Isän tikki?? ”Ai jäitkin läskiksi”, ”meen pesemään auton” Hyyyyi mitä miehiä
”Pitkään kätilön työtä tehnyt Ore sanoo, etteivät asiakkaiden kysymykset ärsytä, mutta muutamaan vanhaan vitsiin hän alkaa jo olla väsynyt.
Ehdoton ykkönen on ”isän tikki”, Ore kertoo.
– Synnytyksessä mahdollisesti tulleita vaurioita korjataan ompelemalla. Jos puoliso vierestä heittää ”hyvällä huumorilla”, että laitahan vielä yksi tikki isälle, niin voin sanoa, että ei naurata.
Vastaava ”läpän heitto” on tuttua myös Hellsténille. Ammattilaista harmittaa myös silloin, kun puoliso vitsailee heti synnytyksen jälkeen äidin jäljelle jääneistä raskauskiloista.”
Kuka näiden miesten kanssa oikeen lisääntyy jos on ihan ok kuunnella tollasta heittoa synnytyksen jälkeen?? Varmaan jo niin tottuneita tollaisiin ”pikku vitseihin” isännältä kjeh
Kommentit (467)
Itse olin tajuttomana monta tuntia sektion jälkeen. Minulle laitettiin liikaa puudutusta. Vauva on otettu ulos ja annettu isän paidan alle sylittelemään. En tiedä siitä mitään. Isä oli joka tapauksessa hyvin tärkeä siinä tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat kateellisia kun ei heidän kroppansa pysty mihinkään. Sen vuoksi ovat tehneet leikkimisestä eli urheilusta maailman tärkeimmän asian.
Totta.
Me miehet myös soditaan ja ylläpidetään leikin tarpeellisuutta.
Sotaa opetellaan leikkimällä fyysisiä juttuja.
Maailma on meidän miesten takia vaarallinen ja tasapainoton paikka olla.
Mies työllistää itseään tekemällä rötöksiä ja tarjoamalla siihen turvaa.
Käytännössä jos mies keskittyisi vain ei minkään tekemiseen, niin ongelmia ei olisi.
Mutta meille miehillä on helpompi lähteä salille kuin osallistua kotitöihin ja perheen palvelulle.
Ovissa on hyvä olla lukot ja on hyvä olla lukkopalveluja, turvapalveluja, koska miehisyys on kiristävä mafiaverkko. Luomme epäjärjestystä ja turvaa.
Syynä ei ole alkoholi, huono perhetausta, huono lapsuus, syynä on sukupuoli ja hormonit.
Miesten on vaikea olla rauhassa ja rauhanajan ihmisiä.
Mies on ensisijaisesti kaaoksen synnyttäjä, soturi ja metsästäjä.
Onneksi miehet haluavat nykyään muuttua myös naisiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miehenä sitä mieltä, että kaikkien miesten ei missään nimessä pitäisi synnytykseen mennä. On erittäin jees, jos mies on motivoitunut ja muutenkin kykenee olemaan tukena vaimolleen ja haluaa mennä synnytykseen mukaan, niin totta ihmeessä.
Sen sijaan jos on vain tiellä siellä ja korkeintaan laukoo typeryyksiä, niin paree jäädä kokonaan pois synnytyssalista. Oma vaimoni ei minua olisi edes synnytykseen huolinut. No hyvissä ajoin tuli kyllä selväksi, että keisarinleikkauksella lapsi saatetaan maailmaan, joten sitä läsnäoloani ei tarvinut edes harkita, vaan minut passitettiin käytävälle odottamaan sisään kutsua.
Ei sitten yhtään mietityttänyt että miksi olet sellainen että sinusta ei ole mitään hyötyä silloin kun puolisosi on kaikkein haavoittuvimmillaan? Isän tehtävä synnytyksessä on olla äidin äänenä, kun äiti on niin kipeä ettei enää pysty puhumaan ja henkilökunta jyrää hänen toiveensa. Tai kun henkilökunta on vain sitä mieltä että yritetään nyt alakautta vielä kun se lääkäri on niin kiireinen, vaikka vauvan sydänäänet heikkenee. Haluatko olla käytävässä kun lapsesi on saamassa aivovamman?
