Lue keskustelun säännöt.
Mitä hyötyä on tuomita vahemmat lievästä väkivallasta?
07.10.2020 |
Joo, väkivalta ei ole hyväksyttävää.
Sadistiset lasten kiduttajat erikseen, mutta mitä hyötyä on oikeasti tuomita vanhemmat maksamaan sakkoja vaikka lasten tukistamisesta?
Eivätkö nämä perheet kaipaisi ennemmin jotain käytännön apua sakkotuomioiden sijasta?
Kommentit (121)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Ei taatusti jätä sakon takia. Jos jättääkin, jättää tukistamatta, koska tajuaa tehneensä väärin. Todennäköisemmin ei jätä. Pitää vaan huolen ettei jää toiste kiinni.
Rangaistus kertoo myös sille lapselle, ettei väkivaltainen toiminta ole ollut oikein. Siinä mielessä siihen sisältyy tärkeä yhteiskunnallinen viesti. Lapset ovat äärimmäisen lojaaleja vanhemmilleen ja uskovat vanhempiaan kaikessa.
Tai vaihtoehtoisesti lapsi oppii ettei yhteiskunta arvosta tämän vanhempia.
Riippuen lapsen temperamentista, iästä ja tukistamiseen tms. johtaneista syistä lapsi voi kokea myös syyllisyyttä ja ahdistusta tilanteesta. Tuomio voi myös kiristää perheen välejä entisestään.
Joku lapsi voi oppia tästä kiristämään, valehtelemaan ja manipuloimaan vanhempiaan jne.
Väitän, että tuomio voi olla traumatisoivampi tapahtuma kuin itse teko kaikille osapuolille.
Lopeta jo. Jos tekee väärin, ansaitsee seuraamuksen. Silloin ei ole itse uhri, vaan syyllinen. Niin helppoa tämä on. Se miksi lapset eivät opi kantamaan vastuuta, johtuu tästä jatkuvasta lässytyksestä et aina pitäis kaikkeen löytää jotain ulkopuolista tahoa hyysäämään joka asiassa ja toitottaa et "ei tarvi syyllistyä". "Apu" ei saa missään nimessä puhua asioista siten kuin ne ovat, kaikki pitää siloitella ettei vaan tule paha mieli lastaan pahoinpitelevälle äitille/isälle.
Jos haluatte nähdä selkärankaista toimintaa jälkeläisiltä, myöntäkää reilusti ja rehellisesti omat virheenne ja lopettakaa se lastenne pahoinpitely!
Sun asenteesi on pahoinpitelyä ja vähättelyä. Mulla ei ole lapsia, eikä kyllä tulekaan olemaan kun katsoo teitä aikuisia kiusaajia.
Olen kokoajan kysynyt, että mikä hyöty tästä on ja kenelle?
Koska nyt te ette kukaan tunnu oikeasti ajatelevan niitä lapsia ja heidän parastaan, vaan tärkeintä tuntuu olevan päästä rankaisemaan ja mahdollisimman pahasti.
Se mitä yritän sanoa on, että lasta ei auta vaikka vanhempi laitettaisiin häpeäpaaluun koko kansan ruoskittavaksi, päin vastoin.
Tekoon nähden kohttuuttomilla toimenpiteillä ainoastaan pahennetaan tilannetta. Niin sokea edes kostonhimoissaan ei saisi olla. Ei ole kenenkään etu. Kuten ei ole tuo ivaava ja katkera asenteesikaan.
Lasta todellakin auttaa se, että hän näkee tekojen ja seurauksen välillä oikeudenmukaisen yhteyden. Koskipa se sitten itseään tai vanhempiaan. Vanhemmatkin joutuvat tilille teoistaan, eikä maailma pyöri oman perheen sisällä, vaan sääntöjä tulee kaikkien noudatta ihan yhtä lailla. Tässä maassa ei (onneksi) vallitse mielivalta. Poliisikaan ei hyökkää tukistelemaan aikuisia. Seuraamukset ovat inhimillisiä ja perusteltavissa ja kukin vastaa omasta toiminnastaan ikänsä ja kykynsä mukaisesti. Ihmisten on tutkitustikin helpompi hyväksyä seuraukset, jotka kohdistuvat itseensä (mikä taas lisää tottelevaisuutta) silloin kun kokevat tulleensa oikeudenmukaisesti kohdelluiksi.
Sellanen hyöty.
Mikä tässä menee sun mielestä niin hirveen pahasti pieleen?
Isäs tukistaa sua lapsena kerran kiukuspäissään ja seurauksena tuomiosta sun ja isäsi oikeudenmukaisuuden turvan tunne kasvaa ja muututte molemmat tottelevaisemmiksi?
Voi olla että isä muuttuu,tai sitten ei. Mutta ainakin se saa itseäni tarkastelemaan asioita kriittisesti viimeistään itsenäistymisvaiheessa. Isän tapa ei ollutkaan monen muun mielestä oikein ja oikeutettua, vaikka lapsena niin luulin. Ja se auttaa irtautumaan vahingollisesta kierteestä.
Älykkyys ei juuri kasva lapsuudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Mutta eiväthän rankaiseminen ja rangaistuksen pelko auta mitään. Juuri sen takia tukistamistakaan ei enää suositella.
Ainoa mikä oikeasti auttaa on tunteiden sanoitus.
No eipäs nyt viitsitä pomppia ääripäästä ääripäähän. Juu ei lähtökohtaisesti väkivalta ole oikein eikä siihen saisi turvautua vaikka olisikin väsynyt, mutta tietyissä tilanteissa ei kyllä ratkaisu ole sekään että se 12-vuotiaalle kerrotaan että ei saa lyödä vaan harmistus puretaan vaikka piirtämiseen.
Kaikki lapsen toiminta ei johdu pahasta olosta vaan joskus ihan puhtaasti ilkeydestä. Olen myös aina ollut sitä mieltä että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Jos et tottele annettuja ohjeita sillä on seuraamuksia. Jos menet toista kiusaamaan voit saada samalla mitalla takaisin. Toki tämä ei nyt suorasanaisesti toimi aikuisen ja lapsen välillä, mutta kyllä minusta esimerkiksi nämä koulukiusaajat jotka joukolla hakkaa yhden puolustuskyvyttömän ja nuoremman ansaitsisivat saada selkäsaunan yhtä lailla eikä mitään sanoittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Ei taatusti jätä sakon takia. Jos jättääkin, jättää tukistamatta, koska tajuaa tehneensä väärin. Todennäköisemmin ei jätä. Pitää vaan huolen ettei jää toiste kiinni.
Rangaistus kertoo myös sille lapselle, ettei väkivaltainen toiminta ole ollut oikein. Siinä mielessä siihen sisältyy tärkeä yhteiskunnallinen viesti. Lapset ovat äärimmäisen lojaaleja vanhemmilleen ja uskovat vanhempiaan kaikessa.
Tai vaihtoehtoisesti lapsi oppii ettei yhteiskunta arvosta tämän vanhempia.
Riippuen lapsen temperamentista, iästä ja tukistamiseen tms. johtaneista syistä lapsi voi kokea myös syyllisyyttä ja ahdistusta tilanteesta. Tuomio voi myös kiristää perheen välejä entisestään.
Joku lapsi voi oppia tästä kiristämään, valehtelemaan ja manipuloimaan vanhempiaan jne.
Väitän, että tuomio voi olla traumatisoivampi tapahtuma kuin itse teko kaikille osapuolille.
Lopeta jo. Jos tekee väärin, ansaitsee seuraamuksen. Silloin ei ole itse uhri, vaan syyllinen. Niin helppoa tämä on. Se miksi lapset eivät opi kantamaan vastuuta, johtuu tästä jatkuvasta lässytyksestä et aina pitäis kaikkeen löytää jotain ulkopuolista tahoa hyysäämään joka asiassa ja toitottaa et "ei tarvi syyllistyä". "Apu" ei saa missään nimessä puhua asioista siten kuin ne ovat, kaikki pitää siloitella ettei vaan tule paha mieli lastaan pahoinpitelevälle äitille/isälle.
Jos haluatte nähdä selkärankaista toimintaa jälkeläisiltä, myöntäkää reilusti ja rehellisesti omat virheenne ja lopettakaa se lastenne pahoinpitely!
Sun asenteesi on pahoinpitelyä ja vähättelyä. Mulla ei ole lapsia, eikä kyllä tulekaan olemaan kun katsoo teitä aikuisia kiusaajia.
Olen kokoajan kysynyt, että mikä hyöty tästä on ja kenelle?
Koska nyt te ette kukaan tunnu oikeasti ajatelevan niitä lapsia ja heidän parastaan, vaan tärkeintä tuntuu olevan päästä rankaisemaan ja mahdollisimman pahasti.
Se mitä yritän sanoa on, että lasta ei auta vaikka vanhempi laitettaisiin häpeäpaaluun koko kansan ruoskittavaksi, päin vastoin.
Tekoon nähden kohttuuttomilla toimenpiteillä ainoastaan pahennetaan tilannetta. Niin sokea edes kostonhimoissaan ei saisi olla. Ei ole kenenkään etu. Kuten ei ole tuo ivaava ja katkera asenteesikaan.
