Onko tämä väkivaltaa?

Niin, ei hän sitä pidä normaalina. Mutta kääntää sen minun syykseni. Hänen mielestään minä siis provosoin hänet raivoamaan. Tällä kertaa raivoaminen alkoi tosiaan likaisten astioden jättämisestä huomauttamisesta. 

Jos olette jo käyneet pariterapiassa, eikä miehen käytös sen jälkeen ole muuttunut, niin ei se kyllä muutukaan kuin huonompaan suuntaan. Luepa tuo toiseksi viimeisin viestisi uudelleen, ja tee sitten omat johtopäätöksesi. Olen pahoillani.

Omakohtainen kokemukseni:

Juuri noin oma mieheni myös otti joskus kiinni vaikka kädestä, muta ei muuten lyönyt tms. Oli silti pelottavaa. Myös haukkui rumin ja kylmin sanoin ja kaikki oli minun vikaani. Lähdin viikonlopuksi kerran pois ja en vastannut puheluun enkä viestiin. Yhteen viestiin laitoin että lähdin koska minua ei arvosteta ja jos kerran noin täytyy toistakohtaan käyttäytyä niin tämä loppuu tähän ja ollaan väärät ihmiset toisillemme. Sitten su iltana palasin kotiin ja oli siellä miehellä pikkusen eri ääni kellossa ja kertaakaan ei ole uhonnut sen jälkeen. Tapeltu on kyllä mutta ei tuommoista uhkaavaa käytöstä ole enään ollut, eikä tule.

Teet siitä lopun nyt, ei sun tartte alistua, sillä sitähän se on alistamista tuo uhoaminen. näytät ettet sitä siedä. Huomaat myös itse miten vahvaksi muutut sen jälkeen. ja mikäli miehesi ei opi tuolla näpäytyksellä niin sitten on juttu niin, että sinun on parempi ilman häntä.

Tsemppiä!

Kiitos neuvosta. Olen jo kerran tehnyt sen, että lähdin pariksi yöksi pois. Mies tuntui sen aikana saaneen vaan lisää tuulta raivonsa purjeisiin. Terapiassa ollaan vasta kahdesti käyty. Viime kerta meni ihan toisesta asiasta puhumiseen. 

Aiemmin on pyytänyt anteeksi ja ollaan päästy johonkin sovinnolliseen tilaan noiden kohtauksien jälkeen. Tällä kertaa lähti ovet paukkuen raivon vallassa.

Ok, no siinä tapauksessa en jäisi enään vaikka onkin lapsi tulossa. Mieti miltä lapsesta tuntuu katsoa noita teidän kohtauksia. Ja myös miten miehesi tulee reakoimaan lapsen tekemiin "virheisiin". Hänessä on hieman narsistista piirrettä..

Hänelle ei puhe auta sillä hän ei näe itse mitään väärää, joten sinun on siis lähdettävä tai laitettava se mies ruotuun ja olet kova kovaa vastaan ja jos alkaa lyömään tms, niin tiedät että silloin on lähdettävä heti!

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 12:37"]

Tuota käytöstä esiintyy silloin kun sillä kilahtaa. Niiden kilahduksien syynä voi olla mikä tahansa; tyyliin huomautan likaisista astioista. Yritän olla välittämättä. On aika raskasta, kun taustallani on yksi oikeasti väkivaltainen suhde. Mies tietää tästä ja tietää, kuinka herkkä minä olen tuollaiselle raivoamiselle. Tekee sitä siltikin. 

Minua ei sinällänsä pelota muu kuin se, että joudun pettymään mieheen.  Mies on niin hintelä, että helposti saisin lyötyä takaisin. Pelkään, että hänen käytöksensä takia menetän kunnioitukseni häneen.

Lapsia meillä ei ole. 

[/quote]

Tämän luettuani, olenko melko varma, että sinun kannattaa lähteä suhteesta. Kannattaa miettiä voiko sinusta koskaan tulla eheää ja itsenäistä ihmistä, jolla on hyvä olla, jos taustalla on jo yksi väkivaltainen suhde ja nykyisestä on henkistä väkivaltaa. Henkinen ja fyysinen väkivalta rikkoo ihmistä. Joka kerta sinusta menee pala rikki. 

