Hei opettajat ! Wilma viesti asiaa

Se, että auttaa ja tukee lasta oppimaan ei ole puolesta tekemistä. Lapsi tekee ja vanhempi joko auttaa tai valvoo tai kehittää jonkin toimivan systeemin juuri omalle lapselle. Näin lapsi oppii. Kun asiat lähtevät sujumaan, tukea voi vähentää ja jossakin vaiheessa lapsi pärjää itsekseen, jos hänellä resursseja siihen on.

Lapsi osallistuu, vaikka vanhempi olisi hänen tukenaan niin kauan kun tukea tarvitaan. Niin ei tule peräkammarin poikia, mutta niin saattaa tullakin, että lapsi vain tottuu siihen ettei hänen tarvitse huolehtia asioista niin kuin toisten. Hän vain on sellainen, että tavarat puuttuvat. Töissäkin asiat jäävät tekemättä, kun hän vaan on sellainen. Tässä vaiheessa vanhemmat voisivat vielä paljon auttaa lastaan, niin että hän olisi sellainen, jolla on tavarat mukana ja asiat hoituvat. Jossakin vaiheessa lapsi todennäköisesti pärjää ilman apua, mutta selvästikään sellainen lapsi ei vielä, jolla on kovin paljon unohduksia.

Kuten todettua, wilmaviestit ovat tärkeitä myös opettajan oikeusturvan kannalta. Useat unohdukset ja käytös tunneilla vaikuttavat numeroon.[/quote]

Tässä ei ole kyse siitä, että lapsi jätetään täysin ilman tukea tai ei autettais missään asiassa. Eikä puhuta enää pikkulapsesta vaan nuoresta. Kyllä sitä väkisinkin huoli kasvaa, tuleeko siitä ikinä itsenäistä jos samoja asioita on toistettu vuosi tolkulla jo. Ja ikävä kyllä meidän jokaisen on jossain kohtaa pakko pärjätä yksin.  Joyenkin tämä juttu on nyt kääntynyt niin, että vika on täysin meissä vanhemmissa ja emme ole tehneet mitään, saati antaneet tukea lapselle. Kyse oli koulun wilmaviesteistä , joita mielestäni tulee liikaa.  Jos se on ainoa opettjan työkalu, niin huonosti on kyllä asiat. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just sen takia, että tulee opetella tekemään asioita myös täysin ilman sitä tukea. Muuten siihen on helppo luottaa, eikä edes yritetä itse ja mitenkä käy sitten kun ei ole äiti/isä varmistelemassa , että kaikki on varmasti mukana? Käy aika huonosti itsenäistymisen kannalta siinä kohtaa.  Kyllä neurolapsetkin oppii muistamaan asioita ihan itse, mutta ne tarvii paljon toistoa ja myös kärsivällisyyttä kotona/koulussa.

Helppohan se on mennä sieltä missä aita on matalin ja tehdä kaikki puolesta, eiks nii? Pääsee itekki vähemmällä.

Ei vaan vanhempi pääsee rehellisesti sanottuna nimenomaan niin vähemmällä, että jättää lapsen yksin ”opettelemaan”. Jos unohdukset ovat toistuvia, ei se lapsi mitään ole oppimassa vaan tarvitsisi lisää tukea oppiakseen. Siitä tulee vain hänelle normaalia, että aina jotakin puuttuu. Ei yhdessä pakkaaminen tarkoita sitä, että vanhempi pakkaa puolesta vaan sitä että vanhempi tukee lasta muistamaan ja huolehtimaan tavaroistaan. Ensin lapsi voi pakata itse lukujärjestystä katsoen ja sitten vielä vanhemman kanssa tarkistetaan yhdessä reppu. Jos jotakin puuttuu, vanhempi voi kehottaa lasta katsomaan vielä onko kaikki todella repussa tai antaa vihjettä, että onko vaikka kaikki matematiikan tunnille tarvittava varmasti repussa.

Tuo yksinään opettelu ei vain selvästi toimi ja lapsi jätetään yksin ”opettelemaan”, vaikka tuloksena on vain jatkuva unohtelu sekä mahdollisesti lapsen omien opintojen ja muiden oppilaiden opintojen kärsiminen.

