Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Miksi lapsettomuus olisi tragedia? (sis. oman tarinan)
29.12.2013 |
Tahdon pohdiskella tätä aihetta nuoren, tahattomasti lapsettoman naisen näkökulmasta. Puhutaan kuin tahaton lapsettomuus olisi suuri tragedia, kuin tahattomasti lapsettoman ihmisen elämästä jäisi aina puuttumaan palanen. Ei pidä paikkaansa.
Tapasin mieheni 21-vuotiaana. Aloimme seurustella nopeasti ja puhuimme avoimesti heti suhteen alussa mm. perheen perustamisesta. Oli selvää, että kummatkin halusivat. Oli tiedossa, että minä en ovuloinut sillä minulla oli eräs sairaus joka vaikutti niin että hormonitasoni olivat jatkuvasti päin prinkkalaa ja lisäksi minulla oli monirakkulaiset munasarjat. Lääkärit olivat antaneet hyvän ennusteen raskautua lääkkeiden tai hoitojen avulla, mutta itse olin epävarma.
Olin 22-vuotias, kun menimme kihloihin. Muutimme yhteen ja hyvin pian aloimme yrittää lasta, koska oli epävarmaa kauanko tässä prosessissa nyt menisi. Kun ensimmäiset puoli vuotta oli kulunut ja en ollut raskautunut, aavistelin ettei tästä tulisi helppoa.
Vuoden yrittämisen jälkeen menimme Väestöliiton lapsettomuusklinikalle josta sainkin Clomifenit. Clomifen + Lugesteron avusteisesti yritimme 3 kuukautta, kunnes lääkäri oli sitä mieltä että laittaa lähetteen lapsettomuushoitojen suunnitteluun yliopistolliseen sairaalaan, aloitettaisiin inseminaatioilla. Miehen sperma tutkittiin ja mies oli ok, syyksi tarkentui minun sairauteni.
Pääsimmekin isoon sairaalaan ensikäynnille. Melko pian tehtiin peräkkäin 2 inseminaatiota (Clomifen+Puregon+Pregnyl ja sen jälkeen Luget käyttöön), jotka tuloksettomia. Päätimme, ettemme yritä enempää vaan siirrymme ivf-jonoon.
Ivf-jonossa tulin raskaaksi luonnollisesti, mutta raskaus meni kesken ihan alussa (ilmeisesti kemiallinen)
Kun olin 24-vuotias, aloitin sumuttelut ivf-hoitoa varten (Suprecur). Minun olisi pitänyt aloittaa pistokset (Gonal-F), mutta ei kuulunut kuukautisia. Tein raskaustestin ja olin taas raskaana, raskaus oli alkanut Suprecurin aikana. Tämä eteni hiukan pidemmälle, kunnes sitten 6. raskausviikolla todettiin ultrassa keskenmeno.
2 kuukautta eteenpäin, saatiin tehtyä ivf-hoito loppuun. Punktiossa hyvä saalis ja kohtuun laitettiinkin hyvä alkio. Mutta sieltä se vuoto taas saapui muutaman viikon kuluttua, alkio ei kiinnittynyt. Tehtiin tuon jälkeen vielä 2 pas:sia ja sama tulos.
25-vuotiaana päätin, että ei enää hoitoja mutta jos niin hyvä tuuri kävisi että kotona tärppäisi ja raskaus jatkuisi, niin se olisi tervetullutta. Puolittain odotin jotakin tapahtuvaksi. Tulinkin raskaaksi vielä kerran, mutta raskaus meni kesken viikoilla 7+2.
Menimme naimisiin, suhde pysyi kuitenkin vakaana ja suhteellisen onnellisena vaikka lapsettomuus siihen vaikuttikin.
Aloimme miettiä adoptiojonoa, olinhan nyt siihen sopivan ikäinenkin ja saisimme adoptoida kun olimme nyt aviopari. Varasimme ajan adoptioneuvontaan, kävimme neuvonnassa, täytimme kaikki kaavakkeet ja sosiaalityöntekijät tekivät kotikäynnin. Kyseessä oli kotimainen adoptio. Sitten alkoi odottelu. Odottelun aikana oli pakko käydä lapsettomuusprosessia läpi pään sisällä. Luvattiin, luvattiin mutta lasta ei kuulunut.
En jaksa tarkentaa että mitä kaikkea silloin pääni sisällä liikkui, mutta loppujen lopuksi tulimme siihen lopputulokseen että adoptioprosessi pitkitti vain surua ja olimme saaneet jo niin paljon tyhjiä lupauksia että katsoimme parhaaksi jäädyttää hakemuksen. Pois emme sitä vetäneet vielä kokonaan.