Sinuna aloittaisin ihan alusta. Olisin muutaman vuoden yksin, rakentaisin itsestäni sellaisen, jota kukaan ei saa uhkailla, pelotella tai lyödä. Rakentaisin itselleni hyvän elämän ja vasta sen jälkeen etsisin parisuhteen, joka sopisi uuteen elämääni. Uskon, että kunnioittaisit itseäsi enemmän jos lähtisit suhteesta. 

Ei sinun välttämättä tarvitse juuri nyt lähteä ennen joulua, mutta totuttele ajatukseen erosta. Joulun jälkeen alat rakentamaan ja kokoamaan uuden elämän alkua. Hankit asunnon, kerrot miehelle (mahdollisesti jonkun ystävän läsnäollessa), kerrot läheisille jne. 

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 13:07"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 12:37"]

Tuota käytöstä esiintyy silloin kun sillä kilahtaa. Niiden kilahduksien syynä voi olla mikä tahansa; tyyliin huomautan likaisista astioista. Yritän olla välittämättä. On aika raskasta, kun taustallani on yksi oikeasti väkivaltainen suhde. Mies tietää tästä ja tietää, kuinka herkkä minä olen tuollaiselle raivoamiselle. Tekee sitä siltikin. 

Minua ei sinällänsä pelota muu kuin se, että joudun pettymään mieheen.  Mies on niin hintelä, että helposti saisin lyötyä takaisin. Pelkään, että hänen käytöksensä takia menetän kunnioitukseni häneen.

Lapsia meillä ei ole. 

[/quote]

Tämän luettuani, olenko melko varma, että sinun kannattaa lähteä suhteesta. Kannattaa miettiä voiko sinusta koskaan tulla eheää ja itsenäistä ihmistä, jolla on hyvä olla, jos taustalla on jo yksi väkivaltainen suhde ja nykyisestä on henkistä väkivaltaa. Henkinen ja fyysinen väkivalta rikkoo ihmistä. Joka kerta sinusta menee pala rikki. 

Sinuna aloittaisin ihan alusta. Olisin muutaman vuoden yksin, rakentaisin itsestäni sellaisen, jota kukaan ei saa uhkailla, pelotella tai lyödä. Rakentaisin itselleni hyvän elämän ja vasta sen jälkeen etsisin parisuhteen, joka sopisi uuteen elämääni. Uskon, että kunnioittaisit itseäsi enemmän jos lähtisit suhteesta. 

Ei sinun välttämättä tarvitse juuri nyt lähteä ennen joulua, mutta totuttele ajatukseen erosta. Joulun jälkeen alat rakentamaan ja kokoamaan uuden elämän alkua. Hankit asunnon, kerrot miehelle (mahdollisesti jonkun ystävän läsnäollessa), kerrot läheisille jne. 

[/quote]

Tuosta väkivaltaisesta suhteesta on jo yli kymmenen vuotta aikaa ja olen sen jälkeen ehtinyt olla vuosia normaalissa, tasapainoisessa suhteessa. 

Olen jäänyt tähän nykyiseen suhteeseen, koska miehen raivoamiset ovat olleet kuitenkin harvakseen ja hän on aina ollut pahoillaan niistä. Nyt raskausaikana ne raivoamiset ovat lisääntyneet, ja tämä viimeinen tuntuu pahimmilta, koska se alkoi mielestäni niin tyhjästä eikä mies ole sitä pyytänyt anteeksi. Pariterapiaan menimme yhteisestä halusta. 

Kyllä nyt lähdet suhteesta tai sitten muutut. Älä anna miehellesi huomiota ja ala hieman torjua häntä. Nyt luulen, että annat miesten ottaa sinusta vallan. Oletko useimmitsen anteeksipyytäjä sovittelija? Entäs kerjäätkö useimmin huomiota haleja jne. Muutat ne toisin lopetat kaiken. Katso muuttaako se miestäsi.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 12:31"]

Mitä teen? Pitääkö lähteä jouluksi varuilta turvakotiin? Mies ei tunnu ottavan vastuuta omasta käytöksestään. Syyttää minua omasta raivoamisestaan.

