IL: "Tällaista on seurustella liian kiltin kanssa".

Hmmm. Olen mies ja mua on sanottu "liian kiltiksi", mutta yleensä on käynyt sitten niin, että kun olen ihan asiallisesti kumppanille sanonut, että en pidä tuosta käytöksestä mua kohtaan, niin se on otettu vastaan tyrmistyneenä. Pahimmassa tapauksessa suhde on loppunut siihen. 

Eli liian kiltti mies (tai nainen) on ok, niin pitkään kun hän ei tee vähääkään puolustaakseen omaa etuaan. Siinä saa toinen rauhassa purkaa omaa paskaa oloaan toiseen. Mä osaan itse olla loukkaamatta toista, en v*ttuile, enkä yritä tehdä mustasukkaiseksi tahallaan. Ei liene suuri pyyntö toivoa toiselta samaa?

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Olen mies ja mua on sanottu "liian kiltiksi", mutta yleensä on käynyt sitten niin, että kun olen ihan asiallisesti kumppanille sanonut, että en pidä tuosta käytöksestä mua kohtaan, niin se on otettu vastaan tyrmistyneenä. Pahimmassa tapauksessa suhde on loppunut siihen. 

Eli liian kiltti mies (tai nainen) on ok, niin pitkään kun hän ei tee vähääkään puolustaakseen omaa etuaan. Siinä saa toinen rauhassa purkaa omaa paskaa oloaan toiseen. Mä osaan itse olla loukkaamatta toista, en v*ttuile, enkä yritä tehdä mustasukkaiseksi tahallaan. Ei liene suuri pyyntö toivoa toiselta samaa?

Naiset hyvin harvoin kestää kritiikkiä. Ennemmin yksin kuin kynnysmattona.

Minun mieheni on kiltttimies, hän haluaa syödä raparperipiirakoita

Mistä pahanpojan tunnistaa?

Paha poika ajaa moottoripyörällä, hänellä on nahkasta valmistetut Latex-housut

Ja puhumattomuus ei ole samaa kuin "kiltteys". Jos olet avoin ja puhut tunteistasi, mutta sitten kerran sanot jotain vastaan, niin se olis niinkuin märkä rätti toisen naamaan. Monelle (naiselle) tunteista puhuminen on ok niin pitkään, kun ne vastaa omia ajatuksia. Jos kilttinä miehenä haluan, että kumppani huomioi minua jotenkin tai erehdyn sanomaan, että en pidä jostain asiasta, niin se tuntuu olevan sama asia kuin se kiltti lemmikki puraisisi käteen. "Eihän se noin ole koskaan aikaisemmin tehnyt??!?"

Minusta on jotenkin tosi kurjaa kun nykyään sanaa kiltti käytetään kuvaamaan jotain ihan muuta kuin kiltteyttä.

Se, että joku henkilö myötäilee muita ja valehtelee, että kaikki on ok ja kaikki sopii hänelle vaikkei näin olisikaan, ei todellakaan ole kiltti. Tällainen ihminen on lähinnä vastuuton. Hän ei halua kantaa itsestään ja elämästään mitään vastuuta, vaan antaa sen tehtävän vaivihkaa kumppanilleen. Koska hän ei kykene vastuuseen, eikä toisaalta avoimeen keskusteluunkaan, toiselle muodostuu illuusio siitä, että kaikki on hyvin.

Aikansa tämä henkilö sitten patoaa asioita ja lopulta ottaa ja jättää. Pahimmillaan antaa vielä tuollaisen vikalistan kumppanilleen. Minusta tuo on pahempaa pettämistä kuin esim. joku pikkujouluhairahdus.

Vierailija kirjoitti:

Ja puhumattomuus ei ole samaa kuin "kiltteys". Jos olet avoin ja puhut tunteistasi, mutta sitten kerran sanot jotain vastaan, niin se olis niinkuin märkä rätti toisen naamaan. Monelle (naiselle) tunteista puhuminen on ok niin pitkään, kun ne vastaa omia ajatuksia. Jos kilttinä miehenä haluan, että kumppani huomioi minua jotenkin tai erehdyn sanomaan, että en pidä jostain asiasta, niin se tuntuu olevan sama asia kuin se kiltti lemmikki puraisisi käteen. "Eihän se noin ole koskaan aikaisemmin tehnyt??!?"

