Haluaisitko muuttaa Suomesta pois jos siihen olisi mahdollisuus? Miksi haluaisit lähteä?
Itse lähtisin jos voisin, niin synkkä ja surullinen ilmasto että tuntuu ottavan mielenterveyden päälle joka vuosi pahemmin.
Kommentit (233)
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä haavemaata aina myös sen työkulttuurin kannalta. Työ on kuitenkin niin iso osa elämää. Asun Saksassa, jossa työntekijöiden oikeudet ovat aivan eri tasolla kuin Suomessa - käytännössä ihmisen ulos kenkiminen oli mahdotonta. Edut on hillittömät, ihmisiä halutaan motivoida jäämään työhönsä. Ihan keskinkertaisiakin tyyppejä. 5000 euron palkka tulee sairaalloisen helposti, etenkin Suomeen verrattuna. Ja sitten se kaikista hulluin tähän päälle: kaikki maksaa noin puolet vähemmän kuin Suomessa. Kaupassa, rafloissa, vuokrat, kaikki. Internet- ja puhelinsopimukset ovat kalliimpia, mutta siinäpä se. "Kela-kortilla" (paikallisella) pääset yksityisille klinikoille yleensä samana päivänä.
Jos mehustelette Australiaa tai Jenkkejä, miettikää, miten paljon eläminen maksaa, miten stressaavaa työ on, ja miten se on koko ajan menossa alta.
Suosittelen oikeasti Saksaa. Netissä on myös paljon blogeja, keskusteluja ja vastaavia, joiden ohjeilla pääsee alkuun.
En ymmärrä tosin otsikkoa "jos siihen olisi mahdollisuus." Senkun lähdet! Ette ole missään suljetussa valtiossa. Ei kukaan pakota Suomessa olemaan korkeilla menoilla ja matalilla tuloilla. Eihän siinä itse asiassa ole järkeä. Ihme, että useampi ei ole lähtenyt. Taitaa olla ne köyhät ja vaivaiset tuilla eläjät pian enemmistössä Suomessakin. Menestyvien on järkevämpää lähteä. Onnea matkaan, oikeasti, tee se.
Itse mainostan alankomaita. Suomessa nettopalkka oli 2800e kk ja kuukauden kulut 1300e. Täällä netto 5500e ja kuukauden kulut 2000e, huomattavasti paremmalla elintasolla (mm syödään paremmin ja ennen koronaa käytiin tapahtumissa ja ravintoloissa jne). Eli kulut kyllä nousi hieman, mutta kun palkka tuplaantui, myös säästämisen taso nousi mielettömästi. Tänä vuonna saan kasaan 40 tonnia. Suomessa en edes tienannut sen vertaa. Max 10v työskentelyä samalla tasolla, ja voin lopettaa töiden teon viimeistään alle 50v. Suomessa ei mitään jakoja moiseen.
Haluan. Suomessa en saa töitä mutta ulkomailla on pulaa. Joku päivä lähden koska olen niin kyllästynyt tähän työttömien parjaamiseen. Toivottavasti Suomessa tajutaan lähtöni jälkeen että samalla lähti mm. verotulot, osaaminen ja kulutus toiseen maahan.
Olen Suomessa vain lasten takia. Täällä lapsilla on mahdollista saada hyvä koulutus, vaikka en olekaan hyvätuloinen. Suomi on OK, ja hyvä maa, mutta sää on huono. Pidän enemmän eteläeurooppalaisesta/latinalaisesta kulttuurista.

* ilmasto siis
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi, enkä halua, enkä muuta Suomesta koskaan mihinkään.
Tämä on kotimaani elämäni loppuun saakka ja tämän maan multiin minut pistetään.
Olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla on vakituinen työpaikka ja perhe, joten ei mitään kauko-eikä lähikaipuutakaan ole mihinkään muuhun maahan.
Neljä vuodenaikaa on suunnaton rikkaus, monipuolistaa elämää kun saa seurata luontoa ja sen kuihtumista ja kasvamista ja satoa.
Itselleni Suomi on siis paras maa maailmassa, mutta käsitän hyvin että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia käsityksiä elämästä, työstä, onnellisuudesta ja yleensä kaikista asioista.
Se sama mikä on itselleni parasta ja hyvää, ei ole sitä tietenkään kaikille muille.
Kyllä minäkin Suomesta pidän, mutta olen sitä mieltä, että täällä on 2-3 vuodenaikaa, ei 4. Suomessa on ikuisuuksia kestävä loskakausi, lyhyt kesä ja talvi. Keskieuroopassa sain selvemmin tuntea 4 vuodenaikaa vaikka talvi on lyhyempi ja lämpimämpi.
