Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Millään voiteella tai seerumilla ei estä ihon ikääntymistä, jos geenit on huonot

Vierailija
07.10.2020 |

Olin pöyristynyt uuden kosmetologin luona viime viikolla. Hän kehtasi mennä sanomaan, että minun kuuluisi jo tässä iässä (45 v.) panostaa ihon hoitoon. Pidin rouva kosmetologille pitkän saarnan siitä, mitä kaikkea olen vuosien varrella kokeillut.

Olen juonut vettä ja syönyt karpaloita (koska yhteen aikaan niissä mainostettiin olevan iholle tärkeitä antioksidantteja), syönyt vitamiineja ja hivenaineita sekä kalaa.

Ulkoisesti olen kuorinut, kosteuttanut, käyttänyt tehovoiteita, silmänympärysvoiteita ja seerumeita. Rasvat ovat sisältäneet mm. C-vitamiinia, niasiinia, hyalyronihappoa, a-vitamiinia ja retinolia, e-vitamiinia jne. Olen kokeillut kalliit tuotteet kosmetologilta ja myös halvempia aiemmin kemikalioista ja nykyisin kauppojen kosmetiikkaosastoilta.

Mikään ei kuitenkaan auta. Minulle tulee ensinnäkin mustapäitä erityisesti nenänpieliin, ja niitä käyn poistattamassa ihonpuhdistuksella. Lisäksi iho on pintakuiva marraskuusta huhtikuuhun välisenä aikana, minkä takia rasvoja ja seerumeita kuluu. Käyn kosmetologilla n. 3 kertaa vuodessa, yleensä talvisin. Olen ottanut hoitoja, joiden tulokset kestää pari viikkoa. Pari vuotta sitten kävin ihon pintahionnassa, joka oli todella kivuliasta ja kallista. Iho oli ärtynyt viikon sen jälkeen. Kyllä siitä oli apua, mutta en minkään muutaman kuukauden vaikutuksen takia lähde enää ikinä sellaiseen rääkkiin. Pistoshoitoihin en mene, koska nekin ovat tilapäisiä.

Minulla on ryppyjä. Niin on koko suvullani. Äitini oli naamastaan ryppyinen kuin rusina jo viisikymppisenä. Se on ihan sama, mitä minä yritän, ikääntyminen ei näytä merkittävästi hidastuvan.

Kommentit (61)

Vierailija
41/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen rypytön 50-vuotias nainen. Olen elänyt terveellisesti koko elämän ajan. Tarkoittaen liikuntaa, ei mitään fitness hömppää vaan ihan normaali liikuntaa. Kävelyä, juoksua, kuntosalia, spinningiä, tennistä jne. Eri ikäisenä erilaisia liikunnan muotoja. Olen syönyt terveellisesti tarkoittaen paljon marjoja, hedelmiä, kasviksia + veden juonti. Syön kaikkea monipuolisesti myös lihaa, kalaa, kanaa. Olen käyttänyt 20-vuotiaasta alkaen silmänympärystuotteita ja muita ikään sopivia tuotteita. Olen saanut myös hyvät geenit. Minua luullaan 10 vuotta nuoremmaksi kuin olen. En ole koskaan ottanut aurinkoa, siis ottamalla ottanut, vaan suojannut ihoani vaatteilla ja aurinkotuotteilla kun liikun auringossa. En ole polttanut tupakkaa enkä käyttänyt alkoholia kuin sopivan verran, en siis juonut kaksin käsin. Elämäntavoilla on todella suuri merkitys, varsinkin ravinnolla mitä syöt. Tässä muutamia superruokia iholle, sitruuna ja kaikki sitrushedelmät, granaattiomena oikea terveys superpommi elimistölle, avokado, erilaiset pähkinät...........

No, minä olen sinua muutaan vuoden vanhempi ja edelleen niin sileäihoinen, että salaisuuttani kysellään yhtä usein kuin äidiltäni. Isältäni ei kauheasti kysellä, vaikka hänellä on silmänympärysjuonteita lukuun ottamatta iho kuin mallipojalla. Ja kasikymppisellä saakin olla juonteita. Geenit ovat kaiken alku, eikä elintavoilla päästä eroon geeneistä hyvässä eikä pahassa.