Näinpähän se on.

Haasteellinen taistelukoira saa riehua ja tapella, mutta kilti labbis kun kerran puraisee, niin se viedään heti piikille. 

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jotenkin tosi kurjaa kun nykyään sanaa kiltti käytetään kuvaamaan jotain ihan muuta kuin kiltteyttä.

Se, että joku henkilö myötäilee muita ja valehtelee, että kaikki on ok ja kaikki sopii hänelle vaikkei näin olisikaan, ei todellakaan ole kiltti. Tällainen ihminen on lähinnä vastuuton. Hän ei halua kantaa itsestään ja elämästään mitään vastuuta, vaan antaa sen tehtävän vaivihkaa kumppanilleen. Koska hän ei kykene vastuuseen, eikä toisaalta avoimeen keskusteluunkaan, toiselle muodostuu illuusio siitä, että kaikki on hyvin.

Aikansa tämä henkilö sitten patoaa asioita ja lopulta ottaa ja jättää. Pahimmillaan antaa vielä tuollaisen vikalistan kumppanilleen. Minusta tuo on pahempaa pettämistä kuin esim. joku pikkujouluhairahdus.

En minäkään tajua tätä kilttien jatkuvaa paheksumista. Itse olen kiltti, mutta osaan kyllä pitää puoleni. Oman mielipiteen yms. voi tuoda ilmi niin, että kunnioittaa toista. Mielestäni tämä on osa "normaalia" kiltteyttä, että kunnioitetaan toista silloinkin, kun ollaan eri mieltä jne.

Nyt kyllä kiltti termiä käytetään täysin väärässä paikassa. Välinpitämättömyydestä ei ole mitään kilttiä. Parisuhteen rakentamista ei voi jättää yksin toisen harteille. Käyttäisin sanoja itsekkyys ja välinpitämättömyys.

Jokainen meistä voi kehittää itseään ja jos itsellä on vaikeuksia nostaa kipeitä tai vaikeita asioita esille pitäisi jokaisen jo edellisen parisuhteen kariutuessa tajuta se tehdä vaikkei mukavalta tuntuisikaan. Toisen huijaamista ja ajan tuhlaamista, siinä ei auta itseään nostaa kotokkeelle ja käyttää termiä : "liian kiltti". Tuossa ei ole mitään kilttiä.

Minä olen kyllä liian kiltti ja näin ovat myös ystäväni sekä puolisoni sanoneet.

Koen tunteista puhumisen hyvinkin vaikeana varsinkin negatiivisien sellaisten.

Olen kuitenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että läheiseni tietävät ja ymmärtävät sen minussa. Eivätkä käytä minua hyväksi.

Vuosien saatossa olen oppinut paremmin kieltäytymään asioista ja sanomaan niistä. Silti joka kerta joudun tsemppaamaan ja puolustelemaan itseäni kun näitä tilanteita tulee.

Vierailija kirjoitti:

Minusta on jotenkin tosi kurjaa kun nykyään sanaa kiltti käytetään kuvaamaan jotain ihan muuta kuin kiltteyttä.

Se, että joku henkilö myötäilee muita ja valehtelee, että kaikki on ok ja kaikki sopii hänelle vaikkei näin olisikaan, ei todellakaan ole kiltti. Tällainen ihminen on lähinnä vastuuton. Hän ei halua kantaa itsestään ja elämästään mitään vastuuta, vaan antaa sen tehtävän vaivihkaa kumppanilleen. Koska hän ei kykene vastuuseen, eikä toisaalta avoimeen keskusteluunkaan, toiselle muodostuu illuusio siitä, että kaikki on hyvin.

Aikansa tämä henkilö sitten patoaa asioita ja lopulta ottaa ja jättää. Pahimmillaan antaa vielä tuollaisen vikalistan kumppanilleen. Minusta tuo on pahempaa pettämistä kuin esim. joku pikkujouluhairahdus.

Eli kiltit tytöt koulussa ovatkin vastuuttomia vätyksiä ja laiskureita? Ok.

