Isovanhemmat kohtelevat lastenlapsia eri arvoisesti?

52:lle olettamiani syitä:

- vanhempien suhde aikuiseen lapseensa on samantyyppinen kuin suhde tämän perheeseen. Voidaan olla hyvinkin etäisiä.

- omia polkujaan kulkenut lapsi saa tehdä sitä jatkossakin.

-esikoiset ovat itsenäisimpiä ja tottuneita pärjäämään yksin, nuorimmaiset jäävät helposti perheen vauvoiksi

-kateus vie kalatkin vedestä eli menestynyttä lasta ei suvaita- tai sitten palvotaan

muitakin syitä varmaan löytyy, tästä voisi jatkaa keskustelua

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:25"]

Kysymys teille eriarvoisuutta kohdanneille: onko teillä mitään teoriaa, miksi juuri teidän perheenne on se syrjitty? 

Monista tarinoista osuu silmään esim. että vanhemmat suosii tyttären lapsia, mutteivät pojan. Tai että edellisen avioliiton aikainen lapsi kokee eri kohtelua kuin nykyisen suhteen lapset. Minun on vaikea sukeltaa tähän logiikkaan, mutta oletteko te kohtelun sisällä olevat saaneet mitään tolkkua tällaisesta? 

Syvästi pahoitellen. Olen itse nauttinut veljeni kanssa tasa-arvoisuudesta ja molemmat mummot ovat kohdelleet suvun lapsia yhtä rakkaasti, ja aion tiukasti jatkaa samaa perinnettä sitten omille lapsilleni. En pysty edes ymmärtämään epätasa-arvoista kohtelua omien lasten saati lastenlasten välillä. 

[/quote]

Meillä mies on esikoinen. Kohtelu on kertomusten mukaan ollut samanlaista jo ennen lapsia. Mies on ollut lapsuusperheessään aina syrjitty ja unohdettu.

Lapsuudessaan mies tottui antamaan aina omastaan ja olemaan se roskis, joka söi muiden jämät. Ajatelkaa: kun he joskus harvoin menivät perheenä ravintolaan, kaikille muille tilattiin annokset, miehelleni ei. Hänen roolinsa oli syödä muiden jätökset lautasilta. Kun toisia lapsia kuskattiin harrastuksiin ja ostettiin kalliita välineitä, mies istui yksin kotona lukemassa vanhempiensa kirjoja. Koskaan hänelle ei ostettu mitään uutta tai omaa, esim. kun koko perheelle ostettiin upouudet lasketteluvälineet, mies sai käyttöönsä isänsä vanhat ja kuluneet, siis ne, joilla edes isänsä ei enää viitsinyt laskea.

Mies on vieläkin sellainen "anteeksi että olen olemassa" ja "mulle kelpaa mikä vaan"-tyyppi. Hänellä alkaa nyt viimein olla jotakin omiakin mielipiteitä, kiitos minun kannustukseni. Hän on imenyt tuon arvottomuuden tunteen äidinmaidosta, harmittaa miten rikki hän onkaan.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:56"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:25"]

[/quote]

Meillä mies on esikoinen. Kohtelu on kertomusten mukaan ollut samanlaista jo ennen lapsia. Mies on ollut lapsuusperheessään aina syrjitty ja unohdettu.

Lapsuudessaan mies tottui antamaan aina omastaan ja olemaan se roskis, joka söi muiden jämät. Ajatelkaa: kun he joskus harvoin menivät perheenä ravintolaan, kaikille muille tilattiin annokset, miehelleni ei. Hänen roolinsa oli syödä muiden jätökset lautasilta. Kun toisia lapsia kuskattiin harrastuksiin ja ostettiin kalliita välineitä, mies istui yksin kotona lukemassa vanhempiensa kirjoja. Koskaan hänelle ei ostettu mitään uutta tai omaa, esim. kun koko perheelle ostettiin upouudet lasketteluvälineet, mies sai käyttöönsä isänsä vanhat ja kuluneet, siis ne, joilla edes isänsä ei enää viitsinyt laskea.

