häät, joihin ei saa viedä vauvaa
Tuli kutsu häihin, joihin ei saa viedä vauvaa. Meillä silloin kk vanha vauva. Onko juhlaparilla oikeus loukkaantua, jos jätetään väliin? Jos ei mennä, niin pitääkö kuitenkin toimittaa lahja?
Kommentit (57)
Ei tarvitse toimittaa lahjaa, jos ei mene juhliin, mutta toki voi. Ja voi kieltäytyä menemästä, jos lapset eivät ole häihin tervetulleita. Jos hääpari siitä ottaa nokkiinsa, se on heidän asiansa, itsehän olivat ehtonsa sanelleet.
Joko menet ilman lasta tai sitten et mene. Lahjaa ei tarvitse toimittaa, jos ei juhliin osallistu. Jos juhlija loukkaantuu, anna loukkaantua. Elämäsi ei siihen pitäisi kaatua.
Niin pieni on tosi pieni, kysy saatko poikkeusluvalla viedä. Jos et, jätät menemättä. Lahjaa ei mun mielestä tarvi viedä. Luulisin että lapsettomien häiden pointti on ettei ole meluavia ja sotkuisia kakaroita mutta noin pieni lähinnä vain syö ja nukkuu. Meillä oli k-18 bileet kerran ja sinne sai tulla 3kk ikäinen vauva poikkeusluvalla.
Kysy asiaa hääparilta, ymmärrän lapsettomien häiden pointin. Mutta 1kk ikäistä ei oikein hoitoon voi vielä jättää, joten ainoa vaihtoehto on, että jäät kotiin jos et saa vauvaa ottaa mukaan.
Kysyin jo, ei saa ottaa vauvaa mukaan. Mäkin olin tähän asti kuvitellut, että noin pienet vauvat yleensä sallitaan, mutta ei kuulemma käy.
Tekis kyllä mieli sanoa, että tässä tapauksessa ei päästä ollenkaan. ..
Ap
No ei ne häät yleensä koko päivää kestä. Mitäpä jos viettäisitte miehes kanssa laatuaikaa kahden? Vauva hoitoon mummolle tms ja pidätte vähän hauskaa :) Ei se vauvan syntymä tarkoita sitä, että koko elämä pysähtyy. Vauva saa pullosta ruokaa, ei kuole nälkään!
Meillä oli lapsettomat häät, mutta ystävän kuukauden ikäinen vauva oli mukana alkupäivän. Se vain nukkui ja söi. Isovanhemmat hakivat jossain vaiheessa ja vanhemmat jäivät viettämään iltaa. Osasi siis juoda jo pullostakin. Ystävä pyysi erikseen lupaa ja toki sen annoin.
Tulee mieleen, että tuskin haluavat meitä sinne oikeesti, kun eivät tämän vertaa voi joustaa.
Lapsettomat häät ymmärrän kyllä, ei tullut mieleenkään, että tuota esikoista ottaisin mukaan/kysyisin, sopiiko tuoda.
Ap
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 09:21"]
Tuli kutsu häihin, joihin ei saa viedä vauvaa. Meillä silloin kk vanha vauva. Onko juhlaparilla oikeus loukkaantua, jos jätetään väliin? Jos ei mennä, niin pitääkö kuitenkin toimittaa lahja?
[/quote]
Ei tietenkään hääpari voi loukkaantua, jos jätätte häät väliin. Eikä silloin lahjaakaan tarvitse.
Meillä oli vähän vastaava tilanne. Lapsettomat häät, mutta vauvasta sanottiin kyllä, että voi ottaa mukaan. Vauvamme oli 2 kk vanha, mutta halusimme kuitenkin päästä nauttimaan häistä rauhassa ilman vauvaa. Hän oli isovanhemmilla illan, pumppasin maidot varastoon sitä varten,ja yöksi tulimme takaisin vauvan luokse. Kaikki meni hyvin. Tuossa iässä vauva ei vielä vierasta tai kärsi eroahdistuksesta, joten ihan hyvin voi jättää luotettavalle hoitajalle.
Koska teidän pitää päättää osallistumisesta? Itse ehkä soittaisin hääparille ja selittäisin tilanteen. Tai jos olet ihan varma, että ette halua osallistua, niin sitten vain ilmoitatte, että valitettavasti joudutte vauvan takia jättämään häät väliin, mutta onnea ja kiitos kutsusta jne.
No eivät tietenkään loukkaannu. Kuukauden ikäinen on niin pieni, että harva ainakaan useammaksi tunniksi sen ikäistä haluaa jättää.
Minä olin tällaisissa häissä, kun vauva oli 6 viikkoa, mutta hääpaikka oli aivan meidän vieressä ja anoppi hoiti nukkuvaa vauvaa, minä itse kävin parin tunnein välein pumppaamassa.
Olihan se operaatio, vauva ei kärsinyt yhtään vaan nukkui hienosti, mutta en nyt suunnattomasti niistä juhlista nauttinut ja mietinkin, että olisimme voineet mainiosti tehdä niin, että olisin tullut kirkkoon ja sitten syömään ja lopun iltaa mies olisi edustanut yksin. Se jatkuva ravaaminen ja rinnat täynnä maitoa ja henkinen stressi vauvan hyvinvoinnista (vaikka siis nukkui lähes koko ajan) teki päivän aika ikäväksi.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 09:29"]
No ei ne häät yleensä koko päivää kestä. Mitäpä jos viettäisitte miehes kanssa laatuaikaa kahden? Vauva hoitoon mummolle tms ja pidätte vähän hauskaa :) Ei se vauvan syntymä tarkoita sitä, että koko elämä pysähtyy. Vauva saa pullosta ruokaa, ei kuole nälkään!