Vierailija kirjoitti:
Olen Suomessa vain lasten takia. Täällä lapsilla on mahdollista saada hyvä koulutus, vaikka en olekaan hyvätuloinen. Suomi on OK, ja hyvä maa, mutta sää on huono. Pidän enemmän eteläeurooppalaisesta/latinalaisesta kulttuurista.
Kyllä sinä saat lapsillesi hyvän koulutuksen muuallakin. Ei koulu keskieuroopan maissa yleensä mitään maksa ja useissa lukiokin on ilmainen, mitä se ei Suomessa ole.
Muuttakaa Pohjois-Suomeen, täällä on kunnon talvet: lumipeite tuo valoa ja lumella helppo liikkua. Loskaa ja sadetta vähemmän kuin etelässä. Valoa riittää keväästä pitkälle syksyyn. <3
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä haavemaata aina myös sen työkulttuurin kannalta. Työ on kuitenkin niin iso osa elämää. Asun Saksassa, jossa työntekijöiden oikeudet ovat aivan eri tasolla kuin Suomessa - käytännössä ihmisen ulos kenkiminen oli mahdotonta. Edut on hillittömät, ihmisiä halutaan motivoida jäämään työhönsä. Ihan keskinkertaisiakin tyyppejä. 5000 euron palkka tulee sairaalloisen helposti, etenkin Suomeen verrattuna. Ja sitten se kaikista hulluin tähän päälle: kaikki maksaa noin puolet vähemmän kuin Suomessa. Kaupassa, rafloissa, vuokrat, kaikki. Internet- ja puhelinsopimukset ovat kalliimpia, mutta siinäpä se. "Kela-kortilla" (paikallisella) pääset yksityisille klinikoille yleensä samana päivänä.
Jos mehustelette Australiaa tai Jenkkejä, miettikää, miten paljon eläminen maksaa, miten stressaavaa työ on, ja miten se on koko ajan menossa alta.
Suosittelen oikeasti Saksaa. Netissä on myös paljon blogeja, keskusteluja ja vastaavia, joiden ohjeilla pääsee alkuun.
En ymmärrä tosin otsikkoa "jos siihen olisi mahdollisuus." Senkun lähdet! Ette ole missään suljetussa valtiossa. Ei kukaan pakota Suomessa olemaan korkeilla menoilla ja matalilla tuloilla. Eihän siinä itse asiassa ole järkeä. Ihme, että useampi ei ole lähtenyt. Taitaa olla ne köyhät ja vaivaiset tuilla eläjät pian enemmistössä Suomessakin. Menestyvien on järkevämpää lähteä. Onnea matkaan, oikeasti, tee se.
Samaa mieltä Saksasta
Tosin asunnon hankkiminen voi olla suomalaiselle yllättävän kallis juttu. Riippuu tietty missä asuu.
Muutin yli 20 v. sitten pois Suomesta. En ole katunut.
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa Pohjois-Suomeen, täällä on kunnon talvet: lumipeite tuo valoa ja lumella helppo liikkua. Loskaa ja sadetta vähemmän kuin etelässä. Valoa riittää keväästä pitkälle syksyyn. <3
Kyllä mä sadetta kestän, ja pimeää, asuin Englannissa muutaman vuoden eikä tehnyt tiukkaakaan. Se on just se lumi, loska, räntä, jää ja pakkanen mitä mä vihaan yli kaiken 😠
Alan kyllästyä tähän verotukseen, yrittäjä vihamielisyyteen, enkä oikein sulata että täällä ei voi enää joka paikassa kulkea iltaisin turvallisesti. Ajattelin muuttaa vihdoin Viroon. Suomalaiset turhaa mollaa, mutta elämä on siellä ainakin mulle parempaa. Toinen koti ollut siellä jo kymmenen vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin muuttaa Kanadaan. Johonkin kaupunkiin jossa on mahdollisimman vähän mu tiaisia.
Voit yllattya, Kanada ottaa avosylin vastaan kaikenvarisia ihmisia. Ehka jostain takametsista voisit loytaa omanlaisesi yhteison mutta se on sitten Jumalan selan takana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa miettiä haavemaata aina myös sen työkulttuurin kannalta. Työ on kuitenkin niin iso osa elämää. Asun Saksassa, jossa työntekijöiden oikeudet ovat aivan eri tasolla kuin Suomessa - käytännössä ihmisen ulos kenkiminen oli mahdotonta. Edut on hillittömät, ihmisiä halutaan motivoida jäämään työhönsä. Ihan keskinkertaisiakin tyyppejä. 5000 euron palkka tulee sairaalloisen helposti, etenkin Suomeen verrattuna. Ja sitten se kaikista hulluin tähän päälle: kaikki maksaa noin puolet vähemmän kuin Suomessa. Kaupassa, rafloissa, vuokrat, kaikki. Internet- ja puhelinsopimukset ovat kalliimpia, mutta siinäpä se. "Kela-kortilla" (paikallisella) pääset yksityisille klinikoille yleensä samana päivänä.
