Lue keskustelun säännöt.
Ihastuminen toiseen - kokemuksia?
31.12.2013 |
Olemme nyt 5 vuotta seurustelleet mieheni kanssa ja meillä on 3-vuotias lapsi. Mieheni kanssa on mennyt huonosti jo pitkään. Siis todella pitkään. Yhdessä on pysytty ja kaikkemme yritetty, koska lapsi, talo ja laina. En ole rakastanut miestäni vuosiin, seksi ei ole kiinnostanut vuosiin ja kyllä, olen yrittänyt kaikkeni.
Mieheni on ahkera tekijä, eikä kotitöitä ole jättänyt yksin kontolleni. Myöskään rahasta ei ole riitaa. Lapsemme pitää parisuhdettamme hyvänä ja onnellisena - mitä nyt välillä mies suuttuessaan haukkuu vtun kusipääksi, lehmäksi, jne. ilman provosoimattakin.
Vuodet tämän miehen kanssa olen miettinyt, että en pysty enää ikinä tuntemaan yhtään mitään. Tämä vuosi on ollut kaikista raskain ja tuntenut itseni täysin arvottomaksi. Siis juurikin lehmäksi, laiskaksi paskaksi ja vtun kusipääksi.
Kunnes sitten tapasin tämän toisen miehen. Ja nyt olen päästäni sekaisin. En ollut edes kiinnostunut toisista miehistä millään tavalla. En hakenut huomiota. Tämä suhde lähti kaveruudesta ekasta kerrasta, kun tapasimme. Ei ollut tarkoitus, että se johtaa tähän järjettömään ihastumiseen.
Mies on täysin päinvastainen kuin oma mieheni. Rauhallinen ja järkevä. Pystyn luottamaan, että hän ei suuttuessaan hauku minua maanrakoon tai tee mitään muutakaan (niin kuin oma mieheni suhteemme alkuaikoina teki. Ei tosin ole tehnyt mitään sellaista lapsen syntymän jälkeen). Toisella miehellä ovat samat periaatteet kuin minulla. Samat kiinnostuksen kohteet. Samat mielipiteet. Hän hyväksyy veljeni homouden, eikä kohtele tätä kuin roskasakkia.
Olen todella yrittänyt palata järkiini. Etsimällä etsinyt vikoja tästä toisesta miehestä. "Onhan sillä vähän tuota vatsaa ja tykkään pidemmistä miehistä." Mitä ne sukulaisetkin tuosta sanoisivat?
Olen miettinyt tämän toisen suhteen lopettamista ja palaamista vanhaan surkeaan elämääni, jossa en ole onnellisuutta tuntenut pitkiin aikoihin. Mutta se tuntuu niin vaikealta.
Jaksanko minä esittää onnellista seuraavat 20 vuotta? 40 vuotta? 60 vuotta? Tulisinko katumaan lapseni kodin rikkomista? Tulisinko katumaan huonoon suhteeseen jäämistä?
En edes aio kysyä, olenko yrittänyt kaikkeni. Vuosi sitten kysyin vielä, ja nyt tiedän, että olen antanut aivan kaikkeni tälle suhteelle ja imenyt itseni niin loppuun, että olen saanut fyysisiä oireita koko suhteesta.
Onko muita samassa tilanteessa olleita tai olevia? Kuinka tilanne ratkesi? Apua?
Kommentit (12)
Lapsi on ainut, joka minut pitää tässä nykyisessä suhteessa. Oma mies on ihan suht OK isä lapselle ja lapsi on nostanut isänsä jalustalle. Haluaa tehdä isänsä kanssa sitä ja tätä.
Kaikista eniten erossa kuitenkin pelottaa, kuinka mies sen hoitaisi. Ei nytkään osaa hoitaa tilanteita, joissa lapsi tarvitsee tukea ja ymmärrystä Käskee vain pitämään "pään kiinni" tai "lopettaa itkemisen".
Olen nähnyt tämän toisen miehen omien lastensa kanssa. Kaikki se kärsivällisyys ja rakkaus.
Tämän vuoksi säälillä katselen oman mieheni käyttäytymistä meidän yhteistä lasta kohtaan. Usein menenkin väliin ja puolustan lasta, että lapseen sattui ja lapsi haluaa lohtua/lapsi haluaa huomiota pitkän hoitopäivän jälkeen/lapsi on väsynyt/etc. Sillä hetkellä mies tajuaa, että ei se lapsi turhaan itke, mutta vain jos minä olen siitä sanomassa. Mitä tapahtuu, kun en ole? En pysty luottamaan mieheeni. En vain yksinkertaisesti pysty sen perusteella, mitä olen nähnyt. Hänen on niin vaikea mennä toisen asemaan ja tuntea sympatiaa ketään kohtaan. Tästä syystä rakkauteni häntä kohtaan on täysin kuollut. Hän ei pysty näkemään itseään, katsomaan siihen peiliin. Ei edes yritä ymmärtää toista. Vain itseään. Ajattelin, että kaikki miehet ovat tuollaisia. Mutta ei. Nyt olen löytänyt ihmisen, joka ei ole sellainen. Joka on päinvastainen. Ottaa toiset huomioon. Osaa rakastaa ja olla rakastettavana.
Pääni on täysin sekaisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meni tämä sitten miten tahansa, niin sinun on keskusteltava miehesi kanssa. On pakko. Se voi tuntua tosi vaikealta, mutta se ihan varmasti alkaa ratkaista asioita. Kannustan olemaan täysin rehellinen, jos vain uskallat.