Kiltteys kuuluu jokaisen ihmisen perus käytöstapoihin. Ei siitä kuulu luonnetta rakentaa. Ei kukaan pidä ovimatosta.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen kyllä liian kiltti ja näin ovat myös ystäväni sekä puolisoni sanoneet.

Koen tunteista puhumisen hyvinkin vaikeana varsinkin negatiivisien sellaisten.

Olen kuitenkin siinä mielessä onnellisessa asemassa, että läheiseni tietävät ja ymmärtävät sen minussa. Eivätkä käytä minua hyväksi.

Vuosien saatossa olen oppinut paremmin kieltäytymään asioista ja sanomaan niistä. Silti joka kerta joudun tsemppaamaan ja puolustelemaan itseäni kun näitä tilanteita tulee.

Itse olen perheestä, jossa on opittu puolensa pitämään ja tunteensa ilmaisemaan. Me sisarukset tapeltiin ja kiusattiin toisiamme minkä kerettiin ja kellekkään ei siitä jäänyt traumoja ja välit ovat hyvät vieläkin. Mieheni on perheestä, jossa tyranni isä kontrolloi kaikkea ja häntä mielisteltiin ettei ala rähjäämään. Mieheni pelkää riitaa ja erimielisyyttä niin paljon, että hänelle tulee fyysisesti paha olo näissä tilanteissa ja se näkyy päälle vaikkei hän edes itse olisi osallisena. Olen opettanut hänelle, että aina on parempi puhua rehellisesti myös niistä kielteisistä asioista kuin jättää sanomatta siitä pelosta että suutun. Rakastan ja hyväksyn hänet joka tapauksessa. Itse yritän käyttäytyä tasaisemmin, en tuittuile, vittuile enkä kärjistä asioita tarpeettomasti. Itseasiassa riidellään tosi harvoin sillä pystytään erimielisyydet selvittämään ihan keskustelemalla

Vierailija kirjoitti:

Ja puhumattomuus ei ole samaa kuin "kiltteys". Jos olet avoin ja puhut tunteistasi, mutta sitten kerran sanot jotain vastaan, niin se olis niinkuin märkä rätti toisen naamaan. Monelle (naiselle) tunteista puhuminen on ok niin pitkään, kun ne vastaa omia ajatuksia. Jos kilttinä miehenä haluan, että kumppani huomioi minua jotenkin tai erehdyn sanomaan, että en pidä jostain asiasta, niin se tuntuu olevan sama asia kuin se kiltti lemmikki puraisisi käteen. "Eihän se noin ole koskaan aikaisemmin tehnyt??!?"

En ymmärtänyt tuota kohtaa, eli "Jos olet avoin ja puhut tunteistasi, mutta sitten kerran sanot jotain vastaan, niin se olis niinkuin märkä rätti toisen naamaan. "

Siis täh? Ymmärrän tunteista puhumisen niin, että jos olet toisen kanssa, niin varmaan hänestä myös pidät ja kerrot silloin avoimesti hyvät tunteesi. Silloin se olisi siis positiivista ja hyvää kertomista. Jos se ei ole positiivista ja hyvää, niin en ymmärrä miksi olisit ihmisen kanssa, josta et saa hyvää tunnetta?

Jos siis sitten sanotkin niin kuin kirjoitit "jotain vastaan", niin sanotko silloin toisesta rumasti ja pitäisikö toisen ottaa se mielestäsi hymyillen ja hyväksyvästi nyökytellen? Ihan varmasti toisesta tuntuu märälle rätillä, jos ekana hymistelet, kehut ja kerrot tykkääväsi, mutta kohta sanotkin, että hän on sinun mielestäsi tylsä, lihavakin kaiken lisäksi ja että hänen vaikka ujoutensa on typerää, niin hän ei voi suuttua, koska sinun mielestäsi tämä on totuus ja tunnet niin? Menikö pieleen?

