkuin muistan asiaa.
Karu totuus on se, että mun elämäntilanne, arki ja parisuhde syö multa niin paljon voimia, etten jaksa olla kovin sosiaalinen, vaikka olenkin "vain" kotiäiti tällä hetkellä. Mä olen ollut sellainen aina avulias, iloinen ja sosiaalinen ihminen, ja päätynyt monesti siihen tilanteeseen, että mun niskaan kaadetaan pikkuhommia, joita muut eivät ehdi tai jaksa, että samalle päivälle on 3-4 avunpyyntöä eri kavereilta ja siinä sitten suunnittelen kaiken tekemiseni sen pohjalta, että juoksen eri ihmisten luona auttamassa siinä ja tässä, puen ja riisun lapsiani ja kuljen edes takaisin bussilla, mietin syömiset ja muutkin sen mukaan, että voin olla klo siihenjasiihen aikaan sielläjatuolla. Kyllähän kiitosta tulee, mutta matkakulut yms. kulut jää mulle, kotiäidille, ja itse ku erehdyn pyytämään vaikkapa lastenhoitoapua että pääsisin lääkäriin ilman lapsia, ei onnistu. Tilanne on päätynyt siihen, että viime kesänä tein tietoisen päätöksen opetella sanomaan ei. En lähde auttamaan ketään, jos joudun sen takia suunnittelemaan aikatauluja, syömisiä tai muutakaan, ja jos olen jollekin luvannut jo jotain, sille päivälle en lupaa apua enää kenellekään. Käytän ihan surutta vapaa-aikaani siihen, että lepään ja rentoudun. Mitä kuuluu -kyselyihin olen myös vastannut rehellisesti, että väsyttää, niinkuin aina, ja olen ihan avoimesti yksinkertaistanut elämääni. Olen myös sanonut kavereilleni ihan rehellisesti, että monesti olen ajatellut heitä ja yhteydenottoa heihin, mutten vaan taaskaan saanut aikaiseksi. Osa kavereista edelleen jatkaa sitä, että "voisitko auttaa siinäjatässä", ja se on pitkälti ainoa yhteydenottotapa heillä. Osa on lopettanut yhteydenoton kokonaan ja osa on havahtunut siihen, että mun käytös on muuttunut. Yksi on jopa tarjonnut apua, ja kerran tänä syksynä lapseni olivat hänellä hoidossa mun lääkärikäynnin aikana. En siis vain jaksa olla aktiivinen, vaikka ystäviäni monesti ajattelenkin.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 13:30"]
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 23:23"]
Tuskinpa olen loukannut, en todellakaan muista tilannetta, jossa olisin niin tehnyt.
Minullakin on perhe ja ymmärrän kyllä, että jokaisella on kiireensä ja touhunsa. Tänään mulle tuli puhelimeen viesti ja ajattelin, että jospa se olisi ystäväni,mutta ei ollutkaan.
Ei me aiemminkaan mitään viikottaista yhteydenpitoa olla pidetty, mutta yhteyttä puoliin ja toisiin on ollut kuitenkin. Hän on kyllä toisinaan harmitellut, että ihan lähellä ei asu ketään tuttavaa, jonka kanssa joskus kahvittelisi tai kävisi puistossa, että on välillä aika yksin lasten kanssa. Asuvat siis vähän syrjemmässä. Eli en usko, että hän nyt niin usein tapaisi muita ystäviään, ettei aikaa jäisi ollenkaan mulle. Tai ehkä silloin harvoin kun on vapaata, että pääsee itsekseen jonnekin ilman lapsia niin mieluummin jonkun toisen henkilön kanssa. En tiedä.
Minua tämä harmittaa, koska usein ajattelen häntä ja toivoisin yhteydenottoa. Itse en nyt viitsi mitään laittaa. Aiemmin hän usein pyysi meitä heille kylään jos oli yksin lasten kanssa kotona, useimmin ei päässyt meille tulemaan,mutta joskus kävi kuitenkin. Toisinaan on ollut niinkin, että kun viestiä laitan niin vastaa parin päivän kuluttua kun on ollut niin kiire.. eihän se kivalta tunnu.
