Etä-äiti, muutto isompaan asuntoon, sosiaalitoimisto

En osaa sanoa, mutta yllätyin tästä avaukseesta siksi, että en aikaisemmin ollut tajunnut (halunnut tajuta...?), että myös äiti voi olla se etävanhempi. Siis juuri hiljattain kuulin kaveristani, joka oli itse halunnut eron jälkeen etä-äidiksi. Onko tämä yleistäkin? 

Siis sosiaalitoimi maksaa sun vuokrasi nytkin?

Mä luulen, että kaikista viisainta olisi, että menisit sinne ja kysyisit heiltä, saisit varmempaa tietoa. Hienoa olisi, jos voisit hommata kolmion, mutta en tiedä, maksaako yhteiskunta siitä, että saat yksin asua kolmiossa, jossa lapsesi satunnaisesti käyvät ns asumassa.

Ps. kuinka aktiivisesti etsit töitä?

Kysy sielä sossusta äläkä av:lta.

Ja hae niitä töitä, niin voit itse maksaa asumisesi.

Teini valtaa makkarin kun on luonasi.

11v. ja 6v. jakavat olkkarin.

Ja sinä nukut keittiössä...osta vuodesohva.

Käyttäkää mielikuvitusta ja kivaa yhteistä tekemistä teille kun sisustatte/ remppaatte...kiertäkää kirppareita ym.

Kahteen vuoteen et ole löytänyt uutta työpaikkaa? Eiks tommonen sossun siivellä elely pidemmänpäälle ole äärimmäisen noloa...

Noni. Kerrankin näin päin. Eikös av:n mukaan isät voi asua mainiosti yksiössä eron jälkeen, jotta lasten elintaso lähin luona säilyy?

Mä nyt kuuluttaisin sellaista perusajattelua sinulle, että mikset ota itse vastuuta siitä, että pystyt tarjoamaan lapsille tarvittavat olosuhteet. Niin kuin me muutkin tehdään se. Ethän maksa edes elareita tällä hetkellä.

Joku kyseli, onko etä-äitiys yleistä. Onko se? Itelläni 11 ja 12v tytöt ja mies, jota rakastan. Ite olen se ongelma, kun en kestä tyttöjeni jatkuvaa tappelua ja tätä alituista härdelliä. Olenkin jo pidemmän aikaa miettinyt eroa ja sitä, että jäisin etä-äidiksi. Tytöt ovat joskus kysyneet eroammeko ja kelle menevät. Olen sanonut, että jäätte isälle ja käytte luonani. Minulla ei ole enää pinnaa ja olen jatkuvasti stressaantunut lapsieni kanssa, en kestä heitä. Outoa on se, että asiat ovat kuitenkin hyvin. Olemme työssäkäyviä ja talous....no, osittain kuralla, joka lisää stressiäni.

sossu maksaa yhdelle ihmiselle normien mukaisen asunnon.Itse käyn työharjoittelussa ja saan kuussa vajaa 200e ylimääräistä,jonka laitan vuokraan.Minulla siis sama tilanne.

Kannattaa varmaan kysyä sossusta. Itse vuokrasin kolmion ihan lasten takia kun jäin etä-äidiksi. Tosin olin töissä, mutta kun elatusmaksuja laskettiin, niin otettiin asumiskustannuksissa huomioon se, että tarvitsen ison asunnon, koska lapset oli joka vkl kuitenkin mun luona.

En todellakaan usko että 15 vuotias teini viihtyisi luonasi vaikka tilaa olisi enemmän jos ei vuoteen ole juurikaan luonasi ollut. 15 vuotiaat ovat paljon kavereillaan.

Mitään järkeä ei ole ollut neljän ihmisen ahtautua 120 cm sänkyyn missään vaiheessa. Kukaan ei nuku kunnolla. Olisit hankkinut kerrossängyn ja varavuoteen. 

[quote author="Vierailija" time="02.12.2013 klo 22:01"]

Kahteen vuoteen et ole löytänyt uutta työpaikkaa? Eiks tommonen sossun siivellä elely pidemmänpäälle ole äärimmäisen noloa...

[/quote]

Nykyään ei ole niin helppoa saada töitä. Alkaa tuntumaan lottovoitolta työpaikka.

Sossu katsoo vain sitä, kuka on kirjoilla. Neuvoisin sinua hakemaan kaksiota, jossa vuokra olisi mahdollisimman halpa, ja antamaan makkarin lastesi käyttöön. Teinin nyrpistelyt toisaalta ymmärrän, toisaalta en- kyse on kuitenkin vain parista yöstä ja omasta äidistä.

Hei, ap täällä.

Tilanne on se, että minä olen elämäni sössinyt huolella. Sain ensimmäisen lapsen 17-vuotiaana, jonka jälkeen olen ollut kotiäitinä. Minulla ei ole ammattia,vaikka olen kahta eri alaa opiskellutkin. Lasten isä kävi töissä, minä hoidin perhettä. Elimme kädestä suuhun, parisuhde kärsi, joten hienona ratkaisuna keksimme hommasimme lisää lapsia.