Lasta todellakin auttaa se, että hän näkee tekojen ja seurauksen välillä oikeudenmukaisen yhteyden. Koskipa se sitten itseään tai vanhempiaan. Vanhemmatkin joutuvat tilille teoistaan, eikä maailma pyöri oman perheen sisällä, vaan sääntöjä tulee kaikkien noudatta ihan yhtä lailla. Tässä maassa ei (onneksi) vallitse mielivalta. Poliisikaan ei hyökkää tukistelemaan aikuisia. Seuraamukset ovat inhimillisiä ja perusteltavissa ja kukin vastaa omasta toiminnastaan ikänsä ja kykynsä mukaisesti. Ihmisten on tutkitustikin helpompi hyväksyä seuraukset, jotka kohdistuvat itseensä (mikä taas lisää tottelevaisuutta) silloin kun kokevat tulleensa oikeudenmukaisesti kohdelluiksi.
Sellanen hyöty.
Mikä tässä menee sun mielestä niin hirveen pahasti pieleen?
Isäs tukistaa sua lapsena kerran kiukuspäissään ja seurauksena tuomiosta sun ja isäsi oikeudenmukaisuuden turvan tunne kasvaa ja muututte molemmat tottelevaisemmiksi?
Voi olla että isä muuttuu,tai sitten ei. Mutta ainakin se saa itseäni tarkastelemaan asioita kriittisesti viimeistään itsenäistymisvaiheessa. Isän tapa ei ollutkaan monen muun mielestä oikein ja oikeutettua, vaikka lapsena niin luulin. Ja se auttaa irtautumaan vahingollisesta kierteestä.
Tilanteesta riippumatta?
Sanotaan, että isäsi otti sua hiuksista refleksinä, koska kävit pienemmän sisaruksesi kimppuun väkivaltaisesti.Mutta aikuistuttuasi olet kypsynyt ja kasvanut siihen, että aikuiset ovat aina täydellisiä ja jos eivät rangaistus on ansaittu tilanteesta huolimatta.
Tämän kypsymisen myötä olet iloinen siitä, että tiedät olevasi täydellinen. Eikä mikään ikinä saisi sinua toimimaan niin julmasti lasta kohtaan kuin isäsi toimi.
Olet tottelevainen ja itsevarma. Onhan oikeus nyt ja aina puolellasi.
Okei, meni yli. Mutta vakavissaan, voisiko toinen ajatus olla, että isäsi toimi siinä hetkessä väärin ja katui? Että hänkin on ihan vain ihminen, joka yritti parhaansa. Vai tarvitsetko oikeasti oikeuslaitoksen kertomaan, että tämä teki väärin? Ja lisäksi rankaisemaan asiasta?
Koska muuten koet voivasi repiä kaikkia hiuksista ja koet suunnatonta epäoikeudenmukaisuuttaja turvattomuutta? Olihan se hyvä isä muuten, mutta tukistamisesta niin mielenipahoitin, että hyvä vaan kun puututtiin.
Olisiko kuitenkin hedelmällisempää yrittää vaikuttaa niihin syihin, mistä tilanne sai alkunsa?
Väännän nyt vielä rautalangasta. Jos lapsella oikeasti turvaton ja laiminlyövä koti, niin lapsen paikka ei silloin ole vanhemmillaan.
Mutta jos vanhemmat sortuvat ylilyöntiin/ylilyönteihin esim. Kuormittavan tilanteen seurauksena niin miksi kaataa lisää pa*kaa niskaan?
Pitää olla oikesti vähän vajaa, jos tarvitsee oikeusjärjestelmän kertomaan oikean ja väärän eron.
Osa lapsista katkeroituu vanhemmilleen pienemmästäkin syystä, osa jää hakemaan hautaan asti kelvottomien vanhempiensa hyväksyntää, mutta suurin osa kypsyttyään kyllä oppii ymmärtämään myös vanhempiensa puolta asiassa (silloin kun oikeasti kohtuullista) ilman, että vanhempia pitää erikseen oikeudessa tuomita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Ei taatusti jätä sakon takia. Jos jättääkin, jättää tukistamatta, koska tajuaa tehneensä väärin. Todennäköisemmin ei jätä. Pitää vaan huolen ettei jää toiste kiinni.
Rangaistus kertoo myös sille lapselle, ettei väkivaltainen toiminta ole ollut oikein. Siinä mielessä siihen sisältyy tärkeä yhteiskunnallinen viesti. Lapset ovat äärimmäisen lojaaleja vanhemmilleen ja uskovat vanhempiaan kaikessa.
Tai vaihtoehtoisesti lapsi oppii ettei yhteiskunta arvosta tämän vanhempia.
Riippuen lapsen temperamentista, iästä ja tukistamiseen tms. johtaneista syistä lapsi voi kokea myös syyllisyyttä ja ahdistusta tilanteesta. Tuomio voi myös kiristää perheen välejä entisestään.
Joku lapsi voi oppia tästä kiristämään, valehtelemaan ja manipuloimaan vanhempiaan jne.
Väitän, että tuomio voi olla traumatisoivampi tapahtuma kuin itse teko kaikille osapuolille.
Lopeta jo. Jos tekee väärin, ansaitsee seuraamuksen. Silloin ei ole itse uhri, vaan syyllinen. Niin helppoa tämä on. Se miksi lapset eivät opi kantamaan vastuuta, johtuu tästä jatkuvasta lässytyksestä et aina pitäis kaikkeen löytää jotain ulkopuolista tahoa hyysäämään joka asiassa ja toitottaa et "ei tarvi syyllistyä". "Apu" ei saa missään nimessä puhua asioista siten kuin ne ovat, kaikki pitää siloitella ettei vaan tule paha mieli lastaan pahoinpitelevälle äitille/isälle.
Jos haluatte nähdä selkärankaista toimintaa jälkeläisiltä, myöntäkää reilusti ja rehellisesti omat virheenne ja lopettakaa se lastenne pahoinpitely!
Sun asenteesi on pahoinpitelyä ja vähättelyä. Mulla ei ole lapsia, eikä kyllä tulekaan olemaan kun katsoo teitä aikuisia kiusaajia.
Olen kokoajan kysynyt, että mikä hyöty tästä on ja kenelle?
Koska nyt te ette kukaan tunnu oikeasti ajatelevan niitä lapsia ja heidän parastaan, vaan tärkeintä tuntuu olevan päästä rankaisemaan ja mahdollisimman pahasti.
Se mitä yritän sanoa on, että lasta ei auta vaikka vanhempi laitettaisiin häpeäpaaluun koko kansan ruoskittavaksi, päin vastoin.
Tekoon nähden kohttuuttomilla toimenpiteillä ainoastaan pahennetaan tilannetta. Niin sokea edes kostonhimoissaan ei saisi olla. Ei ole kenenkään etu. Kuten ei ole tuo ivaava ja katkera asenteesikaan.
Lasta todellakin auttaa se, että hän näkee tekojen ja seurauksen välillä oikeudenmukaisen yhteyden. Koskipa se sitten itseään tai vanhempiaan. Vanhemmatkin joutuvat tilille teoistaan, eikä maailma pyöri oman perheen sisällä, vaan sääntöjä tulee kaikkien noudatta ihan yhtä lailla. Tässä maassa ei (onneksi) vallitse mielivalta. Poliisikaan ei hyökkää tukistelemaan aikuisia. Seuraamukset ovat inhimillisiä ja perusteltavissa ja kukin vastaa omasta toiminnastaan ikänsä ja kykynsä mukaisesti. Ihmisten on tutkitustikin helpompi hyväksyä seuraukset, jotka kohdistuvat itseensä (mikä taas lisää tottelevaisuutta) silloin kun kokevat tulleensa oikeudenmukaisesti kohdelluiksi.
Sellanen hyöty.
Mikä tässä menee sun mielestä niin hirveen pahasti pieleen?
Isäs tukistaa sua lapsena kerran kiukuspäissään ja seurauksena tuomiosta sun ja isäsi oikeudenmukaisuuden turvan tunne kasvaa ja muututte molemmat tottelevaisemmiksi?
Voi olla että isä muuttuu,tai sitten ei. Mutta ainakin se saa itseäni tarkastelemaan asioita kriittisesti viimeistään itsenäistymisvaiheessa. Isän tapa ei ollutkaan monen muun mielestä oikein ja oikeutettua, vaikka lapsena niin luulin. Ja se auttaa irtautumaan vahingollisesta kierteestä.
Tilanteesta riippumatta?
Sanotaan, että isäsi otti sua hiuksista refleksinä, koska kävit pienemmän sisaruksesi kimppuun väkivaltaisesti.Mutta aikuistuttuasi olet kypsynyt ja kasvanut siihen, että aikuiset ovat aina täydellisiä ja jos eivät rangaistus on ansaittu tilanteesta huolimatta.
Tämän kypsymisen myötä olet iloinen siitä, että tiedät olevasi täydellinen. Eikä mikään ikinä saisi sinua toimimaan niin julmasti lasta kohtaan kuin isäsi toimi.
Olet tottelevainen ja itsevarma. Onhan oikeus nyt ja aina puolellasi.
Okei, meni yli. Mutta vakavissaan, voisiko toinen ajatus olla, että isäsi toimi siinä hetkessä väärin ja katui? Että hänkin on ihan vain ihminen, joka yritti parhaansa. Vai tarvitsetko oikeasti oikeuslaitoksen kertomaan, että tämä teki väärin? Ja lisäksi rankaisemaan asiasta?