Mies on vieläkin sellainen "anteeksi että olen olemassa" ja "mulle kelpaa mikä vaan"-tyyppi. Hänellä alkaa nyt viimein olla jotakin omiakin mielipiteitä, kiitos minun kannustukseni. Hän on imenyt tuon arvottomuuden tunteen äidinmaidosta, harmittaa miten rikki hän onkaan.

[/quote]
Oikeasti. Vaikea ymmärtää, mikä on ajanut vanhemmat kohtelemaan noin räikeästi. 

Onko miehesi kuitenkin ns. vastuunkantaja sisarusparvestaan? Että vaikkei saakaan juuri mitään, niin hänen tulee auttaa ja tukea muita sisaruksiaan ja/tai vanhempiaan työllisesti ja taloudellisesti? Usein kuulee, että juuri tämä epätasa-arvoisesti kohdeltu kyllä saa vanhempansa hoidettavakseen viimeistään silloin, kun alkaa ikää jo olla. 

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:28"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:11"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:00"]

Mielestäni lapsien pitää opettaa niin, etteivät lahjat ole tärkeitä vaan yhdessä oleminen. Itsellä oli kaksi mummoa - toinen ei antanut koskaan mitään ja toinen antoi. Se mummo, joka ei antanut mitään, ei ollut siihen varaa ja minä ymmärsin sen täysin. Kummallista, jos olettaa, että kaikki mummot ovat varakkaita tai, että kaikkien mummojen pitää antaa lapsenlapsilleen lahjoja. Pitää myös opettaa lapsia pääsemään yli lahjojen saamisesta.

[/quote]

Tottakai yhdessäolo on se tärkein juttu. Eihän siitä olekaan kyse.

Sun esimerkissäsi mummollasi ei ollut varaa antaa mitään. AP:n perheessä kyse ei ole varallisuudesta tai lahjojen kalleudesta: mummolla on varaa antaa, mutta vain tietyille lapsenlapsille toisten jäädessä nuolemaan näppejään saman joulupuun ympärillä. Onko sisälukutaito nykyään niin harvinaista? Ei kai kukaan oleta että "kaikki mummot ovat varakkaita tai että kaikkien mummojen pitää antaa lapsenlapsilleen lahjoja". Ei toki. Mutta normaali, rakastava, tasapuolinen mummo antaa kyllä kaikille lapsenlapsilleen tai jättää antamatta kenellekään. 

Kyse on siitä, miten tällaista epäoikeudenmukaisuutta voi vuosikausia toteuttaa? Kohteena kun on kuitenkin kaikkeen viattomat ja osaansa syyttömät lapset. Ei ihme että kärsitään mielenterveydellisistä ongelmista eikä saada edes nukutuksi ilman unilääkkeitä... Ketä sitä noin huonolla omatunnolla nukuttaisikaan: puhdas omatunto kun on se paras unilääke.

[/quote]

Lapset tajuaa eriarvoisuuden vasta siinä vaiheessa, kun se heille kerrotaan. Suurin osa näistä ongelmista on yhden aikuisen päässä ja tämä aikuinen on yleensä miniä. Hän kokee, että juuri hänen lapsensa saavat kaikkea vähiten, vaikka itse toimii aina niin, että isovanhemmuus juuri niille lapsille on vaikeaa.

[/quote]

Olen eri mieltä.

Lapset hoksaavat kyllä itse epäreilun kohtelun, kun sen omakohtaisesti näkevät ja kokevat. 

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:25"]

Kysymys teille eriarvoisuutta kohdanneille: onko teillä mitään teoriaa, miksi juuri teidän perheenne on se syrjitty? 

Monista tarinoista osuu silmään esim. että vanhemmat suosii tyttären lapsia, mutteivät pojan. Tai että edellisen avioliiton aikainen lapsi kokee eri kohtelua kuin nykyisen suhteen lapset. Minun on vaikea sukeltaa tähän logiikkaan, mutta oletteko te kohtelun sisällä olevat saaneet mitään tolkkua tällaisesta? 

