Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Oman lapsen kaipuu tekee minut hulluksi
30.12.2013 |
No niin. Kauan olen arponut, että kirjoitanko vaiko en. Tiedän, että varmaan aika suuren osan mielestä olen vähintään lapsellinen ja ties mitä muuta. Mutta toivon, että kohtalontovereitakin löytyy. :)
Eli, olen 22v nuori nainen ja olen ollut suhteessa mieheni kanssa yli kolme vuotta. Vauvakuume minulla on ollut kova jo melkein kaksi vuotta ja koko ajan vain pahenee. Suurin osa ystävistämme ovat jo perheellisiä ja tälläkin hetkellä jopa kolmeen perheeseen on tulossa lisäystäkin. Tämä on minulle äärimmäisen kova paikka, vaikka tiedänhän toki, ettei toisten raskaus ole minulta pois. Tympii vaan kun tiedän, että varmuudella ainakin kahdessa näistä tapauksista nainen on miehen selän takana puuhannut itsensä raskaaksi (siis jättämällä pillereitä välistä)... Nämä miehet on oikeastaan kaikki enemmän ja vähemmän tossun alla ja heistä näkee tyhmäkin, että eivät ainakaan onnensa kukkuloilla ole uusista vauvoista. Minua itseä vaivaa äärettömästi nämä vaimokkeet ja niiden tapa toimia ja koko ajan hehkuttaa äitiyden ihanuutta. Olen äärettömän kade heidän raskaudestaan, ja vaikka en oikeasti vilpittömästi haluaisi ketään inhota niin nyt on jotenkin tosi vaikea suhtautua näihin normaalisti... :( Voin ihan fyysisestikkin pahoin kun kamppail.en tätä vihantunnetta vastaan.
Kokonaan toinen luku on sitten meidän tilanne: Ollaan puhuttu miehen kanssa, että ehdottomasti molemmat haluaa lapsia, mutta mies sanoo että ei vielä vähään aikaan halua, sillä hän ei kuulemma halua vielä alkaa elämään niin kurjaa elämää kuin kaverinsa elävät, vaan haluaa nauttia ensin kunnolla elämästä minun kanssani kahden. Ymmärrän Joo tavallaan, mutta taas tuosta kommentista alkoi raivoni kihistä... Tuli semmoinen olo, että "tattista vaan pirttihirmut! teidän komentamisen ja miestenne kyykyttämisen takia minun mieheni ei taida ikinä haluta lasta, sillä on saanut perhe-elämästä ihan vääränlaisen kuvan!"
Voi toivottavasti minun ruikuttamisen seasta löytyy edes jonkinlainen punainen lanka... :D
Kommentit (26)
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 11:17"]
Siis hyvänen aika, pointtinani oli tosiaan ehdottomasti se, että ikinä en halua miestä pakottaa tai painostaa lapsen hankkimiseen!!! :O Ja ongelmaksi koituukin itselleni raskaaksi käyvä surullisuuden tunteiden piilottelu. En halua esimerkiksi, että mieheni tietää, että joskus vähän asian tiimoilta on tullut itkeskeltyäkin, koska pelkäisin, että tämä ottaisi sen painostuksena....
Ja siis rakastan miestäni, ja olen valmis odottamaan vaikka pidemmästikin, ett saan perustaa perheen juuri hänen kanssaan. En halua millään tuottaa hänelle syyllisyydentunnetta siitä, että hän ei ihan vielä lasta halua.