Koska muuten koet voivasi repiä kaikkia hiuksista ja koet suunnatonta epäoikeudenmukaisuuttaja turvattomuutta? Olihan se hyvä isä muuten, mutta tukistamisesta niin mielenipahoitin, että hyvä vaan kun puututtiin.
Olisiko kuitenkin hedelmällisempää yrittää vaikuttaa niihin syihin, mistä tilanne sai alkunsa?
Väännän nyt vielä rautalangasta. Jos lapsella oikeasti turvaton ja laiminlyövä koti, niin lapsen paikka ei silloin ole vanhemmillaan.
Mutta jos vanhemmat sortuvat ylilyöntiin/ylilyönteihin esim. Kuormittavan tilanteen seurauksena niin miksi kaataa lisää pa*kaa niskaan?
Pitää olla oikesti vähän vajaa, jos tarvitsee oikeusjärjestelmän kertomaan oikean ja väärän eron.
Osa lapsista katkeroituu vanhemmilleen pienemmästäkin syystä, osa jää hakemaan hautaan asti kelvottomien vanhempiensa hyväksyntää, mutta suurin osa kypsyttyään kyllä oppii ymmärtämään myös vanhempiensa puolta asiassa (silloin kun oikeasti kohtuullista) ilman, että vanhempia pitää erikseen oikeudessa tuomita.
Se oikean ja väärän erottaminen ei ole niin helppo asia. Hyvä esimerkki on lapsen jäähyttäminen, jota jopa moni ammattikasvattaja yhä käyttää, vaikka tutkimusten mukaan hylkääminen aktivoi lapsen aivoissa samat alueet kuin väkivalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Ei taatusti jätä sakon takia. Jos jättääkin, jättää tukistamatta, koska tajuaa tehneensä väärin. Todennäköisemmin ei jätä. Pitää vaan huolen ettei jää toiste kiinni.
Rangaistus kertoo myös sille lapselle, ettei väkivaltainen toiminta ole ollut oikein. Siinä mielessä siihen sisältyy tärkeä yhteiskunnallinen viesti. Lapset ovat äärimmäisen lojaaleja vanhemmilleen ja uskovat vanhempiaan kaikessa.
Tai vaihtoehtoisesti lapsi oppii ettei yhteiskunta arvosta tämän vanhempia.
Riippuen lapsen temperamentista, iästä ja tukistamiseen tms. johtaneista syistä lapsi voi kokea myös syyllisyyttä ja ahdistusta tilanteesta. Tuomio voi myös kiristää perheen välejä entisestään.
Joku lapsi voi oppia tästä kiristämään, valehtelemaan ja manipuloimaan vanhempiaan jne.
Väitän, että tuomio voi olla traumatisoivampi tapahtuma kuin itse teko kaikille osapuolille.
Lopeta jo. Jos tekee väärin, ansaitsee seuraamuksen. Silloin ei ole itse uhri, vaan syyllinen. Niin helppoa tämä on. Se miksi lapset eivät opi kantamaan vastuuta, johtuu tästä jatkuvasta lässytyksestä et aina pitäis kaikkeen löytää jotain ulkopuolista tahoa hyysäämään joka asiassa ja toitottaa et "ei tarvi syyllistyä". "Apu" ei saa missään nimessä puhua asioista siten kuin ne ovat, kaikki pitää siloitella ettei vaan tule paha mieli lastaan pahoinpitelevälle äitille/isälle.
Jos haluatte nähdä selkärankaista toimintaa jälkeläisiltä, myöntäkää reilusti ja rehellisesti omat virheenne ja lopettakaa se lastenne pahoinpitely!
Sun asenteesi on pahoinpitelyä ja vähättelyä. Mulla ei ole lapsia, eikä kyllä tulekaan olemaan kun katsoo teitä aikuisia kiusaajia.
Olen kokoajan kysynyt, että mikä hyöty tästä on ja kenelle?
Koska nyt te ette kukaan tunnu oikeasti ajatelevan niitä lapsia ja heidän parastaan, vaan tärkeintä tuntuu olevan päästä rankaisemaan ja mahdollisimman pahasti.
Se mitä yritän sanoa on, että lasta ei auta vaikka vanhempi laitettaisiin häpeäpaaluun koko kansan ruoskittavaksi, päin vastoin.
Tekoon nähden kohttuuttomilla toimenpiteillä ainoastaan pahennetaan tilannetta. Niin sokea edes kostonhimoissaan ei saisi olla. Ei ole kenenkään etu. Kuten ei ole tuo ivaava ja katkera asenteesikaan.
Lasta todellakin auttaa se, että hän näkee tekojen ja seurauksen välillä oikeudenmukaisen yhteyden. Koskipa se sitten itseään tai vanhempiaan. Vanhemmatkin joutuvat tilille teoistaan, eikä maailma pyöri oman perheen sisällä, vaan sääntöjä tulee kaikkien noudatta ihan yhtä lailla. Tässä maassa ei (onneksi) vallitse mielivalta. Poliisikaan ei hyökkää tukistelemaan aikuisia. Seuraamukset ovat inhimillisiä ja perusteltavissa ja kukin vastaa omasta toiminnastaan ikänsä ja kykynsä mukaisesti. Ihmisten on tutkitustikin helpompi hyväksyä seuraukset, jotka kohdistuvat itseensä (mikä taas lisää tottelevaisuutta) silloin kun kokevat tulleensa oikeudenmukaisesti kohdelluiksi.
Sellanen hyöty.
Mikä tässä menee sun mielestä niin hirveen pahasti pieleen?
Isäs tukistaa sua lapsena kerran kiukuspäissään ja seurauksena tuomiosta sun ja isäsi oikeudenmukaisuuden turvan tunne kasvaa ja muututte molemmat tottelevaisemmiksi?
Voi olla että isä muuttuu,tai sitten ei. Mutta ainakin se saa itseäni tarkastelemaan asioita kriittisesti viimeistään itsenäistymisvaiheessa. Isän tapa ei ollutkaan monen muun mielestä oikein ja oikeutettua, vaikka lapsena niin luulin. Ja se auttaa irtautumaan vahingollisesta kierteestä.
Tilanteesta riippumatta?
Sanotaan, että isäsi otti sua hiuksista refleksinä, koska kävit pienemmän sisaruksesi kimppuun väkivaltaisesti.Mutta aikuistuttuasi olet kypsynyt ja kasvanut siihen, että aikuiset ovat aina täydellisiä ja jos eivät rangaistus on ansaittu tilanteesta huolimatta.
Tämän kypsymisen myötä olet iloinen siitä, että tiedät olevasi täydellinen. Eikä mikään ikinä saisi sinua toimimaan niin julmasti lasta kohtaan kuin isäsi toimi.
Olet tottelevainen ja itsevarma. Onhan oikeus nyt ja aina puolellasi.
Okei, meni yli. Mutta vakavissaan, voisiko toinen ajatus olla, että isäsi toimi siinä hetkessä väärin ja katui? Että hänkin on ihan vain ihminen, joka yritti parhaansa. Vai tarvitsetko oikeasti oikeuslaitoksen kertomaan, että tämä teki väärin? Ja lisäksi rankaisemaan asiasta?
Koska muuten koet voivasi repiä kaikkia hiuksista ja koet suunnatonta epäoikeudenmukaisuuttaja turvattomuutta? Olihan se hyvä isä muuten, mutta tukistamisesta niin mielenipahoitin, että hyvä vaan kun puututtiin.
Olisiko kuitenkin hedelmällisempää yrittää vaikuttaa niihin syihin, mistä tilanne sai alkunsa?
Väännän nyt vielä rautalangasta. Jos lapsella oikeasti turvaton ja laiminlyövä koti, niin lapsen paikka ei silloin ole vanhemmillaan.
Mutta jos vanhemmat sortuvat ylilyöntiin/ylilyönteihin esim. Kuormittavan tilanteen seurauksena niin miksi kaataa lisää pa*kaa niskaan?
Pitää olla oikesti vähän vajaa, jos tarvitsee oikeusjärjestelmän kertomaan oikean ja väärän eron.
Osa lapsista katkeroituu vanhemmilleen pienemmästäkin syystä, osa jää hakemaan hautaan asti kelvottomien vanhempiensa hyväksyntää, mutta suurin osa kypsyttyään kyllä oppii ymmärtämään myös vanhempiensa puolta asiassa (silloin kun oikeasti kohtuullista) ilman, että vanhempia pitää erikseen oikeudessa tuomita.
Se oikean ja väärän erottaminen ei ole niin helppo asia. Hyvä esimerkki on lapsen jäähyttäminen, jota jopa moni ammattikasvattaja yhä käyttää, vaikka tutkimusten mukaan hylkääminen aktivoi lapsen aivoissa samat alueet kuin väkivalta.
