Oon kateellinen ihmisille jotka pääsevät niin helpolla monesta asiasta

Höpö höpö.

Lapsuus ei ole selittävä tekijä vaan yksilön älykkyys. Se on todettu lukuisissa tutkimuksissa.

Vierailija kirjoitti:

Aloittajalle haluan sanoa, että olet rohkea kun uskallat avoimesti kertoa tunteistasi, ajatuksistasi ja kokemuksistasi. Tässä ajassa, varsinkin netissä ja Suomessa, se ei ole kovin helppoa juurikin kaikenlaisen dissaamisen takia. Haluan myös sanoa että ymmärrän mistä puhut.

Kun täällä kirjoittavien kommentteja lukee aloittajan rohkeaan avaukseen, ei voi muuta kuin tulla surulliseksi siitä, että tämä on vauvafoorumi ja suurella todennäköisyydellä täällä kommentoijat kasvattaa lapsia joiden kipuja ei kohdata vaan ohitetaan. Siitä juuri syntyy pitkäaiakaisia traumoja ja ne jatkuvat sukupolvelta toiselle, ellei ihminen katkaise kierrettä ja ala olemaan myötätuntoisempi sekä omia että muiden tunteita ja kokemuksia kohtaan. Ilkeilyllä ei saa hyviä tuloksia

Ihmisinä kaikilla on tunteet ja kateus on tunne. Ihmisillä menee puurot ja vellit monesti sekaisin. Se, että tuntee kateutta ei ole  merkki siitä että ihminen on paha tai haluaa muille pahaa vaan se osoittaa että on inhimillinen ja nimenomaan ihminen. Kateus on tunne ja toistan, ihmisinä meillä on tunteita. Ellei niitä ole sitten lapsena jo ohitettu, jolloin vielä aikuisenakin jatkaa, usein tajuamattaan, niiden ohittamista, sekä itseltään että muilta. 

Miksi toistit saman jonka jo joku muu ylempänäkin sanoi että Kateus on vaan tunne. Pitikö päteä vielä?

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö.

Lapsuus ei ole selittävä tekijä vaan yksilön älykkyys. Se on todettu lukuisissa tutkimuksissa.

Höpö itsellesi, älykkyys ei auta mihinkään sillä lapsi kasvaa TUNNE ilmastossa vaan menestyjäksi ja tarvii ainakin YHDEN tukijan että menestyy.

Minä taas olen ap sinulle kateellinen kun sinulla on niin hyvä itsetuntemus ja olet itsesi kanssa niin sinut.

Minulla on päälle päin kaikki hyvin, mutta pääni sisällä on jatkuva kaaos.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö.

Lapsuus ei ole selittävä tekijä vaan yksilön älykkyys. Se on todettu lukuisissa tutkimuksissa.

Höpö itsellesi, älykkyys ei auta mihinkään sillä lapsi kasvaa TUNNE ilmastossa vaan menestyjäksi ja tarvii ainakin YHDEN tukijan että menestyy.

Joo ja tukijaksi riittää ope. Miksei sulle riittänyt? Oliko kaikki opet myös kauheita sadisteja? Yhyy.

Niin sun kuuluukin olla. Tiedätpähän paikkasi ja asemasi etkä ämpyile muuta.

Sama juttu, mutta en ole kateellinen enkä katkera.

Ei ole osoitetta, johon voisi lähettää valituskirjelmän.

Entäpä ne slummiin syntyvät lapset, vaikka ne tekisi kuinka paljon töitä ei ulospääsyä ole. Ollaan onnellisis tästä maailman ehkä tasa-arvoisimmasta maasta jossa on mahdollisuuksia .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Höpö höpö.

Lapsuus ei ole selittävä tekijä vaan yksilön älykkyys. Se on todettu lukuisissa tutkimuksissa.

Höpö itsellesi, älykkyys ei auta mihinkään sillä lapsi kasvaa TUNNE ilmastossa vaan menestyjäksi ja tarvii ainakin YHDEN tukijan että menestyy.

Lapsella pitää olla edes yksi turvallinen kiintymyssuhde, että hän kasvaa omaksi itsekseen. Minulla oli isän äitipuoli tällainen, tosin yhteys katkesi välillä pitkiksi ajoiksi.

Tärkeä ihminen oli myöhemmin ison kerrostalon talonmies, joka aina moikkasi jokaista lasta. Se tervehdys valaisi lapsenpäiväni. Myöhemmin sain tukea koulussa opettajilta, en kaikilta, mutta joka vuosi edes yhdeltä opettajalta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olin kateellinen, kunnes tajusin, että ainoa joka voi vaikuttaa tilanteeseesi olet sinä itse, turha syyllistää siitä ketään muuta tai kadehtia jotain, mitä muilla on.