Ja itse tosiaan haluaisinki tästä tunteesta eroon. En vain ole löytänyt yhtäkään keinoa, millä vauvakuume lähtisi pois mielestä...
t.aloittaja :)
[/quote]
Vauvakuumeen kanssa voi oppia elämään. Älä yritä ajatella, että ne muut toiminnot (harrastukset, yhteinen aika miehen kanssa, opiskelu, työt) olisi tapa saada huomio pois vauvakuumeesta, vaan yritä ajatella että ne on sun elämää matkalla kohti äitiyttä. Ja että mitä paremmassa tolassa ne on, niin sitä paremmat lähtökohdat voit tarjota lapsillesi. Vauvakuumeesta voi yrittää oppia nauttimaankin. Se on valmistautumista vanhemmuuteen, ja onhan se olotila sellainen vaaleanpunainen höttötunne, mikä karisee kyllä sitten kokemuksen ja realismin kautta. ;)
Itse sinnittelin monta vuotta sillä ajatuksella, että mitä valmiimman elämän pystyn lapsilleni tarjoamaan, sen parempi. Ei sitä välttämättä tarvitse odottaa kolmekymppiseksi, mutta teidän tilanteessa odottaisin useamman vuoden. Ehkä pistäisin itselleni tosin jonkin deadlinen takaraivoon, ettet jää roikkumaan kymmeneksi vuodeksi suhteeseen, jossa toinen osapuoli ei välttämättä ole silloinkaan valmis isäksi. Harva 22-vuotias vielä tietää, että missä vaiheessa on valmis isäksi, mutta jos odottelet samalta mieheltä vielä viiden-kymmenen vuoden päästä vastausta, niin se ei voi olla vaikuttamatta teidän suhteen laatuun tai sinuun itseesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysy nyt tarkennus, että aikooko oikeesti jossain vaiheessa alkaa elämään sinun ja lapsen kanssa sitä kamalaa elämää vai eikö vain halua lapsia. Oli aika sikamainen sanominen "mieheltäs"
Kuinka niin, ap:n pitäisi odottaa vuosia?
Olen itse iältäni 25 ja tällä hetkellä rv20 menossa. On vakaa parisuhde, opiskelut ohi (AMK), puolisolle vakityö, itsellä pitkä sijaisuus, oma asunto ja elämä vakaalla pohjalla. Tunnen itseni jo hieman "vanhaksi äidiksi", sillä olen aina halunnut saada lapsia nuorena. Olen toki edelleen nuori, mutta tarkoitan juuri 20-23 vuotiaana :)
Ap, kehoittaisin keskustelemaan asiasta puolisosi kanssa ihan vakavasti. Istutte alas ja kerrotte molemmat rehellisesti mielipiteenne ja ajatuksenne asiasta. Pohditte ja puntaroitte asiaa yhdessä. Älä jää yksin vauvakuumeesi kanssa!
Tapasin mieheni kun olin 15 v. Mieheni samanikäinen. Lapsia meille kun tuli, kun olimme 22 v. Ja 24 v. Nyt olemme 47 v. Yhä rakastuneita, yhä onnellisia. Samoin oli/on molempien vanhemmilla.
Olen itse 22 ja ihmettelen, miten joku voi varmuudella tietää tämän ikäisenä, että haluaa lapsia. Itse ajattelin pari, kolme vuotta sitten, että haluan varmasti lapsia jossakin vaiheessa elämääni, mutta en usein asiaa miettinyt. Vaikka siitä on niin lyhyt aika, enää en koe, että minä todennäköisesti haluan lapsia. Voi olla, että en hankikaan niitä. Ap, sinulla on vielä paljon aikaa saada lapsi, anna miehellekin aikaa kasvaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 16:02"]
Ap, kehoittaisin keskustelemaan asiasta puolisosi kanssa ihan vakavasti. Istutte alas ja kerrotte molemmat rehellisesti mielipiteenne ja ajatuksenne asiasta.
[/quote]
Miksi oletat, että ap:n miehellä on joitakin mielipiteitä ja ajatuksia lasten hankinnasta? Ei minulla ollut ainakaan 22-vuotiaana mitään käryä siitä, haluanko lapsia ylipäätään. Millä perusteella olisin tuollaisen kannan edes muodostanut? Ei minulla ollut käytännön kokemusta lapsista eikä tietoa siitä, miten lapset vaikuttaisivat elämääni. Mitä tahansa olisinkaan sanonut seurustelukumppanilleni tuolloin, se olisi ollut yhtä tyhjän kanssa.
