Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Jos kohtaat jonkun, joka on pulassa, autatko vaistomaisesti?
12.12.2013 |
Olen nyt kahdesti lähiaikoina ollut tilanteessa, jossa olen ollut ainoana paikalla toisen ihmisen ollessa kiipelissä. Ensimmäisessä tapauksessa vanha herra oli lumessa jumissa pyörätuolinsa kera. Toisella kerralla pieni lapsi kaatui sellaisen leikkiauton kanssa, ja jäi jumiin sen alle (vanhempi oli vähän kauempana, eikä heti ehtinyt apuun. Lasta ei sattunut, mutta ei siis saanut autoa pois päältään). Kumpikaan ei pyytänyt minulta apua, mutta olivat siis selvästi avun tarpeessa.
Kuitenkin ensimmäinen reaktioni oli kävellä ohi ja olla muka huomaamatta tilanteita! Toki sekunnin mietittyäni tarjosin apua kummallekin, mutta ihmetyttää, miksi "vaisto" tai mikä nyt onkaan, käskee olemaan puuttumatta. Olen kuitenkin mielestäni suhteellisen empaattinen ja välittävä ihminen, mutta en selvästikään sitten perimmiltäni ole...
Miten te reagoitte ensimmäiseksi tällaisissa tilanteissa?
Kommentit (14)
Ja yksi tilanne tulee vielä mieleen, kun olimme ystäväni kanssa kaupassa, ja ohikulkenut rouva pudotti lompakkonsa... ja taas ajattelin aluksi, että olen kuin en olisi huomannut asiaa! Onneksi ystäväni nosti lompakon salamana, ja vei sen omistajalleen. Jotenkin häpeän itseäni näissä tilanteissa.
- ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
tahan asti olen kylla aina auttanut eparoimatta jos olen jotain huomannut ja olen ollut se lahin ihminen siina tilanteessa. ei ole tullut tosi kinkkisia tilanteita eteen tosin esim jonkun kammon juopon kanssa tms. olen auttavainen kylla luonteeltani ja uskon hyvaa kaikista ihmisista (kunnes toisin todistettu)
Kyllä aina! Ja paheksun syvästi ohi muina miehinä meneviä!
Oliko näissä molemmissa tilanteissa siis muitakin ihmisiä lähietäisyydellä?
Mä esim. näin kerran kotini lähellä, hiljaisella kadulla kadun viereen tuupertuneen miehen. Säikähdin tosi paljon mitä on tapahtunut ja ryntäsin kyllä ihan vaistomaisesti herättelemään. Olin jo soittamassa ambulanssia kun ei reagoinut mitenkään mutta sitten alkoi heräillä ja olikin "vaan" tuhannen juovuksissa. Hetken siinä odottelin että hän selviää, kun ei viitsinyt heitteillekään jättää, mutta jonkin ajan kuluttua hän kyllä jo sitten lähti ihan omin jaloin kotiaan kohti. Tuossa tilanteessa paikalla ei ollut ketään muuta eli oli selvää, että on minun vastuullani mennä auttamaan.
Toi lompakkotilanne sattu metrossa mulle kun vieruspenkin nainen ei lähtiessään huomannut pudonnutta lompakkoaan. Tässä tilanteessa tuli yhtään miettimättä huudettua perään, mutta kai sitä joissain tilanteissa tulee mietittyä tarvitaanko sitä apua...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle taas tulee vaistomaisesti sellainen olo että pitää auttaa. En oikein edes ajattele asiaa vaan reaktiot on todella spontaaneja. Saankin usein äkäisiä kommentteja kun kysyn vaikka hitaasti liukasta tietä ylittävältä vanhukselta että autanko yli. Ehkä pitäisi aina ensin arvioida tilanne ja autettavan avuntarve tarkemmin ja vasta sitten kysyä. Osa vanhemmista ihmisistä erityisesti loukkaantuu joskus apua tarjotessani. Nuoremmatkin saattavat vaivaantua. Useilla ihmisillä on kai vahva halu selvitä itse ja toimia huomiota herättämättä.
[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 22:48"]
Ensimmäinen vaisto on aina jatkaa sitä, mitä olikaan tekemässä. Tilanteen arvioimiseen menee aivoilta muutamia sekunteja, jopa minuutteja.
[/quote]
Tämä on toisaalta lohdullista kuulla... Selittääköhän tämä osaltaan sen, miksi niin moni jättää pysähtymättä onnettomuuspaikalle?
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autan yleensä heti.
Kerran bussissa meinasin istua jonkun lompakon päälle, oli siis jäänyt siihen penkille. Vein heti kun huomasin sen kuskille takaisin.
Tänään päästin mummelin kaupassa ohitseni kassalle, kun hänellä ei ollut kuin yksi tuote ja minulla monta. No, tässä ei nyt oltu pulassa, mutta reagointia kuitenkin.
Selittää. Itse olen opettajana kävellyt monta kertaa kiusaamis- tai rettelöintitilanteen ohi ennen kuin olen tajunnut, että siihen pitää reagoida, ja kääntynyt takaisin. -2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä autan aina heti ja kaikkia. Se iskostui päähän kun opin jollain lukion psykan kurssilla semmoisen käsitteen kuin "ryhmäilmiö". Se on jotakuinkin jotain sellaista, että mitä useampi potentiaalinen auttaja, sen todennäköisempää on, että kukaan ei auta, koska kaikki muut odottavat että joku toinen tekee sen. Olen ollut tilanteessa, jossa sairauskohtauksen saaneen ihmisen ympärillä on rinki sivustakatsojia, eikä kukaan uskalla tehdä mitään. Sitten kun yksi lopulta alkaa toimia, kaikki muutkin rupeavat yhtäkkiä aktiivisiksi. Se on todella pelottavaa.
Minulla on taas joku ylihuolehtijan vaisto, joka tarkkailee muita ihmisiä ja pyrkii auttamaan jo silloin kun kukaan ei vielä ole pulassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Autan sairaskohtauksen saaneita, puutun lasten tappeluihin jne., mutta en auta esim. kroonisesti itsensä persaukiseksi juovaa lähimmäistä lainaamalla rahaa, kun siitä avusta ei ole pitkällä tähtäimellä lainkaan hyötyä - päin vastoin.
[quote author="Vierailija" time="12.12.2013 klo 23:08"]
Mä autan aina heti ja kaikkia. Se iskostui päähän kun opin jollain lukion psykan kurssilla semmoisen käsitteen kuin "ryhmäilmiö". Se on jotakuinkin jotain sellaista, että mitä useampi potentiaalinen auttaja, sen todennäköisempää on, että kukaan ei auta, koska kaikki muut odottavat että joku toinen tekee sen. Olen ollut tilanteessa, jossa sairauskohtauksen saaneen ihmisen ympärillä on rinki sivustakatsojia, eikä kukaan uskalla tehdä mitään. Sitten kun yksi lopulta alkaa toimia, kaikki muutkin rupeavat yhtäkkiä aktiivisiksi. Se on todella pelottavaa.
[/quote]
Tässä on esimerkkejä tuosta ryhmäilmiöstä. Käytännön kokeita ilmisillä:
Alue: Aihe vapaa
Ensimmäinen vaisto on aina jatkaa sitä, mitä olikaan tekemässä. Tilanteen arvioimiseen menee aivoilta muutamia sekunteja, jopa minuutteja.