Kuvaile elämääsi niin, että se kuulostaa mahdollisimman hohdokkaalta

Olen 22-vuotias nuori nainen. Olen kaunis (kun olen täydessä tällingissä), hoikka (laiha läski) ja hurmaavaksikin kuvattu (humalassa). Menestyn opinnoissani loistavasti (aina kun jaksan raahautua paikoille, eli harvoin) useat opettajani (yksi) ovat kuvanneet minua mm. "varmaksi menestyjäksi" (jos en kärsisi MT-ongelmista). 

Asun omassa yksiössäni (äitini omistama), joka remontoitiin mieleisekseni (tosin halvimmilla mahdollisilla materiaaleilla, eli kaikki hajoaa käsiin). Olen varakkaasta perheestä (yh-äitin kasvattama, äiti pienipalkkainen mutta sijoittanut asuntoihin) ja olen itsekkin kohtalaisen varakas (2000€ ulosotossa, mutta käytän kalliita vaatteita joita ostan käytettyinä/laadukkaan näköisiä halppiksia).

Minulla on ihana miesystävä (35-vuotias kaljuuntuva kaljamahainen, vieläpä työtön ja aggressiivinen kolmen lapsen isä), joka pitää minua hyvänä ja haluaa tarjota minulle vain parasta (ostaa ruokaa kun itselläni ei ole varaa). 

En edes jaksa kirjoittaa enempää kun masentaa jo nämäkin liikaa. Huoh.

Mun 2 totuutta:

Olen nuori, kaunis, pitkä ja hoikka nainen. Vanhempani ovat hyvin varakkaita ja olenkin viettänyt ylellisen lapsuuden ja nytkin voin sanoa eläväni ylellisesti, minua myös odottaa satumainen perintö. Asun yhdellä Helsingin kalleimmista alueista. Tällä hetkellä opiskelen, valmistun puolentoista vuoden päästä upeat, kansainväliset uramahdollisuudet tarjoavalle alalle. Löysin rakkauden jo hyvin nuorena ja nyt olen naimisissa pitkän, tumman, komean korkeastikoulutetun miehen kanssa. Meillä on ihana, kaunis ja älykäs pieni poika. Harrastan matkustelua ja merkkivaatteita.

Olen nuori (ven mä nyt vielä vanhakaan ole), kaunis (on sitä rumempiakin nähty), pitkä ja hoikka (tosi siro yläkroppa=kuppikoko AA, takapuoli ihan eri paria) nainen. Vanhempani ovat hyvin varakkaita ja olenkin viettänyt ylellisen lapsuuden (verrattuna muihin 1980-luvun pikkukaupungin lähiön asukkaisiin, olin pahasti koulukiusattu ja isä harjoitti henkistä väkivaltaa) ja nytkin voin sanoa eläväni ylellisesti (verrattuna muihin työttömiin), minua myös odottaa satumainen perintö (no ehkä Suomen mittakaavassa ihan kiva, joudun kuitenkin jakamaan sen). Asun yhdellä Helsingin kalleimmista alueista (pienessä ahtaassa murjussa josta minulla ei olisi ikinä varaa maksaa edes vuokraa).Tällä hetkellä opiskelen, valmistun puolentoista vuoden päästä upeat, kansainväliset uramahdollisuudet tarjoavalle alalle (englanninkielinen amis johon päädyin todettuani yliopisto-opinnot toivottomiksi, luokkakaverit 10 vuotta nuorempia, ala ei oma eikä työllistä tällaisia yli-ikäisiä). Löysin rakkauden jo hyvin nuorena (olin teininä niin epätoivoisen yksinäinen että takerruin ensimmäiseen mieheen jolle kelpasin) ja nyt olen naimisissa pitkän, tumman, komean (on sitä rumempiakin nähty) korkeastikoulutetun (höpöalalta, tosi huono palkka eikä juuri mitään uranäkymiä) miehen kanssa (hädin tuskin siedämme toisiamme). Meillä on ihana, kaunis ja älykäs pieni poika (jolla epäillään adhd:ta, toisen lapsen abortoin, enempää en taatusti ton p*skan kanssa tee). Harrastan matkustelua (about kerta vuodessa Kanarialle, Tallinnaan ja Tukholmaan) ja merkkivaatteita (etsin lapselle huutiksesta Ticketiä, Pop:ia ja Me&I:ta. Tähän kurjuusosioon riittäisi juttua vielä vaikka kirjaksi mutta pelkään jo nyt että joku tunnistaa...

Olen korkeasti koulutettu nainen ja minulla on hyvä mies ja kaunis lapsi. Olen vielä hohdokkaassa kunnossa ja saan paljon miehiltä huomiota ja he ovat minulle kilttejä. Kävelen itsevarman viekoittelevasti ja tiedän että monet naiset ovat minulle kateellisia. Teen taiteellista työtä, jossa saan jatkuvasti positiivista palautetta ja huomiota. Olen myös älykäs ja lahjakas monella saralla.