Ymmärrän hyvin tunteesi, mutta olet vielä nuori ja aikaa on paljon. Älä pilaa sitä ikäviin tunteisiin. Saatte mehdollisuuden perustaa ensin kunnon kestävän pohjan parisuhteelle. Todennäköisesti tuleva isäkin on myöhemmin innoissaan ajatuksesta, kun on valmis siihen. Ja sitten sinä olet se, jota kaverisi kadehtivat, koita ammentaa siitä ajatuksesta voimaa odottaa (ehdotus).
Kolmekymppisinä meillä oli kaveriporukka, josta kaksi tunnusti olevansa kateellisia heille, kenellä oli enemmän lapsia, niin kauan kuin heillä oli haluamansa määrä lapsia (toisella kaksi, toisella kolme lasta). Tietääkseni kumpikaan ei huijannut, painostanut, ollut millään lailla ikävä, mutta myönsivät tunteensa. Rohkeita ja rehellisiä naisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nauti nainen hyvä elämästä, tee muuta kuin roiku täällä.Opiskele, hanki töitä, harrastuksia, elämää... Kaikki aikanaan. Nyt ehdit hyvin saada muuta elämää kuntoon ennen lasta, kun olet vielä niin nuori. Muista, että ensisynnyttäjien keski-ikä on Suomessa kuitenkin yli 28 vuotta...
Tähän lapsiperherumbaan ehtii kyllä - siinä miehesi on ihan oikeassa...
Todella harva loppujenlopuksi haluaa lasta vähän päälle kaksikymppisenä. Teini-ikäisille ja tosi nuorille naisille tulee joillekin vaihe, jossa halutaan lapsia ja olla "aikuisia", leikkiä kotia jne. Ne, jotka selviävät tuosta vaiheesta lapsettomana ovat yleensä todella tyytyväisiä valintaansa. Tekevät sitten lapset n. kolmikymppisinä kun ovat vaihtaneet puolisoa (se teini-iän poikkis on harvoin se oikea), vakiinnuttaneet asemansa työelämässä tai opiskeltuaan lisää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
peukutin aloitusta vahingossa ylöspäin sori :/
Olette lapsellisia ei miehet näytä vauva onneaan samalla tavalla kuin naiset. Oletpa idiootti älä lisäänny -.- millainen pojastasikin tulisi? joku mekkoja käyttävä sukupuolineutraali viuhake.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 05:41"]
Todella harva loppujenlopuksi haluaa lasta vähän päälle kaksikymppisenä. Teini-ikäisille ja tosi nuorille naisille tulee joillekin vaihe, jossa halutaan lapsia ja olla "aikuisia", leikkiä kotia jne. Ne, jotka selviävät tuosta vaiheesta lapsettomana ovat yleensä todella tyytyväisiä valintaansa. Tekevät sitten lapset n. kolmikymppisinä kun ovat vaihtaneet puolisoa (se teini-iän poikkis on harvoin se oikea), vakiinnuttaneet asemansa työelämässä tai opiskeltuaan lisää.
[/quote]
tiedätkö jonkun joka olisi kuolinvuoteellaan katunut lapsiaan? en ole kuullut edes legendaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 06:31"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 05:41"]
Todella harva loppujenlopuksi haluaa lasta vähän päälle kaksikymppisenä. Teini-ikäisille ja tosi nuorille naisille tulee joillekin vaihe, jossa halutaan lapsia ja olla "aikuisia", leikkiä kotia jne. Ne, jotka selviävät tuosta vaiheesta lapsettomana ovat yleensä todella tyytyväisiä valintaansa. Tekevät sitten lapset n. kolmikymppisinä kun ovat vaihtaneet puolisoa (se teini-iän poikkis on harvoin se oikea), vakiinnuttaneet asemansa työelämässä tai opiskeltuaan lisää.
[/quote]
tiedätkö jonkun joka olisi kuolinvuoteellaan katunut lapsiaan? en ole kuullut edes legendaa
[/quote]
No eihän tuossa sanottu ettei lapsia kannata tehdä, vaan että ne voi tehdä myöhemminkin. Minulla oli tuo tilanne että olin 19 kun aloimme seurustella, 22-vuotiaana haaveilin jo häistä ja joskus hamassa tulevaisuudessa ehkä lapsista. 23-vuotiaana meni lusikat jakoon.
