Luulevatko ihmiset sinua köyhemmäksi tai rikkaammaksi kuin olet?

Rikkaammaksi luulisin. Kavereiden kanssa nähdään yleensä ravintoloissa/kahviloissa, ja jotenkin saanut sellaisen kuvan, että koska pidän hyvästä ruoasta ja perus-rossoja laadukkaammista paikoista, he ajattelevat, että olen varakkaampi kuin olen. Arvostan vaan hyvää ruokaa ja juomaa, mutta tuskin tienaan enempää kuin kaverinikaan. Kohdistan rahavarani vaan nautiskeluun enemmän.

Köyhemmäksi, uskoisin. Olen hieman päälle kolmekymppinen humanisti-yhteiskuntatieteilijä. Kuten moni muukin täällä, ajan 15-v vanhalla autolla. Tosin useimmiten käytän joukkoliikennettä. Vaatteeni ovat tusinakamaa enkä juurikaan osta uusia vaatteita. Olen kuitenkin ollut vuosia ulkomailla töissä missä on paljon paremmat palkat kuin Suomessa ja sen seurauksena omistan nyt kaksi velatonta asuntoa pk-seudulla. Useimmat tuttavani tosin eivät tätä tiedä, ja kuvittelevat palkkanikin olevan Suomen tasoa: teenhän töitä ns alipalkatulla sosiaalipuolella..

[quote author="Vierailija" time="13.12.2013 klo 22:45"]

Mistä luulet tämän johtuvan?

[/quote]

Köyhemmäksi. Koska me kierrätetään ja ollaan sisutettu talo kierrätysjutuilla. Meidän äidille on esim äärimmäisen noloa, kun tätini käy kylässä, kun meillä on semmoisia vanhoja rojuja nurkissa. Äiti on usein tarjonnut meille rahaa, että saatais edes uusi sohva! - ja niin mä taas olen uuden kierrätyksestä löytänyt.

Tätini on puolestaan aivan ihana, se ainakin silmin nähden nauttii olla meillä, kun tulee usein ja viipyy tuntitolkulla. Eikä häiriinny meidän kirpparikodista. Koska hänelläkin on! ;)

Samoin naapurit tyrkyttävät usein asioita ilmaiseksi, kun mä olen vielä hoitovapaalla. (en mä ole, mutta se auttaa heitä ymmärtämään sen, että meidän pari tuolia on vähän kankaasta kulunut rikki) Jos heiltä jää yli vaatteita, astioita yms. mä otan sen mitä käytän ja annan takaisin, jos eivät huoli niin vien kirpparille.

Ei esim sohva ole paska, jos kangas on vähän nuhjaantunut, tai jos tuoleista paistaa sisus läpi. Ollaan niitä sitten vilteillä paikkailtu, kun etsin nyt sopivaa kangasta niihin.. että voin verhoilla.

Samoin lastenhuoneessa on patjat lattialla, jotka rullataan päiväksi pois. Vain köyhät tekee noin.

Eikä me edes piheyttämme olla tämmöisiä. Ehkä vähän laiskanpulskeita ja saamattomia. Ja sitten kun jotain ostamme tai saamme jonkun projektin valmiiksi, niin ovatpahan taas ällikällä.

Eikä tässä edes puhuta, että vuositolkulla oltais rempsallaan.. Piha oli vähän heikossa hapessa noin vuoden, eikä ollut kalusteita... ja sitten mies löysi aivan ihanan vanhan aitan missä oli vaikka mitä tuhlattavaa. Tonnihan sinne jäi helposti. Meillä on kulmakunnan komein piha nyt, kalusteineen päivineen. ;)

