Te, joilla vaikea äitisuhde:

omasta mielestään aina oikeassa

näkee vikoja muissa mutta ei itsessään

marttyyri

perfektionisti

siivoushullu (repii pelipöksynsä jos mattojen hapsut ovat vinossa....)

näkee itsensä aina uhrina

Kulissit on aina pidettävä pystyssä vaikka mikä olisi

tarkka käytöstavoista

ei osaa/osannut antaa hellyyttä ja läheisyyttä meille lapsille kun olimme pieniä

omalla tavallaan kuitenkin se kodin hengetär

Ei piittää vähääkään omien lastensa vaikeuksista tai tunteista, mutta tunteilee sitäkin enemmän jotain median esitäämään traagista tapahtumaa. Esittelee facebookissa itseään välittävänä mummona, mutta todellisuudessa lapset ja niiden lapset ei kiinnosta pätkääkään, päin vastoin, ovat yksi riesa, jos samoihin tiloihin sattuvat.

Mielellään esiintyvät hyväntekijänä ja päsmäröivät, sitten itevät silmät päästään, kun apu ei kelpaa - vaikka apua on tyrkytetty pyytämättä omilla ehdoilla.

Kakkonen, meidän äideissä paljon samaa!! Kuvailepa hänen käyttäytymistään vaikkapa jouluna. Ap

"Minä olen niin epäonnistunut", "enhän minä mitään ansaitse saada", "minä olen kärsinyt niin paljon". "ai oli vaikeaa no niin mutta minun elämäni on ollut sentään paljon vaikeampaa...". "ei minua varten tarvitse". "minä taas ompelin 10000 sukkaa venäjän lastenkoteihin... Sormi on poikki ja jalka kipsissä kun oli niin iso työ"

Ap tässä taas...onko muillakin näitä?!!! Niin olen raivona täällä taas äitiini. Harmi kun näppis rikki niin kirjoittaminen hankalaa ja hidasta, en pysty kovin pitkästi selittää. Mutta teistä saisin varmasti ymmärtäjiä!!!!! 

Kertokaa vielä äideistänne vaikkapa jouluna..

Äitini on jatkuvasti vihainen, etenkin jouluisin. Haluaa kontrolloida kaikkea mm. toisten tunteita ja ajatuksia. Piru on irti jos kaikki ei sekunnilleen tapahdu hänen tahdon/suunnitelmien/toiveiden mukaan -etenkin jouluisin. Tämä voi olla vaikka myöhästyminen minuutin verran joulupöydästä. Voi sanoa "jäät ilman ruokaa kokonaan" loukkaantuneena marttyyrinä esim. nelikymppiselke lapselleen :-/. Ylenkatsoo ja halveksii muiden tunteita ja ajatuksia. Pitää itseään ylivertaisena lapsiinsa nähden.

Kakkonen kuvaili aika täysin myös minun äidin.

Jouluna: rehkii ja raataa, kokkaa ja siivoaa, hyvä että syödä malttaa. Luulee kaiken olevan hänestä kiinni, eihän nyt joulu tule ilman itsetehtyä tuotetta xx ja yy. Me muut jo vuosien varrella oppineena raadetaan itsemme henkihieveriin myös ettei hän olisi niin stessissä. Silti, joka joulu, hän saa jostain syyn pahoittaa mielensä ja menee jonnekin itkemään ja syyttää muita ja väsymystä ja joulu on pilalla jne..

Vieraita kun tuli pari tuntia tuosta helvetistä niin kaikki ok taas..olevinaan..

Mun äiti vaan ei välitä, tai välittää, mutta tavallaan. Oli alkujaan lapsiani kohtaan epätasa-arvoinen, muuttui kyllä, mutta lapset kasvoivat, ovat vain lojaaleja pakon edestä. Ei se mikään paha ole, hankala kuiten, eikä ihme, miten on omat lapsuusvuotensa elellyt...

Äiti on mestari syyllistäjä. Hänen kanssaan ei saa mitään asiaa selvitettyä, ei edes rauhassa, koska hän ei omien sanojensa mukaan koskaan riitele. Puhumatta hän sen sijaan osaa olla, ennätys on kaksi viikkoa putkeen. Hän valmisti perheelle ruoan ja istui keittiössä sen aikaa että me muut syötiin ja korjasi sitten ruoan pois. Iltaisin hän istui hämärässä ikkunan ääressä kädet sylissä ja huokaili, kunnes sai oman tahtonsa läpi.  Hänellä oli myös tapana silloin tällöin saada "vakavia" sairauskohtauksia. Huimasi ja päästä otti. Kerran siskoni sitten sai tarpeekseen, tarttui puhelimeen ja sanoi että nyt soitetaan ambulanssi. Äiti ponkaisi kuin korkeushyppääjä sohvalta ja hihkaisi, että ei häntä enää mikään vaivannut. Kesähelteilläkin meidän piti ajaa auton ikkunat tiukasti kiinni, koska äiti sai päänsärkyä avoimen ikkunan vedosta. "Kaiken minä olen edestäsi antanut ja näin sinä kiität" oli tuttu repliikki kotona.

Äidillä on myös norsun muisti. Hän muistaa aivan kaiken omalta kannaltaan ikävän, mitä joku joskus on sanonut. Niitä hän sitten heittelee sopivissa kohdin keskustelua muistutukseksi muille. Hurskaana ihmisenä hän antaa tietenkin kaikille pahat teot ja sanat anteeksi, mutta ei kuulemma unohda. Minun mielestäni sellainen ei ole aito anteeksianto.  

Kyllä äidillä hyviäkin ominaisuuksia löytyy. Hän on aivan armottoman kova työihminen ja terve kuin pukki. Hän on myös säästäväinen ja ehdottoman tasapuolinen lapsille ja lapsenlapsille.

