Millainen oli/on köyhimmän tuntemasi perheen koti

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 03:33"]

jostain syystä kaikkein köyhimpien ihmisten kodit ovat olleet kaikki todella sekaisia mutta itse asunnossa ei ole mitään vikaa (paljoa).. ja ne perheet on ollut todella suuria (3+ lasta) että näissä asioissa lienee jokin yhteys heh.. vaatteita ihan joka puolella, kerrossänkyjä petaamattomana joka huoneessa, usein myös tunkkainen haju, ei minkäänlaisia sisustuselemänttejä esim kukkia, patsaita, vaan perustauluja (en itsekään sisustele mitenkään modernisti mutta näiden kodit ovat olleet jotenkin tosi pelkistettyjä). semmosta.

[/quote]

Olin teininä parina kesänä töissä kunnan kotipalvelussa, ja voin allekirjoittaa tuon sisustuselementtejen puuttumisen. Ihan köyhimmistä paikoista puuttuivat myös matot, peilit ja taulut. Jotain julisteita oli kyllä seinillä. Samoin keittovälineitä saattoi olla juuri se yksi kattila ja paistinpannu koko perheelle.

Erityisen sotkuista en muista näissä kodeissa olleen. Ehkä siivosivat pahimmat pois ennen kotipalvelutyöntekijöiden tuloa?

Opiskelijoiden oloista sen verran, että asuin muuten itse opiskelijana solussa melkein neljä vuotta. Solukaverit vaihtuivat useaan kertaan. Kaikilla oli kyllä tuoda soluun koriste-esineitä ja kunnon keittovälineet - soluissahan on yleensä keittiöt, käytäväkeittiöt kuuluivat enemmän asuntolatyyppisiin opiskelija-asuntoihin, joissa kaikilla oli oma huone ja yleensä kylpyhuonekin. Näki kyllä, etteivät ihan köyhimpien perheiden lapset kuitenkaan yliopistossa opiskelleet ainakaan lamaN jälkeen.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 04:07"]Näki kyllä, etteivät ihan köyhimpien perheiden lapset kuitenkaan yliopistossa opiskelleet ainakaan lamaN jälkeen.

[/quote]En ymmärrä miksi parikymppisen, omillaan asuvan yo-opiskelijan taloudelliseen asemaan pitäisi laskea mukaan hänen vanhempiensa tulot ja omaisuus? Yliopisto-opiskelija ei ole mikään "nuori", vaan itsenäinen aikuinen.

Eikä ole itsenäinen aikuinen jos elää lainarahalla solussa...

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 04:16"]

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 04:07"]Näki kyllä, etteivät ihan köyhimpien perheiden lapset kuitenkaan yliopistossa opiskelleet ainakaan lamaN jälkeen.

[/quote]En ymmärrä miksi parikymppisen, omillaan asuvan yo-opiskelijan taloudelliseen asemaan pitäisi laskea mukaan hänen vanhempiensa tulot ja omaisuus? Yliopisto-opiskelija ei ole mikään "nuori", vaan itsenäinen aikuinen.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 04:29"]

Eikä ole itsenäinen aikuinen jos elää lainarahalla solussa...

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 04:16"]

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 04:07"]Näki kyllä, etteivät ihan köyhimpien perheiden lapset kuitenkaan yliopistossa opiskelleet ainakaan lamaN jälkeen.

[/quote]En ymmärrä miksi parikymppisen, omillaan asuvan yo-opiskelijan taloudelliseen asemaan pitäisi laskea mukaan hänen vanhempiensa tulot ja omaisuus? Yliopisto-opiskelija ei ole mikään "nuori", vaan itsenäinen aikuinen.

[/quote]

[/quote]Lähinnä soluissa asuvat ne, jotka haluavat päästä mahdollisimman halvalla eivätkä halua nostaa opintolainaa. Suurin osa yo-opiskelijoista käy sitä paitsi samaan aikaan töissä, mutta eiväthän he tietenkään itsenäisyydessä pärjää sosiaalituilla loisiville kotiäipille ja muille elämäntapatyöttömille.

Rintamamiestalo muuttotappiokunnassa pohjoisessa. Hemmetisti tavaraa joka paikassa: pihassa kolme autoa, sisällä avohyllyt täynnä kirppisroinaa ja mattoja mattojen päällä. Lapsia oli epälukuinen määrä, lisäksi koira ja kissa. Haisi tympeältä ja likaiselta. Jeesuskrääsää seinällä.