Rikkaammaksi. Lisäksi puoluekannaksi luullaan usein kokoomusta pelkästään ulkonäön perusteella. (Muutamankin kommentin oon aiheesta vastaanottanut..) Tää on jotenkin koomista, koska olen opiskelija, ja elän aikalailla säälittävästi opintotuilla ja satunnaisilla työtuloilla _oikeasta_ paskaduunista. (Siivous, logistiikka-ala jne..) Olen arjessa todella tarkka, ja jos rahat on vähissä, pidän ns. matalampaa profiilia. Pidän myös aina huolen siitä, ettei ruokakaupassa tapahdu opiskelijan loppukuun perinteistä "kate ei riitä." Lasken arkena pennejä, koska tahdon, että silloin harvoin kun käyn ravintolassa syömässä voin tilata listalta huoletta mitä tahdon. Lisäksi käytän vain siistejä ja tyylikkäitä, mielellään laadukkaitakin perusvaatteita ja huolehdin muutenkin olemuksestani, puhun sivistyneistä aiheista, ja olen kai muutenkin jotenkin itseäni vanhemman oloinen. (Vaatekaappini on aika suppea, mutta käytännöllinen, sisältäen mustaa, valkoista, sekä sinisen eri sävyjä, ja no.. siinäpä pääasiallinen sisältö.) Lisäksi asun kivalla alueella kivassa asunnossa, joka on tutuilta vuokrattu ihan kohtuulliseen hintaan.

Rikkaammaksi. Koska olen työtön eli elän kelan rahoilla, sitä tulee ovista ja ikkunoista. Totuus on se, että työmarkkinatuki (640e) on ainoa raha mitä saan. 

En usko että kukaan välittää. Mutta yliopistoihmiseksi minua on luultu vuosia ja professoriksikin kerran. 

Hyvä ja sivistynyt käytös auttaa vaikka onkin vain tällain pelkän peruskoulun käynyt.

Halvalla saa kirppikseltä vaikka kuinka hyvän ja kalliin näköstä vaatetta, jos vaan itse suunnittelee kokonaisuuden. 

Useimmat mun takeista näyttää todella kalliilta tai jopa käsintehdyiltä. Oikee hinta ollu jotain kympin verran, joissakin vaan 3 euroa. 

Kerran joku tuli kadulla kysymään mistä ostin takin. Selitä siinä sitten että ei aavistustakaan, muuta kuin että kirpparilta.

Varmasti luullaan kovinkin rikkaaksi, koska olen nuorehko työkyvyttömyyseläkeläinen, minkä takia pystyn matkustelemaan paljon. Oikeasti minun tulee halvemmaksi viettää aikaa kehitysmaissa kuin Suomessa. Asun aina todella surkeissa hotelleissa ja etsin viikkokausia halvimpia lentoja. Tietysti jotkut tietävät taustat, mutta suurin osa tuttavistani kuvittelee, että en vain viitsi tehdä töitä, kun muka rahaakin on. Oikeasti olen kateellinen ihmisille, jotka käyvät töissä ja joilla on perhe yms. :/

Rikkaammaksi, luultavasti siksi että olen kohtelias, hyväkäytöksinen ja sivistynyt ja pukeudun tyylikkäästi.

Olen ihan tavallisen perheen tavallinen keskiluokkainen lapsi, tavallisessa keskituloisessa duunissa ja vaatteet tulevat akseltilta H&M-vintage Chanel

Rikkaammaksi.

Varmaan siksi, että pukeudun merkkivaatteisiin (ostan aina alesta tai ulkomailta, saatan laittaa kalliit kengät, takin, huivin ja laukun mutta niiden kaveriksi hämäämään laadukkaannäköiset halpishousut ja paidan). Pidän myös meikin hillittynä ja raikkaana enkä värjää hiuksia. Matkustelen paljon ja asun hyvällä alueella asunnossa jonka vuokra-arvo on 1200e/kk. Käyttäydyn hyvin ja olen empaattinen.

Oikeasti tienaan juuri ja juuri keskivertohyvin mutta säästän aika paljon (en värjää hiuksia, en ostele hirveästi meikkejä, en laitata tekotukkaa, -ripsiä tai -kynsiä, en harrasta mitään mikä maksaisi, en käytä paljon alkoholia enkä tuhlaa halvannäköiseen merkkikamaan kuten Guessiin).

