Millään voiteella tai seerumilla ei estä ihon ikääntymistä, jos geenit on huonot
Olin pöyristynyt uuden kosmetologin luona viime viikolla. Hän kehtasi mennä sanomaan, että minun kuuluisi jo tässä iässä (45 v.) panostaa ihon hoitoon. Pidin rouva kosmetologille pitkän saarnan siitä, mitä kaikkea olen vuosien varrella kokeillut.
Olen juonut vettä ja syönyt karpaloita (koska yhteen aikaan niissä mainostettiin olevan iholle tärkeitä antioksidantteja), syönyt vitamiineja ja hivenaineita sekä kalaa.
Ulkoisesti olen kuorinut, kosteuttanut, käyttänyt tehovoiteita, silmänympärysvoiteita ja seerumeita. Rasvat ovat sisältäneet mm. C-vitamiinia, niasiinia, hyalyronihappoa, a-vitamiinia ja retinolia, e-vitamiinia jne. Olen kokeillut kalliit tuotteet kosmetologilta ja myös halvempia aiemmin kemikalioista ja nykyisin kauppojen kosmetiikkaosastoilta.
Mikään ei kuitenkaan auta. Minulle tulee ensinnäkin mustapäitä erityisesti nenänpieliin, ja niitä käyn poistattamassa ihonpuhdistuksella. Lisäksi iho on pintakuiva marraskuusta huhtikuuhun välisenä aikana, minkä takia rasvoja ja seerumeita kuluu. Käyn kosmetologilla n. 3 kertaa vuodessa, yleensä talvisin. Olen ottanut hoitoja, joiden tulokset kestää pari viikkoa. Pari vuotta sitten kävin ihon pintahionnassa, joka oli todella kivuliasta ja kallista. Iho oli ärtynyt viikon sen jälkeen. Kyllä siitä oli apua, mutta en minkään muutaman kuukauden vaikutuksen takia lähde enää ikinä sellaiseen rääkkiin. Pistoshoitoihin en mene, koska nekin ovat tilapäisiä.
Minulla on ryppyjä. Niin on koko suvullani. Äitini oli naamastaan ryppyinen kuin rusina jo viisikymppisenä. Se on ihan sama, mitä minä yritän, ikääntyminen ei näytä merkittävästi hidastuvan.
Kommentit (61)
Kyllä aika tehokkaita just seerumeja on nykyisin. Auttaa jos mikroneulaa ensin ja sitten laittaa seerumin.
Lidlin Cien tuotteet ajavat saman asian, ja ovat 10 kertaa halvempia.
No onko äitisi oleskellut auringossa ja matkustellut, se riittää- tuttu lentoemäntä näytti 40 v kuin 60 v.
Kyllä se noin juttu menee, että yleensä millainen naama on äidillä, sellainen on tyttärellä. Ryppynaamaisille tulee ryppynaamaiset jälkeläiset, vaikka ne mitä konsteja tekisi. Kirurgin veitsellä toki voi korjata tai botoxilla.
Mutta eikö olosuhteilla ole kuitenkin vaikutusta siihen, mitkä geenit aktivoituvat ja mitkä eivät. Voiteet tai seerumit eivät varmaan auta, mutta voisin kuvitella, että jokin ruokavalio saattaisi auttaa.
A- vitamiinivoide on tieteellisesti todistettu auttavan, muu kosmetiikka on markkinabisnestä
Auringonotto ja tupakointi rypistävät.
Iho uusiutuu koko ajan, joten uusia soluja syntyy kuolleiden tilalle. Joidenkin dna-ketju on lyhyempi, joten rakennuspalikoita ei vaan ole. Tämän takia jotkut saavat syöpiä tai kuolevat nuorempina, pätee myös ihon kanssa.
Mulla on aina ollut hyvä iho ja äitini oli melko rypytön vielä ysikymppisenä. Eli perimä on suurin tekijä. Kuitenkin, en hoitanut naamaa mitenkään kuuskymppiseksi asti, laitoin vain paksua Niveaa, jos tuntui kuivalta.
Sitten löysin nämä hyaluronaatit ja muut seerumit. Tänään kasvojen iho onnselvästi parempi kuin viiskymppisenä. Eli kimmoisuus, hehku ja kosteustasapaino on paljon parempi kuin aiemmin. Yleensä hieron lopun aineesta kädenselkiin ba niiden iho on myös pehmeämpi ja kimmoisampi kuin ennen. Rypistäessä ihoon vekin, se palautuu kuin nuoremmalla ihmisellä.
Vierailija kirjoitti:
A- vitamiinivoide on tieteellisesti todistettu auttavan, muu kosmetiikka on markkinabisnestä
Aika jännä sitten, että ap on kokeillut ymmärtääkseni myös tuota a-vitamiinia. Sittenhän vanhenemisen merkkejä ei kuuluisi näkyä?
No joo, totta. Mutta aurinkovoide, korkea SPF kyllä auttaa mutta sen käyttö pitää aloittaa ajoissa ennen ryppyyntymistä.