Totuus:

Minua on kiusattu koulussa erilaisuuteni takia. En ole koskaan saanut sitä rakkautta isältäni mitä olisin tarvinnut. Sen takia olen riippuvainen miesten huomiosta. Minulla on myös taipumusta masennukseen ja olen käynyt kuilun pohjalla muutama vusi sitten. Haen hyväsyntää jatkuvasti.

Asun kauniissa, valoisassa, modernissa ja lisäksi pk-seudun tasoon verrattuna naurettavan edullisessa asunnossa pääkaupungin paraatipaikalla. Onnellisessa avosuhteessa kanssani elää pitkä ja tumma mies, jota täysin turhaan tavoittelevat useat muut naiset. Itse olen vaalea, hoikka, 'petite' hyvinpukeutuva ja huoliteltu. Olen niin akateemisesti, taiteellisesti kuin urheilullisestikin lahjakas; puhun mm. sujuvasti viittä kieltä ja kaunokirjallisuuttani on julkaistu. Pääsin heittämällä sisään opiskelemaan erittäin kilpaillulle ja työllistävälle alalle.

[quote author="Vierailija" time="22.12.2013 klo 22:49"]Asun kauniissa, valoisassa, modernissa ja lisäksi pk-seudun tasoon verrattuna naurettavan edullisessa asunnossa pääkaupungin paraatipaikalla. Onnellisessa avosuhteessa kanssani elää pitkä ja tumma mies, jota täysin turhaan tavoittelevat useat muut naiset. Itse olen vaalea, hoikka, 'petite' hyvinpukeutuva ja huoliteltu. Olen niin akateemisesti, taiteellisesti kuin urheilullisestikin lahjakas; puhun mm. sujuvasti viittä kieltä ja kaunokirjallisuuttani on julkaistu. Pääsin heittämällä sisään opiskelemaan erittäin kilpaillulle ja työllistävälle alalle.

[/quote]

Totuus unohtui itseltäkin ;) asunto on opiskelijakämppä, joten laadultaan ei hohdokas, uusia valkoisia Ikea-kalusteita jne. Mieheni ei ehkä ulkomaalaistaustansa takia ole joka neidon päiväuni, vaikka tosiasiassa tavoiteltu onkin. Pitkä hän ei pitkälle naiselle ole, itse olen lyhyt. Hoikka olen syömishäiriöni vuoksi ja kaksi 8-vuotiaana rustailemaani runoa julkaistiin aikanaan kotikaupunkini koulujen opppilaiden runokirjassa. Urheilulajeja taidan keskivertoa paremmin monia, mutta en ole kilpaillut yhdessäkään. Aivot menevät usein sekaisin kielten kesken.

Vietän joulua lapsuudenystäväni kanssa. Lapsemme

ovat kavereita Jossain vaiheessa siirrymme kaupunkiasunnon kautta maalle omakotitalooni.

Suvun tapaamista.

Pitkä loma edessä.

Tulen kaupunkiin jossa lomailen

Olen nuori ja kaunis nainen, minulla on kaksi ihanaa lasta ja rakastava mies, joka hoitaa paljon lapsiamme ja osallistuu kotitöihin. Aloitin äskettäin unelmieni työpaikassa, johon minut valittiin parin sadan hakijan joukosta. Työssä on paljon vastuuta, saan oppia uutta ja hoitaa itsenäisesti monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä.

Meillä on tilava ja mukava asunto, oma auto ja suvulla ihana mökki jossa usein lomailemme. Mieheni ostelee minulle usein kalliita lahjoja, syntymäpäivänä sain sekä uuden älypuhelimen että tabletin. 

Sitten totuudenmukaisempi versio: nuori olen, mutta kovin kauniiksi en itseäni tunne lähes 20 kiloa lihoneena. Lapset ovat ihan kivoja, mutta hermoni eivät meinaa kestää heidän hoitamistaan. Onneksi saan tehdä paljon töitä ja mies hoitaa lapset, koska on sairaseläkkeellä. Sen puolesta ei sitten olekaan mikään mieletön uroteko, että mies osallistuu kotitöihin - minä ne kyllä suurimmaksi osaksi teen pitkien työpäivien päälle.

Työ on oikeastikin todella kiva ja unelmieni täyttymys, mutta varmaan jonkun mielestä ihan perushuttua. Palkka on vaatimaton, koska en kehdannut laittaa kunnon palkkatoivetta. 

Asumme kaupungin vuokrakämpässä aika huonomaineisella alueella, mutta vuokra on pieni joten meitä ei haittaa. Rahasta onkin tiukkaa, ja riitelemme paljon rahankäytöstä. Olin vähällä myydä lahjalaitteetkin pois, koska meillä ei olisi ollut niihin rahaa. Auto on järkyttävä romu ja nelihenkiselle perheelle aivan liian pieni.