Kannattaa se aika, jonka käyttää kateudessa kieriskelyyn suunnata oman aseman parantamiseen ruikuttamisen sijaan.

Luuletko etten ole tajunnut tuota? Kuka minua olisi kannustanut kouluttautumaan ja yrittämään pääsykokeissa kerta toisensa eteen jos en minä itse? Luuletko, että joku on minua pitänyt pinnalla silloin kun äiti ja isä eivät olleet paikalla? Ei. Olen tehnyt sen kaiken työn itse.

Se, että tulet minulle jauhamaan ruikuttamisesta, kertoo vain sinun pienisieluisuudesta JS tietämättömyydestä.

Ai siis sun antipatiat johtuvat siitä, että äiti ja isi ei pidelleet sua kädestä kun läksyt piti tehdä? No kuule ei olleet munkaan. Toinen kävi töissä kun toinen feidasi jo alkumetreillä. Ihan itse sain kouluni hoitaa jo ala-asteelta lähtien. Duunaritaustoilla en ikinä saanut apua koulutusvalintoja tai yo-opintoja ajatellen, sillä ei äiti tiennyt niistä mitään. Mutta niin sitä hommat silti hoitui. Omille lapsilleni osaan sitten olla enemmän käytännön apuna jos sitä joskus tarvitsevat. He sitten voivat keksiä jotain muuta ruikuttamisen aihetta.

No kyllä, osittain siitä, että äiti ja isä evät olleet läsnä silloin kun olisin halunnut kertoa jollekin murheistani tai siitä, että minua kiusattiin koulussa, esimerkiksi. Minusta lapsella pitäisi olla oikeus läsnäolevaan vanhempaan. En saanut sen kokemuksen myöhemmin terapiassa, jonka muuten itse maksoin vähistä varoistani.

No se nyt vaan on sellaista. Joitain pahoinpidellään käytetään seksuaalisesti hyväksi, toiset kasvavat keskellä taloudellista vaaurautta, mutta totaalisessa tunnetyhjiössä, toiset syntyvät mt-ongelmsta kärsiville vanhemmille... Kohtaloita on niin monia. Aika harva kasvaa aikuiseksi ilman, että mitään on jäänyt hampaankoloon lapsuudesta ja nuoruudesta. Omat tunnelukot on itsellänikin, mutta minussa on myös paljon asioita joista olen ylpeä ja iloinen. Ehkä se on se ero. Mä kuitenkin pidän itsestäni tällaisena kuin olen, vaikka pyrin toki kehittymään ihmisenä paremmaksi koko ajan. Ehkä Ap ei pidä itsestään?

Lyöttäydy niiden seuraan joita kadehdit. Kerro vilpittömästi, että toivoisit samoja asioita ja kehu niiden ihmisten saavutuksia rehellisesti puhuen.

En voi taata mutta tällä tavoin olen koko ikäni päässyt aina itseäni parempaan seuraan ja sitä myötä oppinut asioita ja saavuttanut juttuja joihin ei ikimaailmassa olisi muuten ollut mahdollisuutta. Toki tämä vaatii ihan aitoa ystävällisyyttä, uteliaisuutta ja innostusta, sekä kykyä kateuden tunnistamisen jälkeen kääntää se oppimisenhaluksi ja tavoitteellisuuseksi.

Ei ole ihan turha sanonta se, että joskus ihminen itse on ainoa joka seisoo oman menestyskensä tiellä. Olet Ap tullut jo pitkän matkaa ilman apuja ja taustavoimia siihen missä olet, se on upea saavutus josta sietää olla ylpeä. Samalla draivilla vaan eteenpäin, mieti mitä olet saavuttanut jo ja mitä kaikkea vielä on ihan täysin mahdollista saavuttaa lähtökohdista tai suhteista huolimatta.

Go for it!

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olin kateellinen, kunnes tajusin, että ainoa joka voi vaikuttaa tilanteeseesi olet sinä itse, turha syyllistää siitä ketään muuta tai kadehtia jotain, mitä muilla on.

Kannattaa se aika, jonka käyttää kateudessa kieriskelyyn suunnata oman aseman parantamiseen ruikuttamisen sijaan.

Täytyy siis vain ottaa kultalusikka käteen ja syntyä uudelleen.