Kovalla työllä olen päässyt tähän, että nyt voin sanoa olevani onnellinen. Olen onnekas ja minulla on kaikkea sitä mitä haluan, vaikka en koskaan saanutkaan lapsia. Joskus sitä tavoittelee jotain niin kovasti, että unohtaa itsensä ja tekee itsensä onnettomaksi. Surra saa, mutta surun ei tarvitse kestää loputtomiin. Lapsettomuus ei ole mikään tragedia, kun kykenee löytämään sen kaiken muun hyvän mitä omassa elämässä on. Suru on luonnollista, mutta joskus kannattaa miettiä pitkittääkö sitä itse tiedostamattaan. Suru on vaan vaihe, joka jätetään taakse ja jatketaan. Minä en väitä etten olisi surrut. Pahimmissa vaiheissa (tuloksettomat hoidot ja keskenmenot) oksensin ja sain paniikkikohtauksia. Mutta jatkoin eteenpäin.
Tässäpä nykyään 29-vuotiaan (onnellisen) naisen mietteitä.
Kommentit (30)
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 19:35"]
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 12:48"]
Lapsettomuus ei ole mikään tragedia, kun kykenee löytämään sen kaiken muun hyvän mitä omassa elämässä on.
[/quote]
Niinpä. Minulla ei ole lapsia, enkä ole koskaan halunnut lapsia. Ihmettelen, miten joidenkin maailmaan ei mahdu mitään muuta onnellisuuden lähdettä kuin lapsi. Maailmalla on tarjota ihmiselle paljon hyvää, ja paljosta jää paitsi, jos takertuu vain haluun tulla vanhemmaksi.
[/quote]
Jos et ole koskaan halunnut lapsia, niin voi olla, ettet sen takia kykene ymmärtämään, että lapsettomuus voi olla toisille tosi kova paikka.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen eri mieltä surun olemuksesta, oli syy mikä tahansa. Suru ei ole mikään vaihe, eikä siitä tarvitse "päästä yli" tai unohtaa. Suru kulkee mukana koko elämän, mutta muuttaa muotoaan. Suru kuuluu elämään kuten ilo.
Masennus on sairaus, joka pitää hoitaa. Suru ei sitä ole.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 19:37"]
Jos et ole koskaan halunnut lapsia, niin voi olla, ettet sen takia kykene ymmärtämään, että lapsettomuus voi olla toisille tosi kova paikka.
[/quote]
Eipä tässä ketjussa ole kukaan väittänyt, etteikö lapsettomuus olisi kova paikka. Olen tavattoman iloinen, etten ole koskaan halunnut lapsia. Tiedän säästyväni sen ansiosta monelta murheelta, tulisinpa helposti raskaaksi tai en. -22
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 19:41"]
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 19:37"]
Jos et ole koskaan halunnut lapsia, niin voi olla, ettet sen takia kykene ymmärtämään, että lapsettomuus voi olla toisille tosi kova paikka.
[/quote]
Eipä tässä ketjussa ole kukaan väittänyt, etteikö lapsettomuus olisi kova paikka. Olen tavattoman iloinen, etten ole koskaan halunnut lapsia. Tiedän säästyväni sen ansiosta monelta murheelta, tulisinpa helposti raskaaksi tai en. -22
[/quote]
Oon muuten huomannut, että vapaaehtoisesti lapsettomat saavat kertoa, miten lapsettomuus on säästänyt heidät siltä ja tältä, mutta auta armias, jos mä kertoisin, mistä minun mielestäni jää paitsi, kun ei lapsia ole, nousisi vastalauseiden myrsky.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 19:43"]
Oon muuten huomannut, että vapaaehtoisesti lapsettomat saavat kertoa, miten lapsettomuus on säästänyt heidät siltä ja tältä, mutta auta armias, jos mä kertoisin, mistä minun mielestäni jää paitsi, kun ei lapsia ole, nousisi vastalauseiden myrsky.
[/quote]
Sellaisesta hyvästä ei voi jäädä paitsi, mitä ei alunperinkään halunnut. -22
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun tarinani on vähän erilainen. Nuorena myös jätettiin ehkäisy pois, eikä osattu huolestua kuin parin vuoden kuluttua. Silloin mainitsin asiasta gynelle ja hän kertoili jatkomahdollisuuksista. Lapsettomuushoidot tuntuivat heti ikäviltä ja asian selvittelykin päätettiin jättää tuonnemmaksi, aikaa kun 25-vuotiaana oli vielä. Koska tavallaan molemmat vaihtoehdot olivat pitkään auki, lapsettomuus ei ollut mikään kriisi. Vieläkään emme tiedä, mistä kiikastaa.
