Arvojärjestyksestä (riitaa miehen kanssa)

Ymmärrän miestäsi. Kyllä itsekin koen, että parisuhteen pitäisi kuulua ainakin top 3:een! Mielestäni terveys on kaikista tärkeintä, sitten tulee parisuhde ja perhe. Erikoista, että tosiaan laitat parisuhteen noin alas. Ehkä mies ei sitten ole sinulle se oikea?

Tuo lista sinänsä ei ole ongelma, mutta sen näyttäminen miehelle ei ehkä ollut kovin järkevä veto. Se, että on listan häntäpäässä, voi näyttäytyä paljon karumpana miehelle kuin miten AP on asian päänsä sisällä ajatellut.

Minulla työ ei olisi ennen perhettä (johon myös puolisoni kuuluu), mutta voin ymmärtää hyvin, että se on jollekin hyvin tärkeää. Täytyy muistaa, että osa ihmisistä on nähnyt vaivaa kouluttautakseen haluamalleen alalle ja sen jälkee vielä nähnyt valtavasti vaivaa saadakseen töitä siltä alalta, jossa työllistymismahdollisuudet ovat huonot. Jos jää työttömäksi, ei välttämättä enää työllisty vastaaviin tehtäviin.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän sä aika itsekäs olet. Miten opiskelu on tärkeämpää kuin oma mies?Tai työ? Työ voi vaihtua elämässä monta kertaa. Et taida rakastaa tätä miestä. Noloa, että hän näki tämän listasi, aivan karmeaa.

Mitä helkuttia?

Tottakai opiskelu ja työ ovat tärkeämpiä kuin mies!

Ihme tyyppejä täällä.

N52

Vierailija kirjoitti:

Ihan alkuun: Näen työssäni paljon lähisuhdeväkivaltaa. Jos miehesi on nimitellyt sinua "itsekkääksi paskaksi", niin se on punainen varoitusmerkki - varsinkin jos anteeksipyyntöä ei ole kuulunut. Toinen punainen varoitusmerkki on se, että hän kertoo sinun "ajattelevan väärin" oman elämäsi päämäärien ja valintojen suhteen.

Ironista miehesi kannalta on, että jos parisuhde olisi hänelle tärkeää, niin hän hyväksyisi kumppaninsa erilaisuuden. Ei parisuhde ole toisen muovaamista vaan toisen hyväksymistä ja sitä, että kummallakin on hyvä olla suhteessa - kuin asettua riippumattoon lepäämään. Hänellä - ei sinulla - on pinnallinen käsitys parisuhteesta.

Niin ja puhe 24/7 yhdessä olemisesta ei mittaa mitään syvällisyyttä, aitoutta tai rakkautta, vaan se on retorinen silmänkääntötemppu jolla tarkoitetaan omistamisenhalua. Tässä sinun tapauksessasi se näyttäisi myös ilmentävän toisen osapuolen pakkomielteisyyttä, henkistä tyhjyyttä ja itsetuntemuksen puutetta.

M31

Tämä.

Kiitos M31 hyvästä tiivistyksestä!

No oma hyvinvointi on toki varmaan meille egoisteille se tärkein - paitsi on ollut aikoja, jolloin listassa minulla omaa hyvinvointia korkeammalla on keikkunut mun lapset (kyllähän suurin osa meistä äideistä 'uhraa' urheilunsa ja yöunensa kun pieni lapsi tarvitsee...)

Mutta ihmettelen kyllä ap tuota, että sinulle isä ja äiti ja sisarukset ja ystävätkin on tärkeämpiä kuin kumppani. Jos mieheni näyttäisi minulle tuollaisen listan niin en perustaisi perhettä hänen kanssaan. (Paitsi että meillä se toki jo on - ja prioriteetitkin enemmän yhteneväisiä keskenään)

Nuorena aikuisena listani oli varmaan jotakuin minä itse - ystävät - koulutus/työ/harrastukset - seurustelukumppani - oma perhe - suku

Nuorena äitinä : vauva/pienet lapset - Minä itse/ puoliso - koti - työ - oma isoäitini - harrastukset - muu perhe (ja satunnaisesti minä itse jossain jonon lopussakin)

Nyt kun lapset jo isoja: parisuhde (=oma hyvinvointi myös on sidoksissa näihin kaikkiin en osaa sitä sijoittaa omaan lokeroon) - lasten elämät - koti - työ (jonka siis koen mielekkääksi harrastukseksi en rasittavaksi riesaksi ) - yleinen ympäristön hyvinvointi - harrastukset+ystävät

Mun mielestä tuntuu vähän hassulta ap, että miehesi ei kuulu kohtaan ”perhe”. Muuten en ota listaan kantaa.

