Haluaisitko muuttaa Suomesta pois jos siihen olisi mahdollisuus? Miksi haluaisit lähteä?
Itse lähtisin jos voisin, niin synkkä ja surullinen ilmasto että tuntuu ottavan mielenterveyden päälle joka vuosi pahemmin.
Kommentit (233)
Yleinen masentunut ja uupunut ilmapiiri, ihmisten puhumattomuus. Se että vuodenajat ovat Suomesta hävinneet. Nykyään on sama lämpötila ja yhtä harmaata vuode nympärillä. Suomessa on elämä mennyt turhaan monotooniseksi, yksinäiseksi ja tylsäksi.
Onneksi on 2 ulkomaalaista ystävä jotka aina jaksavat kuulla ittestään. Suomalaiset ovat niin tuppisuita, ainakin tääl Helsingissä.
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi, enkä halua, enkä muuta Suomesta koskaan mihinkään.
Tämä on kotimaani elämäni loppuun saakka ja tämän maan multiin minut pistetään.
Olen sikäli onnellisessa asemassa, että minulla on vakituinen työpaikka ja perhe, joten ei mitään kauko-eikä lähikaipuutakaan ole mihinkään muuhun maahan.
Neljä vuodenaikaa on suunnaton rikkaus, monipuolistaa elämää kun saa seurata luontoa ja sen kuihtumista ja kasvamista ja satoa.
Itselleni Suomi on siis paras maa maailmassa, mutta käsitän hyvin että ihmiset ovat erilaisia ja heillä on erilaisia käsityksiä elämästä, työstä, onnellisuudesta ja yleensä kaikista asioista.
Se sama mikä on itselleni parasta ja hyvää, ei ole sitä tietenkään kaikille muille.
Ihana asenne sulla ❤. Olen kateellinen..itse olen muuttanut pois Suomesta 30 vuotta sitten . Olen miettinyt monesti takaisinmuuttoa, mutta uskon että en sopeutuisi enää suomalaiseen elämäntyyliin.
Vierailija kirjoitti:
Kartan perusteella Sardiniaan. Aurinkoa.
Ei kannata;takapajula täynnä lammaspaimenia joka herää henkiin ainoastaan kesällä. Meri ja rannat on kyllä maailman parhaita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muuttakaa jo tekin tänne Puolaan. Täällä on hyvä ja järkevä hallitus, täällä pidetään vassarinpaskat kurissa, täällä on turvallista, täällä on töitä, täällä on mielipiteenvapaus, täällä on sallittua olla maastaan ylpeä, täällä on ihmisen hyvä asua ja elää <3
Jännä että just Puola kärsii kovasta aivovuodosta liberaaleihin maihin.
Ei enää, voimakas paluumuutto Puolaan on ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Pl. sateenkaariporukka.
Suomalaiset tuntuu jotenkin yleisesti häpeävän jollain tavalla pientä kotimaataan ja se tuntuu selvästi maan yleisessä ilmapiirissä joka lannistaa. +Sää jonka kaikki tietää...
Kannattaa. Itse muutin muutama kuukausi sitten ja on tähän asti ollut yksi elämäni parhaista päätöksistä.
Minä viihdyn muuten Suomessa ihan hyvin, mutta jotenkin ajattelen monien ihmisten sekä yleisen asenteen olevan aika lannistava ja sellainen vähän kiusaamiseen sekä muiden alentamiseen pohjautuva kulttuuri täällä on. En todellakaan halua yleistää, mutta itsellä paljon ikäviä kokemuksia. Ehkä se on ajatus, että tahtoisi kokeilla miten onnistuisi ulkomailla ihmisten kanssa ja olisiko jokin paremmin. Minulla on muutamia tuttuja ulkomailta ja jotenkin heidän kanssaan kaikki on sujunut paremmin. Muuten minulle sopisi paremmin jatkuvaan asumiseen jokin kylmenpi paikka ( vähän Suomen kaltainen). Aina sitä mietti, että voihan se olla, että kaikki on samoin muuallakin ja en siis ajattele olevani itse täydellinen mitenkään ja vikaa on minussakin.
Suomi on hyvä maa vaikka masentava mutta niin on muutkin.
Vierailija kirjoitti:
Haluaisin lähteä. Huonot talousnäkymät (kasvua ei ole ollut sitten finanssikriisin eikä ole näkyvissä tällä politiikalla) ja hankala nuoren päästä työelämään kiinni. Ikävä ilmasto ja epäsosiaaliset ihmiset. USA kiinnostaisi, mutta vähän turhan työorientoitunut yhteiskunta.
Suomea dynaamisempaaa yhteiskuntaa jossa työnteosta ei rankaista, ei ole vaikea löytää.
Kyllä. Olen jo lähtenyt. Syynä himo verotus.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on hyvä maa vaikka masentava mutta niin on muutkin.
Mikään maa ei ole täydellinen, mutta Suomea hmmm... kannustavampia maita on paljon.
