Tulkitkaa tätä ihmistä!
Tutustuttiin harrastuksen merkeissä. Hän on huomattavasti vanhempi. Otti ensin yhteyttä, nykyään viestittelemme melkein päivittäin. Kertoi että on ihastunut. En tiedä ovatko hänen tunteensa todellisia, vai onko vain tiedätte kyllä minkä perässä. Olemme molemmat tahoillamme suhteissa. Omani on ollut jo pidemmän aikaa riitaisa, hänestä en tiedä. Pelkään, että ihastun, että tunteeni häntä kohtaan kasvavat, ja petyn suuresti jos hän pelleilee kanssani. En edes tiedä, haluanko itse kuitenkaan lopulta mitään, mutta nämä viime ajat, hänen kanssaan yhteydenpito, on saanut elämääni uutta virtaa. En ole aiemmin ihastunut,pettänyt jne. Mitä ajatuksia teillä tulee tästä mieleen?
Kommentit (3)
Pimpin perässä todennäköisesti. Tai haluaa piristystä arkeen, mutta ei mitään muutosta muuten.
Että pettäminen on älytöntä. Ja huomattavasti itseään vanhempaan sekaantuminen myös. Yksi kerrallaan!
No ei kai se suhde voi sinua temmata mukaansa niin pahasti etta unohdat ottaa ensin selvaa tuon miehen aikeista. Miksi et kertoisi etta ole lahdossa johonkin lyhytaikaiseen ja jossa molemmat osapuolet eivat ole vakavissaan. Anna myos miehelle aikaa miettia onko oikeasti niin syvasti ihastunut etta siita voisi kehittya jotain pysyvaa teille molemmille. Ei myoskaan kannata tempautua suin pain suhteeseen jossa ei viela tunne toista osapuolta kunnolla.