Jäähy ei ole suositeltava keino, mutta se on vähemmän huono keino kuin fyysinen väkivalta, eikä ole kielletty laissa. Aikuiset usein tarvitsevat tuollaisen yksinkertaisen keinon toimia tilanteissa, jotta eivät itse(kin) menetä hermojaan. Katselin aikoinani brittiversiota supernannysta (liekö alkuperäinen?) ja siinä jäähy oli kovassa käytössä. Ja niissä tilanteissa se oli ehdottomasti pienempi paha kuin se mitä perheissä aiemmin tapahtui (täysi kaaos, jossa kukaan ei voi hyvin). On hienoa, että Suomen supernanny osaa neuvoa muita keinoja, mutta olennaista on antaa sellaisia yksinkertaisia keinoja, jotka vanhemmat pystyvät ottamaan haltuun. Niissä vanhoissa brittikausissakin tavoite oli selkeästi luoda tilanteita, joissa lapset saavat positiivista huomiota. Niihin ohjattiin heti sen jälkeen, kun oli päästy tilanteeseen, jossa kaikki eivät huutaneet, itkeneet ja hyppineet seinille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan se on ettei tuomio tai sakko poista niitä juurisyitä. Niitä voi olla esim. lapsen diagnosoimatta jääneet kehityshaasteet tai jopa vammat, sekä vanhempien uupumus tai mielenterveysongelmat.
“Hae apua” on hyvä ajatus, mutta realistisessa maailmassa sitä apua ei aina todellakaan saa. Ei pyytämällä tai vaatimalla. Ihmiset tekee tässäkin maassa omasta lapsestaan lastensuojeluilmoituksia, eivätkä silti saa apua. Kuka ne tahot tuomitsisi? Lapsella on mm. lain mukaan oikeus tukeen koulunkäynnissä jos tuen tarve on todettu, siitä voi olla vino pino asiantuntijalausuntoja. Mutta koulu/ kunta voi vain levitellä käsiään ja todeta ettei ole resursseja. Seuraukset kunnille tästä on mitättömät. Luukulta toiselle pallotus on myös hyvin yleistä (lasu, terveystoimi, koulutoimi, vammaispalvelut, perheneuvolat, erikoissairaanhoito, koulupsykologit jne, siinä on monta luukkua missä vanhempi saa juosta). Ei sitä edes tajua ennenkuin siihen tilanteeseen itse joutuu.
Tietenkään väkivaltaa ei pidä hyväksyä ja siihen pitää aina puuttua.
Ennen vanhaan moni lapsen käytösongelma ratkesi sillä, että vanhempi tukisti tai opettaja antoi karttakeppiä. Enää niitä keinoja ei saa käyttää, ja sen sijaan tilalle on tuotu lasu, terveystoimi, koulutoimi, vammaispalvelut, perheneuvolat, erikoissairaanhoito, koulupsykologit jne. koneisto, joka käyttää valtavasti aikaa ja resursseja (tai siis käyttäisi, jos niitä resursseja ja aikaa olisi).
Ei se ongelma mihinkään ratkennut. Se vaan siirtyi eteenpäin. Myöhemmin se näkyi väkivaltana muita kohtaan, mt-ongelmina, persoonallisuushäiriöinä, päihdeongelmina, pelkotiloina tms.
Karttakepeillä on lyöty mm. inhimillisistä virheistä. Haloojaa...
Tiedoksesi, että vanhemman ikäpolvenkin ihmiset ovat ihan normaaleja. Eivät siis mitään kriisitapauksia vaikka heitä onkin tukistettu tai annettu karttakeppiä. Toisaalta vanhemman polven ja nykypolven välillä on se ero, että ennen vanhaan eli olisi lapsille tullut mieleenkään esimerkiksi haistatella koulussa opettajalle.
Toki rangaistuksia voidaan joskus antaa perusteettomasti tai ilman kunnon syytä. Mutta ei se tarkoita sitä, että rangaistuksista olisi syytä luopua.
Päinvastoin. Yleisesti tiedetään, että tämä nykypolvi on paljon edeltäjiään parempaa. Ei ole enää rötöstelyjä ym.
Onneksi maailma on muuttunut ja yhä vähemmän on kaltaisiasi.Kouluissa on tappelu- ja kiusaamisongelma räjähtänyt käsiin ja se saa aina vain vakavampia muotoja.
Eli ennen ei kiusattu?
Juupa.
Onko sisälukutaidossasi ongelmia, vai miten teit lainatusta viestistä sen johtopäätöksen, että ennen ei olisi kiusattu lainkaan?
Kiusaaminen on selkeästi vähentynyt.
Ainakin se on raaistunut, vai onko viime aikojen monet uutiset pelkkää sattumaa?
Mä luulen, että opettajat salailevat luokkiensa ongelmia yhä enemmän eikä wilmassa kerrota kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä nimittäin tarkoittaa sitäkin, että kun vanhempi joskus siihen tukkapölkyyn sortuu, niin hän ei välttämättä uskalla hakea apua. Uskon että hyvin moni vanhempi on kokenut hetken, jolloin on tullut täydellisen keinoton olo, tunteet ottavat vallan ja siinä silmänräpäyksessä onkin valmis käyttämään niitä tapoja mitä itseen on käytetty. Joku uhkaa jättää lapsen yksin, toinen nappaa liian kovaa kädestä kiinni, kolmas haukkuu lapsen ja neljäs tarttuu hiuksiin. 40% vanhemmista on käyttänyt kuritusväkivaltaa joskus, vaikka suurin osa heistä ei kannata kuritusväkivaltaa. Uskon että aika moni, joka on itse kokenut kuritusväkivaltaa lapsuudessa ja kokenut tavattoman raivostuttavan tilanteen oman uhmaikäisen kanssa, kykenee ymmärtämään mistä nuo hetket joillakin ovat syntyneet.
Siinä mielessä siis itse mietin, että sakkoja tärkeämpää on olla tarjolla matalan kynnyksen apua, jota ei täydy vastaanottaa kokien totaalista häpeää ja arvottomuutta. Maria akatemia tekee esimerkiksi todella hyvää työtä sen suhteen, että auttavat väkivaltaa käyttäneitä naisia oivaltamaan oman lapsuutensa vaikutuksen ja löytämään uusia välineitä omien tunteiden hallintaan.
Mitä ne uudet välineet omien tunteiden hallintaan sitten ovat? Sitäkö, että opetellaan vaan olemaan välittämättä lapsen tottelemattomuudesta? Kun ei niitä hyväksyttyjä keinoja laittaa lapsi kuriin oikein taida vaikeissa tilanteissa olla, koska yksi toisensa jälkeen kaikki keinot on siirretty sinne paheksuttujen tai kiellettyjen listalle.
Toivottavasti joskus saataisiin ns. kasvatusasiantuntijoiden (jotka viime kädessä päättävät siitä mikä on paheksuttua ja mikä ei) päät kääntymään ja heidät ymmärtämään, että kurinpito on pohjimmiltaan myönteinen asia eikä siis joku traumamörkö jollaisena se nyt vuonna 2020 nähdään.
Niistä keinoista on kokonaisia kirjoja. Tärkeää olisi oppia tunnistamaan milloin itsellä tulee tunne niin yli, että saattaa käyttää väkivaltaa. Silloin pitää ensin tehdä jotain mikä harhauttaa mielen hetkeksi muualle, jotta saa pahimman terän tunteesta pois. Esim. jääpala nyrkkiin tai suuhun, kylmällä vedellä kasvojen pesu jne. Tämän jälkeen alkaa itsen rauhoittaminen, mutta se ei ole helppoa jos ei sitä lapsena ole oppinut, ja niistä keinoista kannattaa lukea kunnolla tai mennä ihan terapiaan.
Tosiaan, se kasvatus hoidetaan sitten kun oma tunne on sillä tasolla ettei käytä väkivaltaa. Poislukien vaaratilanteet, mutta silloinkin tehdään vain välttämätön (esim. lapsi toiseen huoneeseen) ja keskitytään ensin itseen. Itsensä rauhoittaminen ei suinkaan tarkoita sitä, ettei lapselle saa näkyä tunne. Kyllä lapsi saa huomata, että vanhempi on vihainen. Itseä pitää vain pystyä kontrolloimaan. Samaahan lapselta vaaditaan ja opetetaan, oman käyttäytymisen kontrollointia.
Lapsen kasvatukseen on kyllä hirveästi vinkkejä, jotka eivät ole mitään lässytystä. Monet lastenpsykiatrit ovat kirjoittaneet kirjoja aiheesta, ja kyllä niissä neuvotaan ihan eitä sanomaan ja rajat vetämään. Oma lapseni pienempänä töni sisarustaan. Opettelin tuolloin pitämään hermot kurissa ja sitten aina jämäkästi joka tilanteeseen puutuin kunnolla. Sanoin ei, noin ei saa tehdä. Se käy kipeää. Sitten sanoin, että jos haluat huomiota niin pyydä sitä. Ja yleensä lapsi pyysi ja sitä annoin, sillä sen antaminen oli ainoa tapa opettaa että sanallisesti hoidetaan asiat. Kun ei ollut tönimisen uhkaa niin silloin opeteltiin odottamista. Kun lapsi pyysi huomiota, sanoin odota teen tämän loppuun ja siitä saattoi seurata kiukkua, mutta lopulta oppi kun tein aina sen käsillä olevan asian loppuun. Asia kerrallaan pitää edetä, ja ymmärtää että esim. 2-4-vuotiailta ei oikeasti hirveän paljon voi odottaa. Kasvatus on sitä että päättää tehdä asiat niin kuin tekee ja ymmärtää että hedelmät eivät tipu heti käsiin. Lapsen käytöstä ei voi pitää suorana indikaattorina pienenä omiin kasvatustaitoihin, sillä sitten vanhemmalla olisi lopulta jatkuvasti epävarma olo. Epävarma vanhempi ei voi olla samaan aikaan jämäkkä ja positiivinen lasta kohtaan.