Juuri näin. Satunnainen unohtelu on asia erikseen, mutta jos jatkuvasti unohtelee, mitään oppimista ei ole tapahtumassa. Oma esikoiseni on neuronkirjolla ja kyllä minä sain viestitellä opettajien kanssa, että mikä työ pitää palauttaa milloin ja mihin se palautetaan, missä se lokero ihan konkreettisesti sijaitsee ym. ym. Mutta se oli sitä aikaa. Lapsi kehittyi omaa tahtiaan ja nyt peruskoulun jälkeen hoitaa asioitaan jo paremmin. Sitten taas kuopukseni, joka aloitti yläkoulun, hoitaa kaiken itse. Toisaalta hänen kanssaan saan sitten käydä läpi kielten läksyjä, koska ne ovat hänelle tosi vaikeita. Ei asioita auta, että "vaatii vain ikätasoista toimintaa". Pitää ottaa silmä käteen ja katsoa mitä se oma lapsi osaa ja mitä ei ja auttaa siinä, mikä on vaikeaa. Ei esim. vanhemman tehtävä ole hipsiä pakkaamaan lapsen kirjoja reppuun, kun lapsi viettää vapaa-aikaa, vaan vanhempi laittaa lapsen tekemään itse ja tarkistaa menikö oikein. Eli lapsi tekee itse, mutta autettuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just sen takia, että tulee opetella tekemään asioita myös täysin ilman sitä tukea. Muuten siihen on helppo luottaa, eikä edes yritetä itse ja mitenkä käy sitten kun ei ole äiti/isä varmistelemassa , että kaikki on varmasti mukana? Käy aika huonosti itsenäistymisen kannalta siinä kohtaa.  Kyllä neurolapsetkin oppii muistamaan asioita ihan itse, mutta ne tarvii paljon toistoa ja myös kärsivällisyyttä kotona/koulussa.

Helppohan se on mennä sieltä missä aita on matalin ja tehdä kaikki puolesta, eiks nii? Pääsee itekki vähemmällä.

Ei vaan vanhempi pääsee rehellisesti sanottuna nimenomaan niin vähemmällä, että jättää lapsen yksin ”opettelemaan”. Jos unohdukset ovat toistuvia, ei se lapsi mitään ole oppimassa vaan tarvitsisi lisää tukea oppiakseen. Siitä tulee vain hänelle normaalia, että aina jotakin puuttuu. Ei yhdessä pakkaaminen tarkoita sitä, että vanhempi pakkaa puolesta vaan sitä että vanhempi tukee lasta muistamaan ja huolehtimaan tavaroistaan. Ensin lapsi voi pakata itse lukujärjestystä katsoen ja sitten vielä vanhemman kanssa tarkistetaan yhdessä reppu. Jos jotakin puuttuu, vanhempi voi kehottaa lasta katsomaan vielä onko kaikki todella repussa tai antaa vihjettä, että onko vaikka kaikki matematiikan tunnille tarvittava varmasti repussa.

Tuo yksinään opettelu ei vain selvästi toimi ja lapsi jätetään yksin ”opettelemaan”, vaikka tuloksena on vain jatkuva unohtelu sekä mahdollisesti lapsen omien opintojen ja muiden oppilaiden opintojen kärsiminen.

Juuri näin. Satunnainen unohtelu on asia erikseen, mutta jos jatkuvasti unohtelee, mitään oppimista ei ole tapahtumassa. Oma esikoiseni on neuronkirjolla ja kyllä minä sain viestitellä opettajien kanssa, että mikä työ pitää palauttaa milloin ja mihin se palautetaan, missä se lokero ihan konkreettisesti sijaitsee ym. ym. Mutta se oli sitä aikaa. Lapsi kehittyi omaa tahtiaan ja nyt peruskoulun jälkeen hoitaa asioitaan jo paremmin. Sitten taas kuopukseni, joka aloitti yläkoulun, hoitaa kaiken itse. Toisaalta hänen kanssaan saan sitten käydä läpi kielten läksyjä, koska ne ovat hänelle tosi vaikeita. Ei asioita auta, että "vaatii vain ikätasoista toimintaa". Pitää ottaa silmä käteen ja katsoa mitä se oma lapsi osaa ja mitä ei ja auttaa siinä, mikä on vaikeaa. Ei esim. vanhemman tehtävä ole hipsiä pakkaamaan lapsen kirjoja reppuun, kun lapsi viettää vapaa-aikaa, vaan vanhempi laittaa lapsen tekemään itse ja tarkistaa menikö oikein. Eli lapsi tekee itse, mutta autettuna.