[/quote]

Olet varmaan huomannut, että mies raivoaa joka tapauksessa, vaikka sinä kuinka epätoivoisesti yrittäisit olla hänelle mieliksi ja hiipisit pitkin seiniä.

Ei sinulla nyt ole vaihtoehtoja, vaan sinun on lähdettävä. Mies ei sinua missään tapauksessa jätä.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 12:31"]

Mitä teen? Pitääkö lähteä jouluksi varuilta turvakotiin? Mies ei tunnu ottavan vastuuta omasta käytöksestään. Syyttää minua omasta raivoamisestaan.

[/quote]

Olet varmaan huomannut, että mies raivoaa joka tapauksessa, vaikka sinä kuinka epätoivoisesti yrittäisit olla hänelle mieliksi ja hiipisit pitkin seiniä.

Ei sinulla nyt ole vaihtoehtoja, vaan sinun on lähdettävä. Mies ei sinua missään tapauksessa jätä.

[/quote]

En ole yrittänyt olla mitenkään mieliksi. Aika kovasti sanon vastaan ja kerron, että hänen käytöksensä on epäasiallista. Yritän pitää rajojani kovasti. Nostan siinä kohtaa oman ääneni, kun hän alkaa raivoamaan minulle.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 12:31"]

Mitä teen? Pitääkö lähteä jouluksi varuilta turvakotiin? Mies ei tunnu ottavan vastuuta omasta käytöksestään. Syyttää minua omasta raivoamisestaan.

[/quote]

Olet varmaan huomannut, että mies raivoaa joka tapauksessa, vaikka sinä kuinka epätoivoisesti yrittäisit olla hänelle mieliksi ja hiipisit pitkin seiniä.

Ei sinulla nyt ole vaihtoehtoja, vaan sinun on lähdettävä. Mies ei sinua missään tapauksessa jätä.

[/quote]

En ole yrittänyt olla mitenkään mieliksi. Aika kovasti sanon vastaan ja kerron, että hänen käytöksensä on epäasiallista. Yritän pitää rajojani kovasti. Nostan siinä kohtaa oman ääneni, kun hän alkaa raivoamaan minulle.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 13:31"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 12:31"]

Mitä teen? Pitääkö lähteä jouluksi varuilta turvakotiin? Mies ei tunnu ottavan vastuuta omasta käytöksestään. Syyttää minua omasta raivoamisestaan.

[/quote]

Olet varmaan huomannut, että mies raivoaa joka tapauksessa, vaikka sinä kuinka epätoivoisesti yrittäisit olla hänelle mieliksi ja hiipisit pitkin seiniä.

Ei sinulla nyt ole vaihtoehtoja, vaan sinun on lähdettävä. Mies ei sinua missään tapauksessa jätä.

[/quote]

En ole yrittänyt olla mitenkään mieliksi. Aika kovasti sanon vastaan ja kerron, että hänen käytöksensä on epäasiallista. Yritän pitää rajojani kovasti. Nostan siinä kohtaa oman ääneni, kun hän alkaa raivoamaan minulle.

Taas esimerkki kuspiämihestä, joka kuitenkin on jollekin kelvannut. yrittää pitää henkisen väkivallan avulla akkansa "kurissa" eli naisen täytyy pienentää itseään, jotta mies näyttäisi suuremmalta.

Kaikki teille kelpaakin. Pthyi. Mulla ei seisoisi tollasen "miehen" kanssa, seksihalut kyllä haihtuisi.

Keskustelin miehen kanssa puhelimessa. Hän sanoi,ettei hyväksy käytöstään eikä haluaisi käyttäytyä niin. Hän haluaa muuttaa käyttäytymistään, mutta ei tiedä pystyykö siihen. Minä kyseenalaistin pariterapian hyödyllisyyden. Sanoin, että mielestäni tuo raivoaminen on hänen eikä meidän parisuhteen dynamiikan ongelma. Miehen mielestä minä raivosin ensin. Niin, omasta mielestäni sanoin tiukalla äänensävyllä en huutamalla, raivoamalla enkä uhannut miehen turvallisuutta mitenkään. 