Syvästi pahoitellen. Olen itse nauttinut veljeni kanssa tasa-arvoisuudesta ja molemmat mummot ovat kohdelleet suvun lapsia yhtä rakkaasti, ja aion tiukasti jatkaa samaa perinnettä sitten omille lapsilleni. En pysty edes ymmärtämään epätasa-arvoista kohtelua omien lasten saati lastenlasten välillä. 

[/quote]

Meidän perheemme on "syrjitty" varmaankin näistä syistä:

Isä on perheen esikoinen, fiksuin, osaavin, asiansa moitteettomasti hoitanut ja pärjäävin. Toinen poika on musta lammas, joka on toennut vasta keski-ikäisenä. Kuopus tytär taas on tottunut saamaan tahtonsa perille.

Meillä on vain tyttöjä. Appivanhemmat arvostavat poikapuolisia lapsenlapsia yli kaiken muun, koska he ns. jatkavat sukua. Toisaalta tyttären lapsista tietää varmasti, että he ovat verisukulaisia.

Perinteisyys ennen kaikkea. Anoppi on hoitaja, hän myös hoitaa kotia, merkkaa kalenteriin lakanoiden vaihtopäivät, jos lähtee matkalle, tekee apelle eri päiville nimikoidut aterialaatikot pakastimeen. Appi veistelee ja rassaa koneita autotallissa eikä osaa mitään kotitöitä. Meillä jaetaan kotihommat, molemmilla "kova" tekninen koulutus ja haastavat työt. Anoppi kuvittelee että ansaitsen neljänneksen siitä mitä hänen poikansa, vaikka oikeasti tienaamme yhtä hyvin. Myöskään meidän lapsista ei kenestäkään tule köksäopeja, hoitajia tai kotiäitejä. He eivät pitäneet nukeista eivätkä vaaleanpunaisesta eivätkä leikkineet prinsessaleikkejä. Tiivistäen anopin mielestä on parempi, että nainen nai insinöörin kuin että on itse insinööri.

Oletteko kenties varakkaampia kuin toinen perhe? Kyllä Sillon on reilua tukea toisen perheen lapsia, entä saako teidän lapset kuitenkin enemmän lahjoja, onko esim sun lapsilla molemmat ja toisilla vaan yhdet isovanhemmat?

[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 22:53"]Kyllä minua taas kerran niin harmittaa omien lasteni puolesta! :(

Kyse on miehen vanhemmista, eli lastemme isovanhemmista, ja heidän käytöksestään joululahjojen suhteen. Miten te asian näette, olisiko isovanhemmilla jonkinlainen moraalinen velvollisuus kohdella kaikkia lastenlapsiaan edes kutakuinkin tasapuolisesti? Että lapset kokisivat olevansa yhtä rakastettuja mummon ja papan sydämessä?

Meillä lapset alkoivat jo varhain joulukuussa kotona ihmettelemään, miksi mummo ei tykkää heistä. Mummo kun oli suureen ääneen kysellyt mitä samanikäiset serkut (8- ja 10-v, mieheni veljen lapset) toivovat joululahjaksi, meidän lapsilta mummo ei ollut vaivautunut lahjatoiveita kysymään. Jouluna nämä serkut sitten saivat isovanhemmilta lahjatoiveensa ja jotakin pientä extraa, meidän lapset "vain" tuon pienen extran. Tokihan mummo yritti antaa nämä serkkujen toivelahjat salassa, ettemme me ja lapset olisi lahjoja nähneet: harmi vaan ettei sukujouluna onnistunut. Kyse ei siis ole lahjojen hinnasta tai vähyydestä, vaan siitä, mitä isovanhemmat teollaan viestittivät. Ja vielä tuo hyssyttely ja kömpelö selän takana hääriminen, voi että minä näen punaista!