Niin teen minäkin. Kysyn mihin, milloin ja miten.  Yksi valitettava asia on se, etteivät kaikki opettajat tajua näitä haasteita, mitä neurolasten kanssa on. Vaikka olisit tuhat kertaa sanout, että ilmoittakaa myös vanhemmille, jos jotain pitää muistaa missä aikataulu.  Tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää se, että kyseinen lapsi ei muista/pysty/ tai kykene samaan , kuin muut samanikäiset. Ja sitten paukkuu taas wilma kun ei olla muistettu.

En välitä hitonkaan vertaa wilma-merkinnöistä. Kyllä koulullakin joku vastuu on tekemisistään, kun kerran oppivelvollisuus on. Ihmiset elää ja kuolee nykyään joidenkin sovellusten sisällä.

Suurin osa oppilaiden hölmöilyistä ei päädy Wilma-viesteihin asti, ne on vaan jäävuoren huippu. Jos on diagnoosi niin voit itse vanhempana huolehtia että tavarat tulee mukaan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just sen takia, että tulee opetella tekemään asioita myös täysin ilman sitä tukea. Muuten siihen on helppo luottaa, eikä edes yritetä itse ja mitenkä käy sitten kun ei ole äiti/isä varmistelemassa , että kaikki on varmasti mukana? Käy aika huonosti itsenäistymisen kannalta siinä kohtaa.  Kyllä neurolapsetkin oppii muistamaan asioita ihan itse, mutta ne tarvii paljon toistoa ja myös kärsivällisyyttä kotona/koulussa.

Helppohan se on mennä sieltä missä aita on matalin ja tehdä kaikki puolesta, eiks nii? Pääsee itekki vähemmällä.

Ei vaan vanhempi pääsee rehellisesti sanottuna nimenomaan niin vähemmällä, että jättää lapsen yksin ”opettelemaan”. Jos unohdukset ovat toistuvia, ei se lapsi mitään ole oppimassa vaan tarvitsisi lisää tukea oppiakseen. Siitä tulee vain hänelle normaalia, että aina jotakin puuttuu. Ei yhdessä pakkaaminen tarkoita sitä, että vanhempi pakkaa puolesta vaan sitä että vanhempi tukee lasta muistamaan ja huolehtimaan tavaroistaan. Ensin lapsi voi pakata itse lukujärjestystä katsoen ja sitten vielä vanhemman kanssa tarkistetaan yhdessä reppu. Jos jotakin puuttuu, vanhempi voi kehottaa lasta katsomaan vielä onko kaikki todella repussa tai antaa vihjettä, että onko vaikka kaikki matematiikan tunnille tarvittava varmasti repussa.

Tuo yksinään opettelu ei vain selvästi toimi ja lapsi jätetään yksin ”opettelemaan”, vaikka tuloksena on vain jatkuva unohtelu sekä mahdollisesti lapsen omien opintojen ja muiden oppilaiden opintojen kärsiminen.

Juuri näin. Satunnainen unohtelu on asia erikseen, mutta jos jatkuvasti unohtelee, mitään oppimista ei ole tapahtumassa. Oma esikoiseni on neuronkirjolla ja kyllä minä sain viestitellä opettajien kanssa, että mikä työ pitää palauttaa milloin ja mihin se palautetaan, missä se lokero ihan konkreettisesti sijaitsee ym. ym. Mutta se oli sitä aikaa. Lapsi kehittyi omaa tahtiaan ja nyt peruskoulun jälkeen hoitaa asioitaan jo paremmin. Sitten taas kuopukseni, joka aloitti yläkoulun, hoitaa kaiken itse. Toisaalta hänen kanssaan saan sitten käydä läpi kielten läksyjä, koska ne ovat hänelle tosi vaikeita. Ei asioita auta, että "vaatii vain ikätasoista toimintaa". Pitää ottaa silmä käteen ja katsoa mitä se oma lapsi osaa ja mitä ei ja auttaa siinä, mikä on vaikeaa. Ei esim. vanhemman tehtävä ole hipsiä pakkaamaan lapsen kirjoja reppuun, kun lapsi viettää vapaa-aikaa, vaan vanhempi laittaa lapsen tekemään itse ja tarkistaa menikö oikein. Eli lapsi tekee itse, mutta autettuna.