Joskus lapseni on kysynyt, oletko sinä vihainen. Ja silloin olen ihan suoraan sanonut, että kyllä olen koska tönäisit veljeäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Mutta eiväthän rankaiseminen ja rangaistuksen pelko auta mitään. Juuri sen takia tukistamistakaan ei enää suositella.
Ainoa mikä oikeasti auttaa on tunteiden sanoitus.
No eipäs nyt viitsitä pomppia ääripäästä ääripäähän. Juu ei lähtökohtaisesti väkivalta ole oikein eikä siihen saisi turvautua vaikka olisikin väsynyt, mutta tietyissä tilanteissa ei kyllä ratkaisu ole sekään että se 12-vuotiaalle kerrotaan että ei saa lyödä vaan harmistus puretaan vaikka piirtämiseen.
Kaikki lapsen toiminta ei johdu pahasta olosta vaan joskus ihan puhtaasti ilkeydestä. Olen myös aina ollut sitä mieltä että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Jos et tottele annettuja ohjeita sillä on seuraamuksia. Jos menet toista kiusaamaan voit saada samalla mitalla takaisin. Toki tämä ei nyt suorasanaisesti toimi aikuisen ja lapsen välillä, mutta kyllä minusta esimerkiksi nämä koulukiusaajat jotka joukolla hakkaa yhden puolustuskyvyttömän ja nuoremman ansaitsisivat saada selkäsaunan yhtä lailla eikä mitään sanoittamista.
Niin, se metsä vastaa kuten huudetaan. Se vaan toimii lähinnä toisinpäin eli se aikuinen saa katsoa peiliin, jos asiat ei toimi.
Lapsi ei ole ilkeä.
Maailmankuvasi on paha. Ajattelet että selkäsauna olisi oikein. Sekin tietty rangaistuksena eikä ratkaisuhakuisuutena.
Minä en käytä edes totteleminen sanaa, sekin kuvaa valtaa. Siitä huolimatta lapseni ovat aina olleet hyvin toimivia kaikkialla. Olen nuorten kanssa töissä eikä sielläkään mitään ongelmia. Sielläkin metsä vastaa kuten minä huudan eli hienosti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tottahan se on ettei tuomio tai sakko poista niitä juurisyitä. Niitä voi olla esim. lapsen diagnosoimatta jääneet kehityshaasteet tai jopa vammat, sekä vanhempien uupumus tai mielenterveysongelmat.
“Hae apua” on hyvä ajatus, mutta realistisessa maailmassa sitä apua ei aina todellakaan saa. Ei pyytämällä tai vaatimalla. Ihmiset tekee tässäkin maassa omasta lapsestaan lastensuojeluilmoituksia, eivätkä silti saa apua. Kuka ne tahot tuomitsisi? Lapsella on mm. lain mukaan oikeus tukeen koulunkäynnissä jos tuen tarve on todettu, siitä voi olla vino pino asiantuntijalausuntoja. Mutta koulu/ kunta voi vain levitellä käsiään ja todeta ettei ole resursseja. Seuraukset kunnille tästä on mitättömät. Luukulta toiselle pallotus on myös hyvin yleistä (lasu, terveystoimi, koulutoimi, vammaispalvelut, perheneuvolat, erikoissairaanhoito, koulupsykologit jne, siinä on monta luukkua missä vanhempi saa juosta). Ei sitä edes tajua ennenkuin siihen tilanteeseen itse joutuu.
Tietenkään väkivaltaa ei pidä hyväksyä ja siihen pitää aina puuttua.
Ennen vanhaan moni lapsen käytösongelma ratkesi sillä, että vanhempi tukisti tai opettaja antoi karttakeppiä. Enää niitä keinoja ei saa käyttää, ja sen sijaan tilalle on tuotu lasu, terveystoimi, koulutoimi, vammaispalvelut, perheneuvolat, erikoissairaanhoito, koulupsykologit jne. koneisto, joka käyttää valtavasti aikaa ja resursseja (tai siis käyttäisi, jos niitä resursseja ja aikaa olisi).
Ei se ongelma mihinkään ratkennut. Se vaan siirtyi eteenpäin. Myöhemmin se näkyi väkivaltana muita kohtaan, mt-ongelmina, persoonallisuushäiriöinä, päihdeongelmina, pelkotiloina tms.
Karttakepeillä on lyöty mm. inhimillisistä virheistä. Haloojaa...
Tiedoksesi, että vanhemman ikäpolvenkin ihmiset ovat ihan normaaleja. Eivät siis mitään kriisitapauksia vaikka heitä onkin tukistettu tai annettu karttakeppiä. Toisaalta vanhemman polven ja nykypolven välillä on se ero, että ennen vanhaan eli olisi lapsille tullut mieleenkään esimerkiksi haistatella koulussa opettajalle.
Toki rangaistuksia voidaan joskus antaa perusteettomasti tai ilman kunnon syytä. Mutta ei se tarkoita sitä, että rangaistuksista olisi syytä luopua.
Päinvastoin. Yleisesti tiedetään, että tämä nykypolvi on paljon edeltäjiään parempaa. Ei ole enää rötöstelyjä ym.
Onneksi maailma on muuttunut ja yhä vähemmän on kaltaisiasi.Kouluissa on tappelu- ja kiusaamisongelma räjähtänyt käsiin ja se saa aina vain vakavampia muotoja.
Eli ennen ei kiusattu?
Juupa.
Onko sisälukutaidossasi ongelmia, vai miten teit lainatusta viestistä sen johtopäätöksen, että ennen ei olisi kiusattu lainkaan?
Kiusaaminen on selkeästi vähentynyt.
Ainakin se on raaistunut, vai onko viime aikojen monet uutiset pelkkää sattumaa?
Mä luulen, että opettajat salailevat luokkiensa ongelmia yhä enemmän eikä wilmassa kerrota kaikkea.
Tuskin on raaistunut. Uutiskynnys vaan on matalampi. Ylipäätään nykyään kiusaaminen tunnistetaan. Ennen se vain kuului asiaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Monet lastenpsykiatrit ovat kirjoittaneet kirjoja aiheesta, ja kyllä niissä neuvotaan ihan eitä sanomaan ja rajat vetämään. Oma lapseni pienempänä töni sisarustaan. Opettelin tuolloin pitämään hermot kurissa ja sitten aina jämäkästi joka tilanteeseen puutuin kunnolla. Sanoin ei, noin ei saa tehdä. Se käy kipeää. Sitten sanoin, että jos haluat huomiota niin pyydä sitä. Ja yleensä lapsi pyysi ja sitä annoin, sillä sen antaminen oli ainoa tapa opettaa että sanallisesti hoidetaan asiat.
Onhan noita erilaisia kirjoja ja nettisivuja paljonkin. Niissä on vaan melkein kaikissa yksi ongelma eli se, että mitä sitten jos sana ei tehoa eli lapsi ei välitä vaikka kuinka jämäkästi sanoisi. Lähinnä niissä suositellaan niihin tilanteisiin lapsen huomion johtamista muualle tai myönteisen huomion tarjoamista jotta lapsen ei tarvitsisi hakea huomiota negatiivisella käytöksellä. Mutta se ei ole niin yksinkertaista, koska lapsen huomio ei usein käänny muualle vaikka sitä kuinka yrittäisi kääntää eikä huono käytös välttämättä johdu huomiohakuisuudesta. Lapselle ei myöskään välttämättä ole ajankäytöllisesti mahdollista tarjota valtavasti huomiota. Tai sitten huonolle käytökselle pitää eri syistä saada loppu heti eikä vasta kolmastoista päivä.
Eli toisin sanoen nämä asiantuntijat kiertävät kuin kissa kuumaa puuroa sitä kasvatusalan tabukysymystä eli lapsen kurittamista. Vanhemmalle väelle on ja oli vielä itsestäänselvyys, että kurituksella on keskeinen paikkansa lastenkasvatuksessa. Mutta nykyään se alkaa unohtua, vaikka itse kurittomuus ei ongelmana toki unohdu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Mutta eiväthän rankaiseminen ja rangaistuksen pelko auta mitään. Juuri sen takia tukistamistakaan ei enää suositella.
Ainoa mikä oikeasti auttaa on tunteiden sanoitus.
No eipäs nyt viitsitä pomppia ääripäästä ääripäähän. Juu ei lähtökohtaisesti väkivalta ole oikein eikä siihen saisi turvautua vaikka olisikin väsynyt, mutta tietyissä tilanteissa ei kyllä ratkaisu ole sekään että se 12-vuotiaalle kerrotaan että ei saa lyödä vaan harmistus puretaan vaikka piirtämiseen.
Kaikki lapsen toiminta ei johdu pahasta olosta vaan joskus ihan puhtaasti ilkeydestä. Olen myös aina ollut sitä mieltä että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Jos et tottele annettuja ohjeita sillä on seuraamuksia. Jos menet toista kiusaamaan voit saada samalla mitalla takaisin. Toki tämä ei nyt suorasanaisesti toimi aikuisen ja lapsen välillä, mutta kyllä minusta esimerkiksi nämä koulukiusaajat jotka joukolla hakkaa yhden puolustuskyvyttömän ja nuoremman ansaitsisivat saada selkäsaunan yhtä lailla eikä mitään sanoittamista.