Olen muuten aina ollut hyvä luomaan kulisseja (en tarkoituksella). Sekä lapsena että aikuisena minua on kadehdittu paljon, vaikka minusta elämässäni ei ole ollut paljoa kadehdittavaa. Eipä nuo ikävät asiat kyllä muille aina kuulu joten miettikööt ihmiset mitä haluavat.

Olen nuori ja kaunis nainen, minulla on kaksi ihanaa lasta ja rakastava mies, joka hoitaa paljon lapsiamme ja osallistuu kotitöihin. Aloitin äskettäin unelmieni työpaikassa, johon minut valittiin parin sadan hakijan joukosta. Työssä on paljon vastuuta, saan oppia uutta ja hoitaa itsenäisesti monipuolisia ja mielenkiintoisia tehtäviä.

Meillä on tilava ja mukava asunto, oma auto ja suvulla ihana mökki jossa usein lomailemme. Mieheni ostelee minulle usein kalliita lahjoja, syntymäpäivänä sain sekä uuden älypuhelimen että tabletin. 

Sitten totuudenmukaisempi versio: nuori olen, mutta kovin kauniiksi en itseäni tunne lähes 20 kiloa lihoneena. Lapset ovat ihan kivoja, mutta hermoni eivät meinaa kestää heidän hoitamistaan. Onneksi saan tehdä paljon töitä ja mies hoitaa lapset, koska on sairaseläkkeellä. Sen puolesta ei sitten olekaan mikään mieletön uroteko, että mies osallistuu kotitöihin - minä ne kyllä suurimmaksi osaksi teen pitkien työpäivien päälle.

Työ on oikeastikin todella kiva ja unelmieni täyttymys, mutta varmaan jonkun mielestä ihan perushuttua. Palkka on vaatimaton, koska en kehdannut laittaa kunnon palkkatoivetta. 

Asumme kaupungin vuokrakämpässä aika huonomaineisella alueella, mutta vuokra on pieni joten meitä ei haittaa. Rahasta onkin tiukkaa, ja riitelemme paljon rahankäytöstä. Olin vähällä myydä lahjalaitteetkin pois, koska meillä ei olisi ollut niihin rahaa. Auto on järkyttävä romu ja nelihenkiselle perheelle aivan liian pieni.

Olen muuten aina ollut hyvä luomaan kulisseja (en tarkoituksella). Sekä lapsena että aikuisena minua on kadehdittu paljon, vaikka minusta elämässäni ei ole ollut paljoa kadehdittavaa. Eipä nuo ikävät asiat kyllä muille aina kuulu joten miettikööt ihmiset mitä haluavat.

Olen akateemisesti koulutettu, työssäni menestynyt 30+ nainen. Olen kauniiksi kehuttu ja muodokas, ja menestynyt akateeminen mieheni on hulluna minuun, hih. Asumme ihanassa omistusasunnossa arvostetulla alueella ja kotiamme sulostuttaa kaksi ihanaa lasta - tyttö ja poika tietenkin! Tulimme juuri joulunalusvierailulta mieheni vanhempien sukutilalta, jossa kolme sukupolvea illasti kauniisti katetun päivällispöydän äärellä. Serkukset leikkivät iloisesti keskenään vanhempien nauttiessa taidokkaasti valmistettua jälkiruokaa ja katsellessa lapsia hymyssä suin.

Olen akateemisesti koulutettu, työssäni menestynyt 30+ nainen.(Joo 40 vuotta kolkuttelee ovella, akateeminen kyllä, mutten tee lainkaan koulutustani vastaavia töitä ja olen jämähtänyt samaan paskaläpeen vuosikausiksi ilman etenemismahdollisuuksia.) Olen kauniiksi kehuttu ja muodokas (karmea läski, joka lääkitsee lievää masennustaan ylensyönnillä, ja kauniiksi on joku muu kuin oma kiltti mies ja lapset sanonut n. 15 vuotta sitten), ja huippumenestynyt akateeminen mieheni on hulluna minuun, hih (oli silloin 15 vuotta sitten, nykyään kumpikaan ei jaksa tehdä aloitetta. Mies on kyllä pidetty työssään, mutta tienaa noin 3000 e / kk brutto) Asumme ihanassa omistusasunnossa arvostetulla alueella ja kotiamme sulostuttaa kaksi ihanaa lasta - tyttö ja poika tietenkin! (Omistusasunto kyllä, mutta ahdas ja täynnä tavaraa oleva perusrivari duunarialueella. Lapset ovat ihania kyllä ja rakastan heitä hirmuisesti, mutta toisella epäillään autismin kirjon häiriötä ja on ollut todella rankka vuosi) Tulimme juuri joulunalusvierailulta mieheni vanhempien sukutilalta (70-luvun remppaamaton kerrostalokolmio), jossa kolme sukupolvea illasti kauniisti katetun päivällispöydän äärellä (vaappuvan pienen pöydän ääreen oli ahtaunut syömään eriparilautasilta joukko kiusaantuneita ihmisiä, jotka eivät muista, missä kukakin on töissä) . Serkukset leikkivät keskenään vanhempien nauttiessa taidokkaasti valmistettua jälkiruokaa (serkut eivät taaskaan noteeranneet lapsiani, vaan sietivät vain vaivoin erikoisesti käyttäytyvää sukulaistaan samalla kun itse yritin saada alas kivikovia joulutorttuja pahan mielen kaivertaessa vatsassa nähdessäni taas, miten erilainen tuo oma rakas lapseni on).

