Kuinka moni teiniäiti/nuori äiti elää vanhempiensa rahoilla?

Meillä molempien vanhemmat avustavat taloudellisesti, vaikka olemme mieheni kanssa kohtuullisen hyvätuloisia ja emme todellakaan teinejä (35v ja 37v)

Ei hävetä, vaan tuntuu ihan luonnolliselta. Eipähän tarvitse maksaa järjettömiä perintöveroja tulevaisuudessa :)

En ole pyytänyt/saanut vanhemmiltani yhtään rahaa sen jälkeen kun olen 16 vuotta täyttänyt.

Elin ihan omilla opintotuella, elatusmaksuilla sekä lapsilisällä, haimmea asumistukeakin. Sosiaalihuollosta emme saaneet mitään, koska "tienasimme" liikaa. Vain muutaman kerran jouduin pyytämään, että vanhempani kävisivät meille kaupassa. Aina katsoin sen, että lapsella on ruokaa itse selviydyin koulunruoalla ja viikonloput pyhällä hengellä. Että siinä sulle, kuinka nuoret äidit elävät vanhempien rahoilla! Itse en edes kehtaa pyytää vanhemmiltani apua, koska olen täysi-ikäinen ja minun pitäisi pystyä elättämään oma perheeni.

ja talon saimme velattomaksi just alle 30 vuotaina eikä saatu avustuksia.

Eikö se ole upeaa että on vanhemmat jotka tukee?

Itse meinaan ainakin auttaa aikuisia lapsiani, jos se sitä tarvitsevat ja jos vaan siihen on itsellä mahdollisuutta, myös rahallisesti.

Sen jälkeen ei ole vanhemmat elättäneet mua, rahaa toisinaan lainanneet mutta laina ei ole elättämistä ja varmaan vanhempienkin äitien omat vanhemmat lainaa aikuisille lapsilleen rahaa toisinaan.

Vanhemmat maksaa puhelinlaskut, vaatekuluja ja lapselapsensa menoja. Ja sitten tämä tytär jatkuvasti uhkailee, että jos ette tee kuten hän haluaa tai esim. ota tarvittaessa lasta hoitoon, kun menoja, niin ette näe lastenlastanne enää ikinä. Välillä laittaa välit poikki pariks viikokskin. Ja sitten tämä ystäväni itkee, kun ei mummu saa tavata pienokaista.



Voi plääh mitä pelleilyä. Jos mulla olis toi tilanne, niin en antas ropostakaan. En alkais oman aikuisen lapsen pompoteltavaks.

kuinka moni vähän vanhempi vanhempi on jo perinyt omilta vanhemmiltaan rahaa tai saanut lahjana pesämunan asuntoon tms? taitaa olla vielä vähän suurempia summia kuin jos nuoret vanhemmat saa joskus parikymppiä ruokarahaa tai vaippapaketin ;)



ps. mitää apua ei tarvitse hävetä, se on luonnollista

Ja omilla tuloilla täälläkin eletään. Äitini tulee henkisesti ja perus "toin tuliaisiksi vähän syötävää" mutta niin hän tekee omalle äidilleenkin ja sanoin mummoni tuo meille jos on tullakseen. Tämän näen täysin normaalina rakkauden osoituksena. Miehen puolelta annetaan rahaa silloin tällöin, mutta vain miehelle (ei ole raukka vielä kahtakymmentä täyttänyt ja mamman poika ainakin mamman mielestä, niin täytyy saada vähän ylimääräistäkin joskus) mutta ei mitään elättämistä ole kyllä ollut enää sen jälkeen kun 15v muutin pois kotoa.

omat vanhempani ovat erittäin varakkaita mutta muutoin tunnekylmiä, piittaamattomia, eikä oikeastaan heidän olisi pitänyt lapsia tehdä kun eivät niitä rakastaneet (mutta 70-luvulla oli "pakko" jotta saisi yleisen arvostuksen osakseen).