Niin, se metsä vastaa kuten huudetaan. Se vaan toimii lähinnä toisinpäin eli se aikuinen saa katsoa peiliin, jos asiat ei toimi.
Lapsi ei ole ilkeä.
Maailmankuvasi on paha. Ajattelet että selkäsauna olisi oikein. Sekin tietty rangaistuksena eikä ratkaisuhakuisuutena.
Minä en käytä edes totteleminen sanaa, sekin kuvaa valtaa. Siitä huolimatta lapseni ovat aina olleet hyvin toimivia kaikkialla. Olen nuorten kanssa töissä eikä sielläkään mitään ongelmia. Sielläkin metsä vastaa kuten minä huudan eli hienosti.
Lapset ovat sekä itsekkäitä että ilkeitä usein paljon isommassakin määrin kuin mitä aikuiset. Osaavat harkita ja laskelmoida omaa toimintaansa henkilökohtainen etu etunenässä. Eivät siis suinkaan ole jotain syyntakeettomia tunnetilojensa orjia niin kuin heidät mielellään pyritään esittämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet lastenpsykiatrit ovat kirjoittaneet kirjoja aiheesta, ja kyllä niissä neuvotaan ihan eitä sanomaan ja rajat vetämään. Oma lapseni pienempänä töni sisarustaan. Opettelin tuolloin pitämään hermot kurissa ja sitten aina jämäkästi joka tilanteeseen puutuin kunnolla. Sanoin ei, noin ei saa tehdä. Se käy kipeää. Sitten sanoin, että jos haluat huomiota niin pyydä sitä. Ja yleensä lapsi pyysi ja sitä annoin, sillä sen antaminen oli ainoa tapa opettaa että sanallisesti hoidetaan asiat.
Onhan noita erilaisia kirjoja ja nettisivuja paljonkin. Niissä on vaan melkein kaikissa yksi ongelma eli se, että mitä sitten jos sana ei tehoa eli lapsi ei välitä vaikka kuinka jämäkästi sanoisi. Lähinnä niissä suositellaan niihin tilanteisiin lapsen huomion johtamista muualle tai myönteisen huomion tarjoamista jotta lapsen ei tarvitsisi hakea huomiota negatiivisella käytöksellä. Mutta se ei ole niin yksinkertaista, koska lapsen huomio ei usein käänny muualle vaikka sitä kuinka yrittäisi kääntää eikä huono käytös välttämättä johdu huomiohakuisuudesta. Lapselle ei myöskään välttämättä ole ajankäytöllisesti mahdollista tarjota valtavasti huomiota. Tai sitten huonolle käytökselle pitää eri syistä saada loppu heti eikä vasta kolmastoista päivä.
Eli toisin sanoen nämä asiantuntijat kiertävät kuin kissa kuumaa puuroa sitä kasvatusalan tabukysymystä eli lapsen kurittamista. Vanhemmalle väelle on ja oli vielä itsestäänselvyys, että kurituksella on keskeinen paikkansa lastenkasvatuksessa. Mutta nykyään se alkaa unohtua, vaikka itse kurittomuus ei ongelmana toki unohdu.
Ei se mikään tabu ole. Ihan tuoreessa muistissa on se kurituslapsuus.
On monia vanhempia, jotka eivät vain onnistu siinä vuorovaikutuksessaan. Ulkopuolinen näkee ne ongelmat helposti ja niihin voi saada apua. Kyse on siis vanhemman taidoista, joita voi harjoitella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Mutta eiväthän rankaiseminen ja rangaistuksen pelko auta mitään. Juuri sen takia tukistamistakaan ei enää suositella.
Ainoa mikä oikeasti auttaa on tunteiden sanoitus.
No eipäs nyt viitsitä pomppia ääripäästä ääripäähän. Juu ei lähtökohtaisesti väkivalta ole oikein eikä siihen saisi turvautua vaikka olisikin väsynyt, mutta tietyissä tilanteissa ei kyllä ratkaisu ole sekään että se 12-vuotiaalle kerrotaan että ei saa lyödä vaan harmistus puretaan vaikka piirtämiseen.
Kaikki lapsen toiminta ei johdu pahasta olosta vaan joskus ihan puhtaasti ilkeydestä. Olen myös aina ollut sitä mieltä että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Jos et tottele annettuja ohjeita sillä on seuraamuksia. Jos menet toista kiusaamaan voit saada samalla mitalla takaisin. Toki tämä ei nyt suorasanaisesti toimi aikuisen ja lapsen välillä, mutta kyllä minusta esimerkiksi nämä koulukiusaajat jotka joukolla hakkaa yhden puolustuskyvyttömän ja nuoremman ansaitsisivat saada selkäsaunan yhtä lailla eikä mitään sanoittamista.
Niin, se metsä vastaa kuten huudetaan. Se vaan toimii lähinnä toisinpäin eli se aikuinen saa katsoa peiliin, jos asiat ei toimi.
Lapsi ei ole ilkeä.
Maailmankuvasi on paha. Ajattelet että selkäsauna olisi oikein. Sekin tietty rangaistuksena eikä ratkaisuhakuisuutena.
Minä en käytä edes totteleminen sanaa, sekin kuvaa valtaa. Siitä huolimatta lapseni ovat aina olleet hyvin toimivia kaikkialla. Olen nuorten kanssa töissä eikä sielläkään mitään ongelmia. Sielläkin metsä vastaa kuten minä huudan eli hienosti.
Lapset ovat sekä itsekkäitä että ilkeitä usein paljon isommassakin määrin kuin mitä aikuiset. Osaavat harkita ja laskelmoida omaa toimintaansa henkilökohtainen etu etunenässä. Eivät siis suinkaan ole jotain syyntakeettomia tunnetilojensa orjia niin kuin heidät mielellään pyritään esittämään.
Olen täysin eri mieltä. En pidä lapsia myöskään mitenkään syyntakeettomina tunnetilojensa orjina.
Kyse on pitkälti ihmiskäsityksestä. Mitä ajattelee muista ihmisistä. Miten näkee syitä ja seurauksia, mitä tietää kasvusta ja kehityksestä. Miten itse näkee omien tekojensa seuraukset.
Varmaan helppoa, kun voi ulkoistaa omat tekonsa toisten syyksi, tässä tapauksessa sen iökeän ja itsekkään lapsen syyksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä nimittäin tarkoittaa sitäkin, että kun vanhempi joskus siihen tukkapölkyyn sortuu, niin hän ei välttämättä uskalla hakea apua. Uskon että hyvin moni vanhempi on kokenut hetken, jolloin on tullut täydellisen keinoton olo, tunteet ottavat vallan ja siinä silmänräpäyksessä onkin valmis käyttämään niitä tapoja mitä itseen on käytetty. Joku uhkaa jättää lapsen yksin, toinen nappaa liian kovaa kädestä kiinni, kolmas haukkuu lapsen ja neljäs tarttuu hiuksiin. 40% vanhemmista on käyttänyt kuritusväkivaltaa joskus, vaikka suurin osa heistä ei kannata kuritusväkivaltaa. Uskon että aika moni, joka on itse kokenut kuritusväkivaltaa lapsuudessa ja kokenut tavattoman raivostuttavan tilanteen oman uhmaikäisen kanssa, kykenee ymmärtämään mistä nuo hetket joillakin ovat syntyneet.
Siinä mielessä siis itse mietin, että sakkoja tärkeämpää on olla tarjolla matalan kynnyksen apua, jota ei täydy vastaanottaa kokien totaalista häpeää ja arvottomuutta. Maria akatemia tekee esimerkiksi todella hyvää työtä sen suhteen, että auttavat väkivaltaa käyttäneitä naisia oivaltamaan oman lapsuutensa vaikutuksen ja löytämään uusia välineitä omien tunteiden hallintaan.
Mitä ne uudet välineet omien tunteiden hallintaan sitten ovat? Sitäkö, että opetellaan vaan olemaan välittämättä lapsen tottelemattomuudesta? Kun ei niitä hyväksyttyjä keinoja laittaa lapsi kuriin oikein taida vaikeissa tilanteissa olla, koska yksi toisensa jälkeen kaikki keinot on siirretty sinne paheksuttujen tai kiellettyjen listalle.
Toivottavasti joskus saataisiin ns. kasvatusasiantuntijoiden (jotka viime kädessä päättävät siitä mikä on paheksuttua ja mikä ei) päät kääntymään ja heidät ymmärtämään, että kurinpito on pohjimmiltaan myönteinen asia eikä siis joku traumamörkö jollaisena se nyt vuonna 2020 nähdään.
Niistä keinoista on kokonaisia kirjoja. Tärkeää olisi oppia tunnistamaan milloin itsellä tulee tunne niin yli, että saattaa käyttää väkivaltaa. Silloin pitää ensin tehdä jotain mikä harhauttaa mielen hetkeksi muualle, jotta saa pahimman terän tunteesta pois. Esim. jääpala nyrkkiin tai suuhun, kylmällä vedellä kasvojen pesu jne. Tämän jälkeen alkaa itsen rauhoittaminen, mutta se ei ole helppoa jos ei sitä lapsena ole oppinut, ja niistä keinoista kannattaa lukea kunnolla tai mennä ihan terapiaan.
