Mulle tehtiin värianalyysi ja tulos oli väärin.
Siitä aikaa pari kolme vuotta. Nyt kaappi täynnä väärän värisiä vaatteita. Harmittaa. Pitäisi omaan silmään luottaa vaan. Tulos oli silloin kevät ja en koskaan tykännyt niistä väreistä. Eilen tajusin että minulla tarvitsee olla punaiseen taittava meikkipohja. Eli ei kellertävää minulle. Samoin hopeinen luomiväri kirkastaa silmät. Olen aina tykännyt kesän pehmeistä väreistä ja ne näköjään parhaiten sopiikin. Pitäisi vaan luottaa omaan intuitioon. Onko kellään muulla käynyt samoin että tulos on ollut väärä ja rahat menneet Kankkulan kaivoon?
Kommentit (89)
Kuka olisi Oulun lähellä hyvä tekijä?
Kävin analyysissä joskus aikoja sitten, mutta tuo on ihan totta mitä joku täällä mainitsi, että lähipiirin vahvat persoonat ja heidän värit voi jyrätä. Lisäksi väreihin liittyy kulttuurisia ja sosiaalisia mielikuvia. Käytin paljon violettia nuorempana, mutta violettiin pukeutuvaa pidetään helposti erikoisena, joten oma väripalettini on aikojen saatossa jäänyt varjoon ja tilalle tullut beiget yms. Kirkas sininen on ainoa, joka sopii talven väreihini ja jota käytän ja siitä tykkään. Samoin tummansininen.
Haluan taas käyttää omia värejäni ja varsinkin sitä violettia! Mutta mietin sitäkin voinko olla jostain vuodenaikojen välistä, koska kaikki kampaajat kehuu, että mulle sopii lämmin sävy hiuksiin? En ymmärrä. Tuskin kaikki kampaajat on niin värisokeita. Taidan olla myös sellainen aika helposti muuntautuva tapaus, joka voisi taipua useampaan vuodenaikaan. Riippuen minkä väriset hiukset ja meikki. Silmät on vihreät.
Voi toki olla, että se talvi oli väärin tulkittu aikanaan, mutta tykkään kyllä noista bright winter väreistä tosi paljon, aina tykännyt. Mutta esim. violetti harvalle suomalaiselle sopii ja se ei ole yleisesti suosittu väri, joten sitä ei myöskään kaupassa hirveästi ole. Yritäpä ostaa jotain kevätvaatteita väreissä, jotka sopii talvelle...
Vierailija kirjoitti:
Kertokaa mulle mikä oon:
-kullanvaaleat hiukset omaa väriä
-iho tosi vaalea ja punottaa helposti. en rusketu, ainoastaan palan
- en ole varma onko suonet sinisiä vai vihreitä kun katson
- ruskeanvihreät silmät
Minulla on hieman kultaa kesäisin hiuksissa oma väri maantienruskea ja iho beige mutta punoittaa herkästi värianalyysissa olen kesä (en kevät) sinulla jompi kumpi vertaile paletteja
Vierailija kirjoitti:
Kuulen tästä ekaa kertaa. 😄
Voisin itsekin kysyä, että miksi ihmeessä maksaa tuollaisesta, mutta fakta on ettei kaikilla ihmisillä ole silmää estetiikalle. Esim. sisustus ja vaatteiden yhteensopivuus.
Miksi kukaan muuten käyttäisi sisustussuunnittelijaa, hääsuunnittelijaa...
Vanha aihe, mutta varianalyysien aikana myös varsin ajankohtainen.
Itselläni on työ, jossa on edukseen näyttää hyvältä ja pukeutua siististi. Jos pukeutuisin toisin, se olisi pidemmän päälle vaikuttanut varmasti myös uskottavuuden puuttumisen kautta palkkaukseen.
Itseäni ei kuitenkaan kiinnosta pukeutuminen, kosmetiikka tai sisustaminenkaan. En ole myöskään kiinnostunut ravintoloissa käymisestä, koska pidän ruokailua vain ravinnonsaannin suhteen välttämättömänä. Kuulostaa varmasti tylsältä...