Minulla ei ole harmainta haisuakaan siitä, mitä ihmiset ajattelevat köyhyydestäni tai rikkaudestani, eikä minua se kiinnostakaan. Miksi minun pitäisi miettiä tuollaisia asioita? Minä olen minä ja arvostan itseäni riippumatta siitä, mitä muut ajattelevat minusta ja riippumatta siitä, paljonko varallisuutta minulla on. Sitäpaitsi muiden ihmisten ajatukset vaihtelevat hetkestä toiseen ja eri ihmiset ajattelevat eri tavoilla.

Luulen, että meitä pidetään varakkaampina kuin mitä olemme, ainakin kotimme ja kulutustottumuksiemme perusteella.

Asumme kauniissa vanhassa talossa, enkä ole koskaan hankkinut "krääsää"; sisustusmakuni on pysynyt hyvin samana koko aikuisuuteni. Emme siis ole hankkineet huonekaluja sun muita moneen kertaan, vaan kerralla sellaiset, joita kestää katsella pitkään. En tee kompromisseja hankkiessani kotiin asioita - jos minulla ei ole varaa hyvään, säästän, kunnes on (en osta halpismallia, joka sitten vähän ajan päästä menee rikki/kuluu/on täysin vanhanaikainen). Rakastan vanhoja esineitä ja huonekaluja, joten jotkut saattavat kuvitella minun perineen paljonkin. Tosiasiassa olen tarkka materiaaleista - ei keinokuitua, muovia tai laminaattia, vaan oikeaa puuta ja luonnollisia materiaaleja.

Mitä muihin kulutustottumuksiin tulee, pukeudun melko hintaviin vaatteisiin, joita kuitenkin ostan harvoin. Myös vaatehankinnoissa panostan laatuun ajatellen, että laadukas kestää kauan. Minulla ei ole valtavaa määrää halpoja H&M-paitoja tms. En uusi vaatevarastoani vuosittain, täydennän harkitusti. Jotain uutta kuitenkin hankin vuoden varrella, jolloin saattaa syntyä vaikutelma, että panostan vaatteisiini.

Arvostamme puolisoni kanssa hyvää ruokaa ja juomaa, panostamme niihin myös ystävien kanssa ulkona käydessämme. Myös kotona kokkaamme väliin fine dining -hengessä. Sehän ei suinkaan ole kallista, vaan ennemminkin taitoa ja aikaa vaativaa. Kun käy erittäin harvoin baarissa, ei tupakoi tai tissuttele jatkuvasti, voi ihan hyvin ostaa välillä 15 euron viinipullon viikonlopuksi tai pullon oikeaa samppanjaa.

Siitäkin voi syntyä mielikuva vauraudesta, että järjestämme mielellämme juhlia ja käytämme silloin aikaa ja vaivaa tarjoiluihin. Käytämme myös aika paljon rahaa kummilasten ja muidenkin lahjoihin (emme pihistele ystävien lahjoissa). Tosiasiassa kyse on prioriteeteista, siitä, mitä pidämme tärkeänä. Tingimme sitten jostain muusta. Olemme esimerkiksi säästäneet viimeisten kymmenen vuoden aikana paljon vähemmän kuin mihin meidän tuloillamme olisi ollut mahdollisuus.

Tienaamme hieman keskituloista pariskuntaa paremmin, mutta emme todellakaan ole rikkaita.

Rikkaammaksi. Olen viimeisien vuosien aika kuullut kadelta mieheltä kommentit "se ei ainakaan rahasta ole kiinni!" ja "sinulla on rahaa kuin roskaa!"

ei todellakaan ole rahaa kuin roskaa. Omaisuutta toki on, mutta on myös asuntolainaa ja säännölliset tulot jää kuitenkin vain alle 3000€/kk. En todellakaan haluaisi antaa sellaista kuvaa että rahaa on kuin roskaa.

Rikkaammaksi.

Olemme molemmat varsin pienipalkkaisilla, kuitenkin akateemista koulutusta vaativilla aloilla.

Kaikki olettavat, että palkkamme on ainakin 1000-2000€ suurempi kuin se oikeastaan on.

