Lue keskustelun säännöt.
Te joilla sekä ns. helppo että haastava lapsi
22.12.2013 |
Meillä on kaksi lasta, jotka ovat kuin yö ja päivä. Toinen on ollut syntymästään asti ns. haastava lapsi, on kuin tulta ja tappuraa, räjähdysherkkä, hyvin erilaisen temperamentin omaava kuin minä. Oikeastaan lähes kaikki asiat ja vaiheet hänen kanssaan ovat tähän asti olleet haastavia, mikään ei ole tuntunut menevän helpoimman kautta. Olen tuntenut jatkuvaa epäonnistumisen tunnetta äitinä hänen kanssaan.
Toinen lapsi taas on aina ollut helppo, sopeutuvainen, nauravainen, avoin, hyvin nukkuva, tyytyväinen. Asiat ovat sujuneet enemmän tai vähemmän omalla painollaan hänen kanssaan. Hänen äitinä on helppo ja kiva olla, on onnistunut olo äitinä. Nautin aidosti hänen seurastaan.
Haluan olla oikeudenmukainen ja molempia lapsia yhtä paljon rakastava äiti. En halua että lähetän signaalia mihinkään suuntaan, varsinkaan vaikeampaa lastani kohtaan, siitä, että toinen lapsistani olisi minulle rakkaampi. En myöskään haluaisi omalla käytökselläni stigmatisoida toista lastani toista vaikeammaksi. Kuitenkin ero on niin päivänselvä, sen ovat huomioineet niin suku kuin ystävätkin.
Kuinka te muut, joilta löytyy sekä helppo että vaativa lapsi, olette käsitelleet omia tuntemuksianne äitinä? Tuntuu pahalta sanoa, että pidän kuopuksesta esikoista enemmän. Eihän näin voi sanoa tai kokea? Tai voi, mutta miten tästä eteenpäin?
Kommentit (54)
Ne haastavat piirteet eivät yleensä ole pelkästään huonoja piirteitä. Riippuu näkökulmasta ja tilanteesta. Liialinen kiltteys ei ole hyvä sekään. Itsepäinen ihminen toivottavasti oppii pitämään arvonsa ja ajatuksensa huonossakin seurassa, myötäilevä miellyttäjä on helpommin vietävissä. On hyvä tiedostaa, että ihminen helposti pitää itsensä kaltaisia ihmisiä hyvinä, muita huonoina. Mitään paremmuuden todellisuuspohjaa mieltymuksellä ei ole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko kellään lisää kokemuksia haastavista lapsista hieman isompina? Kiinnostaisi kuulla.
Vähän ohis, mutta tässäkin ketjussa on ollut näitä, joilla on esikoinen jo ollut helvetillinen ja annas olla, viestin jossain vaiheessa tulee että nyt niitä lapsia on jo kolme tai neljä. Että MIKSI IHMEESSÄ te hankitte niitä lapsia lisää ja lisä,ä jos jo olemassa olevienkin kanssa on hankalaa?? Tätä en ole koskaan voinut ymmärtää.
t. kahden helpon ja ihanan lapsen äiti, jonka pää kyllä leviäisi, jos meillä asuisi joku haastava erityislapsi
Meilläkin on selvästi toinen vaikeampi mutta tottakai kaikki vaikuttaa kaikkeen. Ja loppupeleissä vaikeampaa jopa tulee ehkä suosittua sen jollain tapaa läheisemältä ja helpommalta tuntuvatn kustannuksella.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:21"]
Vähän ohis, mutta tässäkin ketjussa on ollut näitä, joilla on esikoinen jo ollut helvetillinen ja annas olla, viestin jossain vaiheessa tulee että nyt niitä lapsia on jo kolme tai neljä. Että MIKSI IHMEESSÄ te hankitte niitä lapsia lisää ja lisä,ä jos jo olemassa olevienkin kanssa on hankalaa?? Tätä en ole koskaan voinut ymmärtää.
t. kahden helpon ja ihanan lapsen äiti, jonka pää kyllä leviäisi, jos meillä asuisi joku haastava erityislapsi
[/quote]
Koska ne haastavatkin lapset ovat rakkaita, ja ne hyvät ja hienot hetket heidän kanssaan tuntuvat kaksinverroin upeimmilta kun niitä ei ota itsestäänselvyyksinä. Ja ehkä äitikuvani ja minäkuvani olisi paljon negatiivisempi, jos kokemukseni äitinä olisi jäänyt vain yhteen lapseen.