Kirjoitit myös, että "kilttinä miehenä" haluaisit, että kumppanisi huomioi sinua jotenkin ja kun erehdyt sanomaan, että et pidä jostakin asiasta, niin toinen suuttuu. Siis mitä? Haluat, että sinua huomioidaan ja kun toinen huomioi, niin arvostelet tämän huomionosoituksen huonoksi ja ihmettelet, kun toinen ei nalkutuksestasi pidä, niinkö? Esimerkki vaikka: pyydät (kilttinä miehenä!), että kumppani vaikka tekee sinulle ruokaa ja hän tekee. Kun alatte syömään, niin alat märrätä, että sapuska ei ole hyvää, siitä puuttuu se ja tuo ja äitisi tekee paljon parempaa. Sitten ihmettelen kuinka toinen ei arvostelustasi tykkää, vaikka kerroit vain mitä oikeasti ajattelit ja mitä tunsit. Niinkö?

Miten en saa sinusta ollenkaan "kiltin tyypin" kuvaa, vaan koen sinut hyvin hankalana, itserakkaana ja sosiaalisesti kömpelönä ihmisenä. Tosin ihan sama minulle mitä olet, et kuulu lähipiiriini. :)

Vierailija kirjoitti:

Hmmm. Olen mies ja mua on sanottu "liian kiltiksi", mutta yleensä on käynyt sitten niin, että kun olen ihan asiallisesti kumppanille sanonut, että en pidä tuosta käytöksestä mua kohtaan, niin se on otettu vastaan tyrmistyneenä. Pahimmassa tapauksessa suhde on loppunut siihen. 

Eli liian kiltti mies (tai nainen) on ok, niin pitkään kun hän ei tee vähääkään puolustaakseen omaa etuaan. Siinä saa toinen rauhassa purkaa omaa paskaa oloaan toiseen. Mä osaan itse olla loukkaamatta toista, en v*ttuile, enkä yritä tehdä mustasukkaiseksi tahallaan. Ei liene suuri pyyntö toivoa toiselta samaa?

Et sinä ole kiltti. Olet huonotapainen ihminen, joka saa omasta mielestään aukoa päätään kaikille ja kaikesta.

Omasta mielestäsi olet uhri, joka ei ikinä loukkaa muita, kettuile tai yritä tehdä mustasukkaiseksi, mutta luultavasti olet juuri sellainen kuin mitä kiellät olevasi, koska nuo jutut tuohon kirjoitit. Olet "totuuden torvi", jonka sanoista ei voi kukaan mielestäsi loukkaantua, koska "nehän ovat totta"!

Jos sinulle sanoo joskus jotain poikkipuolista, niin siitähän jaksat olla kestovihainen ja katkera todella kauan. Et sitä ehkä näytä ulospäin, mutta teet kaikkesi, että toinen sen tajuaa.

Mun ex varmasti on mielestään tällainen kiltti ihminen. Ei kyennyt ikinä konfliktitilanteessa keskustelemaan, ja kun yritti kysyä milloin tämä asia ratkaistaan, niin ei kuulemma ikinä. Seurauksena monta keskeneräistä roikkuvaa asiaa, mm. keskeneräinen remontti useamman vuoden ajan. 

Ei se ettei kerro omaa mielipidettään eikä kykene riitelemään ole mitään kiltteyttä. Se on passiivis-aggressiivisuutta. Menen sängylle selälleni makaamaan, enkä mitenkään reagoi kumppanin kiihtymykseen. Toivon että ongelma menee pois kun siitä ei puhu.

Kun ei mene. Asiat lopulta ratkeavat vasta kun niistä uskaltaa puhua ja niitä yrittää ratkoa. Se että ongelmat lakaisee maton alle ei ole mitään kiltteyttä, se on raukkamaisuutta.

Reilumpaa on sanoa että en pidä nyt tästä asiasta, kuin hautoa vuosikausia kaikkea ja sitten häipyä kykenemättä kertomaan edes miksi.

Vierailija kirjoitti:

Nyt kyllä kiltti termiä käytetään täysin väärässä paikassa. Välinpitämättömyydestä ei ole mitään kilttiä. Parisuhteen rakentamista ei voi jättää yksin toisen harteille. Käyttäisin sanoja itsekkyys ja välinpitämättömyys.