[/quote]
Häät kyllä nimenomaan kestää koko päivän.... Vihkiminen on usein jo klo 14 ja virallinen osuus loppuu ehkä klo 20.
Meiltä jäisi väliin. Vauva ei osannut juoda pullosta, ja noin pientä en jättäisi.
Siinä kohtaa kun poika oli 7kk oltiin lapsettomissa häissä ja mummo oli lapsen kanssa kotona.
En myöskään lähettäisi lahjaa. On hiukan eri jos mukana on 1kk ikäinen kun riehuvia ja rääkyiviä taaperoita.
No jokaisella on oikeus valita häävieraansa ja oikeus omiin tunteisiinsa. Jos loukkaantuvat, sitten loukkaantuvat. Siis siitä jos ette mene. Itse teette kuten parhaaksi näette.
[quote author="Vierailija" time="31.12.2013 klo 09:31"]
Tulee mieleen, että tuskin haluavat meitä sinne oikeesti, kun eivät tämän vertaa voi joustaa.
Lapsettomat häät ymmärrän kyllä, ei tullut mieleenkään, että tuota esikoista ottaisin mukaan/kysyisin, sopiiko tuoda.
Ap
[/quote]
Miksi vielä jankkaat asiasta? Jos hääpari on sanonut, ettei kiljukauloja häihin niin se on ihan ok!
Meillä oli lapsettomat häät, ja piti pohtia erikseen että miten erään hyvän ystävän vauvan kanssa toimitaan. Puhuttiin avoimesti, hääpaikka oli sellainen että siellä on hankala mennä syrjempään, esimerkiksi ainoa paikka imettämiseen olisi ollut vessa. Ohjelmaan kuului musiikkia koko ajan joten vauva ei välttämättä olisi tuntenut oloa kovin mukavaksi. En "kieltänyt" vauvan kanssa tuloa mutta sanoin suoraan nämä tekijät ja totesin ymmärtäväni hyvin ettei niin pientä vielä voi hoitoonkaan jättää ja tarjosin mahdollisuutta että ystäväni vauvoineen voi tulla seuraavana päivänä meille kotiin kakkukahveille. Lisäksi vihjaisin että lahjaa en odota.
Ei ainakaan näennäisesti ytäväni loukkaantunut, omasta mielestäni homma meni parhain päin näin.
Ilmottautuminen on ihan pian, häätkin ihan alkuvuodesta.
Vauva syö pullostakin, mutta noin muuten on todellinen tissitakiainen.
En kyllä ymmärtä, mitä noin pieni vauva siellä muka haittaisi, kun lähinnä tosiaan syö ja nukkuu. Jos alkaa huutamaan (mitä ei kyllä ainakasn vielä tee, jos vaan ruoka tulee ajallaan) niin sitten voi mennä vaikka vessaan hetkeksi tmv.
Ap
Meillä oli vastaava tilanne miehen serkun häiden kanssa. Vauva ei osannut juoda pullosta ja ikää vauvalla oli noin kuukausi. Jäätiin pois häistä ja miehen serkku loukkaantui. Mutta eipä tuossa paljon vaihtoehtoja meillä ollut, kun en oikein voi jättää vauvaa ilman ruokaa hoitoon. Mies ei halunnut mennä yksin ja vauvaa ei saanut tuoda mukana. Musta tässä tapauksessa oli hyvittavaa se, että hääparin omat lapset olivat kuitenkin juhlissa, mutta kukaan muu ei sinne saanut ottaa lapsia. Mutta kukin tavallaan.
Jättäkää häät väliin tai jos tuo on enemmän miehen kaveri, niin mies menee yksin.
Jos teitä ei oikeasti haluttaisi paikalle, teitä ei olisi sinne kutsuttu. Jos ette saa vauvaa hoitoon, niin älkää menkö juhliin, eikä tietenkään tarvitse lahjaa ostaa.
Jos on tehty linjaus, että ei lapsia, niin eivät ehkä anna poikkeuslupaa, koska sitten juhliin pitäisi päästää muitakin lapsia "poikkeusluvalla", ja idea lapsettomista häistä on pilalla.
Mielestäni tämä ei ole sellainen asia, mikä pitää ottaa henkilökohtaisesti. Jokainen saa järjestää sellaiset häät kuin haluaa, ja sitä pitää kunnioittaa.
Jos kyseessä on sinulle läheiset ihmiset, voit varmasti itse joustaa. Jos vauvaa et hoitoon saa ja häät jää välistä, sinulle ei tästä kukaan voi suuttua tai loukkaantua, kyllä nyt järkevä ihminen ymmärtää, että vauvaa ei voi yksinkään jättää.
Ja vaikka ette pääse paikalle, voihan sitä käydä myöhemmin hääparia tapaamassa ja viemässä jonkun lahjan yms ja huomioida toisten naimisiin menon.
Jollakulla on verinen ihottuma, toisella pieni lapsi. Kumpikin päteviä syitä olla menemättä juhliin. Kummankaan takia ei kannata heittäytyä marttyyriksi.