Huh, olipa tänne tullut paljon kommentteja! Vastauksia alla parissa erässä.

”Lapsia ei tuollaiseen arvomaailmaan kyllä mahdu.”

- Ei ole tarkoituskaan.

”Miten teillä tuli tämä sinun listauksesi puheeksi?”

- Mies tiesi osallistumisestani kurssille, ja kysyi mitä olimme tehneet siellä. Sen jälkeen kysyi, että millainen se mun arvojärjestys oli. Vielä pahemmalta olisi tuntunut valehdella.

”Miksi edes kutsut tuota parisuhteeksi? Siis mikä tuosta mielestäsi tekee parisuhteen?”

- Mulle ideaalinen parisuhde on ensisijaisesti kumppanuutta, jossa kumpikin saa turvallisesti olla sellainen kuin on. Rakkaus ja välittäminen on mulle sitä, että haluaa toisen olevan onnellinen ja on valmis tekemään asioita sen eteen, mutta ilman pakkoa luopua omista tarpeistaan. Tällaiseksi mä meidän suhdetta luulinkin.

”Ja jos lasket perheen ja parisuhteen kahtena erillisinä asiana, ei parisuhde ilmeisesti ole sinulle tärkeä asia? Ei tullut ihan selväksi, kuinka monta vuotta olitte jo seurustelleet?”

- Totta sikäli, että parisuhde ei ole koskaan ollut mulle mikään itseisarvo. Olemme seurustelleet reilut 2 vuotta.

”Oletteko kovin nuoria? Kannattaa todella pohtia mitä tämä lista sinulle tarkoittaa ja kuvaako tämä sinun tämän hetken tilannetta, vai onko kyse siitä mitä haluat pidemmällä juoksulla? (---) Olisin minäkin ahdistunut, jos kävisi ilmi, että puolisoehdokkaani haluaa kasuaalia tapailua, eikä elää parina tulevaisuudessa. (---) On olemassa niin naisia kuin miehiä, jotka vain viihtyvät parhaiten yksin ja kaipaavat vain satunnaista tapailua jonkun seksikumppanin kanssa. Ehkä kuulut tähän ryhmään ap?”

- Olen 33 ja mies hiukan vanhempi. Tuo mun lista kuvaa tämänhetkistä tilannetta. En ole missään vaiheessa sanonut, etten haluaisi elää parina tulevaisuudessa; ehkä se mun käsitys ideaalisesta parisuhteesta vain poikkeaa melko paljon yleisestä näkemyksestä. Olen miettinyt joskus tuota samaa, että olisiko kaikkien kannalta parempi, jos eläisin vain yksinäni. Satunnaisia seksikumppaneita mulla ei ole ollut koskaan.

”Mutta aikuisella ihmisellä oma perhe(eli mies, vaikka ei ole lapsia) pitäisi tulla ennen lapsuudenperhettään. Ei vaikuta aikuismaiselta ajattelulta. Tai jopa itsekästä, niinkuin tämä mieskin sanoo.”

- Mun vanhemmat alkavat olla jo iäkkäitä, ja tuntuu tärkeältä voida viettää esim. jouluaatot heidän kanssaan, kun ei voi tietää mikä joulu sattuukin olemaan sitten se viimeinen. Äitienpäivän alla äiti esitti poikkeuksellisesti toiveen, että kävisin siellä koronavaaran takia itsekseni. Mies vihoitteli mulle monta päivää, kun tuo kyläily vei meidän yhteisestä viikonloppuajasta 2 tuntia. Itsekästä tai ei, mutta en ymmärrä?

Ap

Ap jatkaa.

”Miten opiskelu on tärkeämpää kuin oma mies? Tai työ?”

