Miksi luopua DINK-elämästä?

Olemme kolmikymppinen lapseton työssäkäyvä ns. dink-pariskunta (double income, no kids). Olemme olleet nyt yhdessä kuusi vuotta, molemmat töissä (lähes) koko ajan. Säästöjä on kertynyt tuona aikana ihan kivasti, ja edelleen kertyy. Rahaa ja ennen kaikkea aikaa on tarpeeksi. Pystymme matkustamaan, syömään ulkona, harrastamaan, opiskelemaan, nauttimaan elämästä. Pidämme molemmat töistämme, meillä on laaja ystäväpiiri, suhteemme voi hyvin ja olemme saaneet järjestettyä elämämme aika lailla sellaiseksi kuin haluammekin. 

Normaalisti kai tässä tilanteessa pitäisi laittaa kaikki uusiksi, hankkia pari lasta ja alkaa elää lapsiperhearkea. Molempien vanhemmat ainakin ovat sitä mieltä, ja asia tulee varmasti taas esiin nyt jouluna. Meitä ei vain yhtään huvittaisi. Emme ole mitenkään vakaumuksellisesti lapsia vastaan, mutta emme vain näe, millä tavalla lapset parantaisivat elämäämme. Mikääm vanhemmuudessa ei erityisesti houkuttele, ja kun mietin tulevaisuutta ilman lapsia, tunnen lähinnä helpotusta ja tyytyväisyyttä.

Pitäisikö niitä lapsia kuitenkin hankkia? Onko muita, joiden on ollut vaikea luopua lapsettomasta elämästä?