Niin teen minäkin. Kysyn mihin, milloin ja miten.  Yksi valitettava asia on se, etteivät kaikki opettajat tajua näitä haasteita, mitä neurolasten kanssa on. Vaikka olisit tuhat kertaa sanout, että ilmoittakaa myös vanhemmille, jos jotain pitää muistaa missä aikataulu.  Tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää se, että kyseinen lapsi ei muista/pysty/ tai kykene samaan , kuin muut samanikäiset. Ja sitten paukkuu taas wilma kun ei olla muistettu.

Opettajat ovat tässä ihan erilaisia. Yksi iso apu meillä oli erinomainen erityisopettaja, jonka tunneilla lapsi kävi jotkut tunnit. Käytännössä ne monet ongelmat olivat oppimisen ongelmien sijaan kommunikointivaikeuksia. Eli lapsi ja opettaja eivät kerta kaikkiaan pärjänneet keskenään. Mutta kyllä tämä vaikein opettaja oli sellainen, että erityisopettajastakin näki selvästi, että hän oli kurkkuaan myöten täynnä tämän hämäriä ohjeistuksia. Mutta joka tapauksessa tämä erityisopettaja urhoollisesti kommunikoi siinä lapsen ja opettajan välissä, olin tosi kiitollinen. Ja toki tunsin itseni välillä ääliöksi, kun jouduin wilmassa kyselemään, missä joku lokero sijaitsee eli ei siis vain että onko opettajainhuoneessa vaan missä siellä jne. Lapsella oli siis tällaisia toiminnanohjausongelmia. Mutta ajattelin, että teen sen kaiken lapseni takia, viis siitä mitä opettaja ajattelee minusta. Ja ajan kanssa ongelmat sitten helpottuivatkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just sen takia, että tulee opetella tekemään asioita myös täysin ilman sitä tukea. Muuten siihen on helppo luottaa, eikä edes yritetä itse ja mitenkä käy sitten kun ei ole äiti/isä varmistelemassa , että kaikki on varmasti mukana? Käy aika huonosti itsenäistymisen kannalta siinä kohtaa.  Kyllä neurolapsetkin oppii muistamaan asioita ihan itse, mutta ne tarvii paljon toistoa ja myös kärsivällisyyttä kotona/koulussa.

Helppohan se on mennä sieltä missä aita on matalin ja tehdä kaikki puolesta, eiks nii? Pääsee itekki vähemmällä.

Ei vaan vanhempi pääsee rehellisesti sanottuna nimenomaan niin vähemmällä, että jättää lapsen yksin ”opettelemaan”. Jos unohdukset ovat toistuvia, ei se lapsi mitään ole oppimassa vaan tarvitsisi lisää tukea oppiakseen. Siitä tulee vain hänelle normaalia, että aina jotakin puuttuu. Ei yhdessä pakkaaminen tarkoita sitä, että vanhempi pakkaa puolesta vaan sitä että vanhempi tukee lasta muistamaan ja huolehtimaan tavaroistaan. Ensin lapsi voi pakata itse lukujärjestystä katsoen ja sitten vielä vanhemman kanssa tarkistetaan yhdessä reppu. Jos jotakin puuttuu, vanhempi voi kehottaa lasta katsomaan vielä onko kaikki todella repussa tai antaa vihjettä, että onko vaikka kaikki matematiikan tunnille tarvittava varmasti repussa.

Tuo yksinään opettelu ei vain selvästi toimi ja lapsi jätetään yksin ”opettelemaan”, vaikka tuloksena on vain jatkuva unohtelu sekä mahdollisesti lapsen omien opintojen ja muiden oppilaiden opintojen kärsiminen.