Elämme nuukasti. Oma asunto on kyllä ostettu ja maksettu hyvin lyhyessä ajassa. Mutta on säästetty kaikesta muusta, syömisestä lähtien.

Työkaverit tosin ajattelevat meitä ehkä hieman köyhemmiksi. Oman asunnon lisäksi varsin hyvä kesämökki, jota monella samapalkkaisella työkaverilla ei esimerkiksi ole.

Rikkaammaksi. Olen taitava löytämään kirpputoreilta upeita vaatteita. Viimeksi ostin 12 eurolla takin jota moni luuli Chaneliksi. :D Lisäksi pihistän päivittäisistä menoista: esim. kaupassa katson hyvin tarkkaan ruoan hinnan, en käytä alkoholiin tai tupakkaan kymmeniä euroja kuussa, enkä käytä autoa, johon menee huomattavasti enemmän rahaa kuin julkisiin. Tämän takia pääsen joskus isommallekin ulkomaanmatkalle. Tämän ihmiset kuitenkin huomaavat ennemmin kuin ruokakaupassa pihistelyni ja luulevat minua siis rikkaaksi: "joo mulla ei ikinä ois varaa tollasiin matkoihin!" Vaikka tienaa suurin piirtein saman verran kuin minä...

Köyhemmäksi, mistä olen tyytyväinen. Olen niin kyllästynyt kuuntelemaan töissä ja muualla, kun ihmiset vatvovat muiden raha-asioita ja ovat kaikesta kateellisia. Olen reilu kolmekymppien, minulla on kolme sijoituskämppää, velaton omakotitalo ja tilillä monta kymmentä tuhatta. Asun (onneksi) halvalla asuinalueella, vaatteet ovat halpisliikkeistä ja muutenkin olemus on sellainen rento. Rahaa käytän melko säästeliäästi arkielämässä, mutta esim. matkusteluun törsään useamman tonnin, koska tahdon kaiken olevan silloin luksusta. Kavereille en tietenkään mainitse, kuinka monen tähden hotelleissa käyn, kuittaan vaan ennen matkaa, että otin halvan äkkilähdön tms. En näe mitään tarvetta esittää rikasta tai puhua omista raha-asioista kenellekään. Sinkkuna on muutenkin vaikea olla, jos rahoillaan leveilee, silloin tulee kaikenlaisia siipiveikkoja maksattamaan sitä ja tätä.

Luulen, että rikkaammaksi. Elän lähinnä opintotuella, eli vuokran jälkeen jää käteen 173e kuussa. Kuljen kuitenkin siistinä (kotona asuessa hankittu laadukas villakangasstakki ja nahkasaappaat, huoliteltu olemus eikä mikään perus sossuelätin ulkonäkö, vaikka periaatteessa tuilla elänkin) ja käyn välillä ulkonakin (leffassa iskän kulttuuriseteleillä). Ruokakaupastan terveellistä ruokaa, kuten vihanneksia ja täysjyvää, enkä eineksiä ja hiilarimättöä, kuten stereotypisesti köyhät. Toisaalta omistan kauhean vähän vaatteita ja kotini on kalustettu niukasti kirpparilta ja Ikeasta ostetuilla huonekaluilla, joten tarkemmin tuntevat tietävät minun olevan köyhä.

Itseäni ei kiinnosta, miten muut elintasoni arvioivat, mutta synnyin varakkaaseen perheeseen ja kotoa muutettuani olen huomannut, että jatkuvasti luullaan köyhemmäksi. Minulta on mm. kysytty, että olenko "joku piilorikas", vaikken peittele varallisuuttani. Nuorena ajoin vanhemmalla maasturilla jota usein katsottiin nokkaa pitkin, vaikka harvalla opiskelijalla ylipäätään on varaa pitää autoa jne. Kun jotkut tuttavat ovat tulleet vierailulle asuntooni, niin ovat näyttäneet hämmästyneiltä ilmeisesti asunnon koosta johtuen, vaikka kyseinen asunto omasta mielestäni ei ollut mikään ihmeellinen vaan väliaikaisena kämppänä ihan ok... Nykyisin ajan suht kalliilla autolla, pukeudun kauniisti koska tykkään kauniista ja laadukkaista vaatteista ja asusteista (merkkivaatteita en harrasta), en peittele kalliita harrastuksiani - silti usein huomaan, että ihmiset eivät tunnista oikeasti varakasta ihmistä. Sellaisia, jotka yrittävät antaa itsestään rikasta mielikuvaa oikein vaivalla, sellaisia kyllä luullaan hyvinkin varakkaiksi ja selän takana supistaan. Se on aika huvittavaa.......