Mitä ihmettä ??? Ei todellakaan ollut kyse mistään tuollaisesta. Hän vaan oli sitä mieltä, että hän ei halua miestä synnytykseen, vaan halusi hoitaa sen ammattilaisten kanssa. Ei todellakaan ollut mistään haavoittuvuudesta kyse, kun hän oli jo hyvissä ajoin sitä mieltä, ettei halua miestä synnytykseen ja minä tietenkin hänen mielipidettään kunnioitin.
On se vaan hienoa, että minut tässä nyt tuomitaan, vaikka kannustin vaimoani kaikin mahdollisin tavoin ja olisin valmis ollut synnytykseenkin menemään, mutta hän ei sitä halunnut, niin tottahan minä tietenkin olen syyllinen siihen, että edettiin vaimoni tahdon mukaan.
Minä siis olen tavallinen suvaitsevainen mies, eikä minulla ole mitään tekemistä näiden naisvihaajien kanssa, vaan päinvastoin halveksin heitä. Melko kotuutonta ryöpytystä nyt kyllä mielestäni minua kohtaan, joka olen aina ollut naisten puolella.
Teidän suhteessa on jotain pielessä jos nainen ei halua sinua mukaan. Sori. Itsekkään en halunnut että mieheni näkee sen itse tilanteen, kun olen suunnilleen ratkeamispisteessä, halusin hänet sinne mutta ohje oli että pysyy pääpuolipäässä. Ehdottomasti halusin hänet kuitenkin sinne. Henkilökunta on joskus ihan ihmeellistä (ei positiivisella tavalla).
Meidän suhteessa ei ole yhtään mitään pielessä, ei vuosikymmenten jälkeenkään, eikä hänen päätöksensä liittynyt mitenkään meidän suhteeseen. Hän oli sitä mieltä ollut jo paljon ennen raskautta. Hän oli aina ollut sitä mieltä, ettei halua miehiä synnytykseen, eikä sinne olisi huolinut ketään muutakaan. Et sinä voi päättää joka naisen puolesta, mitä he haluavat. Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinä.
Meillä siis oli jo viikkoja ennen synnytystä selvää, että keisarinleikkauksella lapsi syntyy, tämän siis lääkärit päättivät. Vaimoni oli ollut sairaalassa jo toista kuukautta ennen kuin operaatio tehtiin. Minua ei siis leikkaukseen päästetty. En tiedä päästetäänkö nykyään keisarileikkaukseen, mutta silloin 30 vuotta sitten ei päästetty, joten eipä sen suhteen tarvi mitään spekuloida, koska päätös oli ehdoton.
vihaan sukupuoltani kirjoitti:

:( Puit sanoiksi sen, mitä olen joskus itse miettinyt, kun tarkastelee historiaa ja sotia.

Kyllä 30 vuotta sitten päöstettiin mukaan keisarileikkaukseen? Nyt 35-vuotias veljeni syntyi keisarileikkauksella ja isäni oli mukana operaatiossa. Veli pääsi ensiksi isän syliin synnyttyään.

Naisten ongelma on taas se etteivät he syty androgyyneille rauhallisille palvelualtteille rauhallisille miehille.
Täytyy olla miehekäs ja uhoa, täytyy olla sellainen joka ottaa kontrollin ( tuottaa kaaosta ympärilleen).
Eli kierre on valitettavasti valmis.
Hieman herkkä ja naisellinen mies ei kelpaa. Siksi ajatusta synnytykseen tulemisesta pidetään lapsellisena. Miehen paikka on metsästämässä, töissä, tai sodassa.

Oma mieheni ei ole ollenkaan tuommoinen örisevä uhoaja, vaan lempeä, rauhallinen ja rakastava, herkkäkin

Oma mieheni ei ole ollenkaan tuommoinen örisevä uhoaja, vaan lempeä, rauhallinen ja rakastava, herkkäkin <3 Älä oleta, että naiset syttyy pelkille sotaisille luolamiehille.
Kuten totesin niin onneksi me miehet haluamme entistä enemmän olla nykyään naisellisempia.