Jos mehustelette Australiaa tai Jenkkejä, miettikää, miten paljon eläminen maksaa, miten stressaavaa työ on, ja miten se on koko ajan menossa alta.
Suosittelen oikeasti Saksaa. Netissä on myös paljon blogeja, keskusteluja ja vastaavia, joiden ohjeilla pääsee alkuun.
En ymmärrä tosin otsikkoa "jos siihen olisi mahdollisuus." Senkun lähdet! Ette ole missään suljetussa valtiossa. Ei kukaan pakota Suomessa olemaan korkeilla menoilla ja matalilla tuloilla. Eihän siinä itse asiassa ole järkeä. Ihme, että useampi ei ole lähtenyt. Taitaa olla ne köyhät ja vaivaiset tuilla eläjät pian enemmistössä Suomessakin. Menestyvien on järkevämpää lähteä. Onnea matkaan, oikeasti, tee se.Samaa mieltä Saksasta
Tosin asunnon hankkiminen voi olla suomalaiselle yllättävän kallis juttu. Riippuu tietty missä asuu.
Jos nyt puhutaan korkeastikoulutettujen muuttamisesta, niin palkkataso on Saksassa huomattavasti parempi. Joissakin kaupungeissa vuokrat voi olla Helsingin luokkaa, eli jos muuttaa muualta Suomesta niin vuokra voi nousta muutaman satasen. Mutta palkka todennäköisesti myös nousee tuhansia, ja samalla esim ruoka halpenee. En usko että yksikään (korkeastikoulutettu) rahallisesti häviölle jää siinä muutossa.
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa Pohjois-Suomeen, täällä on kunnon talvet: lumipeite tuo valoa ja lumella helppo liikkua. Loskaa ja sadetta vähemmän kuin etelässä. Valoa riittää keväästä pitkälle syksyyn. <3
Kun olin lapsi muutimme pohjoiseen. Loskaa ja sadetta oli vähemmän kuin etelässä ja lunta oli kunnolla mutta ei enää nyt kun olen aikuinen. Viime talvina joulu on ollut juuri ja juuri valkea sentin lumikerroksen ansiosta ja lumi on satanut kunnolla maahan vasta vuoden vaihteen jälkeen. Märkää on koko ajan ja koko talvi on yhtä sulaa jäätyy sulaa näytelmää.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin lähteä. Huonot talousnäkymät (kasvua ei ole ollut sitten finanssikriisin eikä ole näkyvissä tällä politiikalla) ja hankala nuoren päästä työelämään kiinni. Ikävä ilmasto ja epäsosiaaliset ihmiset. USA kiinnostaisi, mutta vähän turhan työorientoitunut yhteiskunta.
Tuolla asenteella et kylla pitkalle potkisi USAssa jos edes paasisit muuttamaan. "Kellonvahtijat" karsiutuvat jo kattelyssa.
Kunhan ollaan kerätty riittävästi varallisuutta ja saan jatko-opintoni valmiiksi yritetään muuttaa Sveitsiin. Mieheni on syntynyt Sveitsissä (suomalaisille vanhemmille), mutta ei hänellä ole kansalaisuutta. Sveitsissä houkuttaa turvallisen yhteiskunnan lisäksi se ettei sen tarvitse nöyristellä muille maille mm. Ma mu asioissa. Itse olen asunut nuorena isän töiden takia arabimaassa ja kiitos ei en halua nähdä sitä kulttuuria sivistyneessä kotimaassa. Suomi on rakas ja arvostan sukupolvia jotka sotivat Suomen edestä ja jälleenrakensivat Suomen, mutta nykymeno on aivan käsittämätöntä. Suomalaisten rahoja pumpataan Afrikkaan ja Kirgisiaan ym. Samalla kun mummot makaa hoitokodeissa vaihtamattomissa vaipoissa. Ja ministeri sanoo että ”oma kansa ensin -ajattelu on vahingollista”. Tuhon tiellä ollaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen Suomessa vain lasten takia. Täällä lapsilla on mahdollista saada hyvä koulutus, vaikka en olekaan hyvätuloinen. Suomi on OK, ja hyvä maa, mutta sää on huono. Pidän enemmän eteläeurooppalaisesta/latinalaisesta kulttuurista.
Vahan niin ja nain se Suomen hyva koulutus. Osataan sita muuallakin lapsia opettaa ja paljon paremminkin.
Viro on kyllä haaveissa, jotenkin siellä on semmoiset positiiviset vibat, todella vilkas kulttuurielämä ja koko maa täynnä historiaa.
Eiköhän kaikki kykenevät lähde pian. Suomessa on vähän vapauksia, mutta paljon velvotteita, plus huono ilmasto.