Voi voi ap. Olen varmaanki. Juuri sellainen joita kadehdit.

Arvostettu edustava perhe. Ei mitään ongelmia, hyvin käyttäyviä siististi puettuja lapsia. Oikein unelmaa.

Mutta jostain syystä pelkäsin kaikkea; kysyä mitään, haluta mitään, tehdä mitään.

Miksikö? Siksi, että väärästä mielipiteestä tai kysymyksestä sai sellaisen ryöpytyksen, että tunsin olevani täysin mitätön.

Tai jos luulit tehneesi jotain oikein se olikin hirvittävä virhe tai ainakin niin siihen suhtauduttiin.

En edes tajunnut tai uskaltanut ajatelka, että voin itse haluta jotain esimerkiksi sen, että mitä lähden opiskelemaan tai miten pukeuduin.

Puolet elämästäni olen vain mielyttänyt muita ja hajonnut sisältäpäin ja yrittänyt vetäytyä näkymättömiin kunnes aloin ymmärtää, että myös minä voin osata ja haluta ja tietää ja saan tehdä myös sitä mikä tuntuu hyvältä.

Että maailma ei enää romahda jos haluan tehdä jotain mistä pidän tai sanoa oman mielipiteeni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MUTTA, et voi tietää kenellä tällainen oikeasti ns. onnellinen ja tasapainoinen lapsuus on ollut. Seinien sisään mahtuu niin paljon kaikenlaista kamalaa, mitä ei voisi edes uskoa. 

Totta. Ja tämä ei ole sitä hyvää lapsuutta. Olenko väittänyt niin?

Puhun tosiaan nyt niistä, joilla todella ollut se tasapainoinen lapsuus. En puhu kulissiperheistä

Puhut kyllä, koska jos otat vakavasti sen, että et voi tietää mitä muiden pään sisälle kätkeytyy,

ymmärrät siitä suoraan, että valtaosa kateudestasi on perusteetonta ja siis vahingoittaa itseäsi tarpeettomasti.

Kateutta ei pidä ruokkia, sitä pitää saattohoitaa. Vaikutat vihamieliseltä, silloin on hyvä miettiä, mihin ja keneen vihaansa kohdistaa ja mitä hyvää siitä voi odottaa seuraavan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mäkin olin kateellinen, kunnes tajusin, että ainoa joka voi vaikuttaa tilanteeseesi olet sinä itse, turha syyllistää siitä ketään muuta tai kadehtia jotain, mitä muilla on.

Kannattaa se aika, jonka käyttää kateudessa kieriskelyyn suunnata oman aseman parantamiseen ruikuttamisen sijaan.

Luuletko etten ole tajunnut tuota? Kuka minua olisi kannustanut kouluttautumaan ja yrittämään pääsykokeissa kerta toisensa eteen jos en minä itse? Luuletko, että joku on minua pitänyt pinnalla silloin kun äiti ja isä eivät olleet paikalla? Ei. Olen tehnyt sen kaiken työn itse.

Se, että tulet minulle jauhamaan ruikuttamisesta, kertoo vain sinun pienisieluisuudesta JS tietämättömyydestä.

Mutta mitä tekemistä tuolla nyt on sosioekonomisen aseman kanssa? 

Voi että kun ihmiset ymmärtäisi, että sen takana, mitä joku näkee menestyksenä ja helppona elämänä, mitä sieltä löytyykään? Mikä edes on helppoa ja menestyksekästä elämää? Uralla eteneminen? Määrätietoisuus auttaa, joku sisäinen moottori ja näyttämisen halu. Sijoittaminen? Itse aloitin. Positiivisuus ja iloisuus - pidetään rasittavana, tuokaan hempukka tiedä elämästä mitään. Voi kuinka väärässä ovat! Taustalla sairautta, menetystä, on alkoholisimia, katki menneitä perhevälejä, muuttoa ja koulukiusaamista - enemmän kuin lapsi koskaan jaksaisi yksin kantaa. Sellaisia kokemuksia, että ei siinä kenenkään silmät kuivina pysy kun saa selville koko stoorin. Jos saisi. Harva saa. Että muistakaa ihmiset tämä! Jokainen, siis ihan joka iikka meistä, joutuu kohtaamaan vaikeuksia. Ja jos ei munkki käy, eikä joudu liian varhoin liian paljon kohtaamaan, niin varma voi olla, että hetken päästä jo joutuu. Että hei kateelliset, vähän nöyryyttä peliin nyt. Ja suhteellisuudentajua.