Jotkut jopa haluaa pukeutua naisiksi ja ihailee naisellisia arvoja. Pehmeyttä, kauneutta, suloisuutta, kevättä, kesää ja elämää.
Yleensä tälläiset miehet ovat taiteilijoita.
Taiteen harrastaminen voi herkistää miestä pois liialliselta miehisyydeltä.
Vierailija kirjoitti:
vihaan sukupuoltani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat kateellisia kun ei heidän kroppansa pysty mihinkään. Sen vuoksi ovat tehneet leikkimisestä eli urheilusta maailman tärkeimmän asian.
Totta.
Me miehet myös soditaan ja ylläpidetään leikin tarpeellisuutta.
Sotaa opetellaan leikkimällä fyysisiä juttuja.
Maailma on meidän miesten takia vaarallinen ja tasapainoton paikka olla.
Mies työllistää itseään tekemällä rötöksiä ja tarjoamalla siihen turvaa.
Käytännössä jos mies keskittyisi vain ei minkään tekemiseen, niin ongelmia ei olisi.
Mutta meille miehillä on helpompi lähteä salille kuin osallistua kotitöihin ja perheen palvelulle.
Ovissa on hyvä olla lukot ja on hyvä olla lukkopalveluja, turvapalveluja, koska miehisyys on kiristävä mafiaverkko. Luomme epäjärjestystä ja turvaa.
Syynä ei ole alkoholi, huono perhetausta, huono lapsuus, syynä on sukupuoli ja hormonit.
Miesten on vaikea olla rauhassa ja rauhanajan ihmisiä.
Mies on ensisijaisesti kaaoksen synnyttäjä, soturi ja metsästäjä.
Onneksi miehet haluavat nykyään muuttua myös naisiksi.
:( Puit sanoiksi sen, mitä olen joskus itse miettinyt, kun tarkastelee historiaa ja sotia.
Maailmassa vastakohdat tuottaa tasapainon.
Nainen tuottaa elämää ja mies kylvää kuolemaa.
Parasta olisi jos miehet lopettaisivat vitsailun naisten läsnäollessa, kun naiset ottavat kaiken tosissaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen miehenä sitä mieltä, että kaikkien miesten ei missään nimessä pitäisi synnytykseen mennä. On erittäin jees, jos mies on motivoitunut ja muutenkin kykenee olemaan tukena vaimolleen ja haluaa mennä synnytykseen mukaan, niin totta ihmeessä.
Sen sijaan jos on vain tiellä siellä ja korkeintaan laukoo typeryyksiä, niin paree jäädä kokonaan pois synnytyssalista. Oma vaimoni ei minua olisi edes synnytykseen huolinut. No hyvissä ajoin tuli kyllä selväksi, että keisarinleikkauksella lapsi saatetaan maailmaan, joten sitä läsnäoloani ei tarvinut edes harkita, vaan minut passitettiin käytävälle odottamaan sisään kutsua.
Ei sitten yhtään mietityttänyt että miksi olet sellainen että sinusta ei ole mitään hyötyä silloin kun puolisosi on kaikkein haavoittuvimmillaan? Isän tehtävä synnytyksessä on olla äidin äänenä, kun äiti on niin kipeä ettei enää pysty puhumaan ja henkilökunta jyrää hänen toiveensa. Tai kun henkilökunta on vain sitä mieltä että yritetään nyt alakautta vielä kun se lääkäri on niin kiireinen, vaikka vauvan sydänäänet heikkenee. Haluatko olla käytävässä kun lapsesi on saamassa aivovamman?
Mitä ihmettä ??? Ei todellakaan ollut kyse mistään tuollaisesta. Hän vaan oli sitä mieltä, että hän ei halua miestä synnytykseen, vaan halusi hoitaa sen ammattilaisten kanssa. Ei todellakaan ollut mistään haavoittuvuudesta kyse, kun hän oli jo hyvissä ajoin sitä mieltä, ettei halua miestä synnytykseen ja minä tietenkin hänen mielipidettään kunnioitin.
On se vaan hienoa, että minut tässä nyt tuomitaan, vaikka kannustin vaimoani kaikin mahdollisin tavoin ja olisin valmis ollut synnytykseenkin menemään, mutta hän ei sitä halunnut, niin tottahan minä tietenkin olen syyllinen siihen, että edettiin vaimoni tahdon mukaan.
