Miten olette toimineet, kun olette saavuttaneet pitkään tavoittelemanne asian mutta olo silti tyhjä?
Esim. tietyn opiskelupaikan, työpaikan, kumppanin, asunnon, perheen jne. mutta siitä ei ehkä seurannutkaan sellaista elämän täyttymyksen ja tyytyväisyyden tunnetta mitä odotit tai ei muuten vastannut odotuksia. Tuntuu tyhjältä ja aikaa ja vaivaa tavoitteen saavuttamiseksi on panostettu niin paljon, ettei kuulosta järkevältä enää peruuttaakaan, voi olla myös, ettei se kaikissa asioissa ole edes enää mahdollista.
Jäädäkö paikalleen ja tyytyä tähän vai mennäkö eteenpäin vaikkei enää edes tiedä minne menisi eikä mitään takeita täyttymyksen saavuttamisesta ole.
Kommentit (12)
Etkai vain ole kaltaiseni suorittaja-tyyppi? Suoritat vaan asioita ja päämääriä toisen jälkeen ja itse asiassa koet olevasi elossa ainoastaan suorittaessa ja välillä huomaat, ettei itse päämäärä tuota sitä mielihyvää, jollaista mielikuvissa odotti.
Silloin pitää rentoutua, juhlistaa sitä vaikka hihkumalla ääneen ja hyppimällä sekopäisenä ympäri kotia, tehdä itselleen selväksi että "jes! tavoite saavutettu!". Jos et mitenkään noteeraa itsellesi saavuttaneesi jotain suurta, et koe siitä mitään mielihyvääkään.
Silloin pitää levätä kunnes olotila ennallistuu, fyysisen rasituksen jälkeen rasitettava mieltä ja toisinpäin, nukkuminenkin auttaa.
Pysäytti miettimään mitä oikeasti elämässä haluan? Olin raatanut "perseet" tavoitteeni eteen ja sitten pam, tyhjyys.
Huomasin tavoittelevani asioita jotka oli ehkä yhteiskunnallisti hyviä kuten omistusasunto tai uusi auto.
Olen reppureissaaja. Teen oman osani lentämättömyydellä ilmaston eteen. Mihin tarviin uutta autoa tai autoa ollenkaan? Näin esimerkkeinä ajatuksieni kulusta ja ovat vain jäävuoren huippu.
Mietin päämääräät uusiksi ja aloin nauttimaan matkasta sinne päämäärään. Olin suorittaja.
Minulla on juuri sellainen vaihe menossa, työelämän päättyminen. Odotin sitä aivan hirveästi ja nyt se on juuri tapahtunut. En ole ollut ehkä niin onnellinen ja innoissani kuin kuvittelin, mutta toisaalta tässä lienee menossa vaihe, jossa palaudun kymmenistä työvuosista ja niiden aiheuttamasta rasituksesta. Olen kyllä iloinen ja tyytyväinen, mutten niin onnessani kuin odotin. Mitään pettymystä en tunne tai kadu päätöstäni.
No uusia tavoitteita tietysti.
Kukaan, ei koskaan ole oppinut kaikkea. Voit opiskella uusia kieliä, opetella soittamaan musiikkia, uusia liikuntaharrastus, ihan mitä tahansa. Katso kansalaisopiston kurssitarjontaa.
Projektia pitää olla. Käsityö kesken, kirja kesken, on valmis tai luettu, aloita uusi. Jos elät vain ulkoisten tavoitteiden takia, olet tylsä tyyppi. Mutta voi myös innostua sisäisesti, se on elämää.
Vierailija kirjoitti:
Etkai vain ole kaltaiseni suorittaja-tyyppi? Suoritat vaan asioita ja päämääriä toisen jälkeen ja itse asiassa koet olevasi elossa ainoastaan suorittaessa ja välillä huomaat, ettei itse päämäärä tuota sitä mielihyvää, jollaista mielikuvissa odotti.
Saatan hyvinkin olla
Ap
Itsellä loppui asuntolaina viime vuodenvaihteessa. Olin odottanut sitä päivää kuin kuuta nousevaa monta vuotta. Yllättäen se ei tuntunutkaan kummoiselta hetkeltä.
Sitten hoksasin, että minun pitää piristää itseäni säästyvillä rahoilla. Ja kyllähän se juhlalta alkoi tuntumaan, kun odotti lomalentoa kentällä.
Joskus ne oikeat onnen aihiot löytyvät vasta monen välimatkan kautta. Joskus on muutenkin hemmetin hankala hahmottaa mitä edes oikeasti haluaa ja mitä vain luulee haluavansa.
En ole koskaan tavoitellut ns. yhteiskunnallisesti tavoiteltavia asioita, kuten näkyvää uraa, taloa, hienoa autoa tms. olen kylläkin asettanut itselleni tavoitteita ja haasteita, mitkä ovat olleet merkityksellisiä itselleni. Olen kuin luomukana, joka kuopii ja löytää mehukkaita matoja. En ole koskaan kokenut tyhjyyttä noiden asioiden suhteen.
Ei sitkun vaan nytkun
Mikä on hyvin nyt. Toki tavoitteita pitää olla ja jotain mitä odottaa.
Olen saunomassa, ihana lämpö esimerkiksi.