EN ole saanut vanhemmiltani ikinä mitään rahaa, kun kotoa muutin, isä karjui vaan perään että "takaisin ei tulla tartte, missään ei auteta, ja saat vaikka polvillas rukoilla mutta rahaa et saa".



Ja totta tosiaa, koko opiskeluajan kituutin opintotuella, söin makaronia, aina rahata loppu, ja sitten jouduin ottamaan opintolainan ja elämään lainalla. En saanut koskaan killinkiäkään lahjaksi, tai muutenkaan tarpeeseen, vaikka varmasti tiesivät miten tiukkaa on ja aina ei ruokaan edes raha riittänyt.



No, koulutin itseni hyvään ammattin ja sain aikanaan lapset. Sama meno jatkui lastenlasten kohdalla, ei ristiäislahjaa, ei koskaan ainuttakaan synttäri/joululahjaa, ei mitään lahjaa tai avustusta tai penniäkään ikinä ainoille lapsenlapsille (eikä sen puoleen aikakaan, ikinä eivät ole leikkineet, lukeneet, sylitelleet, hoitaneet hetkeäkään).



Joten vanhempani ovat keskittyneet siihen että haalivat rahaa ympärilleen mutta eivät vanhingossakaan anna pennin vertaa läheisilleen, ei edes silloin kun läheisellä on hätä. Yhden kerran äärimmäisessä hädässä pyysin lainaa. Vastaus oli vahingoniloinen "koitapas nyt pärjäillä itse, ei me mikään laina-automaatti olla". Joten se siitä sitten.



Kuolkoot sitten vanhoina siten, että viimeisenä toiveenaan järjestävät rahakääröt kuolinliinojensa sisään ja kantakoot rahat mukanaan hautaan, kun ne ovat niin rakkaita :)



Itse aion olla toisenlainen vanhempi, autan lastani aina, kaikialla, iänkaikkisesti, vaikka lapseni olisi 60v itse niin on silti lapseni ja aina autan jos tarvitaan!!

Meillä molempien vanhemmat avustavat taloudellisesti, vaikka olemme mieheni kanssa kohtuullisen hyvätuloisia ja emme todellakaan teinejä (35v ja 37v)

en kehtais sanoa kenellekään--

Enkä minä itsekään. Tekevälle ja ahkeralle kyllä jotain työtä aina sen verran riittää, ettei nälkää nää. Ja KELAsta saa sieltäkin sentään jotain.



Eli ei hävetä, yhtään.



Enkä mä enää ole teiniäiti, nuori kylläkin tai niin minä itselleni uskottelen. Vanhemmiltani en ole ikinänyhtänyt mitään, antanut/lainannut sinne jos on tarvetta.

Jos omalle lapselleni kävisi niin, että tulisi nuorena raskaaksi, niin todellakin auttaisin. Itse olen lähtenyt kotoa tyhjin käsin. Itse asiassa isäni nyhti minulta rahaa heti kun yläasteikäisenä jotain sain tienattua. Itse kyllä tulen tukemaan lapsiani jonkin verran.

ja en pyydä vanhemmiltani rahaa. Jos pyydän lainaa, niin pyydän niitä omista osakkeistani jotka ovat vielä vanhempieni takana, kunnes täytän 21vuotta.



Eli lainaan omista rahoistani, ja maksan vähänniinkuin omistani takaisin itselleni.



Mutta äitini syytää omaa rahaansa ainoaan lapsenlapseensa. Tänä aamunakin soitti ja sanoi että siirsi tililleni parisataa lapsen (matka)rattaita varten.. Vaikka olen koko kuukauden sanonut että ostamme ne ensipalkasta!



Äitini on samalla tavalla ostanut lapsemme vaunut, pinnasängyn, matkasängyn!!, siis argh. Kaikki ollaan sanottu että maksamme itse mutta ujuttelee näitä ''lahjoiksi''. Kuten pinnasänky oli ristiäislahja,, matkasänky oli joululahja.