Tosiaan, se kasvatus hoidetaan sitten kun oma tunne on sillä tasolla ettei käytä väkivaltaa. Poislukien vaaratilanteet, mutta silloinkin tehdään vain välttämätön (esim. lapsi toiseen huoneeseen) ja keskitytään ensin itseen. Itsensä rauhoittaminen ei suinkaan tarkoita sitä, ettei lapselle saa näkyä tunne. Kyllä lapsi saa huomata, että vanhempi on vihainen. Itseä pitää vain pystyä kontrolloimaan. Samaahan lapselta vaaditaan ja opetetaan, oman käyttäytymisen kontrollointia.
Lapsen kasvatukseen on kyllä hirveästi vinkkejä, jotka eivät ole mitään lässytystä. Monet lastenpsykiatrit ovat kirjoittaneet kirjoja aiheesta, ja kyllä niissä neuvotaan ihan eitä sanomaan ja rajat vetämään. Oma lapseni pienempänä töni sisarustaan. Opettelin tuolloin pitämään hermot kurissa ja sitten aina jämäkästi joka tilanteeseen puutuin kunnolla. Sanoin ei, noin ei saa tehdä. Se käy kipeää. Sitten sanoin, että jos haluat huomiota niin pyydä sitä. Ja yleensä lapsi pyysi ja sitä annoin, sillä sen antaminen oli ainoa tapa opettaa että sanallisesti hoidetaan asiat. Kun ei ollut tönimisen uhkaa niin silloin opeteltiin odottamista. Kun lapsi pyysi huomiota, sanoin odota teen tämän loppuun ja siitä saattoi seurata kiukkua, mutta lopulta oppi kun tein aina sen käsillä olevan asian loppuun. Asia kerrallaan pitää edetä, ja ymmärtää että esim. 2-4-vuotiailta ei oikeasti hirveän paljon voi odottaa. Kasvatus on sitä että päättää tehdä asiat niin kuin tekee ja ymmärtää että hedelmät eivät tipu heti käsiin. Lapsen käytöstä ei voi pitää suorana indikaattorina pienenä omiin kasvatustaitoihin, sillä sitten vanhemmalla olisi lopulta jatkuvasti epävarma olo. Epävarma vanhempi ei voi olla samaan aikaan jämäkkä ja positiivinen lasta kohtaan.
Joskus lapseni on kysynyt, oletko sinä vihainen. Ja silloin olen ihan suoraan sanonut, että kyllä olen koska tönäisit veljeäsi.
En ole tuo jolle vastasit, mutta tietenkin ideaalimaailmassa aikuiset lukisivat Anna Wahlgrenin lasten kasvatusopuksia { ;) } ja toimisivat niiden mukaan.
Mutta totuus on, että kaikki eivät siihen kykene ainakaan silloin kun tarve olisi suurimmillaan, saati että kaikilla ihmisillä olisi kykyä erottaa hyvät teokset ja vinkit huonoista, ymmärtää ja arvioida objektiivisesti lukemaansa ja kuulemaansa. Tai jaksamista.
Lisäksi tilanteet ja ihmiset vaihtelevat.
Fyysistä kuritusta kevyempänä pidetty eristäminen voi pahimmillaan olla vielä fyysistäkin kuritusta pahempi, erityisesti jos siihen liittyy epäjohdonmukaisuutta.
Jokaisen vanhemman tulisi löytää itselleen ja lapselleen ne parhaimmat ja toimivimmat tavat, mutta sakkorsngaistukset tuskin se toimivin apu tässäkään.
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään tabu ole. Ihan tuoreessa muistissa on se kurituslapsuus.
On monia vanhempia, jotka eivät vain onnistu siinä vuorovaikutuksessaan. Ulkopuolinen näkee ne ongelmat helposti ja niihin voi saada apua. Kyse on siis vanhemman taidoista, joita voi harjoitella.
Todella naiivi näkemys, että kaikki asiat olisivat puhumalla järjestettävissä parhain päin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Mutta eiväthän rankaiseminen ja rangaistuksen pelko auta mitään. Juuri sen takia tukistamistakaan ei enää suositella.
Ainoa mikä oikeasti auttaa on tunteiden sanoitus.
No eipäs nyt viitsitä pomppia ääripäästä ääripäähän. Juu ei lähtökohtaisesti väkivalta ole oikein eikä siihen saisi turvautua vaikka olisikin väsynyt, mutta tietyissä tilanteissa ei kyllä ratkaisu ole sekään että se 12-vuotiaalle kerrotaan että ei saa lyödä vaan harmistus puretaan vaikka piirtämiseen.
Kaikki lapsen toiminta ei johdu pahasta olosta vaan joskus ihan puhtaasti ilkeydestä. Olen myös aina ollut sitä mieltä että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Jos et tottele annettuja ohjeita sillä on seuraamuksia. Jos menet toista kiusaamaan voit saada samalla mitalla takaisin. Toki tämä ei nyt suorasanaisesti toimi aikuisen ja lapsen välillä, mutta kyllä minusta esimerkiksi nämä koulukiusaajat jotka joukolla hakkaa yhden puolustuskyvyttömän ja nuoremman ansaitsisivat saada selkäsaunan yhtä lailla eikä mitään sanoittamista.
Niin, se metsä vastaa kuten huudetaan. Se vaan toimii lähinnä toisinpäin eli se aikuinen saa katsoa peiliin, jos asiat ei toimi.
Lapsi ei ole ilkeä.
Maailmankuvasi on paha. Ajattelet että selkäsauna olisi oikein. Sekin tietty rangaistuksena eikä ratkaisuhakuisuutena.
Minä en käytä edes totteleminen sanaa, sekin kuvaa valtaa. Siitä huolimatta lapseni ovat aina olleet hyvin toimivia kaikkialla. Olen nuorten kanssa töissä eikä sielläkään mitään ongelmia. Sielläkin metsä vastaa kuten minä huudan eli hienosti.
Onko sitten kurittava aikuinen lähtökohtaisesti ilkeä, joka haluaa tuottaa lapselleen mahdolllisimman suurta kärsimystä?
Ei ainakaan kovin usein. Kyllä silloin on taustalla vähintään uupumusta, neuvottomuutta tai ymmärtämättömyyttä.
Mikäli kyseessä on ymmärtämättömyys rankaiseminen lisää siinä missä lapsenkin kohdalla epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja katkeroittaa, eikä se kyllä korjaa kahta ensimmäistäkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän tämä nimittäin tarkoittaa sitäkin, että kun vanhempi joskus siihen tukkapölkyyn sortuu, niin hän ei välttämättä uskalla hakea apua. Uskon että hyvin moni vanhempi on kokenut hetken, jolloin on tullut täydellisen keinoton olo, tunteet ottavat vallan ja siinä silmänräpäyksessä onkin valmis käyttämään niitä tapoja mitä itseen on käytetty. Joku uhkaa jättää lapsen yksin, toinen nappaa liian kovaa kädestä kiinni, kolmas haukkuu lapsen ja neljäs tarttuu hiuksiin. 40% vanhemmista on käyttänyt kuritusväkivaltaa joskus, vaikka suurin osa heistä ei kannata kuritusväkivaltaa. Uskon että aika moni, joka on itse kokenut kuritusväkivaltaa lapsuudessa ja kokenut tavattoman raivostuttavan tilanteen oman uhmaikäisen kanssa, kykenee ymmärtämään mistä nuo hetket joillakin ovat syntyneet.
Siinä mielessä siis itse mietin, että sakkoja tärkeämpää on olla tarjolla matalan kynnyksen apua, jota ei täydy vastaanottaa kokien totaalista häpeää ja arvottomuutta. Maria akatemia tekee esimerkiksi todella hyvää työtä sen suhteen, että auttavat väkivaltaa käyttäneitä naisia oivaltamaan oman lapsuutensa vaikutuksen ja löytämään uusia välineitä omien tunteiden hallintaan.
Mitä ne uudet välineet omien tunteiden hallintaan sitten ovat? Sitäkö, että opetellaan vaan olemaan välittämättä lapsen tottelemattomuudesta? Kun ei niitä hyväksyttyjä keinoja laittaa lapsi kuriin oikein taida vaikeissa tilanteissa olla, koska yksi toisensa jälkeen kaikki keinot on siirretty sinne paheksuttujen tai kiellettyjen listalle.
Toivottavasti joskus saataisiin ns. kasvatusasiantuntijoiden (jotka viime kädessä päättävät siitä mikä on paheksuttua ja mikä ei) päät kääntymään ja heidät ymmärtämään, että kurinpito on pohjimmiltaan myönteinen asia eikä siis joku traumamörkö jollaisena se nyt vuonna 2020 nähdään.
Niistä keinoista on kokonaisia kirjoja. Tärkeää olisi oppia tunnistamaan milloin itsellä tulee tunne niin yli, että saattaa käyttää väkivaltaa. Silloin pitää ensin tehdä jotain mikä harhauttaa mielen hetkeksi muualle, jotta saa pahimman terän tunteesta pois. Esim. jääpala nyrkkiin tai suuhun, kylmällä vedellä kasvojen pesu jne. Tämän jälkeen alkaa itsen rauhoittaminen, mutta se ei ole helppoa jos ei sitä lapsena ole oppinut, ja niistä keinoista kannattaa lukea kunnolla tai mennä ihan terapiaan.