Minä poltin tupakkaa nuorempana toistakymmentä vuotta juuri kaksin käsin, enkä ole koskaan kitsastellut viinin kanssa. Viime vuodet olen kauhean elämäntilanteeni vuoksi juonut pari litraa viiniä viikossa, ihan liian usein useampiakin litroja, mutta ihoni on silti upea. Vettä juon paljon, mutta aurinkosuojaa en käytä, koska en oleskele auringossa ollenkaan. En ole vuosiin liikkunut enempää kuin ovelta autoon ja takaisin. Kosteusvoide on marketin halvinta tuoksutonta tavaraa. Ruokavalioni on köyhyyden vuoksi ollut puuroa, itse leivottua leipää, porkkanoita, perunaa ja voita. Ahmisin mielelläni mainitsemiasi herkkuja, mutta minulla on niihin ani harvoin rahaa. Ja tämä iho on yhä kaunis. Joko olen harvinainen poikkeus tai sitten terveitä elämäntapoja pidetään standardivastauksena ihmisen kaikkiin ongelmiin, tehosivat ne tai eivät.

Kuinkahan kaunis olisitkaan, jos olisit elänyt terveellisemmin.

Arvasin toki, että joku keksii tästä negatiivista sanottavaa. :)

Jos olisin elänyt superterveellisesti, ihoni olisi varmaankin samanlainen kuin nyt. Siinä ei nimittäin ole mitään korjattavaa. Kolmi-nelikymppisenä kävin silloin tällöin tuntemani kosmetologin tuolissa "yleishoidoissa", eikä hänkään oikein keksinyt siitä mitään vikaa. Ihoni näytti ihan samalta ennen ja jälkeen.  Ja huomaa, että itseäni en sanonut kauniiksi, vaan ihoani.

Vierailija
42/61 |

Juot pari litraa viiniä viikossa mutta rahat eivät riitä ruokaan? Ok, oma valinta.

Ei se paljon maksa, kun tekee sen itse. Olen monella tavalla kätevä. :)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
43/61 |

50 v nainen voi olla täysin rypytön. Minäkin jo 58v ja täysin rypytön. Syön monipuolisesti kunnon kotiruokaa. Salaattia, vihanneksia, marjoja jne. Ihoon laitan yöksi kookosöljyä. En ole koskaan käyttänyt meikkivoiteita. En meikkaa. En ota aurinkoa. En käytä alkoa.

Vierailija
44/61 |

Aivan, mutta olemme vielä sitä sukupolvea, joka rusketti itseään auringossa ja solariumissa, joten rypyttömiä ja maksaläiskättömiä on aika harvassa. Minä olen liian kärsimätön ottamaan aurinkoa, mutta 80-luvulla opiskelijana kävin aerobicin ja punttisalin jälkeen solariumissa kuukausittain. Meikannut olen suurin piirtein joka arkipäivä noista ajoista lähtien, mutta olen osannut puhdistaakin naamani kunnolla.

Vierailija
45/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mun ihonhoitorutiiniin kuuluu iltaisin kaksoispuhdistus, kasvovesi, hyaluronihappo, retinoli, silmänympärysvoide ja kasvovoide. Aamulla puhdistus pelkällä puhdistusvaahdolla, kasvovesi, hyaluronihappo jossa c-vitamiinia, silmänympärysseerumi ja kasvovoide. Ja joka päivä tietysti spf50-aurinkorasvaa. Viikon tai parin välein kemiallinen kuorinta ja kasvonaamioita ja jaderullalla rullailua silloin kun jaksan. Välttelen aurinkoa, juon alkoholia ehkä kerran vuodessa enkä tupakoi. Yritän syödä mahdollisimman terveellisesti ja otan vitamiineja purkista. Olen siis 25v.

Rakastan ihonhoitoa. Ainoastaan aamulla välillä laiskottaa mutta iltainen ihonhoitorutiini tuntuu ihanalta itsensä hemmottelulta. Mun 60v äidillä on ihan ok iho, toisaalta hän on vuosikymmeniä ottanut aurinkoa eikä ikinä käyttänyt minkäänlaista aurinkorasvaa... Olisi kiva tietää kuinka hyvältä hänen ihonsa näyttäisi jos olisi jättänyt sen itsensä käristämisen väliin ja käyttänyt aurinkosuojaa.

Vierailija
46/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tupakka vanhentaa. Ja liika laihuus. Olen reilu nelikymppinen, lievästi ylipainoinen ja samanikäiset laihat tupakoivat tuttuni ovat tosi ryppyisiä, itselläni on vain pari huoliryppyä otsassa.

Olen 36-vuotias, hoikka ja liikunnallinen nainen, ainoat rypyt ovat hennot juonteet silmien ympärillä. Saman ikäiset lihavat tutut ovat joko ryppyisiä tai muuten vain vanhan näköisiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
47/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Geenit ja hormonit määrittää eniten. Myös runsas auringonotto vaikuttaa. Minulla on aina olut hyvä iho, hoidin tai en mutta sitten söin e pilsuja 10 vuotta, sen jälkeen naama räjähti eikä mikään auta. Minulla ei ennen e-pillereitä ollut aknea tai suunympärysihottumaa. Menee ehkä pois kun hormonit on tasapainossa, ehkä ei. Ei tähän mikään auta. Ruokavalio voi hieman helpottaa ettei helota niin punaisena mutta ei se poista ongelmaa kun syynä on hormonaalinen epätasapaino.