Roinaa hyllyt ja nurkat täynnä riippumatta paljonko tilaa on käytössä. Nähty monta kertaa. Mutta miksi juuri köyhät kerää kaikkea roinaa?

Itse elän lähes kädestä suuhun. Olen saanut nyt lisätienistejä mutta jos palkallani pitäis elää, olisi tosi ankeeta.

Ihan ensimmäiseksi tyhjensin kodin. Reippaasti yli puolet kodin tavaroista lähti kiertoon. Lasten huoneet ovat välillä kaaostilassa, mutta kaikille on paikkansa.

Ne, jotka tietävät tilanteeni aina ihailevat kotiamme. Ehkä tässä on se syy.

Mun lapsuudenkoti oli aika köyhä. Ainoa peseytymispaikka oli sauna navettarakennuksessa. Ei tietenkään suihkua, vaan löylyhuoneessa peseydyttiin. Vesi oli kannettu kaivosta ja lämmitetty karjankeittiön muuripadassa. Ensi alkuun oli erillinen savusauna, jossa valonlähteenä toimi kynttilä ikkunalla tai johdolla vedetty lamppu ikkunan takana. Luonnollisesti oli ulkovessa.

Vesi kannettiin myös sisälle. Ruoka tehtiin puuhellalla ja -uunilla.

Talossa oli tupakeittiö ja kaksi kamaria, 48m2. Meitä asui siinä ukki, mummu, äiti, isä, minä ja sisko. Minä nukuin pinnasängyssä 6-vuotiaaksi. Sitten syntyi sisko ja jouduin muuttamaan äidin ja isän vuodesohvaan. Siellä nukuin 13-vuotiaaksi, jolloin pikkusisko oli kasvanut ulos pinniksestä ja tarvitsi uuden makuupaikan. Meillä ei ollut tilaa lisäsängyille, joten seuraavat 2v nukuin patjalla mummun huoneen lattialla. Patja+ vuodevaatteet olivat päivän vintillä, josta ne haettiin illalla ja jonne vein ne aamulla.

Tämän jälkeen minulle ja siskolle rakennettiin vintille 10m2 huone. Sain ensimmäisen kerran 9 vuoteen taas oman sängyn - mummun vanhan hetekan.

Tämä tapahtui Kainuussa 60-70-luvulla.

Köyhin lapsiperheen koti on oma kotini. Todella pieni kolmio jossa minä + 4 lasta. Tilan vähyyden takia yritän pitää kämpän mahd. tyhjänä kaikesta rojusta ja siivoushulluna siivoan koko ajan. Työttömänä on aikaa.

Me siis elämme minun työttömyystuella koko porukka, saatais sossusta varmaan monta sataa euroa kuussa jos uskaltaisin hakea. Asuntomme on ihan siedettävä mutta talo jossa se on ei ole. Pelkkiä juoppoja ja narkkeja meidän lisäksi ja tympeä vanhan viinan ja röökin haju leijuu rappukäytävässä. Pihalta löytyy huumeruiskuja. Tosi masentava ympäristö :/

Lisäksi viemäreistä nousee ötököitä ja ihan karmaiseva haju, huh.

Olen itse pienipalkkainen yh, en hae sossusta rahaa (bruttopalkka 1300, akateeminen tutkinto). Kaverini ovat kaikki minua rikkaampia ja parempituloisempia.

Meilla on kuitenkin kotona siistia ja kaunistakin; on harkittuja koriste-esineita, huonekasveja, kivoja tauluja ja mattoja, normaalit elekroniikkatuotteet, mutta huonekalut ovatkin sitten ikeasta ja halpakaupoista. Sisustustani on kuitenkin jopa kehuttu ja itsekin nautin kauniista asioista kotonani. Lelujakin on ihan liikaa, kun saadaan aina paljon joululahjaksi. 

Kamala sotku,roinaa ja roskaa ympäriinsä,piha hoitamatta,talo surkeessa kunnossa. Haju myös on kamala.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 07:23"]

Mun lapsuudenkoti oli aika köyhä. Ainoa peseytymispaikka oli sauna navettarakennuksessa. Ei tietenkään suihkua, vaan löylyhuoneessa peseydyttiin. Vesi oli kannettu kaivosta ja lämmitetty karjankeittiön muuripadassa. Ensi alkuun oli erillinen savusauna, jossa valonlähteenä toimi kynttilä ikkunalla tai johdolla vedetty lamppu ikkunan takana. Luonnollisesti oli ulkovessa.

