Mä odotan, että imetys loppuis ja saisin laihduttaa itseni hyvännäköiseksi
ja olla ajattelematta mitä juon ja kuinka paljon
Kommentit (5)
Vai olitteko ylipainoisia jo ennen raskautta eli haikailette ihan eri mittoihin kuin mitä olette ennen odotusta olleet?
Mutta minulla imetys ei tiputtanut painoa ollenkaan-päinvastoin!
Raskausaikana paino ei meinannut nousta juuri lainkaan ja olin jo erilaisissa tutkimuksissa onko kasvu kohdussa normaalia, mutta imetys sitten kyllä huolehti siitä että sai vahtia syömiset ja juomiset ja kuntoilut kaupanpäälle!
Siihen on aikaa kyllä vielä vuosi kun raskauttakin edessä 3kk.
Mulla ei esikoisesta imetys laihduttanut juurikaan, vasta imetyksen jälkeen alkoi kroppa päästää irti ylimääräisistä. Eikä johtunut herkuttelusta, ilmeisesti meikäläisen kroppa vaan on rakennettu sillä tavalla. Harmitti muuten ihan hemmetisti kun olin tsempannut itseäni koko raskausajan että kyllä imetys sitten laihduttaa!
Tekee mieli kiljua kun lukee tuollaisia viestejä kuin nro 3 kirjoitti.
Jotkut ei vain laihdu imetysaikana. Ja #¤#&¤%/ kuulun niihin. Raskausaikana kiloja tuli 22 ja 11 kg on vielä niistä mukana. Jouduin vielä maidottomalle dieetille ja olen muutenkin kasvissyöjä. Paino ei vain ole tippunut.
Esikoisesta oli sama juttu. Tiputin kilot sitten imetyksen jälkeen.
Eli täälläkin odotellaan innokkaana milloin lapsi täyttää 1v ja jotain..
Ennen raskautta tiputin 25 kiloa, kunhan imetys loppuu niin sama homma odottaa..