Olen kiinnostunut tutkimaan hyvin erilaisia asioita ja ilmiöitä elämässäni, joten voinen sanoa sisäisen paroni ja mieleni olevan siten hyvinkin analyyttinen. Luovuuttani, estetiikkaa, värejä ja valoja hyödynnän harrastuksessani, joka on valokuvaus. Olen siinä jopa ansioitunut.
Aiheeseen liittyen sanonkin, että ajassamme on yhtä monta tuntia vuorokaudessa. Mielenkiintomme ovat erilaisia. Osa asioista on kuitenkin, joista emme ole kiinnostuneista, mutta niiden kieltäminen vaikuttaisi siihen, miten vakavasti otettavia olemme niin ei ole haitaksi kuin itsellemme. Siten maksan mieluusti itse aika ajoin palveluista, joihin en halua käyttää enempää aikaa.
Toisen käyttää siis palveluja (kuten hääsuunnittelu, meikkaus, valokuvaus) hyödykseen siksi, etteivät itse osaa ja toiset, etteivät ole kiinnostuneita ja osa siksi, etteivät halua käyttää aikaansa juuri kyseisen taidon opettelemiseen. Sellaista se on elämä, valintoja.
Olen itse analysoinut itseni pehmeäksi kesäksi ja niistä väreistä pidänkin kaikista eniten. Punertavapohjainen iho, joka palaa, ei rusketu. Lapsena olin valkohiuksinen, nyt maantinharmaa, joskin vaalennan hiukset viileän vaaleiksi. Silmät vihertävän harmaat, enemmän vihreät kuitenkin. Suonista vaikea sanoa, ovatko vihreitä vai sinisiä.
Oikeastaan ihan sama, mitä.mieltä kukaan muu olisi "oikeista" väreistäni, kun itse pidän ja olen aina pitänyt, juuri näistä eli murretut tai taitetut viileät sävyt, pastellit.
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma ihminen vaistomaisesti pitää niistä värisävyistä, jotka hänelle sopivat. Onko kokemusta?
Mieliala esim. vaikuttaa siihen, mitä värejä tarvitsen. Samoin värit vaikuttavat mielialaan. Oikea väri jossakin tilanteessa antaa esim. itsevarmuutta tai rohkeutta. Kun on oikea väri yllä, sen tuntee ja se näkyy myös peilissä.
Kannattaa tutustua värianalyysiin toisenlaisesta, henkisestä näkökulmasta. Kysy kirjastosta kirjoja väriterapiasta.
Olen ollut varma, että olisin kesä - joko viileä kesä tai pehmeä kesä. Joka tapauksessa ehdottomasti viileän kategorian. Hiukset melko tuhkanruskeat (lapsuusblondi, hiukset tummenivat murrosiän myötä yllättävän keskiruskeiksi, mutta selkeästi tuhkaiseen taittavaan) ja silmät siniharmaat. Iho punoittaa helposti, on vaalea, en rusketu.
Kävin värianalyysissa ja tulos oli ehkä viimeisin, mitä olisin odottanut: tumma syksy!? Olen mieltänyt, että tummat syksyt ovat ruskeasilmäisiä, oliivi-ihoisia ja ehdottomasti sävyiltään lämpimiä.
Totta kyllä on, että ns. klassisissa kesän sävyissä näytän valjulta, (esim. vaaleansininen ei mielestäni sovi ollenkaan) eli siinä analyytikko oli oikeassa, että tarvitsen kontrastia. Olisin itse kallistunut enemmän viileän kesän suuntaan, mutta joo, pitääpä makustella tätä tulosta...Väripaletti on täynnä ruskeaa ja eri punaisen sävyjä, joita en koskaan ole osannut käyttää :D

Ihon punotus on ihan eri asia kuin punapohjanen iho, miksei ihmiset sitä tajua?

