Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko olemassa parisuhdeihmisiä ja ikisinkkuja
08.12.2013 |
Mietin tässä, että mistä johtuu että kaveripiiriini kuuluu tyyppejä jotka seurustelevat aina. Olemme vielä hieman alle kolmekymppisiä, ja meitä on selkeästi kahta eri tyyppiä; tyypit jotka ovat seurustelleet n.18-vuotiaasta asti, ovat toisessa vakavassa parisuhteessaan, ensimmäinen suhde kestänyt keskim. 4-5 vuotta, toinen suurinpiirtein saman verran. On talot, autot, lemmikit. Vaikuttavat onnellisilta, kaikki sanovat toisen suhteen olevat parempi kuin ensimmäinen. Suunnittelevat mahdollisesti häitä tai kihloja. Opiskelevat. Matkustelevat. Ovat olleen suhteiden välissä sinkkuja joitakin kuukausia.
Sitten on se toinen puoli, joka ei ole ikinä seurustellut vakavasti, ei asunut kenenkään kanssa yhdessä. Kaikki haluaisivat jo asettua aloilleen ja löytää jonkun. Kuitenkin vapaa-aika kuluu baarissa juostessa tai nettitreffeillessä. Tässä iässä huomaa jo miten nämä ihmiset ovat itsenäisempiä, ehkä jopa itsekkäämpiä. Tämä puoli biletti rankasti 26-vuotiaaksi asti.
Miksi? Ovatko toiset vaan jotenkin parisuhdetyyppisiä? Miten he löytävät puolison kuin tuosta vaan ja toiset eivät löydä ikinä mistään?
Kommentit (1)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Mun tuttavapiirissä jonain hiljaisempana hetkenä kahdenkesken jutellessa olen kuullut näiltä parisuhdetyppisiltä tunnustuksen, että jos ei olisi löytynyt näin hyvää miestä, luultavasti olisivat sitten yhdessä jonkun ihan huononkin kanssa, ettei tarvitsisi olla yksin. Mutta onneksi kävi tuuri ja löytyikin hyvä.
Ja rehellisesti sanottuna, kyllä mun tuntemistani parisuhdeihmisissä on myös sellaisissa parisuhteissa eläviä, joissa en itse ikinä suostuisi elämään.
Itse olen enemmän tätä ikisinkkulaatua, tosin en ole järin bilettämisestä välittänyt ikinä. Olen viihtynyt aina hyvin itseksenikin, joten mulla ei ole ollut kamalaa hätää saada siihen lähelle jotain ihmistä. Mulle ei ole myöskään niin suurta kynnystä lähteä suhteesta, jossa mua kohdellaan huonosti kuin luultavasti ihmisellä, joka ei kestä yhtään olla itsekseen. Joten olen kyllä lähtenyt tilanteessa, jossa moni parisuhdeihminen olisi varmasti yrittänyt vielä jäädä.
Tuntemani muut ikisinkut ovat myös vähän persoonallisempia kuin parisuhdeihmiset. Tai miten sen nyt sanoisin, keskiarvosta poikkeavia esim. kiinnostuksenkohteiltaan. Jos on tosi tavis, voi olla paljon helpompaa löytää ihan ok kumppani jonka kanssa kaikki natsaa, koska samoista asioista tykkääviä vaan kertakaikkiaan on niin paljon enemmän. Jos on kovasti erilainen kuin suurin osa ihmisistä, voi olla haastavaa löytää ketään joka olisi suht samalla aallonpituudella, saati sitten sen lisäksi vielä kaikinpuolin parisuhdekelpoinen.
Olen itsekin alkanut epäillä, näinköhän edes nyt päälle kolmekymppisenä sopeutuisin elämään yhdessä kenenkään toisen aikuisen kanssa. Nyt asia ei onneksi ole enää ajankohtainenkaan: tulin vahingossa raskaaksi lyhyessä tapailusuhteessa ja saankin nyt nähtävästi tällaisen vähän erilaisen perheen. Seuraavat vuodet tulen keskittymään ihan vaan lapseen ja luultavasti lapsen kanssa kynnys päästää ketään meidän elämään tulee olemaan vielä nykyistä suurempi, ellen ihan sattumalta tule löytämään jostain aivan huippuyksilöä jolle tällainen paketti vielä kelpaisi.