Haluaisin myös lopun sille oletukselle, että helppo lapsi = hyvä lapsi. Helpon lapsen kanssa on kyllä helpompi olla äitinä. On helpompi olla itsevarma ja varma omista valinnoistaan. Vanhemmuuteen kuuluu kyllä myös särötkin, ja niiden säröjen hyväksyminen lapsissaan ja itsessään. Vaikka välillä se onkin vaikeeta ja välillä iskee totaalinen epätoivo ja suoranainen v*tutus.
En usko että olisin kasvanut näin ihmisenä ja äitinä, jos minulla olisi vain helppo ihana kuopukseni. Ja eihän nyt kaikki hetket sen esikoisenkaan kanssa ole hirveitä. Vaikka 95% ajasta menisi hyvin, niin ne 5% saattavat jäädä mieleen ja dominoivan kun ne on sitten sellaista showta että oksat pois. Pahimpina kausina tuo 95% on kyllä ollut reilusti yläkanttiin, mutta ei aina.
Tämä on vähän sama kuin selittäisi lapsettomalle, miksi ne vanhemmuuden huonot puolet ei tarkoita, että olisi itse mielummin kokonaan lapseton.
Ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:38"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:21"]
Vähän ohis, mutta tässäkin ketjussa on ollut näitä, joilla on esikoinen jo ollut helvetillinen ja annas olla, viestin jossain vaiheessa tulee että nyt niitä lapsia on jo kolme tai neljä. Että MIKSI IHMEESSÄ te hankitte niitä lapsia lisää ja lisä,ä jos jo olemassa olevienkin kanssa on hankalaa?? Tätä en ole koskaan voinut ymmärtää.
t. kahden helpon ja ihanan lapsen äiti, jonka pää kyllä leviäisi, jos meillä asuisi joku haastava erityislapsi
[/quote]
Koska ne haastavatkin lapset ovat rakkaita, ja ne hyvät ja hienot hetket heidän kanssaan tuntuvat kaksinverroin upeimmilta kun niitä ei ota itsestäänselvyyksinä. Ja ehkä äitikuvani ja minäkuvani olisi paljon negatiivisempi, jos kokemukseni äitinä olisi jäänyt vain yhteen lapseen.
Haluaisin myös lopun sille oletukselle, että helppo lapsi = hyvä lapsi. Helpon lapsen kanssa on kyllä helpompi olla äitinä. On helpompi olla itsevarma ja varma omista valinnoistaan. Vanhemmuuteen kuuluu kyllä myös särötkin, ja niiden säröjen hyväksyminen lapsissaan ja itsessään. Vaikka välillä se onkin vaikeeta ja välillä iskee totaalinen epätoivo ja suoranainen v*tutus.
En usko että olisin kasvanut näin ihmisenä ja äitinä, jos minulla olisi vain helppo ihana kuopukseni. Ja eihän nyt kaikki hetket sen esikoisenkaan kanssa ole hirveitä. Vaikka 95% ajasta menisi hyvin, niin ne 5% saattavat jäädä mieleen ja dominoivan kun ne on sitten sellaista showta että oksat pois. Pahimpina kausina tuo 95% on kyllä ollut reilusti yläkanttiin, mutta ei aina.
Tämä on vähän sama kuin selittäisi lapsettomalle, miksi ne vanhemmuuden huonot puolet ei tarkoita, että olisi itse mielummin kokonaan lapseton.
Ap.
[/quote]
No ei nyt ihan noinkaan, on paljon ihmisiä joilla ei ole mitän omia saavutuksia josita ylpeillä niin tulee kruunuun timantti kun kertoo miten haastava pentu kotona asuu ja miten monta.