Terveiset täältä uudesta omakotitalosta aivan kaupungin keskustan liepeiltä, täällä asustelee uraäiti, koti-isä ja kaksi ihanaa lasta. Pihalla pari uudehkoa tila-autoa ja tallissa harrasteauto, lapset ja opiskelut hoidettu ensin pois jaloista ja sitten kunnon vauhtiin uralla. Työviikon jälkeen on ihanaa tulla puhtaaseen kotiin, missä on ruoka valmiina. Harrastan kulttuuria, erityisesti musiikkia, kuten myös lapseni.

Totuus:

Terveiset täältä uudesta omakotitalosta (no tämä on tosiaan vieläkin kesken, aloitettiin rakentaminen jo vuosia sitten) aivan kaupungin keskustan liepeiltä (kyllä, mutta naapurissa on meijeri...), täällä asustelee uraäiti (sama ura tosiaan ollut siitä asti kun työelämään menin), koti-isä (työtön, ehkä vaivautuu hankkimaan taas jotain duunia, kun liiton rahat loppuu) ja kaksi ihanaa lasta (jotka rassaa mun hermoja). Pihalla pari uudehkoa tila-autoa (niin, kun mun isä on ne meille ostanut) ja tallissa harrasteauto (hirvee vanha kottero, ollut aiemmin ihan käyttöautona), lapset ja opiskelut hoidettu ensin pois jaloista ( parin vahinkoraskauden jälkeen tuntui että nyt olis pakko hankkia ammatti) ja sitten kunnon vauhtiin uralla (vauhtiin?). Työviikon jälkeen on ihanaa tulla puhtaaseen kotiin, missä on ruoka valmiina (jos ei olis, en antais miehelle lainkaan pillua, nyt on edes pieni mahdollisuus). Harrastan kulttuuria (juomakulttuuria), erityisesti musiikkia (käyn festareilla), kuten myös lapseni (pakotin ne musiikkiopistoon soittotunneille, pelaisivat varmasti mielummin pleikkaa).

Sain vanhanaikaisen kasvatuksen ja minusta tuli omillaan pärjäävä nuori nainen. 

Peruskoulun kohdalla vain paransin loppua kohden aikaisempia suorituksiani.

Ammattikoulussa loistin ja opiskelin kaksi tutkintoa kolmessa vuodessa.

Rakastuin myös samoihin aikoihin ja pääsin osaksi mitä rakastavinta perhettä omien vanhempieni muuttaessa pois pks seudulta. 

Olen edelleen tuon miehen kanssa vuosien ja vuosien jälkeenkin olemme kuin vastarakastuneet. Meillä on lapsi joka on kehittynyt todella hurjasti ja meneekin monella osa-alueella muita edellä. 

Olen hyvä ja ammattiatitoinen työssäni ja koen sen erittäin tärkeäksi työksi sillä saan ja joudun vaikuttamaan monien ihmisten tulevaisuuteen. Minua soitellaan töihin vähän väliä ja tulee joskus ihan hankaluuksia valita mihin sitä tänään oikein rientäisi:). 

Asumme rivitalossa ja ystävien kanssa vietämme usein aikaa meidän itse sisustamassamme kodissa.

Mieheni on ihana ja olimme juuri eilen upeassa, hyvä tasoisessa ravintolassa syömässä, samaan aikaan lastamme hoiti samaan aikaan useampi lastenhoitaja jotka ovat kuin perhettä meille. Meillä on lastenhoitajia ulkomailla saakka, ihan vain varalta jos joskus haluamme lähteä jonnekkin. 

Tulevaisuus näyttää kirkkaalta ja vain taivas on rajana unelmia toteutettaessa:) <3!

Kolikon toinen puoli: 

Sain selkäsaunoja, äitini oli/on henkisesti sairas ja muutin omilleni koska vanhempani erosivat ja tajusin tilaisuuteni tulleen.

En saanut minkäänlaista tukea ikinä koskaan mihinkään koulun käyntiin liittyvään tai oikein muuhunkaan ja 9 luokalta pääsin läpi.

Ammattikoulussa olin hyvä, mutta raadoinkin niska limassa jotta saisin kaiken haluamani....tai edes jotakin leivän päälle..tai edes leivän.