Totta kyllä on, että ns. klassisissa kesän sävyissä näytän valjulta, (esim. vaaleansininen ei mielestäni sovi ollenkaan) eli siinä analyytikko oli oikeassa, että tarvitsen kontrastia. Olisin itse kallistunut enemmän viileän kesän suuntaan, mutta joo, pitääpä makustella tätä tulosta...Väripaletti on täynnä ruskeaa ja eri punaisen sävyj
No mulla on myös punapohjainen iho.
Ihan höpöä. Ostan vaatteet sen mukaan mikä miellyttää. Yksi huuhaa näitä analyyseja pitää ja kouluttaa. Ihmiset maksaa hurjia summia näistä. 90 luvun villitys puree näköjään vieläkin.
Vierailija kirjoitti:
Minusta värianalyysit ovat aikamoinen turhake. Aika helposti voi ihan itse selvittää eri värisiä vaatteita sovittamalla, mitkä värit sopivat itselle parhaiten. Jos joku tarvitsee apua, niin netistä löytyy kasapäin ilmaisia ohjeita.
Lisäksi olen sitä mieltä että jokainen voi käyttää juuri sellaisia värejä joista itse pitää. Se tekee takuulla iloisemmaksi kuin joidenkin höpösääntöjen orjallinen noudattaminen.
Harvemmin olen tavannut ihmistä, jonka lempivärit näyttävät hänen päällään kamalalta... tarkemmin ajatellen, en koskaan.
Minä olen nähnyt monia, jotka käyttävät väärää väriä. He ovat näitä, jotka käyttävät vain mustaa ja tukkakin on värjätty mustaksi. Hyvin harvalle suomalaiselle se oikeasti sopii.
jos se aurinkoraswa haisee onko se samalla aromaterapiaa? sitten jos käyttää aromisuolaa niin ei tarvitte käyrä suolahuoneessa.
Tarkoitatko, että ostit yksittäisen värianalyysin ja yhden ihmisen päätöksen mukaan itsellesi vaatteita?
Mielenkiintoista.
Vierailija kirjoitti:
Eniten iloitsen kun saan näin syksyllä pukeutua viininpunaiseen. Sopii hyvin syksyyn. Viininpunaista huulipunaa ja vaikka kaulahuivi.
Ja teille jotka epäilette etten ole kesä niin oli ennen analyysiä paljon sinistä vaatekaapista ja valkoista. Syksyn värit on ehkä pahimpia mulle ja ei sovi yhtään sinapin keltaiset ja lämpimät ruskeat. Kesän värit on kyllä ehkä kauneimmat värikartan väreistä.
Ap
Viininpunaistakin on sekä kylmää että lämmintä. Minulle sopii lämmin viininpunainen, sinulle ilmeisesti viileämpi
Vierailija kirjoitti:
Olen ollut varma, että olisin kesä - joko viileä kesä tai pehmeä kesä. Joka tapauksessa ehdottomasti viileän kategorian. Hiukset melko tuhkanruskeat (lapsuusblondi, hiukset tummenivat murrosiän myötä yllättävän keskiruskeiksi, mutta selkeästi tuhkaiseen taittavaan) ja silmät siniharmaat. Iho punoittaa helposti, on vaalea, en rusketu.
Kävin värianalyysissa ja tulos oli ehkä viimeisin, mitä olisin odottanut: tumma syksy!? Olen mieltänyt, että tummat syksyt ovat ruskeasilmäisiä, oliivi-ihoisia ja ehdottomasti sävyiltään lämpimiä.
Totta kyllä on, että ns. klassisissa kesän sävyissä näytän valjulta, (esim. vaaleansininen ei mielestäni sovi ollenkaan) eli siinä analyytikko oli oikeassa, että tarvitsen kontrastia. Olisin itse kallistunut enemmän viileän kesän suuntaan, mutta joo, pitääpä makustella tätä tulosta...Väripaletti on täynnä ruskeaa ja eri punaisen sävyjä, joita en koskaan ole osannut käyttää :D
Älä nyt ainakaan mene uusimaan koko vaatekaappiasi tuon perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihon punotus on ihan eri asia kuin punapohjanen iho, miksei ihmiset sitä tajua?