Minä siis olen tavallinen suvaitsevainen mies, eikä minulla ole mitään tekemistä näiden naisvihaajien kanssa, vaan päinvastoin halveksin heitä. Melko kotuutonta ryöpytystä nyt kyllä mielestäni minua kohtaan, joka olen aina ollut naisten puolella.
Teidän suhteessa on jotain pielessä jos nainen ei halua sinua mukaan. Sori. Itsekkään en halunnut että mieheni näkee sen itse tilanteen, kun olen suunnilleen ratkeamispisteessä, halusin hänet sinne mutta ohje oli että pysyy pääpuolipäässä. Ehdottomasti halusin hänet kuitenkin sinne. Henkilökunta on joskus ihan ihmeellistä (ei positiivisella tavalla).
Meidän suhteessa ei ole yhtään mitään pielessä, ei vuosikymmenten jälkeenkään, eikä hänen päätöksensä liittynyt mitenkään meidän suhteeseen. Hän oli sitä mieltä ollut jo paljon ennen raskautta. Hän oli aina ollut sitä mieltä, ettei halua miehiä synnytykseen, eikä sinne olisi huolinut ketään muutakaan. Et sinä voi päättää joka naisen puolesta, mitä he haluavat. Ei kaikki ole samanlaisia kuin sinä.
Meillä siis oli jo viikkoja ennen synnytystä selvää, että keisarinleikkauksella lapsi syntyy, tämän siis lääkärit päättivät. Vaimoni oli ollut sairaalassa jo toista kuukautta ennen kuin operaatio tehtiin. Minua ei siis leikkaukseen päästetty. En tiedä päästetäänkö nykyään keisarileikkaukseen, mutta silloin 30 vuotta sitten ei päästetty, joten eipä sen suhteen tarvi mitään spekuloida, koska päätös oli ehdoton.
Kyllä 30 vuotta sitten päöstettiin mukaan keisarileikkaukseen? Nyt 35-vuotias veljeni syntyi keisarileikkauksella ja isäni oli mukana operaatiossa. Veli pääsi ensiksi isän syliin synnyttyään.
Veljeni on syntynyt 1977 ja isä pääsi leikkaamaan napanuoraa.
Mieheni ei päässyt 2004 kiireelliseen sektioon, koska oli viikonloppu ja henkilökuntaa vähän. Sairaalassa keikkaa tekevä lääkäri olisi päästänyt, mutta sairaalan oma henkilökunta ei. Epäiltiin isän mahdollista pyörtymistä, mies ei oikeasti hätkähdä verta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
Parasta olisi jos miehet lopettaisivat vitsailun naisten läsnäollessa, kun naiset ottavat kaiken tosissaan.
Useimmat miehet ymmärtävät milloin on ihan ok heittää läppää ja milloin ei.
Tolloimmat vitsailijat kyllä vitsailevat muista, mutta eivät kestä yhtään itseensä kohdistuvia vitsejä.
Monesti synnytykseen päässyt mies opastetaan jo heti napakoin ottein vauvan hoitoon.
Isä on se joka tekee ensimmäisen kapaloinnin, harsot tai vaipat jne.
Isä on se, kun äiti lepää ensimmäiset pari päivää, jos synnytys on ollut kova.
Millainen isä ulkoistaa homman lähes tuntemattomille ihmisille??????
Ei mies alkuunkaan. Jhumalauta kyseessä on oma lapsi.
Synnytyksessä ollut mies osallistuu vauvanhoitoon todennäköisesti aktiivisemmin kuin se joka jätetään ulkopuolelle tai jättäytyy ulkopuolelle (baariin).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
vihaan sukupuoltani kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miehet ovat kateellisia kun ei heidän kroppansa pysty mihinkään. Sen vuoksi ovat tehneet leikkimisestä eli urheilusta maailman tärkeimmän asian.
Totta.
Me miehet myös soditaan ja ylläpidetään leikin tarpeellisuutta.
Sotaa opetellaan leikkimällä fyysisiä juttuja.