Olen muuttanut useammankin kerran. Kyllä se on kannattanut. Jokaisessa maassa on omat hyvät puolensa ja haasteensa. Monta entistä kotia kaipaan edelleen, mutta ehkä vain yhtä sellaisella mielellä että voisinpa vielä kerran asua siellä.
Miksi aloituksessa muuten on tuo ”jos olisi mahdollisuus”? Ymmärrän kyllä hyvin elämäntilannesyyt, esimerkiksi jos on eronnut ja lasten toinen vanhempi asuu täällä, ja muut sellaiset joissa ei vaan voi valita. Mutta muuten, meillä suomalaisilla on yksi maailman parhaista passeista. Mihin tahansa EU:ssa voi muuttaa tuosta vaan, ja loputkin maailman maat ovat kyllä auki jos on koulutusta ja kohdemaassa sopivia työpaikkoja. Opiskelijavaihtoon pääsee opiskeluaikana ympäri maailmaa jopa niin, että kaikki kustannukset maksetaan. Käykää käsiksi näihin tilaisuuksiin. Voi olla, että lähtöä pitää muutama vuosi suunnitella ja valmistella, mutta jos sen haluaa tehdä, mikään ei estä.
On ihan mahdoton listata sitä kaikkea, mitä asuinmaan vaihtaminen on minulle opettanut, mutta yksi kiistämätön oppitunti on se, että suomalainen yhteiskunta on maailman huippua. Täällä asiat toimivat ja tämä on oikeasti demokratia. Ja ihmiset ovat läpeensä varsin sivistyneitä, ja esimerkiksi poliittinen keskustelu asiapitoista. Tajun nyt, miten isoja juttuja nuo ovat ja niistä kannattaa pitää kiinni.
Japaniin. Naiset ovat täydellisiä siellä.
En muuttaisi. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Muutan Uruguayhin kun rajat aukeaa.
Kyllä olen lähdössä. Suomi on nykyisin niin paha nanny state, ettei oma maailmankatsomukseni sitä kestä. Kaikeksi kauhuksi tilanne pahenee koko ajan.
Olen ahkera yrrittäjä ja tykkään tehdä töitä, ja verojen maksaminen on ihan ok, mutta Suomessa se on jo mennyt liian pitkälle ja Marin uhkailee maastapoistumisverolla. Kiitos ja hei hei.
Vierailija kirjoitti:
En muuttaisi. Ruoho ei ole vihreämpää aidan toisella puolella.
Joskus voi olla. Kannattaa tehdä se mikä tuntuu hyvälle sen sijaan että jää masentumaan johonkin mistä ei pidä, uskallus kannattaa.
Kannattaa miettiä haavemaata aina myös sen työkulttuurin kannalta. Työ on kuitenkin niin iso osa elämää. Asun Saksassa, jossa työntekijöiden oikeudet ovat aivan eri tasolla kuin Suomessa - käytännössä ihmisen ulos kenkiminen oli mahdotonta. Edut on hillittömät, ihmisiä halutaan motivoida jäämään työhönsä. Ihan keskinkertaisiakin tyyppejä. 5000 euron palkka tulee sairaalloisen helposti, etenkin Suomeen verrattuna. Ja sitten se kaikista hulluin tähän päälle: kaikki maksaa noin puolet vähemmän kuin Suomessa. Kaupassa, rafloissa, vuokrat, kaikki. Internet- ja puhelinsopimukset ovat kalliimpia, mutta siinäpä se. "Kela-kortilla" (paikallisella) pääset yksityisille klinikoille yleensä samana päivänä.
Jos mehustelette Australiaa tai Jenkkejä, miettikää, miten paljon eläminen maksaa, miten stressaavaa työ on, ja miten se on koko ajan menossa alta.
Suosittelen oikeasti Saksaa. Netissä on myös paljon blogeja, keskusteluja ja vastaavia, joiden ohjeilla pääsee alkuun.
En ymmärrä tosin otsikkoa "jos siihen olisi mahdollisuus." Senkun lähdet! Ette ole missään suljetussa valtiossa. Ei kukaan pakota Suomessa olemaan korkeilla menoilla ja matalilla tuloilla. Eihän siinä itse asiassa ole järkeä. Ihme, että useampi ei ole lähtenyt. Taitaa olla ne köyhät ja vaivaiset tuilla eläjät pian enemmistössä Suomessakin. Menestyvien on järkevämpää lähteä. Onnea matkaan, oikeasti, tee se.
Minä lähdin 3v sitten Espanjaan kun sain hyvän työn täältä. Ainoa mikä harmittaa on, etten lähtenyt aikaisemmin kun lapset olivat vielä pieniä, nyt en enää saanut heitä kaikkia mukaan. Nyt tämän koronan myötä kun liikkuminen kahden maan välillä on hankalaa, mietin paluuta ainakin vähäksi aikaa takaisin, kunnes tilanne paranee ja lennot taas normalisoituu. Luullakseni kuitenkin yksi talvi suomessa riittää ja sen jälkeen palaamme jo kiljuen takaisin.
N50
Surkean ilmaston takia. Nytkin on edessä vähintään 7 kuukautta ilman toivoakaan auringosta ja lämmöstä.