Juuri näin. Satunnainen unohtelu on asia erikseen, mutta jos jatkuvasti unohtelee, mitään oppimista ei ole tapahtumassa. Oma esikoiseni on neuronkirjolla ja kyllä minä sain viestitellä opettajien kanssa, että mikä työ pitää palauttaa milloin ja mihin se palautetaan, missä se lokero ihan konkreettisesti sijaitsee ym. ym. Mutta se oli sitä aikaa. Lapsi kehittyi omaa tahtiaan ja nyt peruskoulun jälkeen hoitaa asioitaan jo paremmin. Sitten taas kuopukseni, joka aloitti yläkoulun, hoitaa kaiken itse. Toisaalta hänen kanssaan saan sitten käydä läpi kielten läksyjä, koska ne ovat hänelle tosi vaikeita. Ei asioita auta, että "vaatii vain ikätasoista toimintaa". Pitää ottaa silmä käteen ja katsoa mitä se oma lapsi osaa ja mitä ei ja auttaa siinä, mikä on vaikeaa. Ei esim. vanhemman tehtävä ole hipsiä pakkaamaan lapsen kirjoja reppuun, kun lapsi viettää vapaa-aikaa, vaan vanhempi laittaa lapsen tekemään itse ja tarkistaa menikö oikein. Eli lapsi tekee itse, mutta autettuna.

Niin teen minäkin. Kysyn mihin, milloin ja miten.  Yksi valitettava asia on se, etteivät kaikki opettajat tajua näitä haasteita, mitä neurolasten kanssa on. Vaikka olisit tuhat kertaa sanout, että ilmoittakaa myös vanhemmille, jos jotain pitää muistaa missä aikataulu.  Tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää se, että kyseinen lapsi ei muista/pysty/ tai kykene samaan , kuin muut samanikäiset. Ja sitten paukkuu taas wilma kun ei olla muistettu.

Opettajat ovat tässä ihan erilaisia. Yksi iso apu meillä oli erinomainen erityisopettaja, jonka tunneilla lapsi kävi jotkut tunnit. Käytännössä ne monet ongelmat olivat oppimisen ongelmien sijaan kommunikointivaikeuksia. Eli lapsi ja opettaja eivät kerta kaikkiaan pärjänneet keskenään. Mutta kyllä tämä vaikein opettaja oli sellainen, että erityisopettajastakin näki selvästi, että hän oli kurkkuaan myöten täynnä tämän hämäriä ohjeistuksia. Mutta joka tapauksessa tämä erityisopettaja urhoollisesti kommunikoi siinä lapsen ja opettajan välissä, olin tosi kiitollinen. Ja toki tunsin itseni välillä ääliöksi, kun jouduin wilmassa kyselemään, missä joku lokero sijaitsee eli ei siis vain että onko opettajainhuoneessa vaan missä siellä jne. Lapsella oli siis tällaisia toiminnanohjausongelmia. Mutta ajattelin, että teen sen kaiken lapseni takia, viis siitä mitä opettaja ajattelee minusta. Ja ajan kanssa ongelmat sitten helpottuivatkin.

Meillä on myös hyvin vahvasti nämä toiminnanohjauksen ongelmat esillä. Ja kyllä, minäkin olen joutunut kysymään "tyhmiä" kysymyksiä.  Ja tosiaan selkeät ohjeet tarvitsee. Jos tulee joku pitkä sepostus niin siitä menee puolet ohi, koska ei pysty keskittymään. Ja sitten saattaa jäädä tehtävä tekemättä tai asia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Just sen takia, että tulee opetella tekemään asioita myös täysin ilman sitä tukea. Muuten siihen on helppo luottaa, eikä edes yritetä itse ja mitenkä käy sitten kun ei ole äiti/isä varmistelemassa , että kaikki on varmasti mukana? Käy aika huonosti itsenäistymisen kannalta siinä kohtaa.  Kyllä neurolapsetkin oppii muistamaan asioita ihan itse, mutta ne tarvii paljon toistoa ja myös kärsivällisyyttä kotona/koulussa.

Helppohan se on mennä sieltä missä aita on matalin ja tehdä kaikki puolesta, eiks nii? Pääsee itekki vähemmällä.

Ei vaan vanhempi pääsee rehellisesti sanottuna nimenomaan niin vähemmällä, että jättää lapsen yksin ”opettelemaan”. Jos unohdukset ovat toistuvia, ei se lapsi mitään ole oppimassa vaan tarvitsisi lisää tukea oppiakseen. Siitä tulee vain hänelle normaalia, että aina jotakin puuttuu. Ei yhdessä pakkaaminen tarkoita sitä, että vanhempi pakkaa puolesta vaan sitä että vanhempi tukee lasta muistamaan ja huolehtimaan tavaroistaan. Ensin lapsi voi pakata itse lukujärjestystä katsoen ja sitten vielä vanhemman kanssa tarkistetaan yhdessä reppu. Jos jotakin puuttuu, vanhempi voi kehottaa lasta katsomaan vielä onko kaikki todella repussa tai antaa vihjettä, että onko vaikka kaikki matematiikan tunnille tarvittava varmasti repussa.