Ydinperhe ei ole ainoa oikea perhemuoto, mutta kaikilla niillä tutuilla jotka on vähän päälle parikymppisenä lapsia saaneet, on puoliso mennyt vaihtoon ja uusperhekuvio tai jopa toinen tai kolmas sellainen meneillään nyt.
Jos miehesi ajattelee että lapsiperhearki on pelkästään kurjaa niin hän ei välttämättä mieltään tule muuttamaan. Jos lastensaaminen tarkoittaa hänelle oman elämän uhraamista tai menettämistä sen sijaan että elämään tulisi jotain kaivattua lisää, perhe-elämä ei ole hänen juttunsa välttämättä viidenkään vuoden päästä.
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 06:31"]
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 05:41"]
Todella harva loppujenlopuksi haluaa lasta vähän päälle kaksikymppisenä. Teini-ikäisille ja tosi nuorille naisille tulee joillekin vaihe, jossa halutaan lapsia ja olla "aikuisia", leikkiä kotia jne. Ne, jotka selviävät tuosta vaiheesta lapsettomana ovat yleensä todella tyytyväisiä valintaansa. Tekevät sitten lapset n. kolmikymppisinä kun ovat vaihtaneet puolisoa (se teini-iän poikkis on harvoin se oikea), vakiinnuttaneet asemansa työelämässä tai opiskeltuaan lisää.
[/quote]
tiedätkö jonkun joka olisi kuolinvuoteellaan katunut lapsiaan? en ole kuullut edes legendaa
[/quote]
Mä tiedän yhden miehen, jolle hänen isänsä oli kuolinvuoteellaan sanonut, ettei ole mitään katunut niin paljon kuin lasten hankkimista. Järkkyä sanoa noin omalle pojalleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tuosta miehesi kommentista voi jo tosiaan päätellä, että hän ei ole LÄHESKÄÄN valmis isäksi... Eli annahan ajan kulua ihan rauhassa... Ja vaikka kuulostan varmaan kyyniseltä, niin harvoin tuollaiset 18-19 -vuotiaana aloitetut suhteet kestävät vuosikymmeniä. Että siinäkin mielessä kannattaisi vielä kyllä joitakin vuosia katsella.
Kaikki sanoo että kannattaa odotella ja ymmärtää miestäs.. tarjoan vaihtelua: ehkei olis fiksuinta hankkia lapsia nyt MUTTA ymmärrän 100%miltä susta tuntuu! Itellä sama tilanne ja lapsia halunnut jo monta vuotta vaikka nuori olenkin.. miehen (ja realistisesti omastakin) mielestä molempien opinnot ensin loppuun ja sit lapsia.. mutta odottaminen on niin vaikeeta!
Oletko varma ap ettei sinun kuvasti perhe-elämästä olisikin se vääristynyt... Monella vauvakuumeisella kun on hyvin ruusunpunainen kuva lapsiperheessä elämisestä, joten miehesi mielikuva saattaa hyvinkin olla paljon realistisempi.
Jonkun vaan pitäisi kertoa vielä miehelle että lasten teko ei ole pakollisuus joka tulee jossain vaiheessa kuitenkin eteen, vaan että jos lisääntyminen tuntuu "kurjalta elämältä" niin sen voi jättää kokonaan väliin. Miksi tehdä jotain joka tekee elämästään kurjaa, en ymmärrä.
Nauttikaa nyt hyvänen aika nuoresta, vapaasta elämästänne! Hankkikaa uusia kavereita, sellaisia joilla on ei ole lapsia eikä vauvakuumetta, ja joilla on sen verran terveet parisuhteet, että siellä ei vehkeillä toisen selän takana mitään. Kaverisi eivät kuulosta hirveän kivoilta ihmisiltä, jos ovat olleet valmiit manipuloimaan ehkäisyä. Ei ihme että olet heille vihainen.