Kyllä asiat järjestyy. Mutta sinun on puhuttava, että pääset itse tuosta tilanteesta johonkin suuntaan.
Anna miehellesi vielä mahdollisuus. Sano hänelle ne asiat, jotka olet tähän kirjoittanut. Sano, että olet alkanut miettiä eroa, koska olet sisältä ihan kuollut. Kysy mitä mieltä hän on parisuhteestanne ja tulevaisuudestanne. Ota eron mahdollisuus siis esiin ihan avoimesti ja ilman katkeruutta ennen kuin teet mitään. Tämän jälkeen olet hyvin paljon viisaampi päätösten suhteen kuin nyt. Intohimo on kuitenkin katoavaista ja ailahtelevaista.
Missä tahansa muussa tapauksessa olisin neuvonut, että ihastus menee ajan myötä ohi vaikkei se siltä nyt tuntuisikaan, mutta nykyinen miehesi kuulostaa aika kamalalta. En todellakaan itse jäisi kuuntelemaan tuollaista haukkumista ja mitätöintiä, enkä varsinkaan kärsimään sitä "jotain muuta" mihin viestissäsi vihjasit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Erota toisistaan kaksi kysymystä: 1) Jatkatko miehesi kanssa ja 2) Etenetkö ihastuksesi kanssa.
Miehesi kuulostaa aika ikävältä ihmiseltä ja voisit olla onnellisempi ilman häntä. Pelkästään lasten takia ei pidä pysyä yhdessä, jos suhteessa on muuten paljon vikaa. Toisaalta ihastus on vasta ihastus eli näet häntä vähän ja parhaita puolia. Älä siksi jätä miestäsi toisen miehen vaan ihan oman itsesi takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua ihmetyttää vaan se, että jos 5 vuotta olette suhteessa olleet, ja et ole vuosiin ollut onnellinen, niin kuinka paljon teillä itseasiassa sitä hyvää parisuhdetta ehti olla?
Kerro miehellesi tunteistasi ja yritä saada hänet ymmärtämään että olet oikeasti miettimässä eroa. Yritä olla keskittymättä ihastukseen juuri nyt. Voi olla, ettei hän ole sinulle tarkoitettu, mutta on onnistunut avaamaan silmäsi nykyisen parisuhteesi suhteen.
Mieti miten lapsesi voi? Olisiko viikonloppuisä hänelle parempi kuin stressaantunut ja ymmärtämätön isä? Olisitteko lapsesi kanssa yhdessä onnellisempia kahdestaan, ilman riitoja ja haukkumista.
Pelkän viestisi perusteella tilanne kuulostaa siltä että ero olisi paras ratkaisu. Uusi ihastus voi joko jäädä pysyväksi, mennä ohi tai voit särkeä sydämesi. Tärkeintä on kuitenkin sinun ja erityisesti lapsesi hyvinvointi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitoutuminen tarkoittaa sitä, että jaksaa kestää ne huonotkin vuodet. Voisin väittää, että miltei kaikille tulee joskus mieleen luovuttaminen.
Minä olen mieheni kanssa kääntänyt kolmen vuoden alamäen voitoksi ja meidän asiat ovat paremmin kuin koskaan. Jos olisin eronnut olisin ehkä onnellinen silloinkin, mutta enpä olisi kokenut tätä vaikeuksien-kautta-voittoon-fiilistä. Enkä olisi tässä pisteessä, jossa uskon ja tiedän, että voimme selvitä mistä vaan.
En tunne sinua tai miestäsi enkä tiedä kannattaisiko teidän erota vai ei. Voit kuitenkin itse miettiä haluatko olla ihminen, joka pettää ja elää kaksoielämää? En tiedä miten asiat ovat sinun kohdallasi, mutta olen huomannut että monet sanovat yrittäneensä kaikkensa, mutta eivät loppuen lopuksi ole koskaan uskaltaneet kunnolla nostaa kissaa pöydälle ja se on kuitenkin usein se ainoa tapa oikeasti muuttaa suuntaa. Jos kerrot miehellesi suoraan, että tällä menolla ero on väistämätön niin ehkä te voitte alkaa oikeasti keskustelemaan siitä mitä te kumpikin voitte tehdä asioiden parantamiseksi. Kummankin teistä pitää pystyä parempaan ja sinullekin voi olla vaikeaa asennoitua uudestaan.
Älä petä miestäsi. Päätä parisuhteesi ennen kuin hyppäät toisen miehen sänkyyn.
En jaksa uskoa nykyisen liittosi jatkumiseen huolimatta jatkaisitko ihastuksesi kanssa. Älä pilaa omaa elämääsi rakkaudettomassa suhteessa.
Moi.
En itse ole avioeroperheen lapsi ja elän lapsettomassa liitossa, eli ei ole suoraa kokemusta lapsen asemasta erossa, mutta silti minusta aina tuntuu että on kohtuutonta vaatia itseltään ja toiselta olla vain lapsen takia yhdessä. Eikö? Kyllähän se lapsikin kasvaessaan tajuaa, mitkä teidän välinne oikeasti ovat.
Meillä on vain tämä yksi elämä käytössä. Eikö sen elämän tavoite olisi tehdä itsestään onnellinen?
Tsemppiä sulle.