Vesi kannettiin myös sisälle. Ruoka tehtiin puuhellalla ja -uunilla.

Talossa oli tupakeittiö ja kaksi kamaria, 48m2. Meitä asui siinä ukki, mummu, äiti, isä, minä ja sisko. Minä nukuin pinnasängyssä 6-vuotiaaksi. Sitten syntyi sisko ja jouduin muuttamaan äidin ja isän vuodesohvaan. Siellä nukuin 13-vuotiaaksi, jolloin pikkusisko oli kasvanut ulos pinniksestä ja tarvitsi uuden makuupaikan. Meillä ei ollut tilaa lisäsängyille, joten seuraavat 2v nukuin patjalla mummun huoneen lattialla. Patja+ vuodevaatteet olivat päivän vintillä, josta ne haettiin illalla ja jonne vein ne aamulla.

Tämän jälkeen minulle ja siskolle rakennettiin vintille 10m2 huone. Sain ensimmäisen kerran 9 vuoteen taas oman sängyn - mummun vanhan hetekan.

Tämä tapahtui Kainuussa 60-70-luvulla.

[/quote]

Minun kotioloni olivat myös tämäntyyppiset, tosin meille tuli vesi sisälle. Sisävessaa tai suihkua ei ollut. Häpesin sitä niin paljon, että en koskaan halunnut kavereita meille kylään. Elin lapsuuteni 1970- ja 1980-luvuilla. Ruokaa meillä tosin aina oli ja joulunakin sain lahjoja. En tosin mitään kalliita lahjoja. Onneksi asuin niin maaseudulla, että en edes tiennyt, millaisia leluja on olemassa, niin en kärsinyt siitä niin kovasti. Luulen, että kaupungissa asuvilla köyhillä lapsilla on paljon vaikeampaa, koska he näkevät rikkaampien perheiden lapsia lähes joka päivä, esim. päiväkodissa.

Köyhät mielestäni juuri keräävät kaikkea krääsää ja koriste-esineitäkin. Mitään ei haluta heittää pois, kaikkea voi aina tarvita. Olen yrittänyt opetella tästä pois, nykymittareilla tienaan hyvin ja asun kalliilla alueella. Kunnianhimoni (ja hyvä koulumenestykseni) selittyy varmasti köyhällä lapsuudella, halusin itselleni parempaa elämää. Suomi menettää muuten todella paljon osaamista, jos köyhien perheiden lasten koulutusta ei enää tueta. Yliopistoissa opiskelee yhä enemmän vain rikkaiden lapsia, mutta kyllähän älykkäitä on köyhissäkin perheissä. Perinteisesti Suomessa on aina ajateltu, että meillä ei ole varaa tuhlata kenenkään osaamista.

Köyhimmän tuntemani perheen lapsi toi minulle pienenä syntymäpäivälahjaksi posliinikissan, joka oli kai hänen omansa tai ostettu kirpparilta joskus.. Se on jäänyt mieleeni. Heillä ei siis ollut rahaa ostaa synttärilahjaa vaan lapsi antoi omistaan. Heillä oli viisi lasta ja muistaakseni kolmio, Helsingissä 90-luvun alkua.

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 09:19"]

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 07:23"]

Mun lapsuudenkoti oli aika köyhä. Ainoa peseytymispaikka oli sauna navettarakennuksessa. Ei tietenkään suihkua, vaan löylyhuoneessa peseydyttiin. Vesi oli kannettu kaivosta ja lämmitetty karjankeittiön muuripadassa. Ensi alkuun oli erillinen savusauna, jossa valonlähteenä toimi kynttilä ikkunalla tai johdolla vedetty lamppu ikkunan takana. Luonnollisesti oli ulkovessa.

Vesi kannettiin myös sisälle. Ruoka tehtiin puuhellalla ja -uunilla.

Talossa oli tupakeittiö ja kaksi kamaria, 48m2. Meitä asui siinä ukki, mummu, äiti, isä, minä ja sisko. Minä nukuin pinnasängyssä 6-vuotiaaksi. Sitten syntyi sisko ja jouduin muuttamaan äidin ja isän vuodesohvaan. Siellä nukuin 13-vuotiaaksi, jolloin pikkusisko oli kasvanut ulos pinniksestä ja tarvitsi uuden makuupaikan. Meillä ei ollut tilaa lisäsängyille, joten seuraavat 2v nukuin patjalla mummun huoneen lattialla. Patja+ vuodevaatteet olivat päivän vintillä, josta ne haettiin illalla ja jonne vein ne aamulla.