Toivon appivanhemmille omantunnon tuskia ja unettomia öitä. Jotakin väärää anoppi varmaan ymmärsi tekevänsä kun yritti salailla lahjojen kanssa. Toivottavasti ne rakkaammat lapsenlapset tulevat vierailulle vanhainkotiin, tällä menolla meidän lapsia lienee sinne turha odottaa...

[/quote] miten te jaksatte nillittää joka asiasta. Minä niin mieleni pahoitin taas. Ja ehä isovanhemmat eikaipaa materiasta välittäviä lapsiasi nähdä vanhainkodissa. Meilläkin siskoni lapset on saaneet aina enemmän, vaikka ovat rikkaampia, kuin me. Mutta siihen on syynsä ja en todella kadehdi sitä syytä siskoltani

Joskus miniä saattaa omalla käytöksellään aiheuttaa sen, että isovanhemmat eivät uskalla ostaa lahjoja. Jos ei kutsuta kovin usein kylään, isovanhemmat eivät tiedä mitä leluja lapsilla on. Miniä saattaa myös arvostella saamiaan lahjoja vääränkokoisiksi, romuiksi, liian sotkeviksi tms. Miniä saattaa olla niin merkkitietoinen "wanna-be-rich", etteivät isovanhemmat halua ostaa niin materialistiselle ihmiselle kotiin tavaraa, joka ei kuitenkaan kelpaa. Mikä ettei näin voi käyttäytyä myös oma lapsi, eikä silloinkaan ole helppoa ostaa lapsille lahjoja. Varokaa siis, ettette itse aiheuta lahjapulaa! 

Lapsemme kokevat myös appivanhempien osalta tällaista toisarvoisuutta. Toisaalta tunne on tuttu entuudestaan, koska olen lapsi ydinperheen ulkopuolelta, samoin mieheni. Tällä hetkellä tuntuu, että olen jotenkin uskonut, että rakkaus on vaikea jakkaa tasan, enkä jaksa uhrata energiaa moiselle.

En haluaisi siirtää tuota virhettä seuraavalle sukupolvelle, eli joskus tulevaisuudessa lasteni lapsille ja heidän perheilleen. Sen kun jotenkin osaisin.

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 21:59"]

Joskus miniä saattaa omalla käytöksellään aiheuttaa sen, että isovanhemmat eivät uskalla ostaa lahjoja. Jos ei kutsuta kovin usein kylään, isovanhemmat eivät tiedä mitä leluja lapsilla on. Miniä saattaa myös arvostella saamiaan lahjoja vääränkokoisiksi, romuiksi, liian sotkeviksi tms. Miniä saattaa olla niin merkkitietoinen "wanna-be-rich", etteivät isovanhemmat halua ostaa niin materialistiselle ihmiselle kotiin tavaraa, joka ei kuitenkaan kelpaa. Mikä ettei näin voi käyttäytyä myös oma lapsi, eikä silloinkaan ole helppoa ostaa lapsille lahjoja. Varokaa siis, ettette itse aiheuta lahjapulaa! 

[/quote]

Tämän em. logiikan mukaan anoppi ei siis tiedä eikä osaa ostaa mitään? Eikä ilmeisesti oikeastaan  haluakaan? Siis joululahjoja omille lapsenlapsilleen.

 Miksi anoppi/mummo on silti kokenut tarpeelliseksi kysyä X:n lapsilta näiden toiveista ja jättää Y:n lapsilta kysymättä? Onhan tämä nyt pirun outoa ja kaiken lisäksi törkeää kun kaikki lapset ovat olleet samassa tilassa! 

Normaali mummo ( ja ylipäätään aikuinen ihminen) olisi tajunnut kysyä asiaa myös niiltä hyljeksityn lapsensa lapsilta, ihan jo tasapuolisuuden vuoksi. Ehkä tuo tökerö käytös on anopilla niin verissä, ettei edes ymmärtänyt tekevänsä mitään väärää?