Mieheni perhe ei uskonutminun kovin kauaa olevan kuvioissa ja pitivät koko sukua myöten minua sellaisena "hetken leluna/panona.

Mies on edelleen sama, mutta arki...se on perkele joskus raskasta ja pinna on välillä kireällä kuin kukkaron nyörit kodittomalla.

Lapsi on taitava, mutta niin kovapäinen että välillä tekee mieli lukita itnsensä komeroon piiloon kun lapsi haluaa ja haluaa, enkä saa selvää mitä se haluaa, ja ei halua.

Olen jokapaikan höylä jolla on useampi työ, kun vakituista työpaikkaa on nyt vain niin perhanan vaikea saada. Menen sinne mistä saan töitä ja teen ylimääräistä' jotta minut pyydettäisiin uudelleen.  Minulla on siis varasuunnitelman varasuunnitelma.

Kävimme eilen syömässä, kyllä ja paikka oli upea. Mies keskittyi netissä luuhaamiseen saman verran kuin minuun ja ruokaan yhteensä.

Lapsi oli sukulaisilla ja sattuivat olemaan samaan aikaan samassa paikassa. Kaikki eivät asu suomessa mutta ovat täällä juuri nyt. Mihinkään Tukholmaa pidemmälle ei olisi koskaan varaa edes matkustaa. 

Ei ole mitään hajua mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä lisää pätkätöitä ja keikkatyöpaikkoja. Hermojen kiristystä ja "valitettavasti pisteesi eivät riittäneet" -kirjeitä koulusta johon hain vuosi sitten.

Täällä kirjoittelee 21-vuotias menestyvä yrittäjä. Ylioppilastutkinnon keskiarvo oli 9.3, ja ammattikoulun 1-3 asteikolla 2.9 . Olen käynyt maailmalla.

Olen naimisissa ihanan miehen kanssa. Tulevaisuudessa haluamme lapsia. Lasten aika on siis toivottavasti pian. Suhteemme on kestänyt paljon.

Olemme varakkaita. Meillä on hyvällä alueella kaunis koti.

Minulla on ihania sukulaisia, jotka asuvat lähellä .Vanhempani ovat aina olleet kiinnostuneet tekemisistäni ja tukeneet minua, jopa maailmalle lähdössä. Minulla on ollut mukavan vapauttava kasvatus ja rahan arvo on opetettu minulle hyvin . Koulukaverit eivät koskaan häirinneet minua liiaksi). Olen oppinut ahkeraksi.

Siskoni on aivan ihana ja rakas.

Miehelläni on hyvä työ. Mieheni on myös urheilullinen, hän on personal trainer ja käy säännöllisesti salilla.

Miehelläni ja minulla on urheiluautoa, toinen on Porsche.

Olen hehkeä blondi. Urheilen säännöllisesti, ja olenkin pudottanut parin viime vuoden aikana 30 kg.

TOTUUS:

Täällä kirjoittelee 21-vuotias menestyvä yrittäjä (jos menestys on sitä että ei tee häviötä... yhtiökumppanini jättää minulle kaikki palkattomat työt ja liikevaihto on mitätön). Ylioppilastutkinnon keskiarvo oli 9.3 (mitä silläkin tekee..) ja ammattikoulun 1-3 asteikolla 2.9 ( 30 kurssia hyväksilukuja lukiosta, jotka nekin kylläkin yseistä muutettu kolmosiksi. Käytännön taidot varmaan ihan paskat.) Olen käynyt maailmalla (muutin 15-vuotiaana pois kotoa 800km päähän, koska en kestänyt sitä ettei minulla ollut kotia kun minut ajettiin pois alkoholisoituneiden sukulaisteni luota, koska lopetin juomisen tuohon aikaan), mutta kotoisin idyllisestä lappilaisesta kaupungista (kuollut kylä jonka asukasluku lähenee kolmea).

Olen naimisissa ihanan miehen kanssa (no tämä sentään totta vaikka molemmat ollaan niin paljon töissä ettei sitäkään ehdi montaa kertaa kuussa toteamaan).

Tulevaisuudessa haluamme lapsia (lähes mahdotonta koska minulla erinäisiä vaikeuttavia sairauksia ja miehen siittiöt purkissa sairaalassa, löydettiin mikroteseleikkauksessa muutama). Lasten aika on siis toivottavasti pian (  sillä muuten se ei ole lääkärin mukaan koskaan. 21v ja lapsettomuushoidoissa, kiitos vain elämä!).

Suhteemme on kestänyt paljon ( miehen väärin määrätystä lääkityksestä johtuneet aggressiokohtaukset, lääkitykset, minun sukuni ongelmat, etäsuhde jossa kärsittiin vuosi 800 km erolla. Ensimmäisellä tapaamisellani mummoni oli humalassa ja paskoi housuun ja vitsaili miehen kuolleesta isästä).