Tosiaan, se kasvatus hoidetaan sitten kun oma tunne on sillä tasolla ettei käytä väkivaltaa. Poislukien vaaratilanteet, mutta silloinkin tehdään vain välttämätön (esim. lapsi toiseen huoneeseen) ja keskitytään ensin itseen. Itsensä rauhoittaminen ei suinkaan tarkoita sitä, ettei lapselle saa näkyä tunne. Kyllä lapsi saa huomata, että vanhempi on vihainen. Itseä pitää vain pystyä kontrolloimaan. Samaahan lapselta vaaditaan ja opetetaan, oman käyttäytymisen kontrollointia.
Lapsen kasvatukseen on kyllä hirveästi vinkkejä, jotka eivät ole mitään lässytystä. Monet lastenpsykiatrit ovat kirjoittaneet kirjoja aiheesta, ja kyllä niissä neuvotaan ihan eitä sanomaan ja rajat vetämään. Oma lapseni pienempänä töni sisarustaan. Opettelin tuolloin pitämään hermot kurissa ja sitten aina jämäkästi joka tilanteeseen puutuin kunnolla. Sanoin ei, noin ei saa tehdä. Se käy kipeää. Sitten sanoin, että jos haluat huomiota niin pyydä sitä. Ja yleensä lapsi pyysi ja sitä annoin, sillä sen antaminen oli ainoa tapa opettaa että sanallisesti hoidetaan asiat. Kun ei ollut tönimisen uhkaa niin silloin opeteltiin odottamista. Kun lapsi pyysi huomiota, sanoin odota teen tämän loppuun ja siitä saattoi seurata kiukkua, mutta lopulta oppi kun tein aina sen käsillä olevan asian loppuun. Asia kerrallaan pitää edetä, ja ymmärtää että esim. 2-4-vuotiailta ei oikeasti hirveän paljon voi odottaa. Kasvatus on sitä että päättää tehdä asiat niin kuin tekee ja ymmärtää että hedelmät eivät tipu heti käsiin. Lapsen käytöstä ei voi pitää suorana indikaattorina pienenä omiin kasvatustaitoihin, sillä sitten vanhemmalla olisi lopulta jatkuvasti epävarma olo. Epävarma vanhempi ei voi olla samaan aikaan jämäkkä ja positiivinen lasta kohtaan.
Joskus lapseni on kysynyt, oletko sinä vihainen. Ja silloin olen ihan suoraan sanonut, että kyllä olen koska tönäisit veljeäsi.
En ole tuo jolle vastasit, mutta tietenkin ideaalimaailmassa aikuiset lukisivat Anna Wahlgrenin lasten kasvatusopuksia { ;) } ja toimisivat niiden mukaan.
Mutta totuus on, että kaikki eivät siihen kykene ainakaan silloin kun tarve olisi suurimmillaan, saati että kaikilla ihmisillä olisi kykyä erottaa hyvät teokset ja vinkit huonoista, ymmärtää ja arvioida objektiivisesti lukemaansa ja kuulemaansa. Tai jaksamista.
Lisäksi tilanteet ja ihmiset vaihtelevat.
Fyysistä kuritusta kevyempänä pidetty eristäminen voi pahimmillaan olla vielä fyysistäkin kuritusta pahempi, erityisesti jos siihen liittyy epäjohdonmukaisuutta.Jokaisen vanhemman tulisi löytää itselleen ja lapselleen ne parhaimmat ja toimivimmat tavat, mutta sakkorsngaistukset tuskin se toimivin apu tässäkään.
Mitä tapoja edes on jäljellä, kun tuntuu, että ne kaikki ovat nykyään näitä "pahoiksi ja vielä pahemmiksi" luokiteltuja?
Epäilenpä myös, että tämä pahaksi leimaaminen tulee vaan kiihtymään tulevaisuudessa. Vuonna 2040 lienee lapsensa jäähypenkille raahaava vanhempi vähintään yhtä paha kuin se vanhempi joka vuonna 2020 antaa lapselleen remmiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koska se sakko kirvelee sitä tukistajaakin. Jättää ehkä tukistamatta jatkossa, koska sakkoja ei ole kiva maksella.
Mutta eiväthän rankaiseminen ja rangaistuksen pelko auta mitään. Juuri sen takia tukistamistakaan ei enää suositella.
Ainoa mikä oikeasti auttaa on tunteiden sanoitus.
No eipäs nyt viitsitä pomppia ääripäästä ääripäähän. Juu ei lähtökohtaisesti väkivalta ole oikein eikä siihen saisi turvautua vaikka olisikin väsynyt, mutta tietyissä tilanteissa ei kyllä ratkaisu ole sekään että se 12-vuotiaalle kerrotaan että ei saa lyödä vaan harmistus puretaan vaikka piirtämiseen.
Kaikki lapsen toiminta ei johdu pahasta olosta vaan joskus ihan puhtaasti ilkeydestä. Olen myös aina ollut sitä mieltä että niin se metsä vastaa kun sinne huudetaan. Jos et tottele annettuja ohjeita sillä on seuraamuksia. Jos menet toista kiusaamaan voit saada samalla mitalla takaisin. Toki tämä ei nyt suorasanaisesti toimi aikuisen ja lapsen välillä, mutta kyllä minusta esimerkiksi nämä koulukiusaajat jotka joukolla hakkaa yhden puolustuskyvyttömän ja nuoremman ansaitsisivat saada selkäsaunan yhtä lailla eikä mitään sanoittamista.
Niin, se metsä vastaa kuten huudetaan. Se vaan toimii lähinnä toisinpäin eli se aikuinen saa katsoa peiliin, jos asiat ei toimi.
Lapsi ei ole ilkeä.
Maailmankuvasi on paha. Ajattelet että selkäsauna olisi oikein. Sekin tietty rangaistuksena eikä ratkaisuhakuisuutena.
Minä en käytä edes totteleminen sanaa, sekin kuvaa valtaa. Siitä huolimatta lapseni ovat aina olleet hyvin toimivia kaikkialla. Olen nuorten kanssa töissä eikä sielläkään mitään ongelmia. Sielläkin metsä vastaa kuten minä huudan eli hienosti.
Onko sitten kurittava aikuinen lähtökohtaisesti ilkeä, joka haluaa tuottaa lapselleen mahdolllisimman suurta kärsimystä?
Ei ainakaan kovin usein. Kyllä silloin on taustalla vähintään uupumusta, neuvottomuutta tai ymmärtämättömyyttä.
Mikäli kyseessä on ymmärtämättömyys rankaiseminen lisää siinä missä lapsenkin kohdalla epäoikeudenmukaisuuden tunnetta ja katkeroittaa, eikä se kyllä korjaa kahta ensimmäistäkään.
Aika erikoinen näkemys, että lapsen kurittaminen olisi oire uupumuksesta, neuvottomuudesta tai ymmärtämättömyydestä.
Väittäisin, että se on enemmänkin oire siitä, että vanhempi on tajunnut, ettei kaikki ratkea puhumalla lapsen kanssa vaan tarvitaan myös pelotteita. Ihan niin kuin aikuistenkin maailmassa on pelotteita jotka uhkaavat esimerkiksi töissä laiskottelijaa tai ylinopeuden ajajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se mikään tabu ole. Ihan tuoreessa muistissa on se kurituslapsuus.
On monia vanhempia, jotka eivät vain onnistu siinä vuorovaikutuksessaan. Ulkopuolinen näkee ne ongelmat helposti ja niihin voi saada apua. Kyse on siis vanhemman taidoista, joita voi harjoitella.
Todella naiivi näkemys, että kaikki asiat olisivat puhumalla järjestettävissä parhain päin.
Vielä naiivimpi on sellainen, jossa kuvitellaan väkivallan auttavan asiassa ja olevan ok, jos se johtuu vanhemman ”ymmärtämättömyydestä”.
Jotenkin sitä toivoisi, että epätoivoissaan ja vihanhallintaongelmissaan satunnaisesti väkivaltasesti toimiva vanhempi ymmärtäisi kuitenkin asian olevan väärin, sen sijaan että puolustelisi tekojaan ja hakisi syitä lapsesta.
Tilanteesta riippumatta?
Sanotaan, että isäsi otti sua hiuksista refleksinä, koska kävit pienemmän sisaruksesi kimppuun väkivaltaisesti.
Mutta aikuistuttuasi olet kypsynyt ja kasvanut siihen, että aikuiset ovat aina täydellisiä ja jos eivät rangaistus on ansaittu tilanteesta huolimatta.
Tämän kypsymisen myötä olet iloinen siitä, että tiedät olevasi täydellinen. Eikä mikään ikinä saisi sinua toimimaan niin julmasti lasta kohtaan kuin isäsi toimi.
Olet tottelevainen ja itsevarma. Onhan oikeus nyt ja aina puolellasi.
Okei, meni yli. Mutta vakavissaan, voisiko toinen ajatus olla, että isäsi toimi siinä hetkessä väärin ja katui? Että hänkin on ihan vain ihminen, joka yritti parhaansa. Vai tarvitsetko oikeasti oikeuslaitoksen kertomaan, että tämä teki väärin? Ja lisäksi rankaisemaan asiasta?
Koska muuten koet voivasi repiä kaikkia hiuksista ja koet suunnatonta epäoikeudenmukaisuuttaja turvattomuutta? Olihan se hyvä isä muuten, mutta tukistamisesta niin mielenipahoitin, että hyvä vaan kun puututtiin.
Olisiko kuitenkin hedelmällisempää yrittää vaikuttaa niihin syihin, mistä tilanne sai alkunsa?