Yleensä se on niin että isovanhempien tökerö käytös on hioutunut kymmenien vuosien kuluessa niin, että he tosiaan eivät edes ymmärrä tekevänsä mitään väärää, kun suosivat joitakin lapsiaan ja/tai lapsenlapsiaan. Jos siitä sanoo niin hämmästys ja tyrmistys seuraa ja "mutta enhän minä"

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 19:44"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:28"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:11"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:00"]

Mielestäni lapsien pitää opettaa niin, etteivät lahjat ole tärkeitä vaan yhdessä oleminen. Itsellä oli kaksi mummoa - toinen ei antanut koskaan mitään ja toinen antoi. Se mummo, joka ei antanut mitään, ei ollut siihen varaa ja minä ymmärsin sen täysin. Kummallista, jos olettaa, että kaikki mummot ovat varakkaita tai, että kaikkien mummojen pitää antaa lapsenlapsilleen lahjoja. Pitää myös opettaa lapsia pääsemään yli lahjojen saamisesta.

[/quote]

Tottakai yhdessäolo on se tärkein juttu. Eihän siitä olekaan kyse.

Sun esimerkissäsi mummollasi ei ollut varaa antaa mitään. AP:n perheessä kyse ei ole varallisuudesta tai lahjojen kalleudesta: mummolla on varaa antaa, mutta vain tietyille lapsenlapsille toisten jäädessä nuolemaan näppejään saman joulupuun ympärillä. Onko sisälukutaito nykyään niin harvinaista? Ei kai kukaan oleta että "kaikki mummot ovat varakkaita tai että kaikkien mummojen pitää antaa lapsenlapsilleen lahjoja". Ei toki. Mutta normaali, rakastava, tasapuolinen mummo antaa kyllä kaikille lapsenlapsilleen tai jättää antamatta kenellekään. 

Kyse on siitä, miten tällaista epäoikeudenmukaisuutta voi vuosikausia toteuttaa? Kohteena kun on kuitenkin kaikkeen viattomat ja osaansa syyttömät lapset. Ei ihme että kärsitään mielenterveydellisistä ongelmista eikä saada edes nukutuksi ilman unilääkkeitä... Ketä sitä noin huonolla omatunnolla nukuttaisikaan: puhdas omatunto kun on se paras unilääke.

[/quote]

Lapset tajuaa eriarvoisuuden vasta siinä vaiheessa, kun se heille kerrotaan. Suurin osa näistä ongelmista on yhden aikuisen päässä ja tämä aikuinen on yleensä miniä. Hän kokee, että juuri hänen lapsensa saavat kaikkea vähiten, vaikka itse toimii aina niin, että isovanhemmuus juuri niille lapsille on vaikeaa.

[/quote]

Olen eri mieltä.

Lapset hoksaavat kyllä itse epäreilun kohtelun, kun sen omakohtaisesti näkevät ja kokevat. 

[/quote]

Tutkimusten mukaan noin ei ole. Jyväskylän yliopistossa on tutkittu päiväkotilapsia vastaavissa tilanteissa ja kummallista kyllä, he eivät ole välttämättä nähneet tilanteissa mitään epäreilua. Epäreiluksi koetaan se, että heiltä otetaan pois, ei se, että joku saa lisää ja enemmän.

Olipa mielenkiintoinen näkökulma, että esikoisia muka syrjitään. Itse totesin juuri, että kaikki elämäni miehet ovat olleet kuopuksia.

Mulla menisi hermot lasten epätasapuoliseen kohteluun. Ja mies saisi kyllä selvittää asian vanhempiensa kanssa. Meillä onneksi kaikki lapset saavat tasapuolisen kohtelun molemmin puolin isovanhemmilta. Mun puolelta ei ole muita kuin meidän lapset ja miehen puolella on lapsilla yksi nuorempi serkku. Mun veljeäni on aina hyysätty taloudellisestikin enemmän kuin mua, mutta olen kiitollinen, että vanhempani ovat lapsiamme huomioineet todella hienosti. Miehen veljeä on myös hyysätty aina enemmän vanhempiensa toimesta, mutta meillä on kolme jo isompaa lasta ja on aina tarvittaessa saatu apua (lasten hoidossa,) en koe siis pahana, vaikka anoppi hoitaa miehen veljen lasta vähintään tuplasti sen, mitä meidän kolmea koskaan yhteensä. Anoppi myös ruokkii ja rahoittaa edelleen miehen veljen perhettä todella paljon, meitä ei ollenkaan. Tiedän kuitenkin anopin tekevän sen olosuhteiden pakosta ja tiedän hänen arvostavan paljon enemmän meidän tapaamme toimia. 

