Miehen välit naispuoliseen työkaveriin
Haluaisin nyt teidän mielipiteitä seuraavasta asiasta.
Mieheni tekee yötöitä säännöllisesti ja ajaa työkseen autoa. Yöt on toki pitkiä mutta mua on alkanut häiritsemään eräs asia. Mies puhuu kaikki yöt puhelimessa naispuolisen työkaverinsa kanssa. Puhelut siis ovat eri pituisia parists tunnusta muutamaan minuuttiin mutta soittelevat kuitenkin koko yön aamuun asti kunnes duunit loppuu. On jotenkin alkanut ahdistamaan kun joka kerta kun soitan esim. aamuisin hänelle, hän puhuu toista puhelua. Soittaa kyllä takaisin.
Se mistä tiedän että puhuu juurikin tämän naisen kanssa on että kerran humalassa meille tuli riitaa ja hän sitten myönsi puhuvansa tämän naisen kanssa. On kuulema vaan pelkkä työkaveri mutta jotenkin on alkanut mietityttämään että miksi ei voi muidenkin kanssa soitella, onhan heillä muitakin töissä. Ja se että joka yö usean tunnin ajan. He puhuvat vuorokaudessa varmaan viisi kertaa enemmän kuin me. Itse teen siis vuorotyötä ja harvoin viikolla ehditään edes nähdä.
Olenko turhaan huolissani vai mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Mies kyllä joka päivä kertoo rakastavansa ja meillä on kaikki muuten ok. Tämä asia vaan kaihertaa mieltä. Jos kysyn mieheltä asiasta, hän vaan vähättelee ja sanoo että töissä ei ole muutakaan väliajoilla kuin juttelemista.
Kommentit (49)
Vierailija kirjoitti:
No eniten tuossa ihmettelisin sitä, miten voi olla joka päivä jonkun kanssa niin paljon juttelemista, että siihen kuluu useampi tunti, oli sitten kumman sukupuolen kanssa hyvänsä.
No, se voi olla ihan pelkkää liibadaabaa työasioista höpöttämistä, että pysyy hereillä. Ei sen tarvitse olla mitään kunnollista asiaa.
Piti sitten tehdä ihan aloitus tästä?
Itsekin teen 3-vuorotyötä ja varsinkin yövuoroissa meidän koko työyhteisöllä on tapana puhua höpöttää kaikenlaista, jotta pysyy hereillä. Meillä ollaan onneksi ihan fyysisesti läsnä ja voidaan keskustella kasvotusten, mutta olisi aika puuduttavaa olla yksin hiljaa koko yön ja höpötellä koneille...
Vierailija kirjoitti:
Piti sitten tehdä ihan aloitus tästä?
Miksi ei? Oletko kenties ko. työkaveri? ;)
Ei se mies sun kanssa olisi jos toisen perään haikailisi.
Ei se tarkoita mitään. Nainenkin tietää että miehellä on vaimo.
Kyllähän maailmaan puhetta riittää. En olisi huolissani, varsinkin jos parisuhteessa muuten kaikki hyvin. :)
Voi olla, että kemiat vaan sattuu yhteen parhaiten tuon naisen kanssa. Siis ei seksuaalisessa mielessä. Ne muut työkaverimiehet voivat olla hyvin vaivaannuttavaa seuraa tai elämänkatsomusket ovat niin erilaisia, että juttelusta tulisi pelkkää kinastelua.

Totta tämä. Ei se aina tarkoita että täytyy olla jotain seksuaalista tai syvempää mielenkiintoa jos mies tulee naisen kanssa hyvin juttuun.
No kyllä tuo kaihertaisi mieltä ja herättäisi kysymyksiä.
Kuljetusalan työ on hippusen erilaista työtä, kuin joku avokonttorilla työskentely ihan jo sen yksinäisyyden takia. Se on kuitenkin ok puhua 8-16 välisenä aikana sille vastakkaista sukupuolta olevalle työkaverille siellä avokonttorissa, mutta se, että jotkut puhuvat puhelimen välityksellä, kun ei oikein muuta keinoa ole ei ole ok..?
Kaikki ei ole heteroseksuaaleja. Ehkä tämä nainen ei ole.
Olin vuosia täsmälleen ap:n kuvaileman kaltainen nainen ja kyse oli samasta alastakin.
Mies oli perheellinen, minä sinkku.
Valitettavasti se oli muutakin kuin ystävyyttä, mutta mitään fyysistä ei kuitenkaan koskaan tehty, vaikka joitain kertoja tavattiinkin niin, että se olisi ollut mahdollista.
Voi kuitenkin hyvin olla, että ap:n mies ja tuo nainen ovat oikeasti vain kavereita.

Millä tavalla se oli muutakin kuin ystävyyttä? Mihin se sitten päättyi ja tiedätkö jatkoiko mies vaimonsa kanssa? Tiesikö nainen sinusta?
Ap
Pitäisikö sen miehen siis soitella sinulle koko yö, AP? Vai olla siellä valmiudessa, että josko se rakas vaimo sattuisi soittamaan, niin olen heti valmis vastaamaan ja rapotoimaan tekemiseni?
Minäkin juttelen työkavereille pitkin työpäivääni. Jotkut heistä ovat miehiä ja jotkut naisia, mutta en suorilla ole vaimoa pettämässä kenenkään kanssa. Mutta tuollainen kyttääjä voisi kyllä ajaa minut siihen aika nopeasti.

Kyttääjä? Hänhän kysyi mielipidettä.
On toki mahdollista, että ovat vain kavereita, mutta noin tiivis yhteydenpito kielii kyllä jostain aivan muusta. Joka yö puhutaan jopa tunteja kestäviä puheluita? Eikä muiden työkavereiden kanssa soitella? Syystäkin epäilet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin vuosia täsmälleen ap:n kuvaileman kaltainen nainen ja kyse oli samasta alastakin.
Mies oli perheellinen, minä sinkku.
Valitettavasti se oli muutakin kuin ystävyyttä, mutta mitään fyysistä ei kuitenkaan koskaan tehty, vaikka joitain kertoja tavattiinkin niin, että se olisi ollut mahdollista.
Voi kuitenkin hyvin olla, että ap:n mies ja tuo nainen ovat oikeasti vain kavereita.Millä tavalla se oli muutakin kuin ystävyyttä? Mihin se sitten päättyi ja tiedätkö jatkoiko mies vaimonsa kanssa? Tiesikö nainen sinusta?
Ap
Myönnettiin toisillemme, että homma oli mennyt yli ystävyyden rajojen. Olin tuohon aikaan todella ikävässä elämäntilanteessa, joten ehkä siksi ajauduin tähän plus herätin miehessä jonkin suojeluvietin. Suhde päättyi kun tapasin nykyisen mieheni. Pidämme edelleen yhteyttä noin 1-2 kertaa vuodessa, oikeasti kavereina ja emme tapaa. Mies jatkoi vaimonsa kanssa ja käsitän heidän olevan oikein onnellisia. Olen onnellinen, etten ryhtynyt varsinaiseksi toiseksi naiseksi. Oikeaan parisuhteeseen emme olisi olleet sopiva match. Miehen vaimo tiesi varmasti olemassaolostani, mutta ei oletettavasti suhteemme syvyydestä. En ole koskaan tavannut häntä.
Enpä tiedä. Kuulema pskaa jauhavat eikä mitään tärkeitä. Mitä he nyt loppupeleissä juttelevat niin sitähän ei tiedä kuin he kaksi.
Ap