Maailma on meidän miesten takia vaarallinen ja tasapainoton paikka olla.
Mies työllistää itseään tekemällä rötöksiä ja tarjoamalla siihen turvaa.
Käytännössä jos mies keskittyisi vain ei minkään tekemiseen, niin ongelmia ei olisi.
Mutta meille miehillä on helpompi lähteä salille kuin osallistua kotitöihin ja perheen palvelulle.
Ovissa on hyvä olla lukot ja on hyvä olla lukkopalveluja, turvapalveluja, koska miehisyys on kiristävä mafiaverkko. Luomme epäjärjestystä ja turvaa.
Syynä ei ole alkoholi, huono perhetausta, huono lapsuus, syynä on sukupuoli ja hormonit.
Miesten on vaikea olla rauhassa ja rauhanajan ihmisiä.
Mies on ensisijaisesti kaaoksen synnyttäjä, soturi ja metsästäjä.
Onneksi miehet haluavat nykyään muuttua myös naisiksi.
:( Puit sanoiksi sen, mitä olen joskus itse miettinyt, kun tarkastelee historiaa ja sotia.
Maailmassa vastakohdat tuottaa tasapainon.
Nainen tuottaa elämää ja mies kylvää kuolemaa.
Kamala kommentti, mutta onneksi pelkkää sanahelinää.
Vierailija kirjoitti:
Itselleni tuli järkytyksenä, miten fiksuna pitämäni mieheni käyttäytyi synnytyksessä: nukkui tuolilla, valitteli asentoaan jne. kun pyysin häntä valvomaan kaverinani kun sattui eniten. Nyt lapsi on 7-vuotias, ja aina kun on miehen vuoro hoitaa kouluaamut, lapsi meinaa myöhästyä kun isänsä jumittuu koneelle eikä opasta tarpeeksi ajoissa aamutoimiin. Sitten mies tietty huutaa lapselle, kun tämä meinaa myöhästyä. Huoh.
Lisää syitä, miksi en halua lapsia. En halua hoitaa lasta yksin parisuhteessa. Miestä ei ole, eikä varmaan tule koskaan olemaan. Noh, viisi vuotta vielä ja sitten on turha enää edes yrittää. :/
Vierailija kirjoitti:
Parasta olisi jos miehet lopettaisivat vitsailun naisten läsnäollessa, kun naiset ottavat kaiken tosissaan.
Jos et ole tuohon ikään huomannut, niin vitsit ovat hauskoja, koska ne ovat (ainakin osin) totta.
Jos tuo on eka asia, joka isän mielessä pyörii, se kertoo jotakin ihmisestä. On ihan oikeasti olemassa paljonkin miehiä, jotka tajuavat jotakin biologiasta, ovat onnellisia, että aina riskialtis synnytys on mennyt hyvin, kun on mahdollisuus edes vitsailla, ovat onnellisia syntyneestä lapsesta, eivätkä edes mieti panemista koko aikana.
Tällaisia vitsejä laukoville pitäisi tehdä samantien vasektomia ilman puudutusta, niin maailma olisi edes vähän parempi paikka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Raskauskilot? Viimeksi kun tarkistin raskaus kuluttaa energiaa, ei suinkaan luo sitä.
Elimistö kerää vararasvan lisäksi nestettä raskausaikana. Verenmäärä kasvaa kompensoimaan synnytyksessä menetettävää verta.
Nainen kerää vararasvaa kurkustaan alas.
Läskimahainen ukko sitten varmaa vetää sitä rasvaa perseestä sisälle.
Miksi tämäkin keskustelu on täynnä jotain penikoita jotka eivät tiedä raskaudesta mitään tai sitten jotain u liäijiä jänkyttämässä taas jän nämiehistä??
Mieluummin sen vauvan jättää isälle hoitoon perhehuoneeseen kuin lapsi jätetään yksin siinä vaiheessa kun äiti lähtee teholle.
Parempi sen vauvan on olla isän sylissä. Vauvat ei vielä ole sellaisia joilla on oma persoona, vaan he tuntevat vanhemmat osaksi itseään. He käytännössä kuvittelevat olevansa erottamaton osa vanhempia.
One love ja i and i.