- Työ on mulle kieltämättä tärkeää. Olen löytänyt alan jonka koen omakseni, jossa mulla on jotakin annettavaa ja johon mulla on paloa. Työnarkomaani en koe olevani, mutta silloin tällöin saattaa tulla työmatkoja. Yleensä olemme nähneet miehen kanssa viikonlopun lisäksi tiistaisin, mutta viimeksi mulla tuli siihen parin päivän työmatka ja mies suuttui, kun ehdotin että oltaisiin siirretty näkeminen torstaille. Ihmetteli, että onko mun nyt ihan välttämätöntä lähteä ja mitä mun *muka* olisi tarkoitus tehdä siellä. Mun mielestä se oli vähän kohtuutonta.

”Jos suhdetta ennen tulee työ, opiskelu, oma hyvinvointi, oma perhe, niin olet suhteessa vain ollaksesi jonkun kanssa. Mies voisi olla siis kuka tahansa.”

- En oikein tunnista itseäni tästä. Juuri kun se parisuhde ei ole mulle mikään itseisarvo, mitä tavoittelisin hinnalla millä hyvänsä. Olen pikemminkin miettinyt, että onko mun kriteerit kumppanille ja parisuhteelle liiankin tiukat.

”Jotenkin outoa, että arvorankingissasi asetat "perheen ja sukulaiset" kumppanisi edelle. Vietät kuitenkin miehesi kanssa aikaa useana päivänä viikossa, mutta esim. vanhempiasi tapaat muutamia kertoja vuodessa. Ristiriita? Ylipäätään tällaiset listat on typeriä.”

- Tarkoitin tällä lähinnä sellaista, että jos mun läheiset perheenjäsenet tarvitsisivat jostakin syystä yllättäen apua tms., niin lähtisin apuun vaikka tarvitsisikin sitten keskeyttää miehen kanssa vietetty yhteinen aika. Siinä mielessä perhe ja sukulaiset menevät edelle, etenkin kun miehen kanssa nähdään joka tapauksessa niinkin usein. Silloin tällöin myös viestittelen mun sisarusten kesken Whatsappissa (en joka päivä, mutta satunnaisesti saatan laittaa esim. 2-3 viestiä päivässä jos on joku keskustelu meneillään). Tuostakin mies kerran ärähti, kun vastasin viikonloppuna mun siskolle hänen laittamaansa viestiin. Kyse ei ollut siitä, että olisin näprännyt puhelinta jatkuvasti tai esim. kesken aterian. Mies suuttui, kun keskityin meidän yhteisellä ajalla hetken johonkin muuhun. En kuitenkaan ole valmis luopumaan tuosta yhteydenpidosta läheisiini, tai rajaamaan sitä pelkästään viikonloppujen ulkopuolelle vain koska mies vaatii.

Nyt kun miettii, niin kaikista ongelmista huolimatta tuo lista on ollut mun mielestä loppujen lopuksi hyvä juttu. Arvomaailmojen yhteensopivuus on kuitenkin loppujen lopuksi aika keskeinen osa parisuhdetta, ja kuten joku tuolla totesikin niin jos ne ei natsaa niin ehkä parempi jatkaa sitten suosiolla eri teille. En tarkoita että niiden arvomaailmojen pitäisi välttämättä olla tasan samanlaiset, mutta ainakin sitä ymmärrystä ja hyväksyntää olisi hyvä löytyä puolin ja toisin.

Kiitos kaikille kommenteista. Välillä on mukava saada kommentteja ja näkemyksiä tilanteen ulkopuolelta. Luulen tosin, että kusettaisin vain itseäni ja kumppaniani, jos yrittäisin väkisin alkaa vääntää tuota mun arvomaailmaa johonkin eri järjestykseen.

Ap

Käytä maalaisjärkeä. Joskus pitää asettaa oma etu ensimmäiseksi joskus taas parisuhde tai muu. Ei tuo lista ole kiveen hakattu. Joustoa tarvitaan eikä muuten hyvää suhdetta kannata lopettaa. Esimerkki, jos miehesi saisi sydänkohtauksen, varmaan jättäisit jooga-tunnin väliin. Elämä ei ole listoja, vaan tilanne ratkaisee.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan alkuun: Näen työssäni paljon lähisuhdeväkivaltaa. Jos miehesi on nimitellyt sinua "itsekkääksi paskaksi", niin se on punainen varoitusmerkki - varsinkin jos anteeksipyyntöä ei ole kuulunut. Toinen punainen varoitusmerkki on se, että hän kertoo sinun "ajattelevan väärin" oman elämäsi päämäärien ja valintojen suhteen.

