Hohhoijaa näitä kodittomia:
http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/20131220034469811_v0.shtml
Herra on ihan itse jättäytynyt pois työpaikastaan, ottanut pikavippejä ja tuhonnut taloudellisen tilanteensa ja menettänyt sen myötä kotinsa.
Nyt itkee, että yhteiskunnan pitäisi tehdä jotain tälle tilanteelle. No kannattaisikohan ihan ITSE tehdä sille omalle tilanteelleen jotain?
Ja samalla itkee, että joskus voi löytää kympin pari jostain ruokaa varten. Ahaa, no kumma, että siihen tupakkaan kuitenkin rahat riittää!
Että olen täynnä näitä yhteiskunnan tukien vinkujia! Kaikkiko pitäisi maksaa ja kaljat kantaa nokan eteen uunituoreeseen asuntoon, jotta herra olisi tyytyväinen?
Kommentit (5)
Joo sairauden nimi on lorvikatarri!
Noin minäkin joskus nuorena ajattelin. Sen jälkeen olen nähnyt, ettei elämässä aina kaikki ole kiinni itsestä.
Ja vaikka olisikin, en minä tahdo nähdä kenenkään joutuvan asumaan kadulla.
Onhan näitä nähty monet kerrat, että kodittomille on hommattu asunto. Mutta sitten siellä asunnossa ei viihdytäkään tai tehdään taas jotain, jonka takia asunto menetetään.
Ei tällä hyysäämisellä kodittomia auteta! Vaipuvat vain entistä enemmän kaljan syövereihin.
Ihan pelkästään yhteiskunnan etu on, että ihmisiä autetaan hädässä. Siinä ei sitten tarvita ketään vauvapalstalaista arvioimaan, onko itse aiheutettua vaiko ei, eikä sitä muutenkaan kukaan voi sanoa. Minusta tuntuu tosi pelottavalta se, että arvot ovat koventuneet ja ihmisten hätää ei ymmärretä. Minäkin mokailen jatkuvasti, joskus isommin ja joskus pienemmin, mutta onneksi en ole joutunut kadulle tähän mennessä. En kuitenkaan pidä itseäni asunnottomia parempana vain siksi, että omat virheeni eivät ole johtaneet kodin menettämiseen.
Sairastunut. Mutta ap:ltähän ei säälipisteitä heru.