Äitini on kylmä nainen, jolla on taipumusta itsesääliin. Hän jätti minut vieraiden hoiviin lähteäkseen opiskelemaan uutta alaa, vaikka oli akateeminen ja työssä, kun olin vuoden ikäinen.

Äitini teki töitä ja kotona laittoi aina ruokaa jasulki aina oven (joten en itse oppinut mitään ruuanlaitosta). "kaikkeni minä olen teidän eteen tehnyt ja tässä on palkka" hokema oli tuttu myös meillä.

Äitin supatteli aina vääryyksistä joita hänelle oli tehty, koskaan hän ei ollut kiinnostunut mitä lapsilleen kuuluu. Hän kyllä syytti, mutta hänelle itselleen ei saanut sanoa mitään kritiikkiä ei silloin eikä nytkään.

- äitini on tyhmä kuin saapas, siis oikeasti heikkolahjainen, mutta pitää itseään kovastikin älykkäänä 

- äitini kritisoi minua AINA, erityisesti painostani ja ulkonäöstäni, kaikkien muiden tyttäret on kauniita mutta minä en

- siivousneuroottisuus on rasittavaa, ja äiti myös soittelee tunnin puheluita joissa saarnaa siivoamisesta

- äiti rakastaa pahantahtoista juoruilua sukulaisista ja tutuista, minua se ei kiinnosta

- äiti ei hyväksy eikä ymmärrä muunlaisia elämäntapoja kuin omansa: jos ei ole naimisissa, se on paha, jos on liian vähän (1 tai ei yhtään) lapsia tai liikaa (enemmän kuin 3) se on paha, se jos nainen on miestä vanhempi on paha, lasten laittaminen päiväkotiin on paha (hän itse oli kotiäiti)...

- äitini nalkuttaa JATKUVASTI. Olin koko joululoman todella ahdistunut heillä, koska niitä piikkejä läskeistäni, uusista rypyistäni, harmaista hiuksistani, roikkuvista housuistani, kolkosta puheäänestäni, ryhdistäni jne tuli vähän väliä.

[quote author="Vierailija" time="26.12.2013 klo 23:35"]

Kakkonen, meidän äideissä paljon samaa!! Kuvailepa hänen käyttäytymistään vaikkapa jouluna. Ap

[/quote]

Apua ei huolinut. Me lapset (jo vähän isompinakin) oltaisiin pilkottu vaikka kurkkuja tms. Noh, me oltaisiin kyetty helppoihin hommiin mutta aina ajettiin pois keittiöstä. Meillä jouduttiin menemään keittiön läpi jos haluttiin olohuoneeseen ja sekin sai kiukun aikaiseksi ("aina ollaan jaloissa"). Sitten joulupöydässä (tai viimeistään aattoiltana) jouduttiin kuuntelemaan äitin huokailua, kun hän on taas joutunut tekemään kaiken yksin. Ja siivoamisen kanssa sama homma. Joulusiivoukset aloitettiin kuukautta ennen ja hinkattiin jok helvatun kohta melkein suurennuslasin kanssa. Ja taas kerran huokailtiin kun hän joutui tekemään kaiken. Pointtina on se, että muiden siivoustulos ei kelvannut hänelle. Hän siivosi pahimpina vuosina uudestaan. Vasta sitten tuli täydellistä jälkeä.

Jouluperinteet noin muutoinkin menivät äitini mukaan. Niistä ei saanut poiketa koska muuten ei ole joulua.

Meillä kyllä asunto kiilsi puhtauttaan (ja me lapset emme uskaltaneet sotkea koska se tiesi huutoa...ne matonhapsut...), kaikki ruuat olivat itsetehtyjä jne. Mutta mieluummin olisi ottanut sen rennon äidin, en sitä suorittajaa jonka saimme. 

-Kakkonen-

Äiti haluaa et olen hänen firmansa jatkaja, vaikka hän ei ole kuin ostanut sen, ei aloittanut. Haluaa et jatkan sitä oman onneni kustannuksella, eli jätän perheeni ja muutan sinne missä hänkin ja yritys. Hänelle merkitsee vain työ. Firma konkurssin partaalla. Pitäis alkaa yksineläjäksi ja tehdä töitä velaksi.

Vierailija kirjoitti:

omasta mielestään aina oikeassa

näkee vikoja muissa mutta ei itsessään

marttyyri

perfektionisti

siivoushullu (repii pelipöksynsä jos mattojen hapsut ovat vinossa....)

näkee itsensä aina uhrina

Kulissit on aina pidettävä pystyssä vaikka mikä olisi

tarkka käytöstavoista

ei osaa/osannut antaa hellyyttä ja läheisyyttä meille lapsille kun olimme pieniä

omalla tavallaan kuitenkin se kodin hengetär

Arvaan että äitisi on syntynyt 1940-1950-luvulla ? En tiedä mikä helvetti tätä ikäluokkaa vaivaa ? Ilmeisesti joukkopsykoosi ?

Kaikki on aina jonkun muun vika. Ei osaa ottaa vastuuta omasta käytöksestään. Hänen riehumiset on kuulemma muiden käytöksen syytä. Hän ei ole tehnyt huonoja valintoja vaan on aina olosuhteiden uhri.

Toisten vaikeudet käännetään aina hänen vaikeuksiksi. Esim lapsen avioerosta tehtiin hänen vaikeus, viis siitä lapsesta joka sitä etoa kävi läpi, mut kun MINULLA OLI NIIN RANKKAA JA MENI YÖUNET jne paskaa.

Jostain syystä ei olla tekemisissä.