Ironista miehesi kannalta on, että jos parisuhde olisi hänelle tärkeää, niin hän hyväksyisi kumppaninsa erilaisuuden. Ei parisuhde ole toisen muovaamista vaan toisen hyväksymistä ja sitä, että kummallakin on hyvä olla suhteessa - kuin asettua riippumattoon lepäämään. Hänellä - ei sinulla - on pinnallinen käsitys parisuhteesta.

Niin ja puhe 24/7 yhdessä olemisesta ei mittaa mitään syvällisyyttä, aitoutta tai rakkautta, vaan se on retorinen silmänkääntötemppu jolla tarkoitetaan omistamisenhalua. Tässä sinun tapauksessasi se näyttäisi myös ilmentävän toisen osapuolen pakkomielteisyyttä, henkistä tyhjyyttä ja itsetuntemuksen puutetta.

M31

Tämä.

Kiitos M31 hyvästä tiivistyksestä!

Niinpä. En ymmärrä miksi palstan vähämieliset alapeukuttivat tuota kirjoitusta. Eivät varmaan möllykät jaksaneet lukea edes koko tekstiä. Näkivät vain että mies on kirjoittanut.

En jaksa tätä ihmiskuntaa enää, kun niin harvalla tuntuu nykyään olevan edes aivot.

N34

Luin noita vastauksiasi, niin kyllä teidän suhdetta jokin muukin hiertää kuin tuo listasi. Ehkä mies kokee, että et ole sitoutunut, niin sitten tulee riitaa triviaaleista asioista kuten siskolle viestittely ja äitienpäivä? En katsoisi hyvällä kiukuttelua yhteydenpidosta ystävien tai suvun kanssa,ntyömarkoista jne. mistä nyt miehesi on keksinyt mäkättää. Ehkä teidän olisi tosiaan hyvä syvälkisesti keskustella siitä mikä hiertää?

Teillä tuntuu olevan erilaiset käsitykset parisuhteesta. Kummankaan käsityksessä ei ole mitään vikaa, ne vaan eivät kohtaa.

Outoa, että työ on arvojärjestyksessä noin korkealla, ennen KAIKKIA muita läheisiä ihmisiä, ja myös ennen opiskelua. Kyllä minulla työ olisi arvojärjestyksessä viimeinen. Jos menettäisin työn, voisin silti kokea elämän mielekkääksi ja hyväksi, mutta kaikki nuo muut asiat ovat henkilökohtaisella tasolla tärkeitä.

Ymmärtäisin, että työ on listalla korkealla, jos kyseessä on joku taideala, jossa ihminen toteuttaa itseään, jolloin se on osa identiteettiä. Mutta jos tavallinen palkkatyö menee arvojärjestyksessä läheisten ihmisten ohi, niin kuulostaa todella vinksahtaneelta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on jotenkin näin. Tietysti moi asia riippuu myös tilanteesta joten ihan absoluuttisesti ei voi sanoa

1. Oma hyvinvointi (henkinen ja fyysinen) , et voi auttaa muita jos et ole itse kunnossa

2. Parisuhde  menee jopa lasten edelle, kuka on vanhana vierelläsi jne.

3. Perhe siis lapset                        ,  sukulaiset

4. Ystävät

5. Työ   tämä mahdollistaa mm harrastukset

nämä voi olla kummin vaan esin tuo opiskelu voi olla harrastus jne

6. Harrastukset.

7. Opiskelu (+kehittyminen, uuden oppiminen)

 

Tämä olisi myös minun listani.

Luulin ensin, että ap:n listassa perheessä kyse olisi lapsista ja perheestä miehen kanssa, mutta mies olikin vain parisuhdelokerossa.

Oletteko kovin nuoria? Kannattaa todella pohtia mitä tämä lista sinulle tarkoittaa ja kuvaako tämä sinun tämän hetken tilannetta, vai onko kyse siitä mitä haluat pidemmällä juoksulla? Ymmärrän hyvin miksi poikaystäväsi pahoitti mielensä. Olisin minäkin ahdistunut, jos kävisi ilmi, että puolisoehdokkaani haluaa kasuaalia tapailua, eikä elää parina tulevaisuudessa. Jos ette pääse yhteisymmärykseen teidän suhteen laadusta, niin silloin on parempi etsiä sopivampi kumppani.