Vierailija kirjoitti:

Voi voi ap. Olen varmaanki. Juuri sellainen joita kadehdit.

Arvostettu edustava perhe. Ei mitään ongelmia, hyvin käyttäyviä siististi puettuja lapsia. Oikein unelmaa.

Mutta jostain syystä pelkäsin kaikkea; kysyä mitään, haluta mitään, tehdä mitään.

Miksikö? Siksi, että väärästä mielipiteestä tai kysymyksestä sai sellaisen ryöpytyksen, että tunsin olevani täysin mitätön.

Tai jos luulit tehneesi jotain oikein se olikin hirvittävä virhe tai ainakin niin siihen suhtauduttiin.

En edes tajunnut tai uskaltanut ajatelka, että voin itse haluta jotain esimerkiksi sen, että mitä lähden opiskelemaan tai miten pukeuduin.

Puolet elämästäni olen vain mielyttänyt muita ja hajonnut sisältäpäin ja yrittänyt vetäytyä näkymättömiin kunnes aloin ymmärtää, että myös minä voin osata ja haluta ja tietää ja saan tehdä myös sitä mikä tuntuu hyvältä.

Että maailma ei enää romahda jos haluan tehdä jotain mistä pidän tai sanoa oman mielipiteeni.

Sinulla ei ole ollut hyvä lapsuus. Joten ap ei varmastikaan kadehdi sinua.

Vierailija kirjoitti:

Voi että kun ihmiset ymmärtäisi, että sen takana, mitä joku näkee menestyksenä ja helppona elämänä, mitä sieltä löytyykään? Mikä edes on helppoa ja menestyksekästä elämää? Uralla eteneminen? Määrätietoisuus auttaa, joku sisäinen moottori ja näyttämisen halu. Sijoittaminen? Itse aloitin. Positiivisuus ja iloisuus - pidetään rasittavana, tuokaan hempukka tiedä elämästä mitään. Voi kuinka väärässä ovat! Taustalla sairautta, menetystä, on alkoholisimia, katki menneitä perhevälejä, muuttoa ja koulukiusaamista - enemmän kuin lapsi koskaan jaksaisi yksin kantaa. Sellaisia kokemuksia, että ei siinä kenenkään silmät kuivina pysy kun saa selville koko stoorin. Jos saisi. Harva saa. Että muistakaa ihmiset tämä! Jokainen, siis ihan joka iikka meistä, joutuu kohtaamaan vaikeuksia. Ja jos ei munkki käy, eikä joudu liian varhoin liian paljon kohtaamaan, niin varma voi olla, että hetken päästä jo joutuu. Että hei kateelliset, vähän nöyryyttä peliin nyt. Ja suhteellisuudentajua.

Hohhoijaa! Voisitko sanoa tämän sille lapselle, joka on juuri huostaanotettu alkoholistiperheelle: ”Hei hei kaikilla meill on kato vaikeuksia, vähän nöyryyyttä peliin!”

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi että kun ihmiset ymmärtäisi, että sen takana, mitä joku näkee menestyksenä ja helppona elämänä, mitä sieltä löytyykään? Mikä edes on helppoa ja menestyksekästä elämää? Uralla eteneminen? Määrätietoisuus auttaa, joku sisäinen moottori ja näyttämisen halu. Sijoittaminen? Itse aloitin. Positiivisuus ja iloisuus - pidetään rasittavana, tuokaan hempukka tiedä elämästä mitään. Voi kuinka väärässä ovat! Taustalla sairautta, menetystä, on alkoholisimia, katki menneitä perhevälejä, muuttoa ja koulukiusaamista - enemmän kuin lapsi koskaan jaksaisi yksin kantaa. Sellaisia kokemuksia, että ei siinä kenenkään silmät kuivina pysy kun saa selville koko stoorin. Jos saisi. Harva saa. Että muistakaa ihmiset tämä! Jokainen, siis ihan joka iikka meistä, joutuu kohtaamaan vaikeuksia. Ja jos ei munkki käy, eikä joudu liian varhoin liian paljon kohtaamaan, niin varma voi olla, että hetken päästä jo joutuu. Että hei kateelliset, vähän nöyryyttä peliin nyt. Ja suhteellisuudentajua.

Hohhoijaa! Voisitko sanoa tämän sille lapselle, joka on juuri huostaanotettu alkoholistiperheelle: ”Hei hei kaikilla meill on kato vaikeuksia, vähän nöyryyyttä peliin!”

*perheestä siis

Oon samaa mieltä apn kanssa, mutten ole silti katkera. Enkä usko että apkaan on.