Minusta sinä tarvitset uutta ajateltavaa, uusia haasteita. Opiskelua, mielenkiintoista työtä, matkustelua, yhdessä tehtyjä seikkailuja miehen kanssa. Luotte siinä samalla sellaista parisuhdetta miehen kanssa, joka aikanaan kestää myös lapsiperhe-arjen. Nuorena solmittu parisuhde, johon tehdään ripeästi lapset ilman miehen suostumusta ja jossa valta-asema on epätasa-arvoinen, ei kestä. Se vaan ei kestä, koska jossain vaiheessa jommalle kummalle tulee tunne, että tästä parisuhteesta täytyy pelastaa itsensä ja oma elämänsä. Kaverisi eivät selvästikään ole ymmärtäneet sitä vastuuta, mikä lapsen myötä tulee; silloin on vastuussa siitäkin, että lapsi saa rakentaa molempiin vanhempiinsa hyvät suhteet ja elää tasapainoisessa perheessä, ja näin ei käy jos mies on painostettu isäks. Lapsi on se, joka maksaa laskun vanhempiensa kypsymättömyydestä.
Lapsia ei pidä tehdä jos molemmat eivät sitä tosissaan halua. On epäreilua lasta kohtaan, että itse asiassa isä ei halunnut lasta, mutta pienen, vihjailevan painostuksen alla joutuu kuitenkin itselleen epämukavaksi kokemaansa tilanteeseen. Isän on myös paljon helpompi livetä lastenhoitovastuusta kuin äidin ja näin usein käykin jos isäksi tulee ns. "pakottamalla", tapahtui se sitten huijaamalla ehkäisyn kanssa tai henkisellä pakottamisella.
Siis hyvänen aika, pointtinani oli tosiaan ehdottomasti se, että ikinä en halua miestä pakottaa tai painostaa lapsen hankkimiseen!!! :O Ja ongelmaksi koituukin itselleni raskaaksi käyvä surullisuuden tunteiden piilottelu. En halua esimerkiksi, että mieheni tietää, että joskus vähän asian tiimoilta on tullut itkeskeltyäkin, koska pelkäisin, että tämä ottaisi sen painostuksena....
Ja siis rakastan miestäni, ja olen valmis odottamaan vaikka pidemmästikin, ett saan perustaa perheen juuri hänen kanssaan. En halua millään tuottaa hänelle syyllisyydentunnetta siitä, että hän ei ihan vielä lasta halua.
Ja itse tosiaan haluaisinki tästä tunteesta eroon. En vain ole löytänyt yhtäkään keinoa, millä vauvakuume lähtisi pois mielestä...
t.aloittaja :)
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 04:14"]
Kokonaan toinen luku on sitten meidän tilanne: Ollaan puhuttu miehen kanssa, että ehdottomasti molemmat haluaa lapsia, mutta mies sanoo että ei vielä vähään aikaan halua, sillä hän ei kuulemma halua vielä alkaa elämään niin kurjaa elämää kuin kaverinsa elävät, vaan haluaa nauttia ensin kunnolla elämästä minun kanssani kahden. Ymmärrän Joo tavallaan, mutta taas tuosta kommentista alkoi raivoni kihistä... Tuli semmoinen olo, että "tattista vaan pirttihirmut! teidän komentamisen ja miestenne kyykyttämisen takia minun mieheni ei taida ikinä haluta lasta, sillä on saanut perhe-elämästä ihan vääränlaisen kuvan!"
[/quote]Miksi kuvittelet, että perhe-elämä sinun kohdallasi olisi jotenkin upeaa ja ihmeellisen hienoa? Kyllä se vaan sitä ihn samaa arjen taistelua tulee olemaan teilläkin. Ts. miehelläsi on realistinen kuva lapsiarjesta, ja onkin fiksu halutessaan ensin elää vapaasti. Ja on kuitenkin sanonut, että joskus ehdottomasti haluaa lapsia. Odotelkaa kymmenen vuotta rauhassa.