Omassa elämässäni 4-kympin tienoilla näkyy selvästi, että on olemassa niin naisia kuin miehiä, jotka vain viihtyvät parhaiten yksin ja kaipaavat vain satunnaista tapailua jonkun seksikumppanin kanssa. Ehkä kuulut tähän ryhmään ap?

En ole ap, mutta olen ylläkirjoittajan ikäinen nainen. Etsin uskollista puolisoa, jolle parisuhteeseen sitoutuminen on tärkeää ja me molemmat panostamme siihen. En silti halua asua saman katon alla, tarvitsen paljon aikaa yksin, enkä laske sitoutunutta parisuhdetta seksisuhteeksi vain sen takia, että emme vietä valtaosaa ajasta yhdessä. Juuri viime viikolla luin pariskunnasta, joka on ollut naimisissa 9 vuotta, mutta he tapaavat pääosin vain viikonloppuisin.

Eli, vaihtoehdot eivät ole joko hynttyyt yhteen-suhde tai pelkkä seksisuhde. On meitäkin, jotka haluamme kiinteän, uskollisen suhteen, jossa molemmat elävät omaa elämäänsä ja yhdessä ollaan, kun se tuntuu molemmille hyvälle. Kuolisin ja kuihtuisin pois, jos minun pitäisi uhrata suurin osa ajastani jollekulle toiselle ihmiselle. Ymmärrettävästi en tästä syystä ole koskaan halunnut lapsia, enkä edes lemmikkiä.

Yksinäiselle sudelle sopii toinen yksinäinen susi. Minullakin on kokemusta poikaystävästä, joka oli todella läheisyydenkipeä ja arvotti parisuhteen sen mukaan, miten kiinteästi olemme tekemisissä. Suhde ei tietystikään onnistunut, koska kuten joku täällä sanoi, toinen tukahtuu ja toinen kuihtuu, kun tarpeet ovat niin äärilaidassa toisistaan.

Ainoastaan täysi idiootti tekee tuollaisia listoja.

Todellisuudessa jokaisessa yksittäisessä valintatilanteessa käytetään kokonaisharkintaa. Ei esimerkiksi ole niin, että AP:n oma hyvinvointi, joka on listassa ykkösenä, menee aina kaikissa tilanteissa kaiken muun edelle. Ihan varmasti hän esimerkiksi toisinaan tekee stressaavia ja muuten epäterveellisiä asioita töiden, perheen tai harrastusten eteen. Eli ole mitään tuollaista arvojärjestystä, vaan eri valintojen vaikutusta elämän eri osa-alueisiin tarkastellaan kokonaisuutena, eikä mikään aspekti automaattisesti ylitä kaikkia muita. Minimaalinen haitta hyvinvoinnille ei ole ratkaisevampi kuin työuran täydellinen romuttuminen jne.

Todellinen ongelma on se, että AP kokee tarvetta näyttää puolisolleen paikkansa osoittelemalla tuollaisiin hatusta vedettyihin arvojärjestyksiin, joita ei todellisuudessa edes itse noudata.

Minun mielestäni parisuhteen ja perheen pitäisi olla oman itsen jälkeen kaikista tärkein. Sitten vasta kaikki muu vähän mieltymyksien mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on jotenkin näin. Tietysti moi asia riippuu myös tilanteesta joten ihan absoluuttisesti ei voi sanoa

1. Oma hyvinvointi (henkinen ja fyysinen) , et voi auttaa muita jos et ole itse kunnossa

2. Parisuhde  menee jopa lasten edelle, kuka on vanhana vierelläsi jne.

3. Perhe siis lapset                        ,  sukulaiset

4. Ystävät

5. Työ   tämä mahdollistaa mm harrastukset

nämä voi olla kummin vaan esin tuo opiskelu voi olla harrastus jne

6. Harrastukset.

7. Opiskelu (+kehittyminen, uuden oppiminen)

 

Tämä olisi myös minun listani.

Luulin ensin, että ap:n listassa perheessä kyse olisi lapsista ja perheestä miehen kanssa, mutta mies olikin vain parisuhdelokerossa.