Olemme varakkaita (miehelläni on sijoituksissa rahaa joihin ei voi koskea ainakaan pariin vuoteen, enkä minä halua niihin edes kajota). Meillä on hyvällä alueella kaunis koti (hävyttömän kallis vuokrakaksio, sisutettu kirpparitavaralla ja ikealla).
Minulla on ihania sukulaisia, jotka asuvat lähellä (naapurikaupungissa muutama alkoholisti joiden paskat käyn välillä siivoamassa ja kuskaamassa sairaalaan milloin minkäkin päänlyömisen jne takia). Vanhempani ovat aina olleet kiinnostuneet tekemisistäni ja tukeneet minua, jopa maailmalle lähdössä( tosin isäni oli pettynyt kun en kirjoittanut yhtään ällää, ne kolme eetä eivät kelvanneet.. Oikeastaan isäni on ollut tekemisiini aina pettynyt ja painostanut minua joka asiaan. Äitini suurinpiirtein nakkasi minut pihalle ja korvasi isäpuolellani). Minulla on ollut mukavan vapauttava kasvatus ( äitini opetti minut juomaan 9-vuotiaana, ei välittänyt missä kuljin), ja rahan arvo on opetettu minulle hyvin ( vaatteista lähtien kaikki piti suurinpiirtein maksaa itse.) Koulukaverit eivät koskaan häirinneet minua liiaksi (olin lihava ja kiusattu). Olen oppinut ahkeraksi ( oli pakko käydä töissä 12-vuotiaasta lähtien).
Siskoni on aivan ihana ja rakas ( no niin onkin, mutta ironisesti hän on pikkusiskoni ja pyöräytti pikkuvauvan näin opiskeluaikansa ratoksi, ja hänellä ei ole sen vuoksi oikeastaan aikaa minulle. Raskausuutinen tuli samaan aikaan kun meille kerrottiin ettei todennäköisesti ole koskaan mahdollista saada lapsia.)

Miehelläni on hyvä työ ( No työ ainakin, lähihoitajana pienellä palkalla aina töissä, lisäksi tekee personal trainerin hommia joka vie sitten sen lopunkin ajan.) Mieheni on myös urheilullinen, hän on personal trainer ja käy säännöllisesti salilla ( siellä käy 5 kertaa viikossa, eli sen ainoan ajan kun ei ole töissä, syö tai nuku).

Miehelläni ja minulla on urheiluautoa, toinen on Porsche (vuodelta käpy ja nakki, kuluttaa liikaa eikä voi käyttää talvella, eli lainassa iänvanha toyota jota käytämme suurimman osan ajasta. Sammuu joka risteykseen.)

Olen hehkeä blondi ( pidennykset auttavat asiaa, tukkaa en ole rahan takia päässyt värjäämään puoleen vuoteen... liukuvärjäys? ;). Urheilen säännöllisesti, ja olenkin pudottanut parin viime vuoden aikana 30 kg (jojoillut ja nahka roikkuu röllöttäen).

Tunnustus; kirjoitin sen "haluan joululahjaksi 100 yläpeukkua", koska muut pari joululahjaa joita sain, jouduin pyytämään rahana lapsettomuushoitoja varten. Ja ne 121 peukkua jotka sain, kyllä lämmittivät mieltä ! :) <3

Pahoittelen ylipitkää tekstiä ja ylemmän tarinan töksähtelevää tyyliä, kirjoitin alimmaisen ensiksi :D

Olen kauppatieteitten maisteri (erikoisalana yksi niitä alhaisimpiin palkkoihin työllistävä) ja naimisissa (häät pidettiin vanhempien rahoilla) mukavan miehen kanssa. Vuosi häitten jälkeen tulin helposti raskaaksi (no kylläkin hinkutettiin joka päivä kyllästymiseen saakka) ja sain helpon ja rauhallisen vauvan mukavasti sujuneen raskauden jälkeen (mutta helppo raskaus korjaantui kyllä aivan järkyttävässä synnytyksessä ja monituisissa jälkikomplikaatioissa). Jäin äitiyslomalle vakituisesta työpaikastani (josta halusin jo muutenkin epätoivoisesti pois sillä työ oli tylsää, palkka huono, ja oppiarvoani "alempaa") hyvin mielin, ilman sen kummempia fanfaareja (joo, huono ilmapiiri työyhteisössä ja hädin tuskin kukaan jätti hyvästejä). Äitiyslomani on kulunut mallikkaasti ja mieheni on auttanut todella paljon (sillä on pitkäaikaistyötön). Nyt mietin taas palaamista työelämään uraa rakentamaan (sillä raha on todella tiukilla) ja olen saanut kaksi työtarjousta uusista kivoista työpaikoista (jotka kumpikaan eivät tosin ole omia unelmapaikkojani mutta voittavat kuitenkin paluun vanhaan). Asumme juuri rempatussa (halvat materiaalit, vuokrakämppä siis) rivitalossa, ja nautimme usein ulkona syömisestä (jossain halvassa pikaruokapaikassa).