Vierailija
48/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun ihonhoitorutiiniin kuuluu iltaisin kaksoispuhdistus, kasvovesi, hyaluronihappo, retinoli, silmänympärysvoide ja kasvovoide. Aamulla puhdistus pelkällä puhdistusvaahdolla, kasvovesi, hyaluronihappo jossa c-vitamiinia, silmänympärysseerumi ja kasvovoide. Ja joka päivä tietysti spf50-aurinkorasvaa. Viikon tai parin välein kemiallinen kuorinta ja kasvonaamioita ja jaderullalla rullailua silloin kun jaksan. Välttelen aurinkoa, juon alkoholia ehkä kerran vuodessa enkä tupakoi. Yritän syödä mahdollisimman terveellisesti ja otan vitamiineja purkista. Olen siis 25v.

Rakastan ihonhoitoa. Ainoastaan aamulla välillä laiskottaa mutta iltainen ihonhoitorutiini tuntuu ihanalta itsensä hemmottelulta. Mun 60v äidillä on ihan ok iho, toisaalta hän on vuosikymmeniä ottanut aurinkoa eikä ikinä käyttänyt minkäänlaista aurinkorasvaa... Olisi kiva tietää kuinka hyvältä hänen ihonsa näyttäisi jos olisi jättänyt sen itsensä käristämisen väliin ja käyttänyt aurinkosuojaa.

Tiesitkö, että ihollekaan ei tee hyvää kun sitä jatkuvasti tukkii erinäisillä (vaikkakin hoitavilla) aineilla? Sen pitää saada myös hengittää. Joskus tyttöhyvä riittää ihan se, että peset kasvosi vedellä ja pistät pelkän kosteusvoiteen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
49/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Mun ihonhoitorutiiniin kuuluu iltaisin kaksoispuhdistus, kasvovesi, hyaluronihappo, retinoli, silmänympärysvoide ja kasvovoide. Aamulla puhdistus pelkällä puhdistusvaahdolla, kasvovesi, hyaluronihappo jossa c-vitamiinia, silmänympärysseerumi ja kasvovoide. Ja joka päivä tietysti spf50-aurinkorasvaa. Viikon tai parin välein kemiallinen kuorinta ja kasvonaamioita ja jaderullalla rullailua silloin kun jaksan. Välttelen aurinkoa, juon alkoholia ehkä kerran vuodessa enkä tupakoi. Yritän syödä mahdollisimman terveellisesti ja otan vitamiineja purkista. Olen siis 25v.

Rakastan ihonhoitoa. Ainoastaan aamulla välillä laiskottaa mutta iltainen ihonhoitorutiini tuntuu ihanalta itsensä hemmottelulta. Mun 60v äidillä on ihan ok iho, toisaalta hän on vuosikymmeniä ottanut aurinkoa eikä ikinä käyttänyt minkäänlaista aurinkorasvaa... Olisi kiva tietää kuinka hyvältä hänen ihonsa näyttäisi jos olisi jättänyt sen itsensä käristämisen väliin ja käyttänyt aurinkosuojaa.

Läiskit kyllä naamaasi todella paljon kemikaaleja. 

Olen 44v ja rypytön eikä ihoni kestäisi tuollaista määrää tököttiä. Tosin minulla on hyvät geenit ihoni suhteen.

Vierailija
50/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Älkää ostako kollageeniä. Se on epäeettisesti tuotettu lehmien sikiöistä. Eikä tutkitusti edes auta vaan hajoaa vatsahappojen vuoksi käyttökelvottomaksi!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
51/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen päälle 30 ja omaan todella uurteisen naaman. Silmien välissä sekä suupielissä että otsalla hirveät uurteet. Myös ihohuokoset ovat suuret. Mustapäitä tulee helposti ja nopeasti vaikka kuinka oikeaoppisesti putsaan ja kosteutan ihoa. Että sellainen ongelma iho.

Samanikäisellä ystävälläni on käynyt parempi tuuri geenilotossa. Iho sileä, huokoset hyvin huomaamattomat, joskus harvoin tulee pari punaista hormoninäppyä naamaan jotka katoavat nopeasti. Hän syö epäterveellisesti eikä liiku juurikaan mutta geeniensä avulla näyttää aina hyvältä.