Se on osana omaa päivittäistä hoitorutiiniani ja olen parikymppinen nainen.
Käytkö saunassa? Minulla saunominen on auttanut pintakuivuuteen, iho on kosteutetumpi ja näyttää elinvoimaisemmalta. Eli 20 min sauna ja sen jälkeen ihon kuorinta ja kosteutus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
A- vitamiinivoide on tieteellisesti todistettu auttavan, muu kosmetiikka on markkinabisnestä
Aika jännä sitten, että ap on kokeillut ymmärtääkseni myös tuota a-vitamiinia. Sittenhän vanhenemisen merkkejä ei kuuluisi näkyä?
Pelkkä sana A-vitamiinivoide ei kerro mitään, koska ihmiset tarkoittavat sillä yleensä eri asioita. Joillekin se on Bellavita tms. ja toisille tretinoiini kuten Avitcid. Jälkimmäinen on se, joka todistetusti uudistaa ihoa. Tretinoiini vaatii kuitenkin ihon totuttamisen sen käyttöön ja alussa voi tulla punoitusta ja hilseilyä.
Mina ilmeisesti perin isani ihon, koska hanella 90 vuotiaana oli hyvin vahan ryppyja. Minua nuorempana lohduteltiin, kun rasvoittuvaa ja paksuhkoa ihoani valittelin, etta ei vanhana tule sitten ryppyjakaan. Hoisin Accutanilla finnit ja mustapaat pois. Iho tuli puhtaaksi.
Nyt 73 vuotiaana on kasvojen iho hyva ja melko rypyton. Mutta minulle kylla ihan sama milta muille ihmisille naytan. Satsaan enemman hyvaan vointiin ja iloiseen mieleen.
Vierailija kirjoitti:
No joo, totta. Mutta aurinkovoide, korkea SPF kyllä auttaa mutta sen käyttö pitää aloittaa ajoissa ennen ryppyyntymistä.
Se on osana omaa päivittäistä hoitorutiiniani ja olen parikymppinen nainen.
Voihan väsymys, kun miettii miten seuraavat 70 vuotta joka päivä laittaisit totakin voidetta naamaan. Sinun ikäisenäsi mietin milloin silmänympärysvoiteiden käyttö pitäisi aloittaa. Hyvä, että en aloittanut. Jumalaton kemikaalikuorma ihossa ja elimistössä, kun joka päivä jotain ihoon laittaa.
Aha-happokuorintaa juuri mainostettiin jossain. Että se on ainoa tapa saada nuorekas ja sileä iho. Muistan kun itselleni tehtiin kemiallinen kuorinta Tallinnassa. Iho todella kuoriutui ja oli punainen monta päivää matkan jälkeen. Päätin, että moisia myrkkyjä en anna enää iholleni levittää.
Olen rypytön 50-vuotias nainen. Olen elänyt terveellisesti koko elämän ajan. Tarkoittaen liikuntaa, ei mitään fitness hömppää vaan ihan normaali liikuntaa. Kävelyä, juoksua, kuntosalia, spinningiä, tennistä jne. Eri ikäisenä erilaisia liikunnan muotoja. Olen syönyt terveellisesti tarkoittaen paljon marjoja, hedelmiä, kasviksia + veden juonti. Syön kaikkea monipuolisesti myös lihaa, kalaa, kanaa. Olen käyttänyt 20-vuotiaasta alkaen silmänympärystuotteita ja muita ikään sopivia tuotteita. Olen saanut myös hyvät geenit. Minua luullaan 10 vuotta nuoremmaksi kuin olen. En ole koskaan ottanut aurinkoa, siis ottamalla ottanut, vaan suojannut ihoani vaatteilla ja aurinkotuotteilla kun liikun auringossa. En ole polttanut tupakkaa enkä käyttänyt alkoholia kuin sopivan verran, en siis juonut kaksin käsin. Elämäntavoilla on todella suuri merkitys, varsinkin ravinnolla mitä syöt. Tässä muutamia superruokia iholle, sitruuna ja kaikki sitrushedelmät, granaattiomena oikea terveys superpommi elimistölle, avokado, erilaiset pähkinät...........
Vierailija kirjoitti:
No joo, totta. Mutta aurinkovoide, korkea SPF kyllä auttaa mutta sen käyttö pitää aloittaa ajoissa ennen ryppyyntymistä.
Se on osana omaa päivittäistä hoitorutiiniani ja olen parikymppinen nainen.
Tule sitten pätemään, kun olet saanut tuplasti ikää. Ei parikymppisen ihossa kuulukaan mitään ikääntymisen merkkejä näkyä. Jos tuolla aurinkovoiteella saat naamasi pysymään rypyttömänä kuusikymppiseksi, niin tule ihmeessä kertomaan, että se toimi.
Kauneudenhoito on iso bisnes. Enemmän kai siinä myydään mielikuvia kuin tuloksia, luulisin.