Olen lapseton 31-vuotias maisterisnainen. Asun keskustakaksiossa mieheni kanssa. Minulla on palkitseva vakityö, joka vastaa täsmälleen koulutustani. Parisuhteemme on täynnä huumoria, hellyyttä ja hyviä keskusteluja. Käytän vapaa-aikani liikunnan, kulttuurin, ystävien ja vapaaehtoistyön parissa tai ihan vain kotona röhnöttäen. Haaveilen omasta koirasta, mutta sen aika ei ole vielä, koska tarkoitus on panostaa lähivuosina matkailuun vielä paljon nykyistä enemmän. Meillä on paljon vapaa-aikaa ja riittävästi rahaa nauttia siitä esimerkiksi keikoilla käymisen tai ravintolaillallisten muodossa. Mieheni kävi juuri vasektomiassa, ja menemme varmaan naimisiin tässä joku vuosi, kunhan saamme aikaiseksi. 

Totuus: No, tuo kaikki on totta. Elämäni ei ole hohdokasta mutta oikein hyvää se on.

Saan paljon ihanan miehen kyrpää, takaapäin nussiessa se tuntuu aivan sairaan hyvältä. :)

Asun tilavassa kaksiossa Tampereella (vuokra-asunnossa lähiössä) ja koska kulkuyhteydet ovat hyvät, käytän paljon julkisia (suurin syy tosin on se, ettei minulla ole varaa ajaa korttia saati ostaa autoa). Olen opiskelija, ja lähellä olevaan kouluun reippailen kävellen (säästääkseni rahaa, matka 5km). Opiskelen hyvin työllistävää alaa, jossa näen kätteni jäljen (rakennusalaa ammattikoulussa). Iltaisin ja viikonloppuisin tapaan kavereita keskustassa (Hällässä ja muissa räkälä-baareissa) tai kotoisasti sisustetussa asunnossani (jos ei ole rahaa lähteä mihinkään, kotoisa=kirppislöytöjä ja sukulaisten rojuja). Mieheni on pitkä, ruskeasilmäinen ja -hiuksinen komistus (ja 20kg ylipainoinen ja päällä aina college-housut ja t-paita). Itse olen mallia taskuvenus isoilla rinnoilla (jotka ovat tulleet lihomisen myötä, ylipainoa 10kg) ja kauniiksikin on kehuttu (mies kehuu, olen rokonarpinen ja ohuthiuksinen ylipainoinen pätkä). Luonteeltani sanoisin olevani ikuinen oppija (tai ainakin opiskelija, käyn samaa ammattikoulututkintoa jo neljättä vuotta).

Synnyin (akateemisten) vanhempieni kauan odotetuksi biologiseki lapseksi. Vietin lapsuuteni eliittialueella ja kävin kieliin painottuneen koulun luokkani priimuksena.Lukion jälkeen jatkosuunnitelmani olivat selvät,mutta päätin pitää hengähdysvuoden, jonka jälkeen ajatukseni tulevasta urastani kristallisoituvat. Akateemisiin opiskeluvuosiini kuuluivat opiskelijabileet sekä opiskelu- ja harjoitteluvaihdot ulkomailla. Tavoitteenani oli kansainvälinen  virkamiesura sellaisella hallinnonalalla, jossa voisin toteuttaa ideologisia ambitioitani. Siinä tohinassa ei tietysti ollut aikaa panostaa parisuhteeseen, vaan elin onnellista nuoren, itseellisen naisen elämää.

Valmistuttuani eteeni tuli yllättäen tuhannen taalan tilaisuus, johon päätin tarttua. Tavoitteet julkisella sektorilla vaihtuivat mielekkääseen työhön yksityisellä sektorilla. Sain osoittaa kykyni kansainvälisen yhtiön palveluksessa. Samalla rakensin ihanan kodin Helsingin kantakaupunkiin. Viikonloput pyhitin rentoutumiselle, joten baareissa en käynyt. Pidin tärkeänä, että sunnuntaisin aikaa ja energiaa oli pitkiin pyöräretkiin ja melontaharrastukseen. Olin kuitenkin tavoiteltu kaunotar. Kääntöpuolena oli, että kauneuteni vuoksi moni kosija pelästyi ja perääntyi. Mikä tragedia.

En hakenut rakkautta, mutta yllättäen hän olikin edessäni! Se oli kerrasta jalat alta. Me molemmat olimme ehtineet käsitellä entiset suhteemme, joten oli luontevaa sännätä suin päin suhteeseen! Muutimme yhteiseen unelmiemme punaiseen tupaan, jossa rakaistuin sen retrohenkisyyteen.Tuli lapsuus mieleen 1970-luvulla! Ei aikaakaan, kun tämä  unelmieni mieheni kosi minua. Romanttisesti Roomassa ja aivan yllättäen! Häät Suomenlinnassa olivat suunnitteilla. Vaan niin se elämä iloisesti yllätti: meille oli tulossa vauva.  Keskellä kauneinta kesää hän saapuikin. Äippälomavuosi vain sujasti ohitse. Se kului lähinnä vauvaan keskittyen ja yhdessä kölliessä. Ristiäiset olivat uskomattoman kauniit.