Vierailija
52/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Perimä vaikuttaa. Olen koko ikäni rakastanut suklaata ja kaikkea makeaa, mutta olen perinyt kauniin ihon. Ei mustapäitä, ei finnejä, ei yhtään mitään. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
53/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älkää ostako kollageeniä. Se on epäeettisesti tuotettu lehmien sikiöistä. Eikä tutkitusti edes auta vaan hajoaa vatsahappojen vuoksi käyttökelvottomaksi!

Onko tämä totta???

Vierailija
54/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Auttaako tuo naaman rullailu kivirullalla? Luulisi että se ärsyttää ihoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
55/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Lihaa syömällä saa kollageenia. Ostakaa sitä oikein jänteistä sikanautaa.

Vierailija
56/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Lihaa syömällä saa kollageenia. Ostakaa sitä oikein jänteistä sikanautaa.

Niin että kasvissyöjillä on surkea iho vai?

Vierailija
57/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olet osittain väärässä. On muutamia tutkittuja keinoja, joilla voi vaikuttaa ihon kuntoon ja ikääntymisen muutosten lisääntymisen nopeuteen. 

-Auringolta suojautuminen. 

-Runsas kollageenin saaminen ruokavaliosta tai lisäravinteena. Kollageenivoide ei auta, koska kollageeni ei imeydy ihon läpi. 

-Retinoli. Ainoa runsaasti tutkittu ja vaikuttavaksi todettu lääkeaine iholle. 

Suurin osa ihonhoitotuotteiden aineista on turhia tai jopa haitallisia. Alkoholi, silikoni, hajusteaineet jne jne. vaan ärsyttävät ihoa lisää. 

Älä ikinä kokeile retinolia, takuuvarma keino saada erittäin ärtynyt iho.

Retinoli aloitetaan pieninä pitoisuuksina ja nostetaan ihon tottumisen myötä.

Vierailija
58/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Älkää ostako kollageeniä. Se on epäeettisesti tuotettu lehmien sikiöistä. Eikä tutkitusti edes auta vaan hajoaa vatsahappojen vuoksi käyttökelvottomaksi!

Lisäksi, mitä tapahtuu iholle jos yhtäkkiä lopetat tällaisen kollageenivalmisteen käytön?

Vierailija
59/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mä vähän arvelinkin että saan alapeukkuja:D No, sellaista se tällä palstalla on. Suosittelen katsomaan ainakin jonkun matkaa esimerkiksi tätä videota: (puhutaan mm. niistä kemikaaleista ja miksi sana ”kemikaali” ei ole kirosana)

Tärkeintähän on että tuntee itse itsensä kauniiksi. Jos koette että teillä on hyvä ja kaunis iho pelkällä vesipesulla ja rasvalla, niin hienoa. Ei teidän tarvitse mennä sitä muuttamaan. Mutta sehän ei silti muuta sitä että luultavasti suurin osa teistä ei ihan oikeasti _tiedä_ ihonhoidosta ja ole perehtynyt siihen muuten kuin oman kokemuksensa kautta. Siksi pidän vähän huvittavanakin että kauhistellaan mm. niitä kemikaaleja ja kerrotaan mitä muiden pitäisi tehdä, varsinkaan kun en edes kysynyt neuvoa tai sanonut että minulla olisi ongelmia ihoni kanssa:D

Kivirullasta vielä sen verran, että itse käytän sitä lähinnä vain kangasnaamioiden kanssa, tuntuu että naamion aineet imeytyvät paremmin. Ja tuntuuhan se mukavan rentouttavalta. Kivirullan pitäisi nimenomaan pyöriä iholla, ei venyttää sitä. Ja rullaus tapahtuu tietysti hellävaraisesti:)

45

Vierailija
60/61 |
08.10.2020 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tämän takia en käy kosmetologeilla ja hyvin tarkkaan valikoiden kampaajallakin. En halua kuunnella, miten ihoani, hiuksiani tai kulmiani arvostellaan ja haukutaan. Pahimmillaan luodaan uhkakuvia kulman takana odottavasta katastrofista, jos en osta jotain ylihinnoiteltua tuotetta. Toisekseen kerran olen kosmetologilla saanut allergian tuotteesta ja kampaaja on pilannut hiukset pariin kertaan myös. En tarvitse sellaista.

Olisi kiva jos se myyminen tehtäisiin positiivisia mielikuvia luomalla ja vapaaehtoisuuteen perustuen. En halua kuulla, että hiukseni ovat kamalaa haperoa ja kohta tippuvat pois, jos en osta jotain. En myöskään usko mihinkään ns. ihme-tuotteisiin. Olen kosmetiikan ainesosiin jonkin verran perehtynyt ja aina luen ainesosaluettelot ennen ostopäätöstä- se riittää ainakin itselleni.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi neljä