Sekin on kyllä epäreilua, että jos on masentunut, uupunut, vaikeita asioita, ettei jaksa pitää yhteyttä niin ettei sitä sano ollenkaan. Eikö voisi laittaa vaikka viestin, en jaksa nyt pitää yhteyttä, anteeksi. Otan taas kun parannun tms.
Silloin ystävät voivat toisinaan kysyä kuulumisia, laittaa tsemppiviestiä tms.
Kun ei kai kukaan viitsi olla aina ehdottamassa tapaamista, kyläilyä, kysellä kuulumisia, jos se on yksipuolista?? Sitten voi olla turha yrittää aikojen päästä ottaa yhteyttä vaikka kuinka hyviä ystäviä ja olis oltu ja välittäis toisesta
ap
[/quote]
Titaa ap alkaa tajuamaan että kaveri joka todettiin pari vuotta sitten (vasta, todella lyhyt aika paranemiseen tähän päivään) ja SILTI pitää syyllistää tätä ystäväänsä toiminnastaan?!
Olen itse masentunut, työkyvytön reppana ja facessa iloitsen jotain juttuja: tekeekö se minut normaaliksi? Vähentääkö se jotenkin tuntemuksiani kun olen silti työkyvytön reppana?
Suututtaa. Miksi sinä hyvä ihminen siinä kehtaat väittää että YSTÄVYYS on oltava molemminpuolista, väittämättä että toisen elämä on ahdistunutta? Kuule, ei kiinnosta tuollainen omaan napaan tuijottaja, älä soita, elä elämääsi!
[/quote]
Täh? En ole sanonut, että tällä ystävälläni olisi joskus todettu masennus, ei ainakaan minulle ole puhunut.
En ymmärrä viestiäsi
ap
Aloitin siis ketjun, jotta saisin vähän syitä miksi ei haluta enää pitää yhteyttä. Kiitos rehellisistä vastauksistanne. Tietenkään nämä eivät kaverini tilannetta selvitä, mutta tosiaan voi olla, ettei "syy" olekaan minussa vaan hänen omassa elämäntilanteessaan.
En ole ripustautunut häneen tai kehenkään muuhunkaan kaveriini, kuten sanottu, jokaisella oma elämänsä.
Kuitenkin on luonnollista ja inhimillistä tuntea surua ja harmitusta jos ei enää yhteyttä oteta. ??
En ole koskaan hoidattanut lapsiani kellään tutulla, tarvittaessa olen hoitajalle maksanut jos sellaista tarvinnut. Itse olen kans sellainen kiltti ja ennen hoidin usein tuttavien lapsia kun en kehdannut kieltäytyä, enää en näin tekisi. Tämämn ystäväni lapsia olen hoitanut, mutta kuten jo aiemmin kerroin, ihan vain 2-3 kertaa vuodessa eli mitään hyväksikäyttöä kaveruutemme ei hänen puoleltaan ole ollut.
Mutta oli miten oli, annan hänen nyt olla ja jos ottaa yhteyttä, tosi hienoa, jos ei niin toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 19:37"]
Mutta oli miten oli, annan hänen nyt olla ja jos ottaa yhteyttä, tosi hienoa, jos ei niin toivon hänelle kaikkea hyvää elämässään
[/quote]
Ei ole pakko olla noin ehdoton, ap - jos ystäväsi on oikeasti sinulle tärkeä etkä tiedä mitä vaikeuksia hänellä saattaa elämässään juuri nyt olla, voithan joskus myöhemmin vaikka lähettää hänelle kortin, jossa sanot, että olisi mukava kuulla mitä sinulle kuuluu tms., vaatimatta mitään. Minua ainakin tuollainen pieni kädenojennus olisi auttanut todella paljon pitkän vaikean ajanjakson jälkeen.
(Sen sijaan sain yhdeltä ystävältä kortin, jossa luki "en aio häiritä sinua enää, kaikkeaa hyvää elämääsi". En osannut vastata siihen yhtään mitään.)