Mun miehellä on vähän samanlaisia kilahtamisia joskus, ehkä kerran-pari vuodessa. Ei kylläkään hermostu ihan yhtäkkiä, vaan vaatii ensin pidemmän kinan. Olen riidellessäni sellainen, etten pysty kovin helposti lopettamaan tai antamaan periksi, ja jos riita jatkuu tarpeeksi pitkään mies menettää malttinsa ja alkaa huutaa samalla lailla kuin ap:n mies. Yleensä vielä sanoo useamman kerran että lopeta jo, kohta palaa pinna, mutta en vain voi antaa periksi (osittain ainakin siksi että ajattelen "kohta se kilahtaa, mutta mua ei ainakaan tuollaisella huutamisella pelotella hiljaiseksi") :/ Onko arvon av-raadilla jotain neuvoja meidän riitelytekniikan parantamiseksi? Mielestäni mies ei saisi kilahtaa edes ärsytettynä, mutta toisaalta haluaisin myös muuttaa omaa käytöstäni, etten turhaan provosoisi, varsinkin kun riideltävät asiat ovat yleensä ihan naurettavia. Mies on oppinut tämän käytösmallin kotoaan, jossa ei ole todellakaan ollut mikään kovin ruusuinen lapsuus, mutta ei se tietenkään tee asiasta hyväksyttävämpää. Ja mies ei ole muuten mitenkään kontrolloiva tai väkivaltainen, jotenkin vain tarpeeksi ärsytettynä tämä hyökkäysmoodi menee päälle.

Ap:lle sanoisin, että hyvä kun käytte terapiassa. Ehkä mies siellä tajuaa että tuo käytös on väärin. Jos ei, niin silloin suosittelisin miettimään eroa ihan vakavissaan. Ymmärrän hyvin, ettei lähteminen ole aina helppoa. Tuleva lapsi varmaan myös stressaa miestä. Se ei missään tapauksessa oikeuta raivoamista, mutta ehkä jollain tavalla auttaa ymmärtämään sen taustoja. Kannattaa myös kysyä mieheltä, haluaako hän antaa omalle lapselleen sen mallin, että tuo käytös on ok.

Mitä sitten vaikka olisitkin suuttunut ensin? Ei se silti oikeuta hyökkäävää käytöstä häneltä. Perus narsisti syyttää muita. Nytkään ei oikeasti myönnä virhettään aidosti jos kerran sanoo ensin ettei hyväksy käytöstään MUTTA kuitenkin sinä se aloitit, eli mitä hän nyt pyytää sinun mielestä anteeksi?

Koittakaa sopia.. Onko miehesi nuori vielä?

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:08"]

Mun miehellä on vähän samanlaisia kilahtamisia joskus, ehkä kerran-pari vuodessa. Ei kylläkään hermostu ihan yhtäkkiä, vaan vaatii ensin pidemmän kinan. Olen riidellessäni sellainen, etten pysty kovin helposti lopettamaan tai antamaan periksi, ja jos riita jatkuu tarpeeksi pitkään mies menettää malttinsa ja alkaa huutaa samalla lailla kuin ap:n mies. Yleensä vielä sanoo useamman kerran että lopeta jo, kohta palaa pinna, mutta en vain voi antaa periksi (osittain ainakin siksi että ajattelen "kohta se kilahtaa, mutta mua ei ainakaan tuollaisella huutamisella pelotella hiljaiseksi") :/ Onko arvon av-raadilla jotain neuvoja meidän riitelytekniikan parantamiseksi? Mielestäni mies ei saisi kilahtaa edes ärsytettynä, mutta toisaalta haluaisin myös muuttaa omaa käytöstäni, etten turhaan provosoisi, varsinkin kun riideltävät asiat ovat yleensä ihan naurettavia. Mies on oppinut tämän käytösmallin kotoaan, jossa ei ole todellakaan ollut mikään kovin ruusuinen lapsuus, mutta ei se tietenkään tee asiasta hyväksyttävämpää. Ja mies ei ole muuten mitenkään kontrolloiva tai väkivaltainen, jotenkin vain tarpeeksi ärsytettynä tämä hyökkäysmoodi menee päälle.

