Miksi niin moni kuvittelee vaurauden tuovan epäonnea

Ja miksi niin moni kuvittelee siisteyden ja kitsauden/säästäväisyyden olevan tie autuuteen ja kunnollisuuteen?

rahan tärkeyttä vähättelevät vain ne joilla sitä rahaa on. helppo on laususkella hurskaita latteuksia siitä miten raha ei tuo onnea kun on maha täynnä ja lämmitys päällä. vaikkei se onni tulisikaan automaattisesti lottovoiton kylkiäisenä niin mukavampaahan se olisi olla rikas ja onneton kuin köyhä ja onneton.

miten tälläiset aloitukset ovat aina niin latteita ja niissä tarvitsee kertoa jo kaikkien tietämät asiat, eli todellisuudessahan noiden kliseiden toistelijat yrittävät vaan selittää asioita itsellensä. Voihan sitä aina luoda Chaplin ja kengänsyönti -tyyppistä romantiikkaa köyhyydestä ja ajatella olevansa maallisen yläpuolella, mutta todellisuudessa nekin kengät olivat lakritsia ja Chaplinille tuli paha olo syödessään niitä.

Elämä voi olla flow'ta ilman huolta huomisesta, mutta joskus siinäkin tulee karikko vastaan ja täytyy huolehtia huomisesta. Mutta eiköhän sekin "ajatelehtiminen" ole ihan samanlaista larppausta kuin vaikka business-henkisen kulustusta ja rahaa ihannoiva elämäntapa. Toteutetaan rooleja.

Siis esim. ap:lla on ihan hyvä tilanne, vaikka ei rahaa ole niin paljon, että läheskään kaikki toiveet täyttyisivät. Mutta jos rahaa olisi vähemmän, niin en näe, että onnellisuus lisääntyisi.

Globaalisti meidän perheen menot ja tulot ovat ihan mielettömät nytkin. Käytännössä mihin se menee: arkiruokaan, kahteen autoon, kotiin pään päällä, joihinkin vakuutuksiin ja satunnaisiin huvituksiin. Vaatteisiin. Satunnaisiin matkoihin, eikä muuten läheskään aina ulkomaille saati lomakeskukseen (edes tai varsinkaan suomessa).

Kun olin opiskelija, minulla oli tarpeeksi rahaa, jotta kaikki perustarpeeni tyydyttyivät, minulla oli nykyistä selvästi enemmän vapaa-aikaa ja olin kiinnostunut henkisyydestä ja sen sellaisesta. Olen kuitenkin selvästi onnellisempi nyt, kun käyn töissä ja minulle on kertynyt jonkin verran omaisuutta. Saan mielihyvää siitä, että voin käyttää rahaa arvojeni mukaisesti, ja koen nykyisen elämäni kokonaisuudessaan paljon mielekkäämmäksi ja merkityksellisemmäksi kuin aiemman askeettisuuden.

Ilmeisesti onnellisuuteni on kuitenkin jollakin tavalla väärää onnellisuutta, eivätkä asiat, joita pidän tärkeinä, ole todellisuudessa tärkeitä.