Niin totta. Itse olen aika keltaihoinen, mutta naama punottaa. Nuorena joskus haksahdin väärän (pinkin) sävyiseen meikkivoiteeseen, mutta onneksi myöhemmin tajusin että sen on oltava keltapohjainen. Keltapohjainen voide sekä tasoittaa poskien punaisuutta että häivyttää kaulan ja naaman sävyeroa. Moni ns. asiakaspalvelija on yrittänyt vängätä mulle "viileän sävyistä" meikkivoidetta...
En luota täysin tuollaisiin analyyseihin, enkä halua rajoittaa värien käyttöä. Olen kyllä seurannut näitä analyysejä instagramista. Ihan mielenkiintoista, mutta liian rajoittavaa, vaikka sitä puolustellaankin sillä, että oikeissa väreissä näyttää hyvältä.
Vierailija kirjoitti:
Kuulemma ihminen vaistomaisesti pitää niistä värisävyistä, jotka hänelle sopivat. Onko kokemusta?
Kyllä. Nelijakoisen analyysin mukaan olisin ollut kesä, mutta en pitänyt tyypillisistä väreistä. Olin ihastunut moniin syksyn väreihin ja jatkoin niiden käyttämistä. Myöhemmin paljastui, että tarkemman analyysin mukaan olen ns. pehmeä syksy.
Vierailija kirjoitti:
En luota täysin tuollaisiin analyyseihin, enkä halua rajoittaa värien käyttöä. Olen kyllä seurannut näitä analyysejä instagramista. Ihan mielenkiintoista, mutta liian rajoittavaa, vaikka sitä puolustellaankin sillä, että oikeissa väreissä näyttää hyvältä.
Minäkin luotan vain itseeni. Minulle sopivat vain erisävyiset mustat. Hyvin vaalea iho, tummanruskeat, voimakkaasti harmaantuneet hiukset. Ruskeat silmät ja paksut mustat kulmakarvat. Kun pysyttelen mustassa, en voi erehtyä, sanoipa värianalyysikonsultti mitä tahansa.
Ehkä ihminen jossain määrin osaa valita itselleen parhaat värit, mutta kyllähän pakkaa sekoittaa moni asia. Yksi on se, mitä kaupassa on tarjolla. Olen itse Syksy ja kyllä ne sävyt usein loistavat lähinnä poissaolollaan keväällä kaupassa. Aika helposti tulee silloin tartuttua väärään väriin. Lisäksi arvostamme eri värejä eri tavalla ja niillä on psykologisia viestejä, vaikka ei kovin syvällisyyksiin mentäisikään. Mustaan, harmaaseen tai tummansiniseen pukeutuva on ihan eri tavalla "vakavasti otettava" kuin ruskean ja oranssin väreissä kulkeva. Pastelliväreihin pukeutunut vaalea nainen on paljon helpommin pliisu luonne kuin mustaan pukeutuva. Eikä pinkkikään aina asiantuntevalta vaikuta. Toki monesti värillä on monta sävyä ja näitä sävyjä oikein valitsemalla voi olla sekä omille väreilleen hyvin pukeutunut että oikean viestin antava, mutta ei se aina helppoa ole. Musta esim. sopii tosi harvalle.
Sinänsä kyllä jännä, että tällaista pohdintaa pidetään ihan hömppänä. Ei siellä värianalyysissa tarvitse alvariinsa ravata ja sen jälkeen sinulla on tiedossa varmasti pukevat värit ja osaat yhdistää vaatteita toisiinsa. Jos jostain on sitten vähemmän hömppää ostella sitä sun tätä ja laittaa isot rahat toisiinsa sopimattomiin vaatteisiin, niin siitä vaan, jos se on käsitys järkevyydestä. Jotkut tykkää suunnitella ja jotkut ei, erilaisiahan me olemme monin tavoin.