Pukeudun siististi mutta vaatimattomasti, ei merkkivaatteita, perusasunto perustason lähiöstä, en juurikaan meikkaa, tilillä parisataa, opintolainavelkaa kymppitonni.
Silti minua luullaan useinmiten rikkaammaksi, vedoten siihen että olen suomenruotsalainen. Ironia jaksaa naurattaa. Tai itkettää :P

Paljon rikkaammiksi. Ostimme kumpikin mieheni kanssa nuorina asunnot, joiden arvot vuosien varrella nelinkertaistui, kun myimme ne. Ostimme yhteisen asunnon, jossa nyt on velat lähes maksettu.

Olen työtön, mutta lapsia on 3, joten aikani menee hyvin lapsien kanssa, kun saatan kouluun ja pidän huushollin kunnossa.

Kummitätäni asuu Floridassa, jossa vietämme aina joulut.

Hän rakastaa shoppailua ja hän ostaakin meidän laukut täyteen ( itse maksamme ostokset, hän tekee hintavertailut puolestamme ) lapsille ja meille vaatteita, eli olemme täynnä Tommyä, Gappiä, Ganttia jne ja rahaa ei niihin Suomessa olisi.

Myyn lasten vaatteet niiden jäätyä pieneksi fb.ssä, saan yleensä enemmän rahaa myydessä kuin ostaessa.

Lisäksi tuon aina Amerikasta täsmätuotteita, mitkä siellä on juuri mennyt pois muodista, joita kummitätini ostaa halvalla ja yleensä myyn  n 10 x hinnalla Suomessa. Saan kuitattua 5 ihmisen lentoliput helposti ostoksilla. Aikaa tähän menee, mutta aikaa minulla on.

Itse tykkään pukeutua huolitellusti, vaikka kosmetiikka on peräisin Amerikasta, valtaosa halpismerkeistä, ei sitä huomaa. Olen hoikka lähinnä siksi etten syö paljon ruokaa. Rahaa tilillä on juuri ja juuri että saadaan laskut maksettua, tiedän tarkkaan monta jauhelihapakettia pakkasessa on.

Huonekaluja emme ole ostaneet varmaan yli 10 vuoteen, paitsi tietenkin lapsille. Muut huonekalut ovat lähinnä perintöä kummankin isovanhempien kuolinpesistä. Jotka eivät kelvanneet muille, mutta kätevä appiukkoni onkin huonekalut hionut, laittanut kuntoon ja lakannut oikeilla sävyillä. Kotimme on hyvin viihtyisä ja ajaton.

Mutta koska ulkonäkö ja osoite ovat kunnossa, tulee meistä helposti rikas vaikutelma.

Vaikea sanoa. Olen aina kulkenut vähemmän tyylikkäänä ja olen muutenkin hyvin arkinen ihminen. Työelämässä ollessani jotkut ehkä luulivat minun tienaavan enemmän kuin totuus oli. Iltapäivälehtien tienestilistat kun eivät pidä paikkaansa ollenkaan. Niiden mukaan en juuri yltänyt edes keskipalkkaan, vaikka oli jo kaikki ikä- ja määrävuosikorotukset. Nyt kun olen eläkkeellä, saan sen verran eläkettä, että toimeen tulen eikä jokaista senttiä tarvitse soikeaksi vetää, mutta ulkoasu kertoo köyhyydestä. Parempi niin.