Ap:lle sanoisin, että hyvä kun käytte terapiassa. Ehkä mies siellä tajuaa että tuo käytös on väärin. Jos ei, niin silloin suosittelisin miettimään eroa ihan vakavissaan. Ymmärrän hyvin, ettei lähteminen ole aina helppoa. Tuleva lapsi varmaan myös stressaa miestä. Se ei missään tapauksessa oikeuta raivoamista, mutta ehkä jollain tavalla auttaa ymmärtämään sen taustoja. Kannattaa myös kysyä mieheltä, haluaako hän antaa omalle lapselleen sen mallin, että tuo käytös on ok.

[/quote]

Tunnistan itseni tuosta riitelytyylistä. Helpottavaa tietää, etten ole ainut vaikea nainen. Minäkään en lopeta juuri sen takia, että ajattelen ettei minua alisteta. Ei mua huolestuta se niinkään, että mies raivoaa riitatilanteessa vaan se, että hän raivostuu niin VÄHÄSTÄ. Ihan siitä, että vähänkin antaa palautetta kotitöiden laiminlyömisestä tai mistään mikä liittyy hänen käytökseensä. Siis sellaista normaalia palautteen antoa, mikä kuuluu parisuhteeseen. Niin tämä alkaa raivota kuin hullu apina.

Koskaan en ole tuommoista menoa nähnyt muilta kumppaneiltani. Se ex, joka oli väkivaltainen, ei pahemmin raivonnut. Turpiin tuli joko ihan tyhjästä tai jos riideltiin. Ts. oli ihan sama mitä tein, niin se löi. Itseasiassa se eksän viileä ja tyyni asenne oli aika ahdistava. Tuntui, että se purki kaiken vitutuksensa suoraan toimintaan, eli mun hakkaamiseen tai pettämiseen. 

Mun mielestä minkäänlainen henkinen väkivalta ei kuulu parisuhteeseen. Molemmilla pitää olla turvallinen olo ilmaista omia negatiivisia tunteitakin ja antaa palautetta toisen käytöksestä, ilman että pitää pelätä tulevansa uhatuksi tai hylätyksi jollakin tasolla. Tästä yritän todella pitää kiinni. Mä en aiokaan lopettaa mitään kritiikin antoa, raivoaa mies miten tahansa. Ja mitään sovintohaleja en kyllä enää lähde antamaan. Jos on lyödäkseen, niin sitten lyö ja saa seuraukset kärsiä. Jotenkaan en osaa pitää fyysistä väkivaltaa mitenkään todennäköisenä. Ahdistaa vaan ihan älyttömästi se kipu, mitä tuo raivoaminen minussa aiheuttaa. Miten toinen kehtaa satuttaa minua? Ja tietää vielä minun haavani menneisyydestä. 

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:09"]

Mitä sitten vaikka olisitkin suuttunut ensin? Ei se silti oikeuta hyökkäävää käytöstä häneltä. Perus narsisti syyttää muita. Nytkään ei oikeasti myönnä virhettään aidosti jos kerran sanoo ensin ettei hyväksy käytöstään MUTTA kuitenkin sinä se aloitit, eli mitä hän nyt pyytää sinun mielestä anteeksi?

Koittakaa sopia.. Onko miehesi nuori vielä?