Oletteko kovin nuoria? Kannattaa todella pohtia mitä tämä lista sinulle tarkoittaa ja kuvaako tämä sinun tämän hetken tilannetta, vai onko kyse siitä mitä haluat pidemmällä juoksulla? Ymmärrän hyvin miksi poikaystäväsi pahoitti mielensä. Olisin minäkin ahdistunut, jos kävisi ilmi, että puolisoehdokkaani haluaa kasuaalia tapailua, eikä elää parina tulevaisuudessa. Jos ette pääse yhteisymmärykseen teidän suhteen laadusta, niin silloin on parempi etsiä sopivampi kumppani.

Omassa elämässäni 4-kympin tienoilla näkyy selvästi, että on olemassa niin naisia kuin miehiä, jotka vain viihtyvät parhaiten yksin ja kaipaavat vain satunnaista tapailua jonkun seksikumppanin kanssa. Ehkä kuulut tähän ryhmään ap?

En ole ap, mutta olen ylläkirjoittajan ikäinen nainen. Etsin uskollista puolisoa, jolle parisuhteeseen sitoutuminen on tärkeää ja me molemmat panostamme siihen. En silti halua asua saman katon alla, tarvitsen paljon aikaa yksin, enkä laske sitoutunutta parisuhdetta seksisuhteeksi vain sen takia, että emme vietä valtaosaa ajasta yhdessä. Juuri viime viikolla luin pariskunnasta, joka on ollut naimisissa 9 vuotta, mutta he tapaavat pääosin vain viikonloppuisin.

Eli, vaihtoehdot eivät ole joko hynttyyt yhteen-suhde tai pelkkä seksisuhde. On meitäkin, jotka haluamme kiinteän, uskollisen suhteen, jossa molemmat elävät omaa elämäänsä ja yhdessä ollaan, kun se tuntuu molemmille hyvälle. Kuolisin ja kuihtuisin pois, jos minun pitäisi uhrata suurin osa ajastani jollekulle toiselle ihmiselle. Ymmärrettävästi en tästä syystä ole koskaan halunnut lapsia, enkä edes lemmikkiä.

Yksinäiselle sudelle sopii toinen yksinäinen susi. Minullakin on kokemusta poikaystävästä, joka oli todella läheisyydenkipeä ja arvotti parisuhteen sen mukaan, miten kiinteästi olemme tekemisissä. Suhde ei tietystikään onnistunut, koska kuten joku täällä sanoi, toinen tukahtuu ja toinen kuihtuu, kun tarpeet ovat niin äärilaidassa toisistaan.

Kuvaamasi suhde on mielestäni satunnaista tapailua. :) Oli se sitten yksiavioista tai ei. Toki miehissäkin on yhtä vähäisestä yhteydenpidosta pitäviä yksilöitä. Kaksi erilaista ei vain sovi yhteen. En kuitenkaan lähtisi normittamaan kuvaamasi kaltaista parisuhdetta sen enempää kuin omaa monisuhteisuuttani.

Kuinka vanha olet, ap? Listasi vaikuttaa 18-20 vuotiaan ihmisen listalta...

Tuo "oma hyvinvointi" viittaa varmasti vähän muuhun, kuin siihen, että itsestä tuntuu nyt hyvältä ja teen itseni vuoksi asioita. Oma hyvinvointi viitannee tässä erilaisiin harrastuksiin tms itseään kehittäviin asioihin. Muutenhan tuossa listassa pitäisi olla fysiologiset tarpeet: syöminen, nukkuminen yms.

Jos parisuhde tulee lapsuudenperheen perässä ja työkin menee edelle, niin miehesi ehkä kannattaisi etsiä joku sellainen kumppani, joka häntä arvostaisi vähän enemmän...

Oma listani menisi ehkä näin (nyt 42 vuotiaana):

1. lapset

2. mies

3. työ

4. itseni kehittäminen = opiskelu tms

5. lapsuudenperhe ja ystävät

Mä voisin sanoa, että mulle lapseni ovat listalla ykkösenä. Mutta kun mietin vähän tarkemmin, vakavasti masentuneena tai neliraajahalvaantuneena en pystyisi olemaan kovin hyvä äiti lapsilleni. On siis lasteni etu, että voin sekä henkisesti että fyysisesti hyvin.