Jokainen meistä voi kehittää itseään ja jos itsellä on vaikeuksia nostaa kipeitä tai vaikeita asioita esille pitäisi jokaisen jo edellisen parisuhteen kariutuessa tajuta se tehdä vaikkei mukavalta tuntuisikaan. Toisen huijaamista ja ajan tuhlaamista, siinä ei auta itseään nostaa kotokkeelle ja käyttää termiä : "liian kiltti". Tuossa ei ole mitään kilttiä.

Luulen, että tätä termiä on alettu käyttämään siksi, että tällä tavalla vastuuttomat ihmiset usein luulevat olevansa kilttejä. He saattavat perustella tätä käytöstä sillä, että haluavat vain olla kilttejä ja huomioida muita. Eivät ymmärrä kuinka raskasta ja ikävää tuollainen käytös onkaan.

Ehkä edes joku tällainen "kiltti" ihminen voi havahtua tilanteeseen, kun lukee lehdestä että on mahdollista olla myös "liian kiltti".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja puhumattomuus ei ole samaa kuin "kiltteys". Jos olet avoin ja puhut tunteistasi, mutta sitten kerran sanot jotain vastaan, niin se olis niinkuin märkä rätti toisen naamaan. Monelle (naiselle) tunteista puhuminen on ok niin pitkään, kun ne vastaa omia ajatuksia. Jos kilttinä miehenä haluan, että kumppani huomioi minua jotenkin tai erehdyn sanomaan, että en pidä jostain asiasta, niin se tuntuu olevan sama asia kuin se kiltti lemmikki puraisisi käteen. "Eihän se noin ole koskaan aikaisemmin tehnyt??!?"

En ymmärtänyt tuota kohtaa, eli "Jos olet avoin ja puhut tunteistasi, mutta sitten kerran sanot jotain vastaan, niin se olis niinkuin märkä rätti toisen naamaan. "

Siis täh? Ymmärrän tunteista puhumisen niin, että jos olet toisen kanssa, niin varmaan hänestä myös pidät ja kerrot silloin avoimesti hyvät tunteesi. Silloin se olisi siis positiivista ja hyvää kertomista. Jos se ei ole positiivista ja hyvää, niin en ymmärrä miksi olisit ihmisen kanssa, josta et saa hyvää tunnetta?

Jos siis sitten sanotkin niin kuin kirjoitit "jotain vastaan", niin sanotko silloin toisesta rumasti ja pitäisikö toisen ottaa se mielestäsi hymyillen ja hyväksyvästi nyökytellen? Ihan varmasti toisesta tuntuu märälle rätillä, jos ekana hymistelet, kehut ja kerrot tykkääväsi, mutta kohta sanotkin, että hän on sinun mielestäsi tylsä, lihavakin kaiken lisäksi ja että hänen vaikka ujoutensa on typerää, niin hän ei voi suuttua, koska sinun mielestäsi tämä on totuus ja tunnet niin? Menikö pieleen?

Kirjoitit myös, että "kilttinä miehenä" haluaisit, että kumppanisi huomioi sinua jotenkin ja kun erehdyt sanomaan, että et pidä jostakin asiasta, niin toinen suuttuu. Siis mitä? Haluat, että sinua huomioidaan ja kun toinen huomioi, niin arvostelet tämän huomionosoituksen huonoksi ja ihmettelet, kun toinen ei nalkutuksestasi pidä, niinkö? Esimerkki vaikka: pyydät (kilttinä miehenä!), että kumppani vaikka tekee sinulle ruokaa ja hän tekee. Kun alatte syömään, niin alat märrätä, että sapuska ei ole hyvää, siitä puuttuu se ja tuo ja äitisi tekee paljon parempaa. Sitten ihmettelen kuinka toinen ei arvostelustasi tykkää, vaikka kerroit vain mitä oikeasti ajattelit ja mitä tunsit. Niinkö?

Miten en saa sinusta ollenkaan "kiltin tyypin" kuvaa, vaan koen sinut hyvin hankalana, itserakkaana ja sosiaalisesti kömpelönä ihmisenä. Tosin ihan sama minulle mitä olet, et kuulu lähipiiriini. :)

Kylläpä osasit tulkita ja vetää johtopäätöksiä. Tämä sun vastaus oli kyllä aasinsiltojen ja olkikukkojen maailmanennätys, voi luoja.