Niin siis muutama viikko sitten kysyin jos voitas tavata, mutta ei onnistunut kun hänellä oli kiire. Ja hän laittoi, että nyt lomalla voisi ehkä ehtiä näkemään, johon vastasin, että ok, mutta mitään ei ole kuulunut.
On vähän noloa sitten olla kyselemässä tapaamisia ja kuulumisia.
En nyt mitään viestiä ole laittamassakaan, että en häiritse sinua tms.typerää
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 21:05"]
Oletko varma ettet ole jossain sivulauseessa vahingossa loukannut tai arvostellut häntä?
Itse vähensin yhteyden pitoa ystävääni joka arvosteli (haluaisin ainakin uskoa että tahattomasti) ostoksiani ja kulutustottumuksini. (Ostan siis laadukkaita ja kalliitakin tuotteita, mutta en jatkuvasti vaan kerralla kunnollinen periaatteella.
[/quote]
Mulle kävi näin. Ystävä lopetti yhteydenpidon ja kun huomasin sen ja kysyin asiasta, hän kertoi minun loukanneen häntä tarkoittamattani monta kuukautta aiemmin. En ollut tarkoittanut enkä tajunnut asiaa, mutta ihan selvä syy oli siihen, ettei ystäväni enää pitänyt yhteyttä.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 20:07"]
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 21:05"]
Oletko varma ettet ole jossain sivulauseessa vahingossa loukannut tai arvostellut häntä?
Itse vähensin yhteyden pitoa ystävääni joka arvosteli (haluaisin ainakin uskoa että tahattomasti) ostoksiani ja kulutustottumuksini. (Ostan siis laadukkaita ja kalliitakin tuotteita, mutta en jatkuvasti vaan kerralla kunnollinen periaatteella.
[/quote]
Mulle kävi näin. Ystävä lopetti yhteydenpidon ja kun huomasin sen ja kysyin asiasta, hän kertoi minun loukanneen häntä tarkoittamattani monta kuukautta aiemmin. En ollut tarkoittanut enkä tajunnut asiaa, mutta ihan selvä syy oli siihen, ettei ystäväni enää pitänyt yhteyttä.
[/quote]
Minun mielestäni tämä on kyllä aika epäreilua. Siis mielestäni ystävyyteen kuuluu se, että jos loukkaantuu toisen sanomisista, kertoo asiasta sille ystävälle suoraan ja antaa tälle edes mahdollisuuden joko selittää väärinkäsityksen tai pyytää anteeksi. Voi välit toki pistää poikkikin jos loukkaus oli tosiaan niin kamala, mutta reilua olisi silti kertoa suoraan, mistä välit menevät poikki, ettei toinen jää ikuisesti arvuuttelemaan asiaa.
Mikään ei ole kamalampaa kuin se, että olisi loukannut itselleen tärkeää ihmistä tietämättään - varsinkin, jos kyseessä sattuisi olemaan jokin väärinkäsitys, joka olisi ollut helposti korjattavissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 20:11"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 20:07"]
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 21:05"]
Oletko varma ettet ole jossain sivulauseessa vahingossa loukannut tai arvostellut häntä?
Itse vähensin yhteyden pitoa ystävääni joka arvosteli (haluaisin ainakin uskoa että tahattomasti) ostoksiani ja kulutustottumuksini. (Ostan siis laadukkaita ja kalliitakin tuotteita, mutta en jatkuvasti vaan kerralla kunnollinen periaatteella.
[/quote]
Mulle kävi näin. Ystävä lopetti yhteydenpidon ja kun huomasin sen ja kysyin asiasta, hän kertoi minun loukanneen häntä tarkoittamattani monta kuukautta aiemmin. En ollut tarkoittanut enkä tajunnut asiaa, mutta ihan selvä syy oli siihen, ettei ystäväni enää pitänyt yhteyttä.