Entä sitten työ? Varmasti on niitäkin lapsia, jotka ovat vähään tyytyväisiä ja joita ei tippaakaan haittaa - edes teini-iässä - ettei koskaan pääse mukaan mihinkään sellaiseen, mitä kaverit tekevät. Jotka ovat vain onnellisia, jos äiti sanoo "voi kulta, ei meillä ole sellaiseen varaa". Jos joutuisin aina ostamaan ruokakaupasta lapsilleni kaikista halvinta ruokaa, en kyllä tuntisi silloinkaan olevani kovin hyvä äiti. Mun työni vaikuttaa paljon henkiseen hyvinvointiini ja lisäksi siitä maksetaan hyvää palkkaa. Näistä molemmista on etua lapsilleni. He voivat harrastaa sellaista, mikä on heidän luonteelleen ja taidoilleen mieluista. Olen tavannut lapsia, joiden lahjakkuus menee hukkaan, koska vanhemmilla ei ole varaa kustantaa näitä lahjakkuuksia tukevia ja kehittäviä harrastuksia. Jos kuitenkin tulisi tilanne, että mun pitäisi luopua työstäni lapseni vuoksi (esim lapseni tarvitsisi omaishoitajaa), silloin toki olisin valmis luopumaan työstäni. Silloin menisi niin moni muukin asia elämässä ihan uusiksi. 

Opiskelu? Tätä pitikin vähän miettiä. Itsenäisestikin voi opiskella. Ja töissä joutuu koko ajan opiskelemaan uusia juttuja. Mutta jos esim haluaa vaihtaa kokonaan alaa, se ei oikein onnistu ilman tutkintotavoitteista opiskelua. Onnistuin aikoinaan yhdistämään niin perheen, työn kuin opiskelutkin. Mutta voin sanoa, että aika rankkaa oli. Yöunet jäivät vähiin. 

Perhe ja sukulaiset. Tässä ilmeisesti tarkoitaan perheellä omia vanhempia ja sisaruksia. Ja sukulaisilla esim isovanhempia, serkkuja jne. Näiden tärkeysjärjestys riippuu varmasti niin ihmisestä itsestään kuin siitäkin, millaisia tämä perhe ja suku ovat. Mä olen voinut ottaa ihan pähkähullujakin riskejä sen vuoksi, että tiedän perheen ja suvun  ottavan kopin, jos meikä putoaa. Ja samalla tavalla mä otan kopin, jos joku mun perheestäni tai suvustani putoaa. Jos taas perhe ja suku olisivat sellaisia, joiden mielestä toinen saakin pudota pää edellä asfalttiin, niin enpä sellaiselle perheelle tai suvbulle laittaisi paljoakaan painoarvoa. 

Ystävät ovat mulle tärkeitä ja rakkaita, mutta ystävät eivät elä elämäänsä mun elämäni mukaan. Eikä heidän kuulukaan elää. He eivät esim valitse asuinpaikkaansa sen perusteella, missä minä haluaisin heidän asuvan. Hyvä ystävyys säilyy, vaikka toinen muuttaisi maapallon toiselle puolelle ja tavattaisiin naamatusten kerran viidessä vuodessa. Mä asetan parisuhteen aika samalle tasolle ystävyyssuhteen kanssa. Voi kuulostaa kylmältä, mutta en mä haluaisi olla rakastamani ihmisen onnen, unelmien ja haaveiden tiellä. Jos puoliso saisi unelmiensa duunin vaikkapa Australiasta tai Sierra Leonesta, antaisin hänen mennä, mutta en mä itse lähtisi mukaan. Mun mielestä suurinta rakkautta on osata päästää toisesta myös irti. 

Harrastukset..noh, olen aina osannut löytää kulloiseenkin elämäntilanteeseeni sopivat harrastukset. Lasten ollessa pieniä harrastukseni olivat kotona. Harrastin iltaisin, kun lapset olivat menneet nukkumaan. Lukeminen, käsityöt, maalaaminen jne. Myöhemmin sitten hankin koiran ja ulkoilen koiran kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselläni on jotenkin näin. Tietysti moi asia riippuu myös tilanteesta joten ihan absoluuttisesti ei voi sanoa

1. Oma hyvinvointi (henkinen ja fyysinen) , et voi auttaa muita jos et ole itse kunnossa

2. Parisuhde  menee jopa lasten edelle, kuka on vanhana vierelläsi jne.

3. Perhe siis lapset                        ,  sukulaiset

4. Ystävät

5. Työ   tämä mahdollistaa mm harrastukset

nämä voi olla kummin vaan esin tuo opiskelu voi olla harrastus jne

6. Harrastukset.

7. Opiskelu (+kehittyminen, uuden oppiminen)

 

Tämä olisi myös minun listani.