Kaikkein pahinta olisi kuitenkin lasten epätasa-arvoinen kohtelu, varsinkin, jos lapset itsekin ymmärtäisivät sen. 

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 23:32"]

Olipa mielenkiintoinen näkökulma, että esikoisia muka syrjitään. Itse totesin juuri, että kaikki elämäni miehet ovat olleet kuopuksia.

[/quote]

No olethan silloin sinäkin syrjinyt esikoisia :D

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 23:22"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 19:44"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:28"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:11"]

[quote author="Vierailija" time="30.12.2013 klo 18:00"]

Mielestäni lapsien pitää opettaa niin, etteivät lahjat ole tärkeitä vaan yhdessä oleminen. Itsellä oli kaksi mummoa - toinen ei antanut koskaan mitään ja toinen antoi. Se mummo, joka ei antanut mitään, ei ollut siihen varaa ja minä ymmärsin sen täysin. Kummallista, jos olettaa, että kaikki mummot ovat varakkaita tai, että kaikkien mummojen pitää antaa lapsenlapsilleen lahjoja. Pitää myös opettaa lapsia pääsemään yli lahjojen saamisesta.

[/quote]

Tottakai yhdessäolo on se tärkein juttu. Eihän siitä olekaan kyse.

Sun esimerkissäsi mummollasi ei ollut varaa antaa mitään. AP:n perheessä kyse ei ole varallisuudesta tai lahjojen kalleudesta: mummolla on varaa antaa, mutta vain tietyille lapsenlapsille toisten jäädessä nuolemaan näppejään saman joulupuun ympärillä. Onko sisälukutaito nykyään niin harvinaista? Ei kai kukaan oleta että "kaikki mummot ovat varakkaita tai että kaikkien mummojen pitää antaa lapsenlapsilleen lahjoja". Ei toki. Mutta normaali, rakastava, tasapuolinen mummo antaa kyllä kaikille lapsenlapsilleen tai jättää antamatta kenellekään. 

Kyse on siitä, miten tällaista epäoikeudenmukaisuutta voi vuosikausia toteuttaa? Kohteena kun on kuitenkin kaikkeen viattomat ja osaansa syyttömät lapset. Ei ihme että kärsitään mielenterveydellisistä ongelmista eikä saada edes nukutuksi ilman unilääkkeitä... Ketä sitä noin huonolla omatunnolla nukuttaisikaan: puhdas omatunto kun on se paras unilääke.

[/quote]

Lapset tajuaa eriarvoisuuden vasta siinä vaiheessa, kun se heille kerrotaan. Suurin osa näistä ongelmista on yhden aikuisen päässä ja tämä aikuinen on yleensä miniä. Hän kokee, että juuri hänen lapsensa saavat kaikkea vähiten, vaikka itse toimii aina niin, että isovanhemmuus juuri niille lapsille on vaikeaa.

[/quote]

Olen eri mieltä.

Lapset hoksaavat kyllä itse epäreilun kohtelun, kun sen omakohtaisesti näkevät ja kokevat. 

[/quote]

Tutkimusten mukaan noin ei ole. Jyväskylän yliopistossa on tutkittu päiväkotilapsia vastaavissa tilanteissa ja kummallista kyllä, he eivät ole välttämättä nähneet tilanteissa mitään epäreilua. Epäreiluksi koetaan se, että heiltä otetaan pois, ei se, että joku saa lisää ja enemmän.