[/quote]
Minun mielestäni tämä on kyllä aika epäreilua. Siis mielestäni ystävyyteen kuuluu se, että jos loukkaantuu toisen sanomisista, kertoo asiasta sille ystävälle suoraan ja antaa tälle edes mahdollisuuden joko selittää väärinkäsityksen tai pyytää anteeksi. Voi välit toki pistää poikkikin jos loukkaus oli tosiaan niin kamala, mutta reilua olisi silti kertoa suoraan, mistä välit menevät poikki, ettei toinen jää ikuisesti arvuuttelemaan asiaa.
Mikään ei ole kamalampaa kuin se, että olisi loukannut itselleen tärkeää ihmistä tietämättään - varsinkin, jos kyseessä sattuisi olemaan jokin väärinkäsitys, joka olisi ollut helposti korjattavissa.
[/quote]
No ei se mustakaan kovin reilulta tuntunut. Mutta minkäs mä sille voin, selitin asiat parhaani mukaan mutta en mä tiedä, kuunteliko se edes. Ja jotenkin tuntui kyllä aika tyhmältäkin selitellä vanhoja asioita ja mitä olin ajatellut kun sanoin niin... Ajattelin sitten, että näin kävi, ikävä juttu, mutta ehkä se joskus vielä soittaa. Enhän mä voi mitään muuta kuin kertoa oman näkökulmani ja pyytää anteeksi. Sen oon tehnyt.
Siinä mä olen sun kanssasi samaa mieltä että odotin kyllä ystävältä vähän suorempaa käytöstä. Kyllä mä sen ymmärrän että jonkun vähän etäisemmän kaverin pistää jäähylle kun se sanoo jotain ikävää mutta olisin mä ystävältä odottanut vähän enemmän. Mutta näillä mennään.
t. 29
Et onneksi puhu minusta, mutta voin kertoa omalta osaltani että stressi tekee minulle tuota. Jos on kova stressi päällä, suurin saavutus on päästä töihin ja sieltä kotiin perheen luokse. En silloin jaksa ylimääräisiä menoja tai kavereiden seuraa. Kamalaa tiedän sen, mutta onneksi mulla on ymmärtäväisiä ystäviä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulle kävi niin, että ystävä lakkasi pitämästä yhteyttä. Mietin kovasti itsekseni mistä johtuu, olenko loukannut tms. Myöhemmin selvisi, että ystävä kärsi lapsettomuudesta ja ilmeisesti meidän pikkulapsiaika oli liikaa. Nyt lapsen saatuaan on taas ollut aktiivinen ystävyydessä. Olisi ollut aikoinaan kiva tietää syy hiljaisuuteen. Toisaalta ymmärrän. Ja kuitenkin, ystävyys kesti tuon muutaman vuoden hiljaisen kauden.
Minä en pidä yhteyttä tarkoituksella, koska koin erään ihmisen seuran tosi raskaaksi. Kaveruutemme oli aika väkinäistä ainakin minun mielestäni, tunsin että minun piti aina kiskoa molempia eteenpäin keskusteluissa ja ihan fyysisestikin minä kuljin aina edellä ja kaveri hieman mun takana, ei edes rinnalla. Vaikka olen itsekin aluksi pidättyväinen ja aika rauhallinen, en vain jaksanut sellaista riippakiveä.
En ole itse ottanut tähän ihmiseen yhteyttä vuosiin, emmekä ole olleet tekemisissä kohta 10 vuoteen. Silti hän silloin tällöin kyselee kuulumisiani, laittaa joulukortteja. En ole suoraan sanonut, etten haluaisi olla tekemisissä, mutta olisin luullut vuosien radiohiljaisuuden jo antaneen ymmärtää olennaisen.
Tämä on vain yksi kokemus hiipuneesta yhteydenpidosta omalta puoleltani. Yleensä välit ovat viilenneet tasapuolisesti, siis ettei kummallakaan ole enää aikaa tai kiinnostusta kaveruuteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ruuhkavuodet elämässä! Anna tuttavuuden olla, palatkaa asiaan muutaman vuoden päästä. Älä loukkaannu.
