Mistä asiasta olet kaikkein ylpein elämässäsi?

Siitä, että kestin ja selvisin raskausajan. Erinäisten vaikeuksien takia raskaus&synnytys olivat kuin olisin käynyt helvetissä ja selviytynyt takaisin.

Siitä olen ylpeä, että olen ollut rehellinen ja työteliäs. En ole muita rasittanut paljoakaan.

En nyt sanoisi että ylpeä, mutta olen onnellinen pitkästä avioliitosta ja uskollisuudesta siinä. Oppiarvot ja työ ovat pikkujuttuja siihen verrattuna.

Lapsistani.

He ovat ainoa tärkeä ja järkevä asia tässä maailmassa.

Mieskin on ihan kiva mutta siitä nyt ei ehkä voi olla ylpeä varsinaisesti.

Lapsia ei saanut mainita.

Tuli mieleen ulkomaille muuttamiset ym. niin sanotusti rohkeiksi teoiksi lueteltavissa olevat, mutta ehkä se kokonaisvaltaisesti ylpeyttä (en ole varma onko ihan nappi sanavalinta, mutta tyytyväisyyttä) nostattava asia on, että kykenin kääntämään todella vaikeat elämänvaiheet sekä mielenterveysongelmat positiiviseksi nykyhetkeksi ilman katkeruutta tai negatiivisuuden viittaa. Koen siis selviytyneeni ongelmista voittajana ja parempana ihmisenä joka oikeasti yrittää jakaa hyvää ympärilleen. Sitä ei ikinä tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta ainakin tässä hetkessä on tosi hyvä olla.

Kielletty aihe, mutta lapsistani aivan ylivoimaisesti...sen lisäksi, eron jälkeen aloin tekemään ja harrastamaan tervehenkisiä harrastuksia, joista aiemmin sain moitteita vaikka hoidin silloinkin kotivelvoitteet,,niistä olen ylpeä ja iloinen. Uskon, että olen ollut hyvä ystävä monelle, siitä olen hyvin ylpeä.

Pääsin eroon psyykenlääkemömmöistä ja sain vähennettyä ne vieroitusoireista huolimatta. Vuosikausien lääkemömmökierre loppui siihen ja kas kummaa, olo kohenikin sen sijaan kuin olisi huonontunut. Lääkärinkin piti todeta olleensa väärässä, hän kun pelotteli ummet ja lammet mitä käy jos lääkkeeni alasajan. Olen ensimmäistä kertaa vuosiin hakemassa töitä.

Olen elossa.

Autostani.

Varmaan siitä, miten olen elämäni kokonaisuudessaan muovannut. Olen lähtöisin vaatimattomista oloista, ja vanhempani ovat matalasti koulutettuja.

Olen itse kouluttautunut maisteriksi ja minulla on hyvin palkattu työ minkä ansiosta talous on tasapainossa, asunto on velaton ja on mahdollista säästää ja sijoittaa.

Minulla on puoliso, jonka kanssa olen ollut yhdessä teini-iästä asti, liittomme on hyvä, tasapainoinen ja sopuisa, ja kummallakin on tilaa myös omalle elämälle, ystäville ja harrastuksille. Osittain mukana on tuuria että löysimme toisemme sopivaan aikaan, mutta myös tietoisesti olemme kehittäneet suhdettamme siihen suuntaan mihin sen olemme halunneet menevän.

Lapsia on, ja heille pystymme tarjoamaan hyvän ja tasapainoisen kodin sekä paljon rakkautta. Olemme panostaneet lasten kasvatukseen, ja olemme onnistuneet välttämään samat virheet mitä oman vanhempamme ovat tehneet. Täydellisiä vanhempia emme ole, mutta paljon olemme tehneet työtä sen eteen ja mielestäni tulokset myös näkyvät lapsissamme ja kaikessa kodin ilmapiirissä.

Lähisuvussa on monenlaisia riippuvuuksia ja niistä aiheutuvia terveysongelmia, mutta minulla ja perheelläni on terveelliset elintavat.

Elämä on siis kaikin puolin tasapainossa, vaikka asiat olisivat voineet mennä toisinkin, ja monen asian suhteen se on ollut vain itsestäni ja puolisostani kiinni miten olemme elämämme järjestäneet.

Varmaan siitä, että en ole ollut päivääkään työttömänä ja ostin yksin asunnon 22 vuotiaana. Jos ei materiaa ajattele niin koen olevani ns. hyvä ihminen joka pyrkii aina ajattelemaan muita ja asioita ylipäätään monelta kantilta, korkea moraali.

Varmaankin siitä, että urakoin itselleni hyvän ammatin ja työurani on lähtenyt hyvin käyntiin. Valmistuin siis psykologiksi kaksi vuotta sitten. Ensimmäisen vuoden tein lyhyitä sijaisuuksia ja sitten sain vakityön.

Olen myös ylpeä itsestäni siinä, että olen työstänyt pelkojani ja saanut muodostettua hyvän ja kestäväntuntuisen parisuhteen. Sain tosi huonon mallin kotoa, ja alkuun suhteet ja läheisyys olivat minulle älyttömän vaikeita. Ehdin jo miettiä, tulenko koskaan pystymään parisuhteeseen.

Saanko kysyä minkälaista työtä teet, olen itse unelmoinut vastaavasta työstä monta vuotta?

Että kaiken renttuilun jälkeen musta tulikin kunnon kansalainen joka käy töissä ja maksaa verot. Elättää itse itsensä.

Tai ennen sitä renttuilua olin pelkotilojen pahasti riivaama ja varmaan niihin sitten aloin juomaan, alaikäisenä.

Myös peloista olen päässyt aika hyvin eroon, ottaen huomioon että pahimmillaan en päässyt kotoa ulos viikkoihin jos ei ollut jotain täysin pakollisia. Yhtä ainoaa lenkkiä saatoin suunnitella pitkään.

Nyt on hyvä. Välillä pelkokäyttäytyninen nostaa päätään mutta on pahimmillaan vaan pari prosenttia siitä mitä se on ollut.

Siitä, että olen ryhtynyt vegaaniksi, eikä minun ruokavalion vuoksi tarvitse eläinten kuolla.

Siitä, että olen kolme kertaa estänyt itsemurhan. 

Hyvistä panoista hyvän näköisten naisten kanssa

Onnistuin saamaan hyvän ja koulutusta vastaavan työpaikan, vaikka olin ollut ennen sitä yli 5 vuotta työttömänä ja työkokemusta ei juurikaan ollut kertynyt. Se on mahdollistanut mm. oman kodin ostamisen - haaveen, jonka olin ehtinyt työttymyyden aikana jo kuopata.

Olen ylpeä että olen jaksanut opiskella vaikka mistään työstä saati urasta ei olekaan mitään takuuta enää näinä aikoina. Kolmekymppinen ja vielä pyristelen pitkäaikaistyöttömyyttä ja mielenterveysongelmia vastaan ja toivon parempaa tulevaisuutta.