[/quote]

Lapsenlapset ohittavat päiväkoti-iän muutamassa vuodessa.

Tämä on mielenkiintoinen ketju. Minun äitini oli/on tällainen syrjitty lapsi. Keskimmäinen. Esikoispoikaa suosittiin räikeästi ja ennakoperintöä jaettiin vaikka kuinka paljon juuri hänelle. Kuopustytärtä hyviteltiin sitten tästä. Muistan eräänkin joulun, kun nämä kaksi perhettä saivat suklaarasioita ja villasukkia lahjoiksi sekä 500 markan setelin, meidän perhe sai ne villasukat, ei edes suklaata rahasta nyt puhumattakaan. En tiedä, miten äitini kesti sen, itseäni hävetti isovanhempien puolesta ja pidin/pidän heitä todella yksinkertaisina ja ajattelemattomina ihmisinä.

Sisarukset olivat lähinnä vahingoniloisia.

Nyt anoppini kohtelee meitä eriarvoisesti ja syitä löytyy lähes kaikki, mitä täälläkin on jo sanottu, osa päteviä ja osa ei.

- asumme kauempana

- suosikkiperhe on tyttärenperhe

- tytär viettää enemmän aikaa anopin kanssa

- tyttären perhe saa niin aikaa kuin hoitoapua moninkymmenkertaisesti, myös lahjat ovat eriarvoisia mutta ei räikeästi

- minä miniä en ole kovin arvostettu, minä toimin lasten suhteen väärin, kasvatan väärin enkä osaa mitään, tyttären perhe on täydellinen ja ihana ja siellä toimitaan aina oikein. Jopa tyttären mies on nyt arvostetumpi kuin oma mieheni eli anopin poika

- kaikenlaiset yritykset lähentyä päättyvät saarnaan siitä, miten pitäisi toimia samalla tavoin kuin tyttären perhe.

- minun vanhempani ovat kuviossa mukana, tyttären miehen vanhemmat ei, joten anoppi paikkaa kai myös näiden isovanhempien puutetta.

Onhan tämä aikamoinen kierre. Kun kaikkiin yrityksiin vastataan kylmästi, alkaa tuntua siltä, ettei jaksa eikä kannata. Miestä sätitään ihan joka asiasta ulkonäköä myöten, mutta kummasti vaaditaan korjaamaan, haravoimaan, maalaamaan jne. Syyllistämistä on paljon ja se uuvuttaa. Viime vuonna kärrättiin viikonloput anopin puutarhakalusteita vajaan ja laitettiin pihaa kuntoon, ja oma piha oli täysin rempalla mutta ei anoppi siitä välittänyt. Tytär on se, joka auttaa, on tukena ja tekee hänen eteensä jotain.

Olen huomannut, että teen kyllä omankin osuuteni välien viilenemisessä. En jaksa enää kuunnella ylistystä, keskeytän tai sanon terävästi jotain. En jaksa olla enää kiltti. Valitettavasti koen, että paras tapa on pitää etäisyyttä, vaikka se ei oikein onnistukaan, kun anopilla riittää vaatimuksia.

Meillä on sellanen "anoppi" että hän osti lahjan vain poikansa lapselle, mutta ei poikansa ja minun yhteiselle lapselle... Mitä siitä pitäisi ajatella? Sen ymmärrän, ettei ostanut minun lapselleni joka on aikaisemmasta liitostani, mutta ei ostanut lahjaa omalle lapsenlapselleen...

Tiedänpä tapauksen, jossa välit katkaistiin, koska mummo kohteli näkyvän eriarvoisesti lahjanantotilanteessa poikansa biologista lasta ja adoptiolasta. Pakko myöntää, että arvostin tämän miehen kanttia!

Ainakin tässä ihminen oppii, millainen mummo ei halua olla. Itse yritän suojella lapsia, en puhu pahaa, vaikka aihettakin olisi. Tosin tietyssä iässä valitettavasti huomaavat asian laidan.