Mulla on ainakin tilanne vain, että pitkäaikainen ystävä ei vain ihmisenä kiinnosta. Tilanne on vastakkainen kuin ketjussa esitetty, mutta tosiasiassa olemassa oleva.
Tämä voi kuulostaa todella tylyltä, mutta olemme vain mielestäni vahingossa jääneet kavereiksi. Itselläni on paljon kavereita eri porukoista, mutta tällä Ystävälle olen se ainoa ihminen oman ikäisistä ystävistä, johon hän käsittääkseni on yhteydessä/voi nähdä. Muuten hän taitaa nähdä, jotain sukulaisiaan ja viettää aikaa vanhempiensa kanssa.
Tilanne on harmillinen. Koen asiasta huonoa omatuntoa, mutta kyllä tämänkin kaverin pitäisi etsiä uusia kavereita. Ongelma on se, että koen huonoa omatuntoa kieltäytyessäni, mutta jostin syystä tämän henkilön seura ei vain suoraan sanottuna kiinnosta. Huono omatunto tulee siis siitä, että tiedän olevani se ainoa henkilö, jolle hän ehdottaa ja halua esimerkiksi viettää kaikki pakolliset kaveripyhät(uv) kanssani. Usein olen kuitenkin jo sopinut muuta. Ongelma on myös se, että tämä henkilö haluisi lähteä kanssani ulkomaille, mutta tiedän että olemme vain niin erilaisia matkustajia, etten edes tiedä miten kieltäytyä kun seuraava ehdotus tulee.
Olen myös sellainen, että vaikka kavereita on paljon niin näen ihmisiä esim kerran kuukaudessa tai kahdessa. En vain ylipäänsä näe ketään kaveria usein.
Mitä olette mieltä tilanteesta? Voiko asiasta sano ystävälle? Miten vai jatkanko vain samaa linjaa?
Mulla taas on ystävä, joka aina avautuu siitä ettei hänellä ole ystäviä ja on kiitollinen että on edes yksi, eli minä. Noh silti minä olen lähes aina se joka kyselee kuulumisia ja että koska tehtäisiin jotain yhdessä.
Nyt taas on mennyt kuukausi eikä hänestä ole kuulunut. Enkä jaksa aina olla aktiivinen osapuoli.
Miten lopettaa ystävyys kirjoitti:
Mulla on ainakin tilanne vain, että pitkäaikainen ystävä ei vain ihmisenä kiinnosta. Tilanne on vastakkainen kuin ketjussa esitetty, mutta tosiasiassa olemassa oleva.
Tämä voi kuulostaa todella tylyltä, mutta olemme vain mielestäni vahingossa jääneet kavereiksi. Itselläni on paljon kavereita eri porukoista, mutta tällä Ystävälle olen se ainoa ihminen oman ikäisistä ystävistä, johon hän käsittääkseni on yhteydessä/voi nähdä. Muuten hän taitaa nähdä, jotain sukulaisiaan ja viettää aikaa vanhempiensa kanssa.
Tilanne on harmillinen. Koen asiasta huonoa omatuntoa, mutta kyllä tämänkin kaverin pitäisi etsiä uusia kavereita. Ongelma on se, että koen huonoa omatuntoa kieltäytyessäni, mutta jostin syystä tämän henkilön seura ei vain suoraan sanottuna kiinnosta. Huono omatunto tulee siis siitä, että tiedän olevani se ainoa henkilö, jolle hän ehdottaa ja halua esimerkiksi viettää kaikki pakolliset kaveripyhät(uv) kanssani. Usein olen kuitenkin jo sopinut muuta. Ongelma on myös se, että tämä henkilö haluisi lähteä kanssani ulkomaille, mutta tiedän että olemme vain niin erilaisia matkustajia, etten edes tiedä miten kieltäytyä kun seuraava ehdotus tulee.
Olen myös sellainen, että vaikka kavereita on paljon niin näen ihmisiä esim kerran kuukaudessa tai kahdessa. En vain ylipäänsä näe ketään kaveria usein.