Jossain vaiheessa menin töihin, alle vuoden ehdin olla, minut erotettiin taloudellisista syistä. (Olin siivooja)

Tällöin tajusin ettei minun ja miehen yhdessäolosta tule mitään. Lapset jäivät meidän yhteiseen kotiin asumaan, minä muutin pois vailla omaisuutta, lasteni isän uusi naisystävä muutti kuukauden päästä tilalleni. Heillä nyt siis uusperhe, jossa arki rullaa. Haluan silti nähdä lapsiani, ymmärrätte varmasti. 

Kaikki huonekaluni olen ostanut sossurahoillani käytettynä. Aluksi kodissani ei ollut muuta kuin yksi vuodesohva ja televisio. Pikkuhiljaa omaisuutta on kertynyt (lähinnä siis jotain dyykattua tai kirppiskamaa). 

Uutta työtä ei ole löytynyt. Koulutus ei motivoi enää tässä iässä (33v). En usko pääseväni työelämään.

Tämän hetkisessä kodissani on siis pieni makkari ja yhdistetty keittiö-olohuone. Asun kilometrin päässä lapsistani, he eivät vain ikinä tahdo tulla luokseni koska asuntoni on niin pieni. Lasten isä asuu isossa rivitalossa, jossa jokaiselle on oma huone. 15-vuotias ei suostu kylään "kun ei ole edes omaa sänkyä". Kerrossänky ei mahdu tämänhetkiseen kotiini. Ja tosiaan se 120cm tuli luokseni koska satuin löytämään sen 20€llä lähikaupan ilmoitustaululta. Tosin sekin alkaa olla niin huonossa kunnossa ettei nukkuminen luonnistu.

33-vuotiasta ei koulutus motivoi?!? Aikamoinen asennevamma... 

Itse jäin työttömäksi n. viisi kuukautta sitten ja päätin heti, että tutkin nimenomaan koulutusvaihtoehtoja paremman työllistymisen takia, samalla myös töitä hakien. Nyt lähdenkin tammikuussa opiskelemaan ja olen 36-vuotias valmistuessani. Työikää silloin kuitenkin jäljellä vielä n. 30 vuotta. 

Ai että koulutus ei kannata 33-vuotiaana. Taidat tarvita sosiaalityöntekijän apua enemmän henkiseen elämänhallintaan kuin asunnon maksamiseen.

Vastauksia ongelmiisi: Koska osaat käyttää nettiä, katso oman kuntasi sosiaalitoimen sivuilta mikä on yhden hengen asumiskulumaksimi, se vaihtelee kunnittain.

Hommaa parisänky / kerrossänky makuuhuoneeseen ja toinen kapeampi olohuoneeseen. Kutsu lapsia vuoroviikonlopuin luoksesi. Vaikka yhdeksi yöksi se 15 v jos kaverit on tärkeitä ja voihan se tulla yöksi arkenakin. Et voi vedota koko elämääsi siihen, että olet joskus sössinyt asiasi. Aina voi mennä eteenpäin. Suhde lapsiisi on sinusta itsestäsi kiinni ja siihen tekosyitä ovat tilan pienuus ja sänkyjen vähyys.

Olen valmistunut uuteen ammattiin yli 50-vuotiaana ja työllistynyt. Olen järkyttynyt asenteestasi. Nykyään on niin että ihmisillä on useita ammatteja työuransa aikana. Kerrot että olet opiskellut kahta alaa, muttei sinulla ole ammattia. Nyt marssit Aikuisopistoon ja teet tutkinnon joko alalta mitä aiemmin opiskelet tai joltain muulta alalta. Aikuisena opiskelu on helppoa. Aiempi osaaminen huomioidaan ja jokaiselle tehdään henkilökohtainen opintosuunnitelma. 

Mieti minkälaisen mallin annat lapsillesi jos jäät loisimaan kotiin. Saat uutta sisältöä elämääsi kun hankit ammatin ja mahdollisesti uuden työpaikan ja uudet työkaverit. 

Nyt on kysymys siitä mitä haluat elämältäsi. Tori.fi katselepa sieltä leveämpää sänkyä ja varavuodetta.

Miksi lasten pitäisi tulla sinun luoksesi yöksi, jos kerran asuvat kilometrin päässä? Onko samassa paikassa nukkuminen niin oleellista? Ettekö voisi tavata arkena, esimerkiksi käydä iltakävelyllä tai toisaalta puuhailla viikonloppuisin päivää pihalla/kaupungilla/yms niin, että lapset pääsisivät isänsä luo yöksi? Asuntosi ei luultavasti ole liian pieni siihen, että voisit (voisitte yhdessä) laittaa lapsillesi ruokaa siellä ja syödä yhdessä. Koska asutte niin lähekkäin, varmasti pystyisit pienimuotoisemmin näkemään lapsiasi myös yksitellen, ilman että kaikkien pitäisi olla joka kerta mukana.

Että 60 vuotta menisi ikään kuin eläkkeellä. Jep! Ja jos todella omaat kokemusta siivoustyöstä, niin luulisi töitä löytyvän.

Eikö siivoustyötä ole aina tarjolla?

Minunkin mielestäni lapset voisivat tulla vuoroviikonloppuina kylään. Jos isompaa sänkyä ei ole mahdollista hankkia, annat sängyn yöpyvän lapsen käyttöön ja itse nukut vaikka patjalla.

Ihan oikeesti...en vaan jaksa uskoa että nukutte nelisteen 120cm leveässä sängyssä...ette todellakaan..