Eli, osaan puhua tunteista ja keskustella. Olen todella suvaitsevainen ja avoin, en mä vedä herneitä nenään jostain joutavista pikkuasioista. En valita, kun ei mua ahdista, eikä kiristä sellaiset. Toinen saa olla ja elää ihan haluamallaan tavalla.  MUTTA, jos joskus sanon ääneen, että "hei, mä en tykkää että sä chattaat neljättä tuntia puhelimessa, etkä puhu minulle, etkä kuuntele mitä mä sulle sanon" (esimerkki)  Niin toinen järkyttyy siitä silmät suurena, että "Miten Sä sanot mulle vastaan?!"

Tai toinen esimerkki: Olen ollut pitkän vuoron töissä, joka on venynyt vielä ongelmien takia 3-4 tuntia. Kumppani tietää kyllä työni (ensihoitaja) ja sen vaikeudet. Kun tulen kotiin, niin vastassa on mykkäkoulu ja tinttailu. Mä sanon, että "En hyväksy, että sä olet vihainen mulle työni takia, kun en voi sille mitään, että tämä on tämmöistä"  Ja siitä sitten järkytytään, koska mä olin se joka korotti ääntä. Koska enhän mä koskaan normaalisti niin tee...

Itse näytit vahvistavan sen, että naiselle tunteista puhuminen sopii silloin, kun ne on positiivisia ja hivelee naisen itsentuntoa. Ei silloin, kun ne vaatisi hiukan vastaantulemista ja vuorovaikutusta.

Sitten noi sun kirjoitukset siitä, että arvostelen naisen lihavuutta ja että äitini tekee parempaa ruokaa... Lapsellisia ja säälittäviä. Kasva aikuiseksi ja lopeta palstatrollailu.

Minun kokemus on juuri noin, kuten joku muukin kirjoitti, että kun kilttinä laitat rajoja ja huomautat toisen käytöksestä, niin eipä se toinen kuuntelekaan vaan joko ignooraa asian, puhuu päälle, selittää, tai inttää vastaan. Eli "sano vaan" mutta eipäs sitten kuitenkaan saakaan sanoa.

Vierailija kirjoitti:

Mun ex varmasti on mielestään tällainen kiltti ihminen. Ei kyennyt ikinä konfliktitilanteessa keskustelemaan, ja kun yritti kysyä milloin tämä asia ratkaistaan, niin ei kuulemma ikinä. Seurauksena monta keskeneräistä roikkuvaa asiaa, mm. keskeneräinen remontti useamman vuoden ajan. 

Ei se ettei kerro omaa mielipidettään eikä kykene riitelemään ole mitään kiltteyttä. Se on passiivis-aggressiivisuutta. Menen sängylle selälleni makaamaan, enkä mitenkään reagoi kumppanin kiihtymykseen. Toivon että ongelma menee pois kun siitä ei puhu.

Kun ei mene. Asiat lopulta ratkeavat vasta kun niistä uskaltaa puhua ja niitä yrittää ratkoa. Se että ongelmat lakaisee maton alle ei ole mitään kiltteyttä, se on raukkamaisuutta.

Reilumpaa on sanoa että en pidä nyt tästä asiasta, kuin hautoa vuosikausia kaikkea ja sitten häipyä kykenemättä kertomaan edes miksi.

Teillä on temperamenttieroja. Olen itse tuollainen "kiltti" nainen ja ymmärrän oikein hyvin, että pelottaa jos toinen on kovin kiihkeä. Sanat juuttuvat kurkkuun ja ajatus häviää päästä. Ettekö voisi tulla toisianne vastaan ja koettaa ymmärtää sen vastapuolen tapaa käsitellä asioita? Että jos toinen simpukkana niin osaisi hillitä sitä kiihtymystä. Jos minun puoliso alkaa ns. riehumaan niin minulle iskee ihan kauhea paniikki ja kuolemanpelko. Miehillä tuollainen voi olla todella vaikeaa näyttää tai edes käsitellä mitenkään. Ei se ole aggressiota, vaikka varmasti ulospäin vaikuttaa siltä. Näistä käytösmalleista kannattaa keskustella silloin kun ette riitele. Ja se vie aikaa ja rakkautta! Yksi kerta ei riitä.