En ole pyytänyt näitä, äitini on halunnut ne ostaa. Toivoisin että äitini kuluttaisi ne rahat itseensä mielummin :(



Mutta kyllä vanhempani auttavat rahallisestikin jos tulisi sellainen tilanne. Ei vain ole vielä tullut.

Isäni kuoli kun olin alle 2-vuotias. Äitini on narkomaani, joka ei isäni kuolemaa kestänyt, vaan jätti minut "viikonlopuksi" hoitoon. Se viikonloppu ei ole vielä loppunut. Olen kasvanut sijaisperheessä, ja nuoruuteni laitoksessa. Oman perheen perustin alle 20-vuotiaana.



KYLLÄ yhteiskunta on minut elättänyt 2-vuotiaasta aina opintojen loppumiseen asti,ja hiukan ylikin (työmarkkinatuen muodossa). Lanttiakaan en ole vanhemmiltani saanut sen jälkeen kun olen täyttänyt 2 vuotta. MUTTA mieleenikään ei tulisi arvostella niitä, jotka saavat tukera vanhemmiltaan!! Mitä kamalaa on sinulle, ap, mahtanut tapahtua, kun olet noin kateellinen ja katkera?

Esikoiseni on jo muuttanut omilleen, ja minulle on itsestään selvää, että autan häntä kaikin mahdolisin tavoin, SITÄ VARTENHAN VANHEMMAT OVAT! Eikä hänen koskaan tarvitse hävetä sitä, että hän joutuu minulta apua pyytämään!

omat vanhempani ovat erittäin varakkaita mutta muutoin tunnekylmiä, piittaamattomia, eikä oikeastaan heidän olisi pitänyt lapsia tehdä kun eivät niitä rakastaneet (mutta 70-luvulla oli "pakko" jotta saisi yleisen arvostuksen osakseen).

EN ole saanut vanhemmiltani ikinä mitään rahaa, kun kotoa muutin, isä karjui vaan perään että "takaisin ei tulla tartte, missään ei auteta, ja saat vaikka polvillas rukoilla mutta rahaa et saa".

Ja totta tosiaa, koko opiskeluajan kituutin opintotuella, söin makaronia, aina rahata loppu, ja sitten jouduin ottamaan opintolainan ja elämään lainalla. En saanut koskaan killinkiäkään lahjaksi, tai muutenkaan tarpeeseen, vaikka varmasti tiesivät miten tiukkaa on ja aina ei ruokaan edes raha riittänyt.

No, koulutin itseni hyvään ammattin ja sain aikanaan lapset. Sama meno jatkui lastenlasten kohdalla, ei ristiäislahjaa, ei koskaan ainuttakaan synttäri/joululahjaa, ei mitään lahjaa tai avustusta tai penniäkään ikinä ainoille lapsenlapsille (eikä sen puoleen aikakaan, ikinä eivät ole leikkineet, lukeneet, sylitelleet, hoitaneet hetkeäkään).

Joten vanhempani ovat keskittyneet siihen että haalivat rahaa ympärilleen mutta eivät vanhingossakaan anna pennin vertaa läheisilleen, ei edes silloin kun läheisellä on hätä. Yhden kerran äärimmäisessä hädässä pyysin lainaa. Vastaus oli vahingoniloinen "koitapas nyt pärjäillä itse, ei me mikään laina-automaatti olla". Joten se siitä sitten.

Kuolkoot sitten vanhoina siten, että viimeisenä toiveenaan järjestävät rahakääröt kuolinliinojensa sisään ja kantakoot rahat mukanaan hautaan, kun ne ovat niin rakkaita :)

Itse aion olla toisenlainen vanhempi, autan lastani aina, kaikialla, iänkaikkisesti, vaikka lapseni olisi 60v itse niin on silti lapseni ja aina autan jos tarvitaan!!

Kirjoitat kyllä NIIN asiaa! Kuvaamasi kaltaisia vanhempia tiedän muitakin, eikä heidän kyllä tarvitse vanhoina ja sairaina perään itkeä, miksi kukaan ei tule laitokseen katsomaan.....