Tämän jälkeen minulle ja siskolle rakennettiin vintille 10m2 huone. Sain ensimmäisen kerran 9 vuoteen taas oman sängyn - mummun vanhan hetekan.

Tämä tapahtui Kainuussa 60-70-luvulla.

[/quote]

Minun kotioloni olivat myös tämäntyyppiset, tosin meille tuli vesi sisälle. Sisävessaa tai suihkua ei ollut. Häpesin sitä niin paljon, että en koskaan halunnut kavereita meille kylään. Elin lapsuuteni 1970- ja 1980-luvuilla. Ruokaa meillä tosin aina oli ja joulunakin sain lahjoja. En tosin mitään kalliita lahjoja. Onneksi asuin niin maaseudulla, että en edes tiennyt, millaisia leluja on olemassa, niin en kärsinyt siitä niin kovasti. Luulen, että kaupungissa asuvilla köyhillä lapsilla on paljon vaikeampaa, koska he näkevät rikkaampien perheiden lapsia lähes joka päivä, esim. päiväkodissa.

Köyhät mielestäni juuri keräävät kaikkea krääsää ja koriste-esineitäkin. Mitään ei haluta heittää pois, kaikkea voi aina tarvita. Olen yrittänyt opetella tästä pois, nykymittareilla tienaan hyvin ja asun kalliilla alueella. Kunnianhimoni (ja hyvä koulumenestykseni) selittyy varmasti köyhällä lapsuudella, halusin itselleni parempaa elämää. Suomi menettää muuten todella paljon osaamista, jos köyhien perheiden lasten koulutusta ei enää tueta. Yliopistoissa opiskelee yhä enemmän vain rikkaiden lapsia, mutta kyllähän älykkäitä on köyhissäkin perheissä. Perinteisesti Suomessa on aina ajateltu, että meillä ei ole varaa tuhlata kenenkään osaamista.

Kuullostaa tutulta. Me asuimme perheeni kanssa (vanhemmat + 4 lasta) vanhassa omakotitalossa pienessä maaseutupitäjässä (7000 asukasta) 70-80-luvulla. Äiti ompeli kaikki vaatteet itse (se oli silloin kannattavaa, koska kankaat olivat edullisempia) ja me tultiin toimeen isän puusepän palkalla ja äidin satunnaisilla siivousansioilla. Sisävessaa saatikka suihkua ei ollut, mutta kylmä vesi tuli. Lämmin vesi saatiin puuhellalla kattilassa lämmittämällä. Rahaa ei liiaksi ollut, mutta lahjoja saatiin aina ja ruokaa oli aina pöydässä, koska isä metsästi ja kalasti. Olenkin nykyisin leuhkinut, että meillä syötiin "luomua" koko lapsuuteni ajan. Leivän päällä ei sitten ollut makkaroita eikä syöty "kaupan ruokaa" eli jauhelihoja/nautaa/sikaa. En hävennyt kotitaustaani, mutta muistan naapurin parempiosaisen kokevan olevan vähän ylemmyydentuntoinen. Menestyin koulussa keskitasoa paremmin ja ammatillisen koulutuksen jälkeen hankin yliopistotutkinnon.  Nostin lainaa ja kävin vielä töissä. En siis siinä pihtaillut kovin valtavasti. Laina on nyt maksettu ja koen elämän olevan ihan kunnossa. Kuten eräs edellinen kirjoittaja, niin myös minä koen pienituloisuuden olevan ponnahduslauta sille, että ryhdyin lukemaan. En vieläkään ole kovin isotuloinen, mutta pärjäilen. 

[quote author="Vierailija" time="27.12.2013 klo 04:48"]

Roinaa hyllyt ja nurkat täynnä riippumatta paljonko tilaa on käytössä. Nähty monta kertaa. Mutta miksi juuri köyhät kerää kaikkea roinaa?

[/quote]

köyhillä nyt vaan yleensä on vähemmän tilaa. roinamäärä näyttää erilaiselta 50m2 asunnossa kuin 200m2 talossa, jossa vielä erillinen varastorakennus krääsälle...

Ehkäpä moni köyhä ajattelee kanssani samoin, että tällä on tunnearvoa (kuten esim. isovanhemmiltani perityillä kipoilla/ leluilla, joilla en tee yhtään  mitään, mutta niitä en myy) tai, että saatan tätä johonkin tarvita.