Tuo yksinään opettelu ei vain selvästi toimi ja lapsi jätetään yksin ”opettelemaan”, vaikka tuloksena on vain jatkuva unohtelu sekä mahdollisesti lapsen omien opintojen ja muiden oppilaiden opintojen kärsiminen.

Juuri näin. Satunnainen unohtelu on asia erikseen, mutta jos jatkuvasti unohtelee, mitään oppimista ei ole tapahtumassa. Oma esikoiseni on neuronkirjolla ja kyllä minä sain viestitellä opettajien kanssa, että mikä työ pitää palauttaa milloin ja mihin se palautetaan, missä se lokero ihan konkreettisesti sijaitsee ym. ym. Mutta se oli sitä aikaa. Lapsi kehittyi omaa tahtiaan ja nyt peruskoulun jälkeen hoitaa asioitaan jo paremmin. Sitten taas kuopukseni, joka aloitti yläkoulun, hoitaa kaiken itse. Toisaalta hänen kanssaan saan sitten käydä läpi kielten läksyjä, koska ne ovat hänelle tosi vaikeita. Ei asioita auta, että "vaatii vain ikätasoista toimintaa". Pitää ottaa silmä käteen ja katsoa mitä se oma lapsi osaa ja mitä ei ja auttaa siinä, mikä on vaikeaa. Ei esim. vanhemman tehtävä ole hipsiä pakkaamaan lapsen kirjoja reppuun, kun lapsi viettää vapaa-aikaa, vaan vanhempi laittaa lapsen tekemään itse ja tarkistaa menikö oikein. Eli lapsi tekee itse, mutta autettuna.

Niin teen minäkin. Kysyn mihin, milloin ja miten.  Yksi valitettava asia on se, etteivät kaikki opettajat tajua näitä haasteita, mitä neurolasten kanssa on. Vaikka olisit tuhat kertaa sanout, että ilmoittakaa myös vanhemmille, jos jotain pitää muistaa missä aikataulu.  Tuntuu olevan vaikeaa ymmärtää se, että kyseinen lapsi ei muista/pysty/ tai kykene samaan , kuin muut samanikäiset. Ja sitten paukkuu taas wilma kun ei olla muistettu.

Opettajat ovat tässä ihan erilaisia. Yksi iso apu meillä oli erinomainen erityisopettaja, jonka tunneilla lapsi kävi jotkut tunnit. Käytännössä ne monet ongelmat olivat oppimisen ongelmien sijaan kommunikointivaikeuksia. Eli lapsi ja opettaja eivät kerta kaikkiaan pärjänneet keskenään. Mutta kyllä tämä vaikein opettaja oli sellainen, että erityisopettajastakin näki selvästi, että hän oli kurkkuaan myöten täynnä tämän hämäriä ohjeistuksia. Mutta joka tapauksessa tämä erityisopettaja urhoollisesti kommunikoi siinä lapsen ja opettajan välissä, olin tosi kiitollinen. Ja toki tunsin itseni välillä ääliöksi, kun jouduin wilmassa kyselemään, missä joku lokero sijaitsee eli ei siis vain että onko opettajainhuoneessa vaan missä siellä jne. Lapsella oli siis tällaisia toiminnanohjausongelmia. Mutta ajattelin, että teen sen kaiken lapseni takia, viis siitä mitä opettaja ajattelee minusta. Ja ajan kanssa ongelmat sitten helpottuivatkin.

Meillä on myös hyvin vahvasti nämä toiminnanohjauksen ongelmat esillä. Ja kyllä, minäkin olen joutunut kysymään "tyhmiä" kysymyksiä.  Ja tosiaan selkeät ohjeet tarvitsee. Jos tulee joku pitkä sepostus niin siitä menee puolet ohi, koska ei pysty keskittymään. Ja sitten saattaa jäädä tehtävä tekemättä tai asia.