Mitä olette mieltä tilanteesta? Voiko asiasta sano ystävälle? Miten vai jatkanko vain samaa linjaa?
Voisitko esitellä hänet joillekin uusille ihmisille, niin että hän voisi ehkä tutustua heihin ja ystävystyä heidän kanssaan?
Itsellä ainakin masennusta ja en oikein saa irti itsestäni, vaikka olisi kuva.
Stressaantunut työstä ja asioista.
Tämä
Pirstaleinen maailma myös rasittaa.
Olisi kiva, mut en oikein jaksa.
Vierailija kirjoitti:
Miten lopettaa ystävyys kirjoitti:
Mulla on ainakin tilanne vain, että pitkäaikainen ystävä ei vain ihmisenä kiinnosta. Tilanne on vastakkainen kuin ketjussa esitetty, mutta tosiasiassa olemassa oleva.
Tämä voi kuulostaa todella tylyltä, mutta olemme vain mielestäni vahingossa jääneet kavereiksi. Itselläni on paljon kavereita eri porukoista, mutta tällä Ystävälle olen se ainoa ihminen oman ikäisistä ystävistä, johon hän käsittääkseni on yhteydessä/voi nähdä. Muuten hän taitaa nähdä, jotain sukulaisiaan ja viettää aikaa vanhempiensa kanssa.
Tilanne on harmillinen. Koen asiasta huonoa omatuntoa, mutta kyllä tämänkin kaverin pitäisi etsiä uusia kavereita. Ongelma on se, että koen huonoa omatuntoa kieltäytyessäni, mutta jostin syystä tämän henkilön seura ei vain suoraan sanottuna kiinnosta. Huono omatunto tulee siis siitä, että tiedän olevani se ainoa henkilö, jolle hän ehdottaa ja halua esimerkiksi viettää kaikki pakolliset kaveripyhät(uv) kanssani. Usein olen kuitenkin jo sopinut muuta. Ongelma on myös se, että tämä henkilö haluisi lähteä kanssani ulkomaille, mutta tiedän että olemme vain niin erilaisia matkustajia, etten edes tiedä miten kieltäytyä kun seuraava ehdotus tulee.
Olen myös sellainen, että vaikka kavereita on paljon niin näen ihmisiä esim kerran kuukaudessa tai kahdessa. En vain ylipäänsä näe ketään kaveria usein.
Mitä olette mieltä tilanteesta? Voiko asiasta sano ystävälle? Miten vai jatkanko vain samaa linjaa?
Voisitko esitellä hänet joillekin uusille ihmisille, niin että hän voisi ehkä tutustua heihin ja ystävystyä heidän kanssaan?
Viesti, johon vastasit oli maaliskuulta 2017. Toivottavasti kysyjän tilanne on ratkennut ilman AV:n neuvoja.
Minä en pidä yhteyttä muutamaan ystävääni, koska:
1. Olen lihonut 20 kiloa ja ylipainoinen ystäväni taputti vatsaani ja sanoi: On se kivaa, kun sinäkin olet tullut tähän pulleiden kerhoon.
2. Yhden ystävän kanssa minä olin se, joka piti aina yhteyttä ja pyysin kylään. Päätin kerran odottaa, että tämä ystäväni ottaisi minuun yhteyttä. No, eipä ottanut, sinne jäi se ystävyys.
3. Olen masentunut, eikä ole jaksamista ihmissuhteile. Lisäksi olen lihonut sen 20 kiloa ja muutenkin rupsahtanut parissa vuodessa ainakin 10 vuodella. Elåmäni on muutenkin kamalan kurjaa ja surkeaa. Häpeän itseäni ja elämääni niin paljon, että välttelen ihmisiä. Vaikka he laittaa mulle viestiä, en vastaa tai vastaan tosi tylysti, että älä ota enää yhteyttä. Muutenkin oon muuttunut tosi kyyniseksi ja katkeraksi. Suutun pienistä ja laitan välit poikki, en anna anteeksi.
No, enää mulla on kaksi kaveria jäljellä. Eipä kukaan tällasen kaveri haluiskaan olla.