Mutta sotkua en siedä, vaikka pienellä palkallani koitamme selvitä (ja sitä tavaraakin kerään )

Iso-Britanniassa työharjoittelussa keittiö ja huone. Suomessa sellaisia asuntoja ei ole. Ja alue oli mukava hiljainen detached-alue, jossa asui tavallisia ihmisiä, tosin ihmisiä ei näkynyt, tai hyvin vähän.

Alue ei siis ollut mikään huonomaineinen kerrostaloslummi, jossa kersalaumat ja nuorisolaumat heiluvat kaduilla vaan hyvä alue, joss ulospäin kivannäköisiä taloja, mutta sisältä vesihanoja joita suomessa oli ehkä vuosikymmeniä sitten, kaikki pinnat todenäköisesti alkuperäisiä, hellat, kaapit jne. No sana murju olisi ehkä hyvä kuvaamaan.

Täällä kans yksi, joka on viettänyt lapsuuden maaseudulla 70-luvulla melko askeettisissa oloissa. Sähköjä ei ollut, ei tv:tä, isän ansioilla eleltiin, teki metsätöitä ja vähän kaikkea muutakin, kalasti vapaa-aikanaan. Äiti hoiti kotia ja venytti penniä. Nälkää ei nähty, mutta kalasta en pidä vieläkään. Oltiin kyläläisten silmissä varmaan - nykytermein ilmaistuna - melkoista wt:tä. Siistiä oli, mutta kaikenlaista kamaa ympäriinsä, äiti ei raskinut heittää mitään pois: "jos sitä vielä tarvitaan jossain".

Muutin jo nuorena pois kodistani, menin töihin ja iltalukioon ja sitten yliopistoon. Kaikki koulutukseni maksoin itse - ja se oli itsestään selvyys, rahaa kotona ei ollut - tekemällä aina töitä. En ole nytkään rikas, mutta tulen toimeen.

Lapsuuteni oli muuten ihan onnellinen, ei sitä köyhyyttä osannut sen kummemmin surra, kun siihen oli syntynyt. Ikävimmät muistot jäivät joistakin rikkaammista kyläläisistä, heidän ylenkatseestaan. Muistan, kuinka he ihmettelivät mm. kuinka minä ja sisarukseni saatoimme olla niin hyviä oppilaita -  ilmeisesti he ajattelivat, että olemme myös henkisesti köyhiä - ja niinhän tunnutaan köyhistä useasti tänäkin päivänä ajateltavan.

Maalaiskylässä oli pieni skandaali, että köyhästä perheestä tuli useampikin maisteri, mutta ison talon lapset eivät edes päässeet yliopistoon. Niissä taloissa varmaan opintolainat nähtiin itse pirun tekosina, kun kaiken maailman hanttapulien äpärät pääsevät niiden voimin opiskelemaan ja vievät rikkaitten lahjattomimmilta penskoilta mahdollisuudet!

Vaikea arvata, mikä koti on absoluuttisesti köyhin, mutta köyhimmät tuntemani kodit ovat nimenomaan sellaiset, joissa on neliöihin nähden valtavasti huonekaluja. Isoja, usein rikkinäisiä huonekaluja. Joka puolella roinaa, irtotavaraa pöydät ja lattiat täynnä. Hiekkaa kulkeutuu eteisestä muihin huoneisiin ja sitä hiekkaa voi melkein lapioida. Vessaa ei ole pesty aikoihin, kakkaa ja pissaa reunoilla. Lavuaari pinttyneessä liassa. Seinillä mustia sormenjälkiä. Roskat viemättä, ainakin 4 täyttä muovikassia roskia eteisessä/keittiössä. Pyykkiä joka puolella, pestyä ja likaista. Eteinen täynnä kenkiä, esim. 30paria halpiskenkiö/nuppi. Lasten hiuksia ei leikattu eikä harjattu.

Juuri naimisiin mentyäni (1990-luvulla) asuttiin mieheni kotimaassa. Asuimme kivassa omakotitalossa, mutta sisälle tuli vain kylmä vesi. Sitä sitten lämmitettiin kaasukeittimellä pesutarpeisiin.

Ainoastaan keittiötä oli varaa pitää lämpimänä, joten nukuimme myös siellä. Pyykit pestiin kaikki nyrkkipyykkinä isossa pesuvadissa. Ei ollut jääkaappia, joten kaiken ruoan piti olla sellaista, että kesti säilytystä huonelämpötilassa.

Olihan tuo pikkuinen shokki moderneista oloista tulevalle, mutta rakastuneena sitä jaksaa ;).