Luulin ensin, että ap:n listassa perheessä kyse olisi lapsista ja perheestä miehen kanssa, mutta mies olikin vain parisuhdelokerossa.

Oletteko kovin nuoria? Kannattaa todella pohtia mitä tämä lista sinulle tarkoittaa ja kuvaako tämä sinun tämän hetken tilannetta, vai onko kyse siitä mitä haluat pidemmällä juoksulla? Ymmärrän hyvin miksi poikaystäväsi pahoitti mielensä. Olisin minäkin ahdistunut, jos kävisi ilmi, että puolisoehdokkaani haluaa kasuaalia tapailua, eikä elää parina tulevaisuudessa. Jos ette pääse yhteisymmärykseen teidän suhteen laadusta, niin silloin on parempi etsiä sopivampi kumppani.

Omassa elämässäni 4-kympin tienoilla näkyy selvästi, että on olemassa niin naisia kuin miehiä, jotka vain viihtyvät parhaiten yksin ja kaipaavat vain satunnaista tapailua jonkun seksikumppanin kanssa. Ehkä kuulut tähän ryhmään ap?

En ole ap, mutta olen ylläkirjoittajan ikäinen nainen. Etsin uskollista puolisoa, jolle parisuhteeseen sitoutuminen on tärkeää ja me molemmat panostamme siihen. En silti halua asua saman katon alla, tarvitsen paljon aikaa yksin, enkä laske sitoutunutta parisuhdetta seksisuhteeksi vain sen takia, että emme vietä valtaosaa ajasta yhdessä. Juuri viime viikolla luin pariskunnasta, joka on ollut naimisissa 9 vuotta, mutta he tapaavat pääosin vain viikonloppuisin.

Eli, vaihtoehdot eivät ole joko hynttyyt yhteen-suhde tai pelkkä seksisuhde. On meitäkin, jotka haluamme kiinteän, uskollisen suhteen, jossa molemmat elävät omaa elämäänsä ja yhdessä ollaan, kun se tuntuu molemmille hyvälle. Kuolisin ja kuihtuisin pois, jos minun pitäisi uhrata suurin osa ajastani jollekulle toiselle ihmiselle. Ymmärrettävästi en tästä syystä ole koskaan halunnut lapsia, enkä edes lemmikkiä.

Yksinäiselle sudelle sopii toinen yksinäinen susi. Minullakin on kokemusta poikaystävästä, joka oli todella läheisyydenkipeä ja arvotti parisuhteen sen mukaan, miten kiinteästi olemme tekemisissä. Suhde ei tietystikään onnistunut, koska kuten joku täällä sanoi, toinen tukahtuu ja toinen kuihtuu, kun tarpeet ovat niin äärilaidassa toisistaan.

Aamen! Juuri näin minäkin ajattelen. :) Huomaan kuitenkin, että näkemykseni omasta unelmaparisuhteestani on melko kaukana AV-raadin keskiarvonäkemyksestä. Vaikuttaisi tukevan ajatusta siitä, että paras kun valmistaudun viettämään suurimman osan aikuisiästäni yksin.

Itsekäs en ikimaailmassa haluaisi olla, ja kieltämättä vähän mietityttää että niin moni ilmeisesti pitää mua sellaisena tässä ketjussa sillä perusteella mitä kerroin. Kiitos joka tapauksessa kommenteista; tajuan nyt että olen näiden ajatusten kanssa koko lailla vähemmistössä, ja että muiden voi olla vaikea ymmärtää tai hyväksyäkään tällaista ajatusmallia.

Olisi vielä kiva kuulla, että miten teillä jotka arvotatte perheen ja / tai parisuhteen ykköseksi, näkyy se priorisointi ns. tavallisessa arjessa ja elämässä? Vai onko se lähinnä jonkinlainen sisäinen tietoisuus?