44:lle vastaus. Olisitko itse halunnut, että toinen pieni kullannuppusi olisi jäänyt syntymättä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:44"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:38"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:21"]
Vähän ohis, mutta tässäkin ketjussa on ollut näitä, joilla on esikoinen jo ollut helvetillinen ja annas olla, viestin jossain vaiheessa tulee että nyt niitä lapsia on jo kolme tai neljä. Että MIKSI IHMEESSÄ te hankitte niitä lapsia lisää ja lisä,ä jos jo olemassa olevienkin kanssa on hankalaa?? Tätä en ole koskaan voinut ymmärtää.
t. kahden helpon ja ihanan lapsen äiti, jonka pää kyllä leviäisi, jos meillä asuisi joku haastava erityislapsi
[/quote]
Koska ne haastavatkin lapset ovat rakkaita, ja ne hyvät ja hienot hetket heidän kanssaan tuntuvat kaksinverroin upeimmilta kun niitä ei ota itsestäänselvyyksinä. Ja ehkä äitikuvani ja minäkuvani olisi paljon negatiivisempi, jos kokemukseni äitinä olisi jäänyt vain yhteen lapseen.
Haluaisin myös lopun sille oletukselle, että helppo lapsi = hyvä lapsi. Helpon lapsen kanssa on kyllä helpompi olla äitinä. On helpompi olla itsevarma ja varma omista valinnoistaan. Vanhemmuuteen kuuluu kyllä myös särötkin, ja niiden säröjen hyväksyminen lapsissaan ja itsessään. Vaikka välillä se onkin vaikeeta ja välillä iskee totaalinen epätoivo ja suoranainen v*tutus.
En usko että olisin kasvanut näin ihmisenä ja äitinä, jos minulla olisi vain helppo ihana kuopukseni. Ja eihän nyt kaikki hetket sen esikoisenkaan kanssa ole hirveitä. Vaikka 95% ajasta menisi hyvin, niin ne 5% saattavat jäädä mieleen ja dominoivan kun ne on sitten sellaista showta että oksat pois. Pahimpina kausina tuo 95% on kyllä ollut reilusti yläkanttiin, mutta ei aina.
Tämä on vähän sama kuin selittäisi lapsettomalle, miksi ne vanhemmuuden huonot puolet ei tarkoita, että olisi itse mielummin kokonaan lapseton.
Ap.
[/quote]
No ei nyt ihan noinkaan, on paljon ihmisiä joilla ei ole mitän omia saavutuksia josita ylpeillä niin tulee kruunuun timantti kun kertoo miten haastava pentu kotona asuu ja miten monta.
[/quote]
No minä puhuin nyt itsestäni ja omasta kokemuksestani, syystä miksi halusimme toisen lapsen. En tiedä kruunun timanteista, mutta jos ja kun lapsistani kasvaa kunnon kansalaisia, niin kyllä se henkilökohtaisella tasolla on itselleni sisäinen ylepyden aihe. Miksei saisi olla? Toistaiseksi esikoisen suhteen se on vaatinut enemmän työtä, mutta saattaahan kelkka vielä muuttua matkan varrella.
Se on kyllä totta, että jos molemmat lapsemme olisivat olleet alusta asti yhtä helppoja, niin meillä saattaisi jo olla kolmas lapsi. Nyt meillä on mukana vähän liikaa realismia niissä vauvahaaveissa. ;)
Ap.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:44"]
44:lle vastaus. Olisitko itse halunnut, että toinen pieni kullannuppusi olisi jäänyt syntymättä?
[/quote]
En tietenkään, mutta jälkikäteen olen tajunnut tuskallisen selvästi, miten elämä olisi voinut mennä ihan oikeasti täysin pilalle, jos jompi kumpi lapsista olisi ollut vaikea. Jos siis nyt ihan rehellisiä ollaan. Tietysti tähän tulee miljoona vastinetta ja alapeukkua vaikeiden lasten äideiltä, mutta ei se mun primitiivinen ajatukseni niistä mihinkään muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:02"]
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:44"]
44:lle vastaus. Olisitko itse halunnut, että toinen pieni kullannuppusi olisi jäänyt syntymättä?
[/quote]
En tietenkään, mutta jälkikäteen olen tajunnut tuskallisen selvästi, miten elämä olisi voinut mennä ihan oikeasti täysin pilalle, jos jompi kumpi lapsista olisi ollut vaikea. Jos siis nyt ihan rehellisiä ollaan. Tietysti tähän tulee miljoona vastinetta ja alapeukkua vaikeiden lasten äideiltä, mutta ei se mun primitiivinen ajatukseni niistä mihinkään muutu.