Nykyisin on sitten vielä vitsauksena kaikenlainen omaehtoisuus ym. mikä on olevinaan päivän sana. Jotkut oppilaat ehkä hyötyvätkin siitä, että saavat suunnitella itse oman tekemisensä ja siinähän ne taidot kehittyvät; ehkä se seiskalle mennyt kuopukseni on tällainen. Mutta jos lapsella on toiminnanohjausongelmia, tämä nykyaika on ihan h*lvettiä. Esikoiseni esim. ihan tykkäsi historiasta seiskaluokalla, kun oli perinteinen opetus. Kasiluokalla tuli sitten iso yhdistetty luokka ja opettajien rooli muuttui opastajiksi, oppilaat tekivät itsenäisiä töitä. Historiasta tuli lempiaineen sijaan inhokkiaine. Eikä kyse aina ole siitäkään, että lapsi olisi jotenkin "erityinen" vaan kehityksen vauhti voi vaihdella ihan taviksillakin. Enpä tiedä, olisinko itsekään pärjännyt koulussa nykysysteemeillä. Joka tapauksessa opin sitten tuollaisia taitoja myöhemmin, mutta eihän se silloin haitannut, kun ei kukaan vaatinut nopeampaa vauhtia. Ja sitten voi miettiä, kuinka monella yläkouluikäisellä murrosikäkin teettää sitä, ettei koulunkäynti oikein nappaa. Alapa siinä sitten suunnittelemaan omaa työskentelyäsi :( Luulen, että se on lopulta aika pieni vähemmistö, joka mitenkään erityisesti hyötyy nykykoulun uudistuksista. 

Katot että ne vihkot ja kirjat on lapsellesi mukana, siksi saat sen kilahduksen, pitäisi kyllä aikuisen tajuta.

Miksi pitää muista? Miksi Suomalaisilla on jokin pakkomiele seurata ihmisten tekoja? Tärkeintä on että tulee hyviä arvosanoja. Lapset tulee hölmöilemään ja tappelemaan, myyöhästelmään, kaikki kuulu lapsuuteen ja on ihan normaalia. Pyrkimys muuta normaalia Suomessa on tuhomassa yhteiskunnan ja antaa valtavasti stressiä vanhemmille mutta myös opettajile. Kuri pitää palautta kouluissa ja opettajille annettava laajat oikeudet siihen! Ja vanhemmille viestien lähettely lopppu sitten siihen kun opettajilla on välineet hoitaa tilanteet koulussa. Niinkuin kaikeissa normaaileissa maissa tehdään! Valitettavasti Suomi ei ole normaali maa ja mikä on pahinta täällä luullaan että ollaan parhaita mutta totuus on kaukana siitä. Ottakaa mallia itämaista miten kouluissa toimitaan! Kuri! Ja kokeet mitkä annetaan esim. kiinassa niin Suomessa samassa luokassa oleva lapsi saisi hylätyn mut siellä on normalia. 

Ootteko saaneet Wilman kautta tietoo, että teidän lapsen luokan ope ei ole koulutettu ope vaan ihan amiskoulutuksella lapsianne "opettaa" ei ees ylioppilas. Mun mielestä on törkeää pimittää tällainen asia etenkin kun tiedän että koulutettuja opettajia olisi kyseiseen kouluun tulossa jos siellä ei amiksia olisi heidän tilallaan.

En ymmärrä, miksi et auta lasta repun pakkaamisessa, jos kerran unohtelu on ongelma. Lukujärjestyksestä  lapsen kanssa yhdessä katsotte, mitä tavaroita tarvitaan ja sitten pakkaatte yhdessä sen repun. Onko vaikeaa, vie ehkä 5 minuuttia. Sitä kutsutaan lapsen tukemiseksi ja lapsi oppii vähitellen itse huolehtimaan tavaroista. Itselläni on kokemusta tästä, autoin, kunnes alkoi itse huolehtia asioista eikä todellakaan ollut mikään ongelma. Eikä tullut Wilma -merkintöjä turhasta.

Sinun tehtäväsi on huolehtia lapsesta ja tuo on yksi asia, joka kuuluu siihen. Ja minkä ihmeen takia pidät puhelimessa Wilman äänet päällä  päivän aikana? Tarkistat sen kerran päivässä ja sillä hyvä. Jos tapahtuu jotain todella tärkeää, esim.lapsi sairastuu, niin kyllä sinulle soitetaan koulusta.

Ihme kitisijöitä, kaikki laitetaan opettajien viaksi eikä itse otettaisi vastuuta mistään.