Kolmekymppisinä huomasimme, että olimme luoneet näköisemme elämän ilman lapsiakin. Nyt olen kohta neljänkymmenen ja ennen niin säännölliset kuukautiset ovat alkaneet sekoilla. Raskaustestiä tehdessä päällimmäinen tunne olikin paniikki eikä toiveikkuus. Pitäisi kai mennä sterilisaatioon, niin ei tule kauhunhetkiä jatkossakaan. Olenkin päässyt ehkäisyssä ihan helpolla melkein parikymmentä vuotta.
Luulisi tämän viimeistään olevan sellainen aihe, johon ei veloilla ole mitään sanottavaa... Vaan niinpä löysivät tämänkin ketjun!
Onnea velat, olette säästyneet siltä tunteelta että jos olisitte yrittäneet lasta ja sitä ei olisi kuulunutkaan. Olette säästyneet itsenne pistelyltä, tutkimuksilta ja keskenmenoilta.
Kyllä sitä velana vaan säästää itsensä monelta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 19:34"]
Numero 19, en jaksa enää kopioida koko rimpsua mutta: Ajattelen niin että voihan surun kanssa jatkaa elämistä. Se on vaan monin verroin raskaampaa kun asian loppuun vieminen, surun lopullinen käsittely ja jatkaminen sitten ilman surua. Ja se että jatkaa ilman surua ei tarkoita että pitäisi unohtaa kokonaan. Minä en ole unohtanut lapsettomuushoitoja, keskenmenoja ja lapsen yrittämistä, se on aina osa minua. Mutta olen lopettanut suremisen. Et sinäkään lapsen kuolemaa varmasti ikinä unohda, mutta joku päivä et enää sure.
ap.
[/quote]
Olet käsittämättömän väärässä! Sinulla on nyt meneillään surun kieltämisvaihe, jossa haluat mitätöidä koko loppuelämäsi menetyksen. Väität, että olet käsitellyt surusi ja jatkat eteenpäin, vaikka olet jumittunut kieltovaiheeseen, jossa vähättelt tunteitasi ja etenkin muiden tunteita. Juuri nyt et halua ajatella, miten suuresta asiasta on kyse: nyt haluat sanoa koko maaillamme, että ei tällä väliä.
Parin vuoden kuluttua ajattelet toivottavasti toisin.
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 19:34"]
Numero 19, en jaksa enää kopioida koko rimpsua mutta: Ajattelen niin että voihan surun kanssa jatkaa elämistä. Se on vaan monin verroin raskaampaa kun asian loppuun vieminen, surun lopullinen käsittely ja jatkaminen sitten ilman surua. Ja se että jatkaa ilman surua ei tarkoita että pitäisi unohtaa kokonaan. Minä en ole unohtanut lapsettomuushoitoja, keskenmenoja ja lapsen yrittämistä, se on aina osa minua. Mutta olen lopettanut suremisen. Et sinäkään lapsen kuolemaa varmasti ikinä unohda, mutta joku päivä et enää sure.
ap.
[/quote]
Huomaa että sinulla ei todellakaan ole lasta, kun oletat että oman lapsensa menettänyt ei jonain päivänä lapsensa kuolemaa enää sure... Sinä olet menettänyt mahdollisuuden saada lapsen (tarkalleen ottaen et täysin varmasti sitäkään), joku on menettänyt elävän lapsen, ja sinä sanot että jonain päivänä sitä ei enää sure.
Onko täällä oikeasti joku lapsensa menettänyt, joka ei enää sure asiaa?
Alue: Aihe vapaa
[quote author="Vierailija" time="29.12.2013 klo 12:48"]
Lapsettomuus ei ole mikään tragedia, kun kykenee löytämään sen kaiken muun hyvän mitä omassa elämässä on.
[/quote]
Niinpä. Minulla ei ole lapsia, enkä ole koskaan halunnut lapsia. Ihmettelen, miten joidenkin maailmaan ei mahdu mitään muuta onnellisuuden lähdettä kuin lapsi. Maailmalla on tarjota ihmiselle paljon hyvää, ja paljosta jää paitsi, jos takertuu vain haluun tulla vanhemmaksi.