[/quote]
En aio alapeukuttaa sinua, ymmärrän tavallaan reaktiosi. Ja tavallaan tunnen samoin, meillä ei tietääkseni ole erityislasta tai absoluuttisen vaikeaa lasta. Hän on vaan PALJON haastavampi kuin kuopuksemme, ja hänen temperamenttinsa on täysin erilainen kuin omani, mikä on vaatinut minulta sopeutumista. Ja mikä minua tässä erityisesti mietityttää, on kahden erilaisen lapsen kasvattaminen reilulla ja oikeudenmukaisella tavalla.
Aikaa ennen lapsia ajattelin, että jos meille syntyisi vaikkapa sairas lapsi, että rakkaus riittäisi. Nyt ymmärrän, että se olisi vaatinut paljon enemmän ja tunnen terveistä lapsistani valtavaa kiitollisuutta. Eli vertaan itseäni astetta vaikeampaan skenaarioon aivan kuten sinäkin. En kuitenkaan kysyisi sairaan lapsen (tai kehitysvammaisen) vanhemmalta, että miksi ihmeessä teit vielä toisen tai kolmannen lapsen. Toisaalta jos sellaista haluaa kysyä, niin tämä paikka on varmaan siihen oikea. :)
Ap.
[quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 16:02"][quote author="Vierailija" time="01.01.2014 klo 15:44"]
44:lle vastaus. Olisitko itse halunnut, että toinen pieni kullannuppusi olisi jäänyt syntymättä?
[/quote]
En tietenkään, mutta jälkikäteen olen tajunnut tuskallisen selvästi, miten elämä olisi voinut mennä ihan oikeasti täysin pilalle, jos jompi kumpi lapsista olisi ollut vaikea. Jos siis nyt ihan rehellisiä ollaan. Tietysti tähän tulee miljoona vastinetta ja alapeukkua vaikeiden lasten äideiltä, mutta ei se mun primitiivinen ajatukseni niistä mihinkään muutu.
[/quote]
Meitähän on edelleen moneen junaan, toisilla on (henkistä) voimaa enemmän kuin toisilla. Aikuinen toivottavasti tuntee jo itseään sen verran, että osaa arvioida, mihin omat resurssit riittävät. Toisekseen ihminen venyy uskomattomiin suorituksiin kun on pakko ja kasvavat haasteiden myötä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ensimmäinen lapseni oli haastava. Kun perheeseen syntyi toinen, helppo lapsi, tilanne paheni ensin merkittävästi, mutta sen jälkeen parani yllättäen huomattavasti. Tuo helppo vaikutti tilanteeseen, haastava oppi selkeästi häneltä monta asiaa, kuten jakamista, odottamista nätisti, elämää ilman raivopuuskia, itsekseen leikkimistä jne. Aina siis lapsiluvun kasvattaminen ei ole vain negatiivinen asia!
Lapset on yksilöitä kuten myös aikuiset. Kaikki meistä eivät ole yhtä sosiaalisia. Haastavat tilanteet ovat arkipäivää, kuten muutkin tilanteet elämäsä. Sama tilanne voi toiselle olla haastava, toiselle ihan tavallista perheen arkea, johon ei itse kiinnitä edes huomiota. Usein tilanteen tulkinta tulee perheen ulkopuoleleta, jolloin syylistetään vanhmpia ja psykologisoidaan tilanteita freudilaiseen malliin. Pitäisikin uskoa perheen omaan kokemukseen. Perhe on usein paras kasvatuksen saiantuntija.
Ne haastavat piirteet eivät yleensä ole pelkästään huonoja piirteitä. Riippuu näkökulmasta ja tilanteesta. Liialinen kiltteys ei ole hyvä sekään. Itsepäinen ihminen toivottavasti oppii pitämään arvonsa ja ajatuksensa huonossakin seurassa, myötäilevä miellyttäjä on helpommin vietävissä. On hyvä tiedostaa, että ihminen helposti pitää itsensä kaltaisia ihmisiä hyvinä, muita huonoina. Mitään paremmuuden todellisuuspohjaa mieltymuksellä ei ole.