Mutta miten se pantteri pilkuistaan pääsisi? Niin paljon kuin lastani ja kodinlaittamista rakastin, ikävöin älyllisten haasteiden pariin töihin. Tietysti pehmeällä laskulla. Nelipäiväisestä työviikosta liikeni kuitenkin kolme päivää pelkälle perhe-elämälle. Kun lapsi oli täysin sopeutunut hoitoon, aloin tehdä viittä päivää. Sillä töissä minua kuitenkin odottivat mahdollisuus toteuttaa itseäni sekä kannustava työyhteisö. Voi ihanaa, kun minulla on kaikki! Ulkonäkö, lapsi, työ ja vieläpä mies, joka on  hulluna minuun! Lucky me.

Totuus:

Synnyin vanhemmilleni yli 10 vuoden odotuksen jälkeen, joka oli selkeästikin vienyt mehut suhteesta. Onnettoman suhteen mallin sain siis äidinmaidossa. Tai siis en saanut, koska äitini ei  minua imettänyt. Adoptioveljeni kärsi ADHD:sta, ja lapsuuttani varjosti häpeä, joka vanhemmillani vielä tuohon maailmanaikaan ADHD:n liittyi."Eliittialue" tarkoitti, että veljeni  ongelmien vuoksi myös minut leimattiin. Veljeni joutui koulukotiin  ja me pelkäsimme, että hän tulee uhkaamaan henkeämme. Tämän jälkeen vanhempani erosivat ja isäni muutti ulkomaille. Hän ei juuri elämässäni ole läsnä.

Lukiossa sairastin anoreksian ja otin koulunkäynnin ihan liian vakavasti. Olin luokkani priimus, mutta kouluni oli suoraan sanottuna surkea.Priimuksena olin yliopistolla korkeintaan keskinkertainen. Hengähdystauko opinnoissa tarkoitti, ettei minulla vain ollut saumaa ykkösvaihtoehtoon.

Opiskeluaikoina minulla oli lukuisia suhteista miesten kanssa, jotka käyttivät minua hyväkseen. Tarrauduin ajatukseen parisuhteesta, mutta kunnollista sellaista en parikymppisenä löytänyt, vaikka ravasin baareissa ja nettitreffeillä. Minä kyllä löysin kiinnostavia miehiä, mutta he eivät minusta kiinnostuneet.

Alalleni jouduin vahingossa. Unelmien harjoittelupaikka täytyi unohtaa, koska se olisi vaatinut liian suuret taloudelliset investoinnit. Valmistuin 6 vuoden opiskelun jälkeen kortistoon. Yrityksestä huolimatta sain vain palkattoman harjoittelun. Pätkätyöt seurasivat toisiaan, kunnes lopulta löysin vakkariduunin. Vakkariduunissa olin palaa loppuun ja lopulta päättelin, että lapsi kannattaisi hankkia ihan siksikin, että pääsisi kestämättömästä tilanteesta ulos. Olin jo tavannut miehen, joka oli mukava, mutta suuresta rakkaudesta tuskin kyse oli. Kosintaa hän oli yrittänyt kolmasti, ennen kuin tajusin tilanteen. Menimme kihloihin, mutta sitten mieheni alkoi painaa jarrua pohjaan.

Niin siinä kävi, että lapsemme syntyi äpäränä. Pahasti ennenaikaisena. Mikään ei ollut kotona valmiina, ja kun tulimme kotiin laitokselta, oli vastassamme ensimmäisenä sotkuinen kämppä ja koiramme oksennut. Oli kaikesta niin uupunut, että masennuin. En nauttinut äitiyslomasta ollenkaan.

Nyt olen takaisin töissä. Lapseni on vieraantunut minusta ja mieheni kanssa olemme pahasti vieraantuneet.

Olen 16-vuotta vanha, seurustelen ihanan pojan kanssa ja ympärilläni on luja tukijoukko auttamassa minua, jos välillä meneekin huonommin. Valmistun kahden vuoden päästä unelmieni alalta ja haaveissani olisi päästä muuttamaan yhteen poikaystäväni kanssa ensivuoden sisällä.

Totuus:

Olen ollut jo vuosia kiusattu ja olen viillellyt viiden vuoden ajan. Asun tällä hetkellä lastenkodissa, mutta jouduin viimeksi vuosi sitten osastolle, koska yritin itsemurhaa. Puhuin itseni myös ulos eräästä diagnoosista, minkä tiedän omaavani. Mutta, minulla on ihan oikeasti ihana poikaystävä, jonka vuoksi minulla on syy yhä jaksaa olla ja elää täällä.