[/quote]

Ehkäpä mies yrittää kääntää oman aggressiivisen käytöksensä parisuhteen dynamiikan ongelmaksi. Mun mielestä miehen raivo on hänen omaansa. En ymmärrä, miksi mun pitäs lähtee enää pariterapiaan muka hoitaan meidän suhdetta, kun mies se tässä on se joka raivoaa? Onko tollaseen mitää ammattiapua?

ap

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:08"]

Mun miehellä on vähän samanlaisia kilahtamisia joskus, ehkä kerran-pari vuodessa. Ei kylläkään hermostu ihan yhtäkkiä, vaan vaatii ensin pidemmän kinan. Olen riidellessäni sellainen, etten pysty kovin helposti lopettamaan tai antamaan periksi, ja jos riita jatkuu tarpeeksi pitkään mies menettää malttinsa ja alkaa huutaa samalla lailla kuin ap:n mies. Yleensä vielä sanoo useamman kerran että lopeta jo, kohta palaa pinna, mutta en vain voi antaa periksi (osittain ainakin siksi että ajattelen "kohta se kilahtaa, mutta mua ei ainakaan tuollaisella huutamisella pelotella hiljaiseksi") :/ Onko arvon av-raadilla jotain neuvoja meidän riitelytekniikan parantamiseksi? Mielestäni mies ei saisi kilahtaa edes ärsytettynä, mutta toisaalta haluaisin myös muuttaa omaa käytöstäni, etten turhaan provosoisi, varsinkin kun riideltävät asiat ovat yleensä ihan naurettavia. Mies on oppinut tämän käytösmallin kotoaan, jossa ei ole todellakaan ollut mikään kovin ruusuinen lapsuus, mutta ei se tietenkään tee asiasta hyväksyttävämpää. Ja mies ei ole muuten mitenkään kontrolloiva tai väkivaltainen, jotenkin vain tarpeeksi ärsytettynä tämä hyökkäysmoodi menee päälle.

Ap:lle sanoisin, että hyvä kun käytte terapiassa. Ehkä mies siellä tajuaa että tuo käytös on väärin. Jos ei, niin silloin suosittelisin miettimään eroa ihan vakavissaan. Ymmärrän hyvin, ettei lähteminen ole aina helppoa. Tuleva lapsi varmaan myös stressaa miestä. Se ei missään tapauksessa oikeuta raivoamista, mutta ehkä jollain tavalla auttaa ymmärtämään sen taustoja. Kannattaa myös kysyä mieheltä, haluaako hän antaa omalle lapselleen sen mallin, että tuo käytös on ok.

[/quote]

Tunnistan itseni tuosta riitelytyylistä. Helpottavaa tietää, etten ole ainut vaikea nainen. Minäkään en lopeta juuri sen takia, että ajattelen ettei minua alisteta. Ei mua huolestuta se niinkään, että mies raivoaa riitatilanteessa vaan se, että hän raivostuu niin VÄHÄSTÄ. Ihan siitä, että vähänkin antaa palautetta kotitöiden laiminlyömisestä tai mistään mikä liittyy hänen käytökseensä. Siis sellaista normaalia palautteen antoa, mikä kuuluu parisuhteeseen. Niin tämä alkaa raivota kuin hullu apina.

Koskaan en ole tuommoista menoa nähnyt muilta kumppaneiltani. Se ex, joka oli väkivaltainen, ei pahemmin raivonnut. Turpiin tuli joko ihan tyhjästä tai jos riideltiin. Ts. oli ihan sama mitä tein, niin se löi. Itseasiassa se eksän viileä ja tyyni asenne oli aika ahdistava. Tuntui, että se purki kaiken vitutuksensa suoraan toimintaan, eli mun hakkaamiseen tai pettämiseen. 

Mun mielestä minkäänlainen henkinen väkivalta ei kuulu parisuhteeseen. Molemmilla pitää olla turvallinen olo ilmaista omia negatiivisia tunteitakin ja antaa palautetta toisen käytöksestä, ilman että pitää pelätä tulevansa uhatuksi tai hylätyksi jollakin tasolla. Tästä yritän todella pitää kiinni. Mä en aiokaan lopettaa mitään kritiikin antoa, raivoaa mies miten tahansa. Ja mitään sovintohaleja en kyllä enää lähde antamaan. Jos on lyödäkseen, niin sitten lyö ja saa seuraukset kärsiä. Jotenkaan en osaa pitää fyysistä väkivaltaa mitenkään todennäköisenä. Ahdistaa vaan ihan älyttömästi se kipu, mitä tuo raivoaminen minussa aiheuttaa. Miten toinen kehtaa satuttaa minua? Ja tietää vielä minun haavani menneisyydestä. 

[/quote]

Kiitos vastauksesta, minuakin jotenkin helpottaa tietää, etten ole ainoa! Tunnistan itseäni paljon tekstistäsi. Mulle tosin kukaan ei ole koskaan raivonnut samalla tavalla kuin mies, enkä ole ikinä ollut väkivaltaisessa suhteessa. Mies myös osaa ottaa kritiikin hyvin vastaan ja pystymme puhumaan kaikista hankalistakin asioista hyvässä yhteisymmärryksessä. Nämä riitatilanteet vain on hankalia, tuntuu että molemmilla menee joku automaattiohjelmointi päälle, jos näin voi sanoa.

En pelkää, että mies käyttäytyisi väkivaltaisesti, vaikka tuo huutaminen itsessään ikävältä ja uhkaavalta tuntuukin. Olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä, eikä mitään merkkejä sellaisesta ole ollut. En ollenkaan tykkää tästä, mutta toisaalta ottaen huomioon miehen taustan, en yhtään ihmettele. Lapset ovat joskus nähneet riitoja, mutta meillä myös aina sovitaan ja pyydetään anteeksi, joten en usko että mitään kamalia traumoja on jäänyt (olen myös jutellut asiasta neuvolapsykologille, ja hän oli samaa mieltä). Yritän vain ajatella, että kaikilla ei ole samanlainen riiteytapa, ja toisilla menee vähän överiksi. Mullakin yleensä on pitkään paha mieli riidan jälkeen, ja mieskin on tosi pahoillaan, mutta ei ilmeisesti riittävästi, kun ei tuota huutamista ole kokonaan onnistunut lopettamaan.

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:35"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:21"]

[quote author="Vierailija" time="19.12.2013 klo 14:08"]

Mun miehellä on vähän samanlaisia kilahtamisia joskus, ehkä kerran-pari vuodessa. Ei kylläkään hermostu ihan yhtäkkiä, vaan vaatii ensin pidemmän kinan. Olen riidellessäni sellainen, etten pysty kovin helposti lopettamaan tai antamaan periksi, ja jos riita jatkuu tarpeeksi pitkään mies menettää malttinsa ja alkaa huutaa samalla lailla kuin ap:n mies. Yleensä vielä sanoo useamman kerran että lopeta jo, kohta palaa pinna, mutta en vain voi antaa periksi (osittain ainakin siksi että ajattelen "kohta se kilahtaa, mutta mua ei ainakaan tuollaisella huutamisella pelotella hiljaiseksi") :/ Onko arvon av-raadilla jotain neuvoja meidän riitelytekniikan parantamiseksi? Mielestäni mies ei saisi kilahtaa edes ärsytettynä, mutta toisaalta haluaisin myös muuttaa omaa käytöstäni, etten turhaan provosoisi, varsinkin kun riideltävät asiat ovat yleensä ihan naurettavia. Mies on oppinut tämän käytösmallin kotoaan, jossa ei ole todellakaan ollut mikään kovin ruusuinen lapsuus, mutta ei se tietenkään tee asiasta hyväksyttävämpää. Ja mies ei ole muuten mitenkään kontrolloiva tai väkivaltainen, jotenkin vain tarpeeksi ärsytettynä tämä hyökkäysmoodi menee päälle.

Ap:lle sanoisin, että hyvä kun käytte terapiassa. Ehkä mies siellä tajuaa että tuo käytös on väärin. Jos ei, niin silloin suosittelisin miettimään eroa ihan vakavissaan. Ymmärrän hyvin, ettei lähteminen ole aina helppoa. Tuleva lapsi varmaan myös stressaa miestä. Se ei missään tapauksessa oikeuta raivoamista, mutta ehkä jollain tavalla auttaa ymmärtämään sen taustoja. Kannattaa myös kysyä mieheltä, haluaako hän antaa omalle lapselleen sen mallin, että tuo käytös on ok.

[/quote]

Tunnistan itseni tuosta riitelytyylistä. Helpottavaa tietää, etten ole ainut vaikea nainen. Minäkään en lopeta juuri sen takia, että ajattelen ettei minua alisteta. Ei mua huolestuta se niinkään, että mies raivoaa riitatilanteessa vaan se, että hän raivostuu niin VÄHÄSTÄ. Ihan siitä, että vähänkin antaa palautetta kotitöiden laiminlyömisestä tai mistään mikä liittyy hänen käytökseensä. Siis sellaista normaalia palautteen antoa, mikä kuuluu parisuhteeseen. Niin tämä alkaa raivota kuin hullu apina.

Koskaan en ole tuommoista menoa nähnyt muilta kumppaneiltani. Se ex, joka oli väkivaltainen, ei pahemmin raivonnut. Turpiin tuli joko ihan tyhjästä tai jos riideltiin. Ts. oli ihan sama mitä tein, niin se löi. Itseasiassa se eksän viileä ja tyyni asenne oli aika ahdistava. Tuntui, että se purki kaiken vitutuksensa suoraan toimintaan, eli mun hakkaamiseen tai pettämiseen. 

Mun mielestä minkäänlainen henkinen väkivalta ei kuulu parisuhteeseen. Molemmilla pitää olla turvallinen olo ilmaista omia negatiivisia tunteitakin ja antaa palautetta toisen käytöksestä, ilman että pitää pelätä tulevansa uhatuksi tai hylätyksi jollakin tasolla. Tästä yritän todella pitää kiinni. Mä en aiokaan lopettaa mitään kritiikin antoa, raivoaa mies miten tahansa. Ja mitään sovintohaleja en kyllä enää lähde antamaan. Jos on lyödäkseen, niin sitten lyö ja saa seuraukset kärsiä. Jotenkaan en osaa pitää fyysistä väkivaltaa mitenkään todennäköisenä. Ahdistaa vaan ihan älyttömästi se kipu, mitä tuo raivoaminen minussa aiheuttaa. Miten toinen kehtaa satuttaa minua? Ja tietää vielä minun haavani menneisyydestä. 

[/quote]

Kiitos vastauksesta, minuakin jotenkin helpottaa tietää, etten ole ainoa! Tunnistan itseäni paljon tekstistäsi. Mulle tosin kukaan ei ole koskaan raivonnut samalla tavalla kuin mies, enkä ole ikinä ollut väkivaltaisessa suhteessa. Mies myös osaa ottaa kritiikin hyvin vastaan ja pystymme puhumaan kaikista hankalistakin asioista hyvässä yhteisymmärryksessä. Nämä riitatilanteet vain on hankalia, tuntuu että molemmilla menee joku automaattiohjelmointi päälle, jos näin voi sanoa.

En pelkää, että mies käyttäytyisi väkivaltaisesti, vaikka tuo huutaminen itsessään ikävältä ja uhkaavalta tuntuukin. Olemme olleet yli 10 vuotta yhdessä, eikä mitään merkkejä sellaisesta ole ollut. En ollenkaan tykkää tästä, mutta toisaalta ottaen huomioon miehen taustan, en yhtään ihmettele. Lapset ovat joskus nähneet riitoja, mutta meillä myös aina sovitaan ja pyydetään anteeksi, joten en usko että mitään kamalia traumoja on jäänyt (olen myös jutellut asiasta neuvolapsykologille, ja hän oli samaa mieltä). Yritän vain ajatella, että kaikilla ei ole samanlainen riiteytapa, ja toisilla menee vähän överiksi. Mullakin yleensä on pitkään paha mieli riidan jälkeen, ja mieskin on tosi pahoillaan, mutta ei ilmeisesti riittävästi, kun ei tuota huutamista ole kokonaan onnistunut lopettamaan.

[/quote]

Mulla tuntuu nyt siltä, että haluaisin peruttaa koko suhteen. Koko raskausaika on ollut yksinäistä ja kamalaa aikaa suhteessa. Mies on tosiaan raivonnut enemmän eikä hellyyttä ole. Noissa raivoamistilanteissa tulee mieleen vaan, että